Sivut

maanantai 30. marraskuuta 2020

2020 marraskuu . piirakkatehdas aloitti

Useasetipa olen tämänkin kuun aikana sotkenut pyörällä noin 4 kilometriä suuntaansa maalaiskodin ja pikkukaupungin kodin väliä tällä yksivaihteisella naistenpyörällä, jonka takatelineellä rippuvat sivulaukut, joissa kuljettelen tavaraa sinne ja tänne. Välillä on takatelineen päälläkin isompi kuorma, kuten tässä kuvassa oleva säkki, joka sisältää kasvualustaa puutarhaan. Se ei ole multaa eikä turvetta vaan tuntuu olevan sahanjauhon ja kypsän kookospähkinän kuituisesta kuoresta jauhettua karkeaa haketta. 


Tätä haketta sekoitan kompostoituun lehmänlantaan, jota saan maalaispaikastamme   Noissa taskuissa multa kuivuu helpolla, joten sitä pitää kastella usein. 

Sadekausi päättyy tilastojen mukaan marraskuussa. Joulukuussa sademäärät ovat jo hyvin pieniä ja ilman lämpötila alkaa nousemaan. Tunnen sen selvästi kun lähempänä uutta vuotta ovat jo aamu neljän-viiden aikaan esiintyvät leppeät ilmavirtaukset, aamun viileys, jo poissa.  Tulvavedet takapiahlla riisipellon laidassa alkavat asettumaan. Vesi katoaa riisipelloilta ja niille päästään taas kylvämään riisiä. 

Minä jo suunnittelen miten pääsen taas laipoineni ja muine työkaluineni tuonne veteen korjaamana tulvien jälkiä ja jatkamaan siitä mihin syyskuun alussa jäin.  Auksi niitä nuo vesikasvit ja panen ne penkereille, sitten niiden päälle lisää savea ja muuta täytemaata. 


Sitä täyteainesta saan tuolta ojan pohjasta. Nyt vesi on sen verran korkealla, etteivät jalkani ylettyisi pohjaan, mutta ehkä jo joulukuussa ylettyvät, viimeistään tammikuussa. 

Vajani alkaa jo reilun vuoden jälkeen rapistua ja ruostua. Lattia jo notkuu alla eivätkä orretkaan enää kestä joogakeinussa roikkumista.  Katto sentään pitää vettä, joten voihan sitä käyttää vielä varastotilana sen ohella, että se toimii hyönteishotellina.  Kun saisi kärsimyskukkaa, passionhedelmäköynnöstä kasvamaan tuossa ympärillä, niin voisi peittää koko höskän vihreän kasvuston alle. 

Jo lokakuussa olin hankkiut uuden sähköuunin. Tarkoitus oli hankkia korkeatehoinen pizzauuni, mutta päädyinkin aluksi tällaiseen halpaan versioon.  Se on vain 1800 watin uuni, jossa on pelkät peltikuoret, ei mitään eristeitä.  Se saavuttaa vain 230 asteen lämpötilan, joten ei se ole ihan passeli karjalanpiirakoille.   En tietenkään halua pitää uunia keittiössä, jota pitää viilentää ilmastointilaitteen avulla vaan pidän sitä kadulle avautuvan ison haitarioven sisäpuolella olohuoneessa, joka alunperin lienee liiketilaksi tehty, se kadunpuolelle aukeava tila, johon asuiakkaa asvuat kadulta. Minulla eivät astu asiakkaat, mutta tuo paikka sopivasti johtaa uunin lämpöä ulos joten se ei jää kuormittamaan lämpöpumppua. 

Sain hankittua uuniin paistokivet Kiinasta tilaamalla. 

Tässä tuo tila kadulta käsin kuvattuna. Se, samoin kuin talon pääty näyttävät olevan julkista, vähintäänkin puolijulkista tilaa. Siinä istuskelee tai muuten viettää aikaansa ihmisiä.  Minulla on tuonne oven yläpuolelle asennettuna nettikamera, joka mös sytyttää valon sen lamppuihin havaittuaan liiketttä. 

Yleensä ihmiset avaavat nuo isot paljeovat kun ovat kotona  tai sitten lukitsevat ne sisäpuolelta riippulokolla. MInä en moisesta avoimuudesta tykkää, eikä se olekaan kovin hyvä ajatus, sillä olen kuitenkin mukkalainen enkä voi olla ihan varma turvallisuudestani. 


Lauataiaamna 21.11. aloitimme seitsemän jälkeen leipomisen vaimon ja hänen siskonsa kanssa. Seuraavana päivänä, nyt poikkeuksellisesti sunnuntaina oli taas Vung Taussa sauna. Minä olin ilmoittautunut ja luvannut myös toimittaa vähän piirakoita maistiaisiksi sekä saunaväelle että muutamalle valikoidulle tattavalle Saigonissa.   

Paikalla olivat myös siskon mies ja kaksi poikaa, Erikin serkut, jaloissa pyörimässä.  
Olin paistamisen touhussa, kun oveen koputettiin ... 


Siskon mies avasi  Vietnamia puhuvat miehet kyselivät jotain häneltä. Vaimo tuli tulkkaamaan. Kohta hän pyysi minua näyttämään oven yläpuolella olevan kameran kuvaa puhelimestani.  Minä näytin ja selitin, että kuvaan vain oven edustaa, en muuta.  Ajattelin, että joku oli valittanut kamerasta, ja nyt minua tultiin torumaan, koska Vietnamissa ei saa pitä yksityisiä turvakameroita, jotka kuvaavat yleisiä paikkoja.  Näin ei ollutkaan, sen kertoi vaimo poliisien lähdettyä.  He olivat vain kysyneet, että onko saisi näkyviin, keitä oli kulkenut tiellä yöllä. Olivat kuulemma toivoneet, että kääntäisin kameraa enemmän tielle päin, että sieltä näkyisi vähän muutakin kuin meidän ovemme.  Se oli m inulle yllätys. Käänsin kameraa hieman tielle päin, mutta en vieläkään niin paljoa, että voisin nähdä vastapäisen naapurin kauniin nuoren rouvan tulevan ja menevän. 

Muutamaa päivää aiemmin oli talomme edusta tulvinut ajoneuvoja ja ihmisiä ja ilmoille oli kalahtanut meluisaa musiikkia, myös jotain, jota voisi kutsua jopa rock-musiikiksi. Siellä olivat menossa hautajaiset. Toisen naapurin nelikymppinen mies oli kuollut yllättäin yöllä sairaskohtaukseen.


Mainittakoon tässä, että kuluvan kuun lopussa kuoli myös vaimon isän äiti, herttainen mummo, jonka tapasinkin pari kertaa.  Tämä ei ole se isoäiti, anopin äiti, joka asuu täällä meidän lähellämme vaan tämä mummo asui n. 50 kilometrin päässä Mekong-joen toisella puolella.   Hänen lähtööönsä oltiin valmiita jo syyskuussa kun hän oli sairaalassa. Yllättäin hän paranikin ja pääsi kotiin, kunnes joutui taas viime viikolla. Se oli sitten suhteellisen nopea lähtö. 

Yleensä lähden kotoa aamulla, mutta nyt oli syy viivyttää lähtöä iltapäivään kello viiteen, jolloin oli jo liki pimeää. Pakkasin piirakat ja leivät isoon styrox-laatikkoon, laatikon vielä isompaan laukkuun ja lähdin matkaan.  Bussi ajoi hitaasti, koska liikennettä oli yllättävn paljon. Mihin lienevätkään ihmiset matkanneet lauantai-iltana?  Bussi oli suhteellisen tyhjä ja matka sujui mukavasti äänikirjaa kuunnellen

Olin Saigonissa vasta lähellä puolta yötä. Olin varannut hotellin netin kautta kuten yleensä teen. Varasin sen poikkeuksellisesti läheltä isoa bussiasemaa joka on noin 15 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Ajattelin sieltä käsin lähettää piirakat ja leivät Saigonin testaajille ja sitten viedä muut mennessäni VungTaahun. 

Hotellin vastanottotiskillä muistin jotakin: olin unohtanut passini kotiin. Soitin vaimolle varmistaakseni asian ja pyysin häntä puhumaan puolestani, että hotelli päästäisi minut sisään kun näytän kopion passistani ja oleskeluluvasta.  Ein päässyt vaan jouduin lähtemään isoine laukkuineni yön selkään.  Olin himean paniikissakin, mutta onneksi minulla oli ihmisiä, joille saatoin kertoa asiasta Facebookissa ja whatsapissa. Sain tukea ja neuvoja. Paras oli se, että yrittäisin johonkin toiseen hotelliin. Toisiin kun pääsee passin kopiolla.  E löytänyt muita avoimia hotelleja lähettyviltä, joten päätin lähteä kaupungin keskustaan. Siellä oli kaiken lisksi hotelli, jossa olin yöpynyt monesti ja minulta ei ollut enää kysytty passia sisään kirjautuessani.  Tilasin Grab-mopotaksin ja maksoin n. 4 euroa tuosta 9 kilometrin matkasta. 


Siellä kaupungin yöelämän keskuksessa, turistialueella kävelin kohti tuttua hotellia. Se oli kiinni. Kävelin hieman edemmäs ja näin humalaisen miehen avaavan erään liikeen turvasäleikön ja ryömivän sen alta kadulle. Hän pysäytti minut ja alkoi puhumaan englanniksi kuin vanhalle tuttavalle tai rakkaalle veljelle. HÄn oli ninn humalassa, etten saanut selvää hänen sönkötyksestään. Samasta ovesta tuli sitten nainen hätistelläkseen miehen pois kimpustani.  Silloin näin, että tämä on hotelli, ja nainen tunnisti minut. Hän jopa osasi sanoa etu- ja sukuimeni. 





Eipä ollut mitään vaikeuksia päästä sisään ilman passia. Kello oli jo yli yhden yöllä. Se on lähempänä tavanomaista heräämisaikaani kuin nukkumaanmenoaikaani. 

En pysty nukkumaan pitkään, hyvin harvoin edes kahdeksaan. Nytkin heräsin jo kuudelta.   Johtunee siitä, että minä nukuin nyt ilman lääkkeitä. Kotioloissa otan antihistamiineja. 

Niinpä aloin järjestelmään piirakoita ja leipiä pieniin paketteihin, jotka lähetin mopolähetillä kohteisiinsa. 


Grab on todella elämää helpottava, edullinen ruuan ja ihmisten kuljetuspalvelu maan suurimmissa kaupungeissa.  Minä käytän sitä jatkuvasti vieraillessani Saigonissa tai Vung Taussa. Kaikki käy kätevästi mobiilisovelluksen kautta ilman että täytyy yrittää neuvotella hinnoista.  Ja täälä he ovat hyvin kohtuulliset. Kymmentä euroa vastaavan summan saa kyllä kulumaan autossa, mutta ei mopon päällä. Minä ainakaan en kestäisi istua niin kauaa kuskin takana. 

Hotellin omistaja, tai hänen tyttärensä, n. 40-vuotias nainen, se sama, joka muisti nimeni, osoittautui oikein mukavaksi ihmiseksi. Juttelimme paljon mm. Suomesta. Hän kertoi, että hänen tyttärensä aikoo hakea Aalto-yliopistoon opiskelemaan. 



Iltapäivällä otin bussin Vung Tauhun.  Oli määrä, että vaimo lähettää sinne passini bussirahtina ja sikäläisen kaverini paikallinen vaimo vastaanotaa sen.  Näin tapahtuikin sitten illalla saunan jälkeen. 




Se sauna on todellakin hyvä suomalainen myöskin venäläisen banjan kaltainen, puilla pitkään lämmitettävä jättimäinen kivikasa, jonka sisällä on yli 300 kiloa painava rautainen arina.  Muutama vuosi sitten paikalliset suomalaiset, yleensä noin minun ikäiseni tai vanhemmat miehet, rakensivat sen saunan vuokrattuihin tiloihin. Rakennus on kukkulan rinteella kahden buddhalaisen luostarin välissä. Se on kolmikerroksinen rinnetalo. Alhaalla asuu omistaja, hänen yläpuolellaan ovat saunatilat suihkuineen ja parvekkeineen. Ylimmässä kerroksessa on oleskelutila, jonka edustalla on myös iso grilli, johon tuodaan saunan pesästä kuumia hiiliä.  Kiuas on siis kertalämmitteinen. Yksi lämmitys kestää 6 tuntia ja siinä kuluu runsaasti polttopuuta.   Valitettavasti minulla ei ole tältä reissulta otettuja kuvia siitä eikä kunnon kuvia kiukaasta lainkaan. 




Piirakat olivat jo menneet aika pahoiksi Vung Taussa eivätkä ne ollet mikään menestys. Niitä oli vaikea edes saada ihmisten maistamaan. Tein sern virheen, että yritin vääntää niitä hapatetusta taikinasta. se vaikeuttaa tekoprosessia eikä lopputuloskaan ole kovin esteettinen. Lisäksi sekä kuori että täyte olivat liian tummia.  Opiksi siis tulavaan, että kannattaa tehdä lähemmäs suomalaista einespiirakkaa. 

Yön olin hotellissa, jossa on kattoterassi ja siellä uima-allas. Perjantai ja lauantai-iltaisin hinta olisi ollut minnulle aivan liian korkea, mutta sunnuntaina, kun Saigonista tulleet viikonlopun viettäjät olivat jo lähteneet koteihinsa, oli hinta ihan kohtuullinen.  n. 15 euroa.  



Aamulla sitten herättyäni kävin uimassa. ja ihailin näkymää vuorelle. 
Tämä ei ole se vuori, jolla on kuuluisa Jeesus-patsas Se paikka on toisella puolella keskustaa. Siellä kävinkin kesäkuussa 2019 ensimmäisellä reissullani. Nytkin minua pyydettiin sinne. Suomalais-vietnamialinen pariskunta, jonka mies osallistui saunailtaan samalla antaen meille hääkutsut, tarjosi patikointia sinne vuorelle.  En olut innostunut iltapäivällä sellaisesta hommasta. Se täytyy tehdä aamulla kun ei ole vielä kuuma.  


Jeeesuksen sijasta näinkin vain kirkon, enkä siäkään mennyt tarkoituksella katsomaan, huomasin vain ohi kulkiessani. Vietin päivän kaupungilla kierrellen ja katsellen välillä kahvilla tai syömässä käyden.. 

Paikallisessa apteekissa tein hyödyllisen löydön, joka säästä minulta tulevaisuudessa aika paljon rahaa. 


Lokakuussa kerroin siitä, kuinka olen ensimmäistä kertaa elämässäni alkanut nauttimaan säännöllistä lääkehoitoa:  olen alkanut väsyttää itseäni antihistamiineilla   heinäkuussa 2020 aloin ottamaan hydroklooritiatsidia, tuotenimi Atarax, estääkseni itseäni nousemasta liian aikaisin aamulla, yleensä nkuttuani 4-6 tuntia. Silloin alkaa  Lokakuussa sain kuulla Saigonissa olevala nettiapteekkariltani, että Ataraxia ei enää saa myydä Vietnamissa ainakaan virallisesti, joten hänelle ei sitä enää toimiteta.  Sen lääkkeen hinta oli jo täkäläisittäin aika kova, n. 6 dollaria / 30 tablettia, ja ulkomailta tilaten vielä korkeampi.  Hän ehdoti minulle paria korvaavaa valmistetta, joita kokeilin.

Niistä Difenhydramiini (Bandryl) aiheutti minulle levottomia unia,  oikeastaan sen, että heräsin aamulla muistaen jotakin unestani. Eivät ne painajaisia kuitenkaan olleet, vaan absurdeja tapahtumia arjessa ihmisten kanssa, jotka olen aikanaan tuntenut.  Promethatsiini  Myös prometatsiinia kokeilin, ja joskus myös näiti kaikkia tai kahta niistä yhdessä. Taisi olla Benadryl, joka myös aiheutti minulle kylmän tunteen eli en hikoillut lämpimässä makuuhuoneessa vaan tunsin viilleyden ihollani. Se on oikeastaan ihan tavoitltava vaikutus. 

Sitten neljältä lähdimme kotimatkalle eli tämä reissu kesti melko tasan vuorokauden.  Näitä kuvassa olevia autoja kutsutaan limusiineiksi.  Niissä on yleensä 8 istumapaikkaa. Ja onhan niissä isommalle ihmiselle enemmän jalkatilaa. Nyt meitä oli neljän ryhmä siellä autossa, joten oli myös juttuseuraa. 

Seuraavan yön nukuin herroiksi upouudessa huoneistohotellissa. Olin varannut netissä huoneen tavallisesta hotellista läheltä sitä bussiasemaa, johon tämä pakettiauto meidät veisi.  Hinta oli todella edulllinen hotellin tasoon nähden. Heillä ei ollut yhtään palautetta sivustolla, joten pyysin pariskunnan naispuolista, paikallista, varmistamaan varauksen puhelimitse. Sieltä sanottiin, että saan tuohon samaan hintaan pinen heuoneiston lähistöltä. Siinä oli moderni keittiö kaikkine varusteineen, vaan ei ruokaa jääkaapissa, ei edes juomavettä.  Palvelu oli kaikin tavoin mainio. 

Sen sijaan, että olisin käynyt ostamass kaupasta aineksia ja alkanut kokkaamaan tuolla asunnossa otinkin taas Grab-mopon ja ajoin lähimpään avoinna olevaan kasvisravintolaan. 

Oli vähän hankala löytää takaisin, koska erehdyksessä annoin väärän osoitteen puhelinsovellukselle.  Tätä paikkaa ei ollut vielä Googlessa, vaan sen parin kilometrin päässä sijaitseva kaima. 

Seuraavana aamuna nukuin pitkään, kirjauduin ulos hotellista, kävin aamiaisella lähimmässä kasvisravintolassa ja sitten käveleskelin hieman. Näin uusia paikkoja, mm. kahvila Putinin. 

Sitten otin taas mopotaksin puhelinkauppaan, siihen samaan, jossa olin asioinut noin vuosi sitten. 


Uusi puhelin, Xiamoi Redmi Note 9. Vasta 11 kuukautta sitten olin ostanut sman puhelin mallin Note 8 Pro. Se oli vielä ihan hyvä, paras puhelin, mitä minulla oli siihen mennessä ollut. Sen sijaan, että olisin ostanut vaimolle uuden puhelimen vuonna 2017 ostamani Honor 8 pro:n tilalle, annoinkin hänelle tuon vanhan Note 8:n ja ostin itselleni tuon Note 9:n.  Näin siksi, että matkatessani minulle on hyötyä paremmasta akunkestosta ja GPS-paikantimesta kun taas vaimo käyttää omaansa lähinnä kotona. 

Molemmat puhelimet olen ostanut minule epätyypilliseen tapaa eli kävelemällä kauppaan, neuvottelemalla, sitten päättämällä ja maksamalla käteisellä. Tavallisestihan teen nkyään melkein kaikki ostokset netin kautta. 



Tuota Note 8:aa edellinen puhelin oli Huawei Honor 8, jonka olin ostanut Suomesta siellä edellisen kerran käydessäni eli toukokuussa 2017. Se oli se kuukausi, jolloin presidentti Mauno Koivisto kuoli. Tuon yllä olevan kuvan otin sitä edeltävällä Sony Xpreiz Z2-puhelimella, jonka olin ostanut Suomesta toukokuussa 2015.  Se puhelin oli paska jo ennen kuin se tammikuussa 2017 putosi vietnamilaiseen kakkakalavessaan. Vaimon veli onki sen sieltä.  Säästin väärässä paikassa heinäkuusta 2015 toukokuuhun 2017, kun otin kuvia tuolla puhelimella, jonka kameran linssi oli sumea. Se olisi pitänyt puhdistaa sen jälkeen kun  puhelin oli kastunut vuoden 2015 touko-elokuun aikana tekemäni pitkän pyörä- juna ja bussiretken aikana.  Sitten vuoden 2019 heinäkuussa puhelin lensi asfalttiin etupuoli alas päin ja jouduin laittamaan sihen uudet kuoret. Ne eivät olleet ihan sopivat, koska olin itse ne tilannut Aliexpressin kauta. 

Vaimon käytössä tuo puhelin oli vuoden verran. Sinä aikana hän otti kaikki videot ja kuvat äitinsä puhelimella.  Tässä kuussa Saigonissa käydessäni hän otti minuun videoyhteyden Facebookin viestisovelluksen kanssa näyttääkseni minua pojalleni ja päinvastoin. Puhelun lopuksi laitoin hänelle viestin, että hänelle täytyy ostaa uusi puhelin, koska vanhan kuva ja ääni ovat täysin pilalla. Parin pivän kuluttua tulikin viesti äidin puhelista, että vanha on rikki. Sitä ei voi enää käynnistää, koska virtanappi on rikki.  Niinpä sitten päätimme hankkia uuden. 

Hinta-laatusuhteeltaan Xiaomi on ehdotonta kärkeä. Sitä myydään nyt myös Suomessa ja se taitaa kiriä OnePlusin ja Honorin rinnalle, ehkä ohikin jo. 

Viivyin Saigonissa vielä liki kaksi vuorokautta. Keskiviikkoiltana oli suomalaisen hääseurueen ennakkokokoontuminen. Tapasin siellä muutamia suomalsisia opettajia, jotka olivat heinäkuun lopussa tuleet Suomesta opettamaan vietnamilais-suomalaiseen kouluun. 

Tiistain ja keskiviikon aikana otin monia mopotakseja. Tapsin naiskuljettajan, joka puhuu hyvää englantia ja on todella ystävällinen ja mukava. Juttelimme koko pitkn ajomatkan aikana, n. 25 minuuttia.  

Tiistai-illan toinen kasvisravintolatapaaminen oli ukrainalaisen ystäväni kanssa.  Keskiviion vastaisen yön vietin taas siinä hotellissa, johon minut oli päästetty ilman passia. 




Keskiviikko kului vaateostoksilla, jauhojen suurempaa toimitusta etsien, tuttavani vegaaniravintolassa istuksien ja sitten illalla joulukuisen hääjuhlan suomalaisvieraiden ennakkotapaamisessa. 

Myöhään illalla, liki puolilta öin otin bussin kohti kotia.  Aamuyöstä kolmen maissa olin kaupunkiasunnollamme. Pienten torkkuen jälkeen pyöräilin kotiin neljän kilometrin päähän. 

Poika ei vierasta minua parin päivän poissaolon jälkeen sen enempää kuin hän tekee sitä vähän aikaa aamulla herätttyään. Jo minuutin-kahden päästä hän jo syöksyy kaulaan ja sitten johdattaa minut sormesta vetäen kanssaan tutkimusrettkille.  



Nyt hän osaa jo kävellä, jopa juosta. Hän ei vielä puhu, mutta osaa jo paremmin kommunikoida thatonsa ja tunteensa. Hän on siis muuttunut pikkuvauvasta pikkulapseksi. Pystyn jo paremmin yhteyteen hänen kanssaan enkä pelkästään ihailemaan söpöä vauvaa. 





Olne paljon ajatellut sitä, mitä itse olin ja koin tuossa iässä, mm. sitä miten olin sokea vielä silloin, ja vasta kuukautta tuon jälkeen silmäni leikattiin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Minulla oli synnynnäinen harmaakaiki, joka huomattiin vasta melko myöhään ja johtuen perheen tilanteesta, isän alkoholismista ja sen seurauksista, leikkaus viivästyi.  Olen nyt osannut paremmin kuvitella sitä kun jouduin pari vkkooa makaamaan sairaalan sängyssä kädet sidottuina sängyn laitoihin. Sinä aikana opin puhumaan. 



Olen alkanut myös opettamaan englantia etäyhteyden välityksellä. Tai en oikeastaan opettamaan vaan tarjoamaan 15 minuutin pituisia keskusteluhetkiä. Se ei ole vapaaehtoistyötä, mutta palkkio on minulle lähes merkityksetön,n. euro tuolta 15 minuutilta. Täkäläisille opiskelijoille kahdenkeskisestä tuokiosta maksettu hinta ei voi olla paljon tuota korkeampi. Lisäksi järjestävä taho vielä ottaa tietysti omansa. 


Rahan sijasta minulle tämä on iloa, mielhyvää ihmiskontakteista. Eikä voi tietystikään kiistää sitä tyydytystä, joka tulee nuorten (naisten) ihailusta ja kunnioituksesta, auktoriteettiasemasta, siitä, että minua kuunnellaan, neuvoni ja oeptukseni otetaan vakavasti.  OIkein parempiakaan sosiaalisia kontakteja ei minulla täällä ole. Muutaman englantia osaavan olen kyllä tavannut viime aikoinakin, mutta ei siitä ole tullut sen kummempaa. 



Viime kuussa kerroin haluavani oppia tekmään vegaanisia makkaroita, sellaisia rakenteeltaan HK:n sinisen muiden suomalaisten makkaroiden kaltaisia.   Nyt olen löytänyt gluteenijauhoja jaäleen netin kautta tilaamalla.  Niitä kun sekoittaa kikherne- eli gram-jauhoihin, saa seitania. Ja siitä seitanista voi sitten muovailla makkaroita ja höyryttää foliossa.  Ei näistä oikein tullut halutunlaisia vaan enemmänkin lihatikkuja. Netissä olevia ohjeita täytyy siis lukea ja yrittää uudelleen kunnes onnistuu. 

Toki voisin yrittää ryynimakkaroita tattarista ja punaisesta riisistä. Minulla on myös savuaromia eli jalosavua,, joka antaisi palviryynimakkaran makua. 


Toisen erän piirakoita tein kuun lopussa. Nyt tein niistä suurimman osan perintiiksi riisipiirakoiksi enkä hapattanut taikinaa lainkaan. 

Osaan sentään jätin hieman omaa käden jälkeä eli tein täytteestä vähän monipuolisempaa. Siitä eivät ole kiinnostuneet ostajat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. 



Leipomisen rutiinit ovat jo kehittyneet.  Ehkä joskus saan siitä vaimon ja hänen sukulaistensa avulla tehtyä enemmän liukuhihnatyötä. 

Jakelu on jonkinlainen haaste. Pakkaan piirakat paperiin ja styrox-laatikkoon Laatikon tai laatikot vaimo sitten kiikuttaa bussiasemalle, josta hän lähettä ne rahtina Saigoniin.  Sieltä edsutajani, vanha tuttavani, hakee ne bussiasemalta ja jakaa lheytksen pienemmät paketit ostajille. Yleensä ostaja lähettää Grab-mopon hakemaan niitä. 

  Ken Hensley kuollut 

Viime kuussa kuulin ja my;s raportoin Uriah Heep/rumpali Lee Kerslaken kuolemasta.  Tässä kuussa tuli uutinen vanhan kokoonpanon jäsenen ja suurimman osan bändin menestyskappaleiden luojan, Ken Hensleyn kuolemasta.  Hän se on ollut minulle bändin mieluisin jäsen, myös hänen soolotuotantonsa. 

Alle linkitetyn sentimentaalisen Romance-kappaleen kuulin ensi kertaa viime vuoden alussa, kun Kito-koirani oli varastettu, ilmeisesti myös tapettu ja myyty koiranlihana niin kuin täällä  Vietnamissa usein tapahtuu.   Sen tahdissa on hyvä itkeä mitä tahansa menetystä.

Ja tietysti Uriah Heepin aikiset kappeleet, erityisesti Salisbury ja Magician's Birthday-albumilla ovat olleet kuuntelussani sillloin 1980/luvun alussa ja sitten pitk'n tauon j'lkeen viime vuosina. Onneksi b'ndin live/esiintymisi' voi seurata Youtubesta. Erityisesti minuun ovat vedoneet ne, joissa laulusolistina on ollut John Lawton.   Elävänä en ole miestä valitettavasti nähnyt koskaan. Vuonna 2016 kun näin Uriah Heepin Ukrainassa, ei vanhoista jäsenistä ollut lavalla kuin Mick Box.  Vuotta aiemmin Moskovassa  olivat olleet sekä Ken Henley että Lee Kerslake viimeistä kertaa yhtyeen mukana lavalla. 



Ihmisiä kuolee jatkuvasti, myös monia minun ikätovereitani jo, ja vielä enemmän meidän nuoruutemme idoleita.  Lokakuussa edesmenyt Eddie Van Halen ei koskaan tullut minulle edes tutuksi.  Muusikkoidoleista ovat ollet Hensley, Ronnie James Dio, suomalaista ehkä Juice Leskinen sellaisia, joiden pois meno on koskettanut lährmpää.  

Covid-19, koronavirus

Se pitää kirjoittaa isolla, koska se on vuoden epäilemätä puhutuin ja tutkituin  uusi ilmiö Se määrttää kaikkea elämää nyt Suomessa ja muualla Euroopassa.  Se tappaa ihmisiä suhteellisen vähän verrattuna maailmansotiin, mutta se aiheuttaa kaikenlaista harmia ja vahinkoa, heittää kapuloita jokapäiväisen elämän rattaisiin kaikkialla.  Meillä Vietnamissa ei ole juurikaan tartuntoja, mutta ulkomaille matkustaminen ja sieltä tänne tuleminen ovat hyvin kallis ja hankala prosessi. Turismi on käytännöllisesti katsoen pysähdyksissä myös täällä niin kuin Suomen Lapissakin.  Muuhunkin liike-elämään on kriisillä varmaankin vaikutusta. 



Minun ei siis tarvitse mrehtia sitä, onko rahaa viedä poika käymään Suomessa eikä edes sitä, että kävisikö itse katsomassa vanhaa äitiäni vai jättäisikö ensi vuoteen. Viimeisestä reissusta on yli kolme vuotta.  Joulukuussa tai muina talvikuukausina en ole Suomessa ollut tai käynyt sen jälkeen kun lähdin sieltä tammikuussa 2002.   Raskasta joulua -konsertissa olisin tietysti voinut haluta käydäkin. Se tuli mieleeni, kun lehdessä kerrottiin, että niitä konsertteja järjestetään tänäkin vuonna. Tosin nyt,kun tilanne on pahentunut ja turvaohjeita on tiukennettu, niitä ei ehkä pidetäkään. 

Koronarokote on tulossa useammaltakin taholta. Se saattaa tulla samalla oven avauksella kuin Yhdysvaltain prosidentti Donald Trump jättää valkoisen talon.  Sen hän epäilemättä joutuu kuitenkin jättämään, vaikkei tunnustakaan vaalitappiotaan, häviötä demokraatti Joe Bidenille marraskuun alun presideninvaaleissa. 


Lukemisiani 





Kuuntelen todella paljon äänikirjoja nykyisin. Minulla kun on nyt hankittuna langallisten korvanappien tilalle muutamt bluetooth-korvanapit.  Puhelimessa pyröii kirjojen kuuntelusovellus Smart Audiobook Player ja sen toistama tarina välittyy Bluetooth-yhteyden kautta kuulokkeeseen. 

Listassa alla saattaa olla myös joitakin edellisen kuukauden kirjoja. 

  •  Lindqvist, Herman, Mannerheim, mies naamion takana.  Marsalkka antoi Dalai Lamalle lahjaksi pistoolin ja monia muita kutkuttavia yksiytiskohtia Mannerheimin elämästä. 

  • Tommi Kinnunen, Neljäntienristeys  Kalle Päätalon tuotannon jälkeen maistui vähän puulta. 

  • Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa. Tästä pidin kovasti. Aihe on sellainen, josta ei aiemmin ole juuri haluttu puhua. 

  • Unto Katajamäki, Maanpetturit. Suomen historiaan 1940-luvun lopulle sijoittuva trilleri. Ehkä tässä on vähän totuuden siementä, jopa enemmänkin. 

  • Jonas Konstig, Vaaran vuodet. Samaa aikaa ja teemoja kuin Katajamäellä.  Ei olisi kummankaan teoksia julkaistu Kekkosen Suomessa. 

  • Jatkuu, Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista. Erityisesti Erkka Mykkäsen kirjoittama Sinuhe Egyptiläisen jatko kosketti. Muuten ei juurikaan. 

  • Papinlapset. Erilaisia muisteloita pappisperheestä. Olihan siellä yhden tutunkin lapsuuskodista tarinoita hänen veljänsä kirjoittamana. 

  • Kalle Päätalo, Mustan lumen talvi,  Kunnan jauhot.   Ensimmäistä kertaa näin laaja tutstuminen Kalle Päätaloon. Inspiraationa Antti Heikkisen kirjoittama kirja hänestä.  Viimeinen savotta on minusta tähänastisista lukemistani paras. 

  • Finnjävlar : suomiperkeleet Ruotsissa.  Kertonutta ruotsinsuomalaista.  Isänikin yritti sinne 1960-lvulla.  Saattoi olla hilkulla ettei minustakin olisi tullu finnjäveli. 

  • Kielen elämä : suomen kieli eilisestä huomiseen Kotilainen, Lari. Tykkäsin näistä valaisevista näkymistä äidinkieleeni ja sen kehitykseen, mm. anglismien lisääntymiseen. 

  • Suleika avaa silmänsä Jahina, Guzel.  Uutta venäläistä kirjallisuutta vanhoissa vaatteissa. Tässäkin kuvataan Stalinin ajan Neuvostoliittoa. Eikö tosiaankaan löydy venäläistä kirjallisuutta, joka kertoo 2000-luvusta, tai edes Neuvostoliiton jälkeisestä Venäjästä.  Venäläinen kirjallisuus on ollut minulle läheistä suomalaisen ohjella. Elokuussa kuuntelin viimeinen Mihail Solohovin teoksen Hiljaa Virtaa Don. Sanotaan, että siitä kirjasta piti jopa Stalinkin, vaikka se ei ollutkaan pelkästään valkoisten puolella. No, Stalin taisi arvostaa kaikkia sotilaita, jopa Mannerheimia. Ehkä siinä oli syy siihen miksi hän kohteli Suomea lempeämmin verrattuna moniin muihin voitettuihin. 

  • Putkonen Liina, Jäätynyt tyttö. Sanmalta kirjoittajalta Palava poika.  Mukavaa uutta suomalaista jännityskirjallisuutta, jossa on asian tynkääkin seassa. 

  • Jenny Rostan ja Tommi kovanen: Kuolemanlaakso ja heti perään Jennyn Liian rikki kuolemaan. Todella koskettava tarina Jääkiekkoilijan loukkaantumisesta ja selviytymisestä. Ja sitten puoliksi asiaakin traumaperäisestä stressihäiriöstä.  Tommi Kovanen joutui vuonna 2013 taklatuksi SM-liigan jääkiekkopelissa Raumalla. Johtuen osittain lätkäkulttuurista ja sen arvoista hän ei saanut asianmukaista hoitoa heti alussa, ja ainakin osittain siitä johtuen joutui todella kärsimään. Sairaudesta toipumisen aikana hän tapasi Rostanin ja kirjoittivat yhdessä kirjan siitä. Rostain kertoi sen jälkeen oman tarinansa omassa kirjassan ujutten joukkoon myös asiatietoa. 

  • Terhi Kokkonen, Rajamaa.  Hän luki itse oman kirjansa, ja se oli tosi miellyttävää kuunneltavaa.
     
  • Kokonainen elämä Seethaler, Robert. Yritän välillä kuunnella muutakin kuon suomalaista. Tämä itävaltalainen tarina ei oikein säväyttänyt. 
 

 







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti