- Helmikuun 2021 kuva-albumi Googlen kuvapalvelusta
- Video siitä miten pyöräilen poikani kanssa kylällä. Voitte kuulla siitä hänen ensimmäisiä sanojaan: lamp ("mäm"), ball ("boo"), car ("baa"), star ("tsaa"). Toinen samasta aiheesta nopetettuna.
- Lisäys 4/2021 Helsingin Sanomat julkaisi Kitin muistokirjoituksen
Kiti Aaltonen muistoissani
Vuonna 1999 siirryin helmikuun alusta lukien Helsingin yliopiston Slavistiikan ja baltologian laitokselta kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen, CIMO, palvelukseen ATK-asaintntijaksi, päälliköksi kuten se virka myöhemmin nimettiin. Työskentelin hallintopalveluiden alaisuudessa ja yksikköämme johti Kirsti Aaltonen, joka oli siirtynyt sinne vähän minua aikaisemmin niinikään Helsingin yliopistosta, Viikin biotekniikan keskuksen hallintojohtajan paikalta. Kiti oli hänen kutsumanimensä sekä työpaikalla että varmasti muutenkin. Tutustuimme toisiimme aika hyvin, koska molemmat tupakoimme tuolloin ja vietimme muutamia lepohetkiä tupakkapaikalla jutellen. Silloin sai polttaa rakennuksen sivuoven vieressä ulkona.
Vuonna 2000 elokuussa lukuisten ylityötuntien ja vähintäänkin levän työuupumuksen ajamana siirryin yksityisen yrityksen pavelukseen uusemedia-alalle. Se oli suuri hyppy tuntemattomaan. Kiti moitti minua siitä, että petin hänelle antamani lupauksen olla talon palveluksessa vähintään kolme vuotta. Sellaista lupausta en edes muistanut. Nyt ajatellen olin tuolloin aika rikki. Muistini ja suhteellisuudentajuni olivat alkaneet horjumaan.
Vuosia jälkeen päin Kiti kysyi minulta Facebook-kommentissa, että kadunko Cimosta lähtöäni. En muista mitä vastasin, mutta nyt vastaisin että seuraavan runsaan vuoden ajan kaduin sitä vaikka ylpeyteni ei antanut minun tunnustaa siaa edes itselleni. Jätin taakseni todella hienon työn ja mahdollisuuden oppia päälliköasemassa toimimista niin ettei minun olisi tarvinnut yrittää tehdä kaikkea itse vaan delegoida palveluja muille - ostaa niitä enemmän. Siihen olisi ollut varaa ainakin taloudellisesti ja Kitin kanssa oltaisiin voitu neuvotella asiasta. Ehkä hän minulle siitä sanoikin, mutten ollut silloin vastaanottavainen sellaisille neuville. Yliopistolla olin tottunut työskentelemään yksin ja pienellä budjetilla. Samaa jatkoin Cimo:ssa. Kokosin jopa itse tietokoneita säästääkseni talon rahoja.
MInä aloitin työpaikassa, joss atuntin itseni yksinäiseksi ja hyödyttömäksi, halveksituksi valtiolta tuleeksi. Monet eivät edes tervehtineet minua työpaikallani ja esimieheni ei luottanut minuun hänkään. Kiti oli sanonut, että joudun uudessa työssäni yksityisellä vääntäään vain yhtä ruuvia mikä tylsisyttäisi minut.
Niin oli käymässä. Onneksi sitten tuli vuosi 2001 ja uusmedia-kupla alkoi puhjeta Julisuudessa kerrottiin "Mato Valtosen" WAPIT-yhtiön konkurssista. Meillä oli kytköksiä siihen.Sitten loppuvuodesta kun työnteikjämäärämme oli supistunut lomautusten ja irtisanomisten jälkeen noin kymmeneen, meitä alettiin siirtämään Singaporeen. Minä en halunnut lähteä, mutta kun en saanut uutta työpaikkaa oli pakko. En edes miettinyt kysyä, pääsisinkö takaisin Cimooon, vaikka se olisi voinut olla teoriassa mahdollista päästä ainakin seuraajani alaiseksi vaikka mikrotukihenkilöksi.
Olin alkanut kuntoilla vuoden 2001 maaliskuussa ja painoni lähti putoamaan lähes hallitsemattomasti. Vuoden aikana pudotin n. 45 kiloa painostani. Se, miltä näytin Singaporeen tullessani vastasi ihannetta itsestäni. Nykyäänkin olisin tyytyväinen tuolloiseen olemukseeni.
Vusoi 2001 oli käänteen tekevä vuosi elämässäni sekä fyysisesti että muuten. Kipua ja tuskaa se oli mutta Singaporeen lähti tammikuun 27. vuonna 2002 hoikka ja komea nuori mies, vasta 38-vuotias.
Singaporessa ei ollut helppoa, mutta tilannetta helpottivat positiiviset asiat: minulle sopivat aasialaisen S-koon vaatteet, adopoin kissanpennun ja viiden kuukauden kuluttua siitä kävin Suomessa avioitumassa sen pennun löytäjän kanssa.
Kissanpennun nimeksi tuli Kitti. Siihen oli vaikutusta Kitillä. Kerroin vaimolleni kertoneeni kissanpennusta "Kitty" entiselle pomolleni jonka nimi on "kiti". Vaimoni sanoi että siis sama nimi. Kitti nimi sitten tuli kompromissina Kitistä ja Kittystä.
Kitti-kissa oli vielä elossa ja asui löytäjänsä ja minun kanssani, sekä kolmen muun kissan ja kahden koiran kanssa, Australian Cairnsissa kun vuoden 2007 marraskuussa liityin uutdelle nettisivustolle nimeltään Facebook.
Sitten Kitikin liittyi siihen, samoin kuin moni muu entinen työkaveri etenkin Cimossa.
Huhtikuussa 2010 kirjoitin Kitille näin:
Pääsiäisen vietto täällä todellakin riippuu henkilön uskonnosta ja muista asenteista. Mutta nyrkkisääntönä kuitenkin voisi sanoa, että australialaisille ei ole niin tärkeää, mikä on juhlan nimi, liki kaikkia vietetään samalla tavalla eli rannalla tai takapihalla oleillen, grillaten ja olutta juoden. Niin kuin statuksessa kerroin, oli aikomukseni mennä n. 150 kilometrin päähän äiti Amman halattavaksi ja sen jälkeen 50 km. edemmäs Suomi-päiville. Mutta se ilmeisesti nyt jää monestakin syystä: epävakaa sää on yksi niistä.
IT-alalla en ole kovinkaan hyvin pärjännyt täällä Australiassa, oikeastaan kaikki työpaikat Cimon jälkeen ovat olleet hyvin epätyydyttäviä, mm. siitä syystä, että niiden takaa on puuttunut eettisesti kestävä tai edes muuten järkevä substanssi, ts. ne ovat olleet pelkkää bisnestä ja rahantekoa. Siksi olen jo muutama vuosi sitten päättänyt tehdä jotakin muuta. Olen aloittanut leipurin oppisopimuksen, käynyt vanhustyön kurssin ja kokeillut muitakin aluja siinä sivussa tehden it-alan hanttihommia sen verran kun niitä on ollut. Viime lokakuussa tosiaan lähdin tutkimusmatkalle maaseudulle tarkoituksena etsiä vaihtoehtoisia elämäntapoja (työ mukaanlukien). Matkan seurauksena asetuin tänne kommuuniin/asuinyhteisöön oppiakseni lisää uusia taitoja, mm. puutarhanhoitoa ja luomuvihannesten viljelyä, savirakentamista yms.
Nancy jäi toistaiseksi pitämään taloa Cairnsissa ja eläimet ovat myös sillä. Hänellä on liian hyvä työpaikka ja muutenkin hän pitää siitä kaupungista, niin, ettei hän halunnut lähteä seikkailemaan kanssani ainakaan vielä tässä alkuvaiheessa. Nyt vain katsotaan, onnistunko löytämään tai kehittämään täällä mitään järkevää ja kestävää elämisen mallia, ja jos hyvin käy, alamme harkita johonkin tänne päin muuttoa.
Eli tilanne on hyvin avoin ihan kaikilla rintamilla, mutta se on melko varmaa, että IT-urani ei jatku eikä edisty vaan ne hommat ovat korkeintaan hätäratkaisu.
Mitenkäs itselläsi? Onko mitään suuria suunnitelmia tuleville vuosille?
Rapsutukset minulta Roosalle! Lisäilepä kuvia ja uutisia hänestä!
Timotheus
Sen jlkeen keskustelimme enimmäkseen koirista. Kiti seurasi ahkerasti elämäämme myös täällä Vietnamissa ja minäkin seurasin hänen päivityksiään. Ehkäpä hänkin ymmärsi viimeistään nyt sen, että Cimosta lähtö oli johtanut minut niin suuriin seikkailuihin, että se oli jopa lupauksen pettämisen arvoista.
Tapaismme Helsingissä toukokuussa 2014. Mukana oli myös Roosa-koira. Istuimme ensin Kauppotaorilla kavhilla, mutta sitten siirryimme Kaivopuistoon Ursulaan, koska Roosa kaipasi vähän kävelyä. Kumpikaan emme olleet enää polttaneet vuosiin ja olimme molemmat eläkkeellä.Kiti oli jättänyt Cimon johtajan tehtävät. Seuraavana vuonna hän muutti Ullanlinnasta Oulunkylään. Minulla oli tarkoitus käydä häntä katsomassa silloinkin kun vietin 3 kukautta Suomessa, mutta se vain jotenkin jäi. Samoin jäi tapaaminen vuonna 2016.
Joulukuussa 2020 kiitin häntä vinkistä lukea eli kuunnella Katri Merikallion Tarja Halosesta kirjoittaman kirjan Erään aktivistin tarina. Olin todella iloinen saatuani sen kuunneltua. Miten minäkin olin saattanut sortua poliittisten ja aatteellisten (sovistintit) vastastajien ksäitykseen Halosesta. Noiden käsitysten synkin ääripää oli ehkä luonnehdita "Kiukkuinen lesbofeministi". En muista, tulinko kiittäneeksi Kitiä valaisevasta vinkistä.
En pääse tarkastamaan asiaa enkä viimeisiä päivityksiä Kitin profiilissani sillä vanha Facebook-tilini on jäissä ja se poistunee lopullisesti helmikuun lopussa. Viimeinen päivitys Kitiltä jäi mieleeni: hän oli menossa taas Meilahden sairaalaan. Sitten tilini pimeni.
Otin käyttöön uuden tilin, joskus ammoin perustamani varatilin, jolle aloin lisäilemään kavereita, mysö Kitin. Sitten eräänä yöntä 7. helmikuuta 2021 heräsin enkä saanut unta. Tuli mieleen Kiti ja kävin katsoomassa, olisiko hän hyväksynyt kaveripyyntöni. ei ollut. Hänen profiilissaan oli kuitenkin kaksi uutta päivitystä, jotka näkyivät asetuksen mukaan vain kavereille, mutta jostain syystä minäkin saatoin nähdä sen. Niissä sutiin Kitin siirtymistä tuonilmaisiin. Se oli tapahtunbut kolmea päivää ennen kuin näin uutisen.
Toki aavistelin rivien välistä,että Kiti oli vakavasti sairas. Tarkkaan en tiedä vieläkään asian laitaa, mutta silti asia tuli yllätyksenä. Samalla se muistutti minua siitä, että mahdollinen kohta tapahtuva "niskalaukaus" eli vanhan tilini poistaminen sosiaalisesta avaruudesta, poistaa minulta pääsyn myös neljän muun menehtyneen Facebook-kaverini, kaikki mös kavereita ennen Facebookia, muistoprofiileihin, ainakin niiden ei-ulkisiin osiin. Ja tietysti sama koskee ystäviäni ja sukulaisiani. Minun profiiliani ei voi laittaa muistotilaan eikä minusta jää ainakaan Facebookin mitään oleellisia jälkiä sitten kun olen mennyt. Minulla on toki tuo varaprofiili, jota sitäkin pommitetaan vahvistuspyynnöillä harve se päivä, mutta en enää luota sen pysyvyyteen enkä halua lähteä rakentamaan sinne elämäntarinaani uudestaan.
Lisäys
Muistokirjoitus ilmestyi Helsingin Sanomissa 30.3.2021. Lainaan sitä tähän ihan luvatta ihan siltä varalta, että se teksti katoaa ennen kuin blogini.
VALTIOTIETEEN maisteri Kirsti ”Kiti” Elina Marjatta Aaltonen kuoli sappitiehyen syöpään 4. helmikuuta 2021 Helsingissä. Hän oli 75-vuotias, syntynyt Helsingissä 26. syyskuuta 1945.
Töölössä kasvanut pieni ja pippurinen Kiti viihtyi lapsena parhaiten poikien kanssa, ja hänen veljensä Jusan kaverit olivat hänenkin kavereitaan. Lapsuuden kesät vietettiin Kitössä.
Aaltonen tuli äidiksi ja meni naimisiin vain 19-vuotiaana 1964. Hän valmistui ylioppilaaksi Munkkivuoren yhteiskoulusta 1967 ja valtiotieteiden maisteriksi 1976.
Aaltonen heittäytyi innokkaasti politisoituneeseen opiskeluelämään. Kiihkeitten opiskeluvuosien jälkeen hän rauhoittui hoitamaan hallinnollisia tehtäviä valtion leivissä, mutta hänen vasemmistosympatiansa säilyivät. Vapunpäivän marsseja ei jäänyt välistä.
HELSINGIN yliopiston rehtorinviraston opintoasiaintoimistossa Aaltonen toimi 1976–1990, osan ajasta päällikkönä.
Vuonna 1989 professori Helge Gyllenberg löysi hänet perusteilla olevaan Helsingin yliopiston Biotekniikan instituuttiin. Aaltonen toimi 1990–2000 sen hallintopäällikkönä ja osan ajasta varajohtajana. Hän totesi ajan olleen mielenkiintoisimman työurallaan. Näinä vuosina Suomen yliopistot ja tiede kansainvälistyivät nopeasti ja tieteen rahoitus kasvoi. Biotekniikan instituutista kehittyi Aaltosen aikana kansainvälisen tason tutkimuslaitos.
Vuonna 2000 Aaltonen siirtyi Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen Cimon apulaisjohtajaksi. Vuodesta 2010 hän toimi Cimon vt. johtajana eläkkeelle siirtymiseensä asti.
Nopeasti kasvavassa organisaatiossa Aaltosen hallinnollisille taidoille oli käyttöä. Erityisen tärkeitä hänelle olivat suomenkielen opetus ulkomaisissa yliopistoissa sekä opettajien työehdot ja sosiaaliturva.
KITIN ja Veronika Braithwaiten syvä ystävyys syttyi ensitapaamisesta 1978. Yhdessä he tekivät autoretkiä Veronikan kesäasunnolle ”Volgan mutkaan” Ustjen kylään joka vuosi. Kiti teki vaikutuksen Veronikan venäläisiin intellektuelliystäviin lukeneisuudellaan ja tietomäärällään.
Kitin sunnuntaipäivälliset olivat legendaarisia. Niihin kokoontui värikäs joukko eri alojen taitajia nauttimaan Kitin loihtimista herkuista sekä innostavasta keskustelusta. Kiti erikoistui erityisesti ranskalaiseen keittiöön.
KITIN sairaus todettiin kolme vuotta sitten, mutta silti lopullinen poismeno tuntui yllättävältä. Pariisilaisen intellektuelli Kiti valloitti mielen ja sydämen, elämä oli hänelle älyllinen matka. Kiti luki jokaisen tiellensä sattuneen kirjan, eikä hänen kiinnostuksensa uusiin asioihin koskaan hiipunut.
Loppumetreillä hän toivoi ystäviensä muistelevan häntä valmistamalla hummeria voikastikkeessa. Seuraavana päivänä hän kertoi vielä googlanneensa sopivia reseptejä.
Veronika Braithwaite
Heikki Koistinen
Mikael Aaltonen
Facebook on pyllystä!
Nämä kaksi asiaa, Ktin poismeno ja Facebook-tilini "murha", sosiaalisen minäni murhayritys, kietoutuvat toisiinsa ja aiheuttavat syvän surun ja alakulon. Minun lähes kaikki soaiaalinen elämäni on netissä, pääosin Facebookissa. Täällä lähialueilla minulla ei ole edes juttukaveria jonka kanssa voisin puhua jokapäiviäisiä konkreettisia asioita monimutkaisemmista ja syvällisemmistä asioista. Olen saanut niin paljon tukea ja voimaa Facebook-karereiltani. On ollut myös ilo saada jakaa elämääni heidän kanssaan. On ollut tärkeä pitää tällainen henkilökohttainen linkki Suomeen. Nyt luottamus on mennyt enkä tiedä, voinko enää nauttia näin julman koneen uhrina olemisesta. Facebook on pääasiassa rahantekokone. Entistä enemmän siellä merkitsevät henkilökohtaisesti kohdennetut mainokset. Vain mainostajille annetaan käyttäjätukea. Meidän "lampaiden" viertejä ei ehkä edes lueta joten ongelmatilanteissa ei saa apua.
Tässä asiassa mieleeni tulevat uskontojen uhrit. Aiemmin en voinut täysin ymmärtää sitä surua ja ahdistusta, jonka uskonyhteisön ulkopuolelle sulkeminen aiheuttaa, etenkin jos siihen liittyy salailua ja vääriä syytöksiä. On olemassa Uskontojen Uhrit r.y. Ehkä pitäisi olla myös Facebookin uhrit r.y. Nyt väitän, että Facebookin ulkopuolelle sulkeminen voi olla yhtä traumatisoivaa ja musertavaa kuin muukin sosiaalinen eristys, kiusaaminen, vaientaminen.
Yritin kysyä Saunalahden/Elisan tuesta, voisinko jotekin saada ostettua tuon vuonna 2017 käyttämäni prepaid-puhelinnumeron. Ei kuulemma onnistu, ksoka he eivät voi selvittää mittä se on myynnssä tai muutenkaan auttaa asiassa. Ehkä osittain siksi, että on olemassa huijaustyyppi, jossa pyydetään lähettämään "väärään numeroon" tullut vaihvistuskoodi huijarin puhelimeen.
Tämä on epäilemättä myös yhtieskunnallinen ongelma. Voiko mikään oikeusvaltion antaa ylikansallisen suuryrityksen kohdella kansalaisiaan mielivaltaisesti, saattaa heidän hyvinvointina, tervetensä, jopa henkensä vaaraa ylimielisellä ja epäreilulla kohtelullaan? Sosiaalinen media kaipaisi siis nykyistä tiukempaa yhteiskunnallista sääntelyä ainakin ihmisoikeuksien alalla. EU epäilemättä on kiinnostunut asiasta ja jotakin se onkin jo tehnyt. Mutta eivät taida ne toimet auttaa minua.
Minä en ole ainoa. Minulle ovat kaverit kertoneet kärsimistään vääryyksista Facebookissa. Erään kertomuksen kommentissa kirjoitin seuraavaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti