- Tässä helmikuun kuva-albumi Googlen kuvapalveluun talletettuna
Kuukausi alkoi Uuden Vuoden juhlinnalla. Kuukalenterin mukainen uusi vuosi on parhaiten tunnettu nimellä Kiinalainen Uusi Vuosi. Miellä se ei ole kiinalainen vaan vietnamilainen: tet lyhyeltä ja käytetyimmältä nimeltään.
Me juhlistimme vuotta ensin käymällä lähikaupunki Dalatissa. Matkustimme sinne aattona ja olimme yön yli hotellissa. Tarkoitus oli käydä keskiyöllä katsomassa ilotulistusta, mutta alkuillan pitkä kävelylenkki väsytti niin paljon, että menimme aikaisin nukkumaan ja nukuimme vuodenvaihteen yli. Kumppanille retki oli kuitenkin vaihtelua, koska hän käy kaupungissa harvoin. Minä taas näen nuo maisemat vähintään kerran viikossa.
Kävimme myös Mekong-joen suistossa Lai Vungissa, appivanhempien luona niissä maisemissa, jossa muutamaa viikkoa aikaisemmin rakas Kito-koiramme varastettiin, todennäköiseti mysö tapettiin ja syötiin. Asia kosketti minua niin kipeästi, etten aluksi ollut varma, kesätnkö sinne menemistä. Päätin kuitenkin, että on aika päästää irti surusta ja järkytyksestä ja keskittyä johonkin positiiviseen.
Tässä tapauksessa se oli Mimi-koira, Kiton kaveri, jonka päätin ottaa luokseni asumaan ja pitää hänestä todella hyvää huolta.
Nyt Mimi on kanssamme ja nuattii pitkistä kävelylenkeistä kanssani sekä monien paikallisten koriein seurasta.
Me juhlistimme vuotta ensin käymällä lähikaupunki Dalatissa. Matkustimme sinne aattona ja olimme yön yli hotellissa. Tarkoitus oli käydä keskiyöllä katsomassa ilotulistusta, mutta alkuillan pitkä kävelylenkki väsytti niin paljon, että menimme aikaisin nukkumaan ja nukuimme vuodenvaihteen yli. Kumppanille retki oli kuitenkin vaihtelua, koska hän käy kaupungissa harvoin. Minä taas näen nuo maisemat vähintään kerran viikossa.
Kävimme myös Mekong-joen suistossa Lai Vungissa, appivanhempien luona niissä maisemissa, jossa muutamaa viikkoa aikaisemmin rakas Kito-koiramme varastettiin, todennäköiseti mysö tapettiin ja syötiin. Asia kosketti minua niin kipeästi, etten aluksi ollut varma, kesätnkö sinne menemistä. Päätin kuitenkin, että on aika päästää irti surusta ja järkytyksestä ja keskittyä johonkin positiiviseen.
Tässä tapauksessa se oli Mimi-koira, Kiton kaveri, jonka päätin ottaa luokseni asumaan ja pitää hänestä todella hyvää huolta.
Nyt Mimi on kanssamme ja nuattii pitkistä kävelylenkeistä kanssani sekä monien paikallisten koriein seurasta.
Muistelen sitä, miten Kitokin sai kävellä näissä maisemissa käydessään kanssamme täällä heinäkuussa 2017. Automatka ei ollut hänelle kovin raskas, luulisin. Mimille se oli hieman vaikeampi nyt kun hänet tuotiin tänne. Isolla tilataksilla tulimme Myyn ja hänen veljensä sekä pienen veljenpojan kanssa.
Kiton muistomerkkinä on tämä keltainen huomioliivi, jonka toin mukanani tänne. Oranssi liivi kuuluu edelleenkin Mimille.
Matti Nykänen on kuollut
Matti Nykänen kuoli Helmikuun alussa 55-vuotiaana. Hän siis on saman ikäinen kuin minä, vain kuukautta vanhempi. Vähän hänen jälkeensä kuoli Olli Linhdholm, yksi Yö-yhtyeen perustajista. Hänkin liki sman ikäinen kanssani. Mikään suuri fani en kummankaan tapauksessa ollut, mutta molempiin liittyy muistoja.
Helmikuussa 1982 olin 18-vuotias abiturientti, penkkarit läpikäynyt, koulusta lukutauolla maaliskuussa alkaviiin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Leonid Brezhnev oli vielä elossa, Puolassa oli sotatila riippumattoman ammattiliiton aloittamien lakkojen aiheuttaman levottomuuden hillitsemiseksi.
Tuolta ajalta ei ole paljon kuvia. Itselläni ei ole yhtään helmikuun loppupuolella Leningradiin sunntautuneelta matkalta. Kävimme siellä koulumme venäjän-ryhmän kanssa täydennettynä muilla koulumme oppilailla ja muutamalla kaverilla. Minun mukanani tulivat myös Sainion Markku ja hänen siskonsa Marja-Leena. Tämä kuva on otettu heillä kyseisen vuoden alussa. Tutkin Markun joululahjaksi saaman kameran ohjekirjaa.
Käytiin Leningradissa. Se oli sellaista vodkaturismin aikaa: ajtteein metrolla, bailattiin hotelli Leningradissa, käytiin katsomassa Aurora-risteilijää. Minä ostin Gostinyj dvor-tavartalosta kaksi ep-levyä: "Bitlz" ja "Rolling stouns", jotka oli julkaisuut Neuvostoliiton Melodija-levy-yhtiö Ostin Berjozka-kaupasta Salme-savukkeeita, hotellin kioskista Pepsiä ja Leningradskaja Pravda-lehden, jossa oli vain neljä sivua ja vain muutama kuva: surkeita mustavalkoisia, kopiokonelaatua.
Matkan valvojina olivat kaksi entistä venäjän opettajaamme Kaija Koli ja Hannu Järvinen. Hannu myös ajoi käyttämämme bussia. Pallumatkalla Terijoen ja Viipurin kautta pyrytti sakeasti lunta. Bussin radio oli auki ja kuuntelimme urheilua, jotain mitä minä en siteänyt, vaan yritin kiinnittää huomioni sen sijasta pulloon. Kuitenkin tuli kuultua se, miten jossain Norjassa joku Matti Nykänen liiti pitkälle sakeassa sumussa. Kaikki hurrasivat kun hän voitti.
Kirjotiin suuren osa meidän penkkarilaulusita, ja sen jälkeen ylioppilaaksi M:n paperein, kaksi ällää, inhosin ylioppilaskuvaani. En päässyt Tamoereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia enkä sosiologiaa, en myöskään Oriveden Opiston kirjoittajalinjalle. Hätäratkaisuna pääydin kansanopistoon, kansankorkeakouluun Kälviälle, Keski-Pohjanmaan opistoon. Tutuistuin siellä oululaisiin, mikä myöhemmin, toisen välivuoden jälkeen, sai minut hakemaan myös Oulun yliopistoon, jossa aloitin kotimaisen kirjallisuuden ja yleisen aate- ja oppihistorian opinnot.
Niistä ei sitten loppujen lopuksi tullut mitään valmista, joten vaihdoin Jyväskylän yliopistoon vuonna 1988 Olin käynyt Jyväskylässä sen vuoden alussa Oulun-aikiasen ystäväni Seden luona. Hän esitteli minulle Sinclair Spectrum -tietokonettaan ja näytti myös paikallisen urheilukaupan ikkunan, joss aoli Matti Nykäsen sukset. Nykänen oli koko Jyväskylässä asumiseni ajan, ja sen jälkeenkin varmasti tunnetuin ja puhutuin jyväskyläläinen. Nyäskylä taisi olla kaupungin lempinimikin.
Ystäväni Pekka Salminen oli yksi Jyväskylään muuton moottoreista, ja hänen kanssaan me muutimmekin. Pekka katosi Kreikan-matkallaan huhtikuussa 1989, ilmeisesti omasta tahdostaan. Häntä ei koskaan löydetty ja hänet julistettiin kuolleeksi 10 vuoden päästä katoamisestaan.
Pekalta perin vuokra-asunnon Tourukatu 8:n vanhassa puutalossa.
Vuokraemäntäni Elvi Virta kuoli vuonna 1991. Hänet haudattiin vanhalle hautausmaalle, jonka kappelissa Matti Nykänen siunattiin maaliskuussa 2019.
Matti Nykäsen vaiheista, avioeroista, vankilatuomioista ja muusta on tullut väkisinkin kuulleeksi vuosien varrella. Hänessä oli sekä sankaria että antisankaria, muta nyt kuoleman jälkeen häntä tietenkin muistellaan vain hyvälläk joskin niihin nurjempiin puoliinkin viitataan hieman kaunistellen. Ja ihan hyvä niin: kuolemassa ihminen saa armon ja anteeksi.
Ne vauvauutiset
Niihin aikoihin kun Kito katosi, sai alkunsa uusi elämä. Se vahvistettiin neljää vikkoa myöhemmin vatsan päältä otetulla ultraäänikuvalla. Minä toivon tyttöä, jolle antaisimme nimen Anna Sippala.
Vauvauutisia ei yleensä kerrota näin varhaisessa vaiheessa, koska keskenmenon riski on edelleenkinv arteenotettava. Minä kuitenkin kerron, koska elämämme on tämän asian myötä jo mullistunut: läsnä on ilo ja onnellinen odotus joskin myös jonkinasteinen pelko. Eräs hyvä ystäväni Suomesta lohdutti, että pelko ja lapsi tulevat samassa paketissa. Pelkokin kuuluu asiaan, mutta sen ei saa antaa hallita liikaa jatuksia ja elämää.
Minä leivon nykyään leipäni itse, myös piirakoita ja joskus jopa pullaa. Ruisleipää en leivo vaan käytän vain vehnäjauhoja. Niiden lisäksi lisään taikinaan juureksia, mm. punajuurta, liotettuja papuja: oman puutarhan härkäpapua, mustaa papua ja mung-papua. Uunia ei ole, vaan käytän ensin paistinpannua pinnan aikaansaamiseksi ja sitten kuumailmaunia (AirFryer) kypsyyden ja rapeuden tuottamiseen.
Öisin on varsin kylmä: jopa +12 astetta. Koska lämmitystä ei ole ja tuuletus pelaa erinomaisesti, on sisällä ja ulkona aina sama lämpötila. Siksi tuo lukema on täällä kylmä, mutta Suomessa ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti