
Singapore, marraskuussa 2002. Olin tullut maahan tammikuussa, maaliskuussa adoptoin kissan ja aloin seurustelemaan sen minulle tuoneen paikallisen naisen kanssa. Syyskuussa olivat häät Suomessa, lokakuun juhla Singaporessa. Muutimme asumaan tavalliseen kiinalaisten lähiöön HDB-suntoon osoitteessa Hougang avenue 8. Valmistauduimme muuttamaan Australiaan.
Tämä postitus on koottu jälkeen päin tuona aikana muualle talletetusta materiaalista, myös muistinvaraisesti.
Tässä Youtube-video, johon olen marraskuussa 2017 lisännyt vähän selostusta suomeksi, jotta tästä tulisi parempi ääniblogi.
Olimme Suomeen suutautuneelta hääreisuulta palattuamme muuttaneet yhteen. Se tapahtui ihan syyskuun lopussa. Sitten lokakuun puolivälissä meillä oli vielä toinen hääjuhla Singaporessa sikäläisille sukulaisille, ystäville ja työkavereille. Minulla ei ollut enää työlupaa, eikä sitä kannattanut hakea niin lyhyeksi aikaa kuin aioimme olla maassa, joten olin vapaalla, kotona kissojen kanssa, siivoamassa, pyykkäämässä, pitkillä kävelyillä. Aloitin Australiaa varten pakkaamisen noin kuukautta ennen matkaa.
Tarina jatkuu ...