Nyt, suuskuusta 2015 alkaen Violifea ja muitakin uusia vegaanituotteita saa Suomessa Prismoista, ehkä myös S-marketeista, ihan Kainuusta asti on tullut ilouutisia.
Maaliskuun viimeinen päivä lähdin Malesian Kuala lumpurista lentäen Isanbuliin (koska havlalla pääsin, enkä halunnut suoraan Suomeen). Sieltä sitten reppureissailin Bulgariaan, jossa sohvasurffailin muutaman päivän ennen kuin siirryin Romaniaan. Siellä olin pääsiäisen alla. Satuin eräästä tavallisesta ruokakaupasta löytämään Ortodoksikristittyjen eli kereikkalaiskatolisten paastoruokaoston. Ne olivat nyt paaston loputtua tarjouksessa. Sieltä löytyi myös Viofast-nimistä, Kreikassa valmistettua maidotonta juustoa. SE on valmistettu kookosrasvasta ja perunatärkkelyksestä sekä joistakin mausteista. Maultaan ja koostumukseltaan raaka-aineita ei voisi arvata. Niin erehdyttävästi se muistuttaa kovaa, kypsytettyä lehmänmaitojuustoa. Olin tietoinen tuotteesta jo aiemmin. Olin itse asiassa jopa maistanut sitä, tai oikeammmin sen Australiassa myytävää sisartuotetta nimeltään Bio cheese. Sitä oli kehuttu Australialaisilla vegaanifoorumeilla, joita seurailen Facebookissa. Eräs malesialainen ystäväni jopa toi minulle sitä paketin Melbournesta siellä tammikuussa käydessään. Se oli valtavan kallis siellä, mutta myöhemmin opin, ettei missään Euroopassa niin hintava.
Myös suomalaisissa vegaaniryhmissä lin nähnyt kehuttavan Violifea, jota sai Tampereen Runsaudensarvi-kaupasta, Turun Vegakaupasta ja Helsingin Ekolosta ainakin. Myös Wilmersburger-merkkistä tuotetta oli kehuttu. Tokihan vegaanisia juustoja olin syönyt ennenkin, esim. Australiassa Tofutin Cheddar- ja Mozzarella-tyylkisiä viipaleita ja tuore- tai sulatejuuston kaltaisia. Ja sitten sekä Australiassa että Suomessakin, ja muutamissa muissa maissa Cheezlyn tuotteita. Niitä on jo pidempään saanut Suomessakin ainakin Prismoista ja S-marketeista. Sitten on myös Sheese ja Sveitsiläinen Vegusto, joka yrittää jäljitellä pitkään kypsytettyjä juustoja. Voi voi, olen aina ollut juustohullu: sinihome- emmental, Gruyere, Gouda. Ja kyllä Edam ja Putin-juusto eli Oltermannikin ovat menneet silloin kun maitouotteita käytin. Monet ovat sanoneetkin, ja itsellänikin oli sama juttu, että juustot ovat se asia, joka on pisimpään viivyttänyt vegaaniksi ryhtymistä. Tavallisena kasvsissyöjänä eli laktovegetaristina tai lakto-ovo-vegetaristina on aika helppoa, ainakin näennäisesti. Jopa niin helppoa, ettei silloin useinkaan tule katsottua ainesosaluetteloita eikä otettua selvää, mistä ruoka on tehty. Monet ns. kasvissyöjät eivät esim. välitä karkkien liivatteista puhumattakaan että ajattelisivat juustojen juoksutteita, yms. aineita, jotka menevät maitotuotteita pidemmälle. No, itse jätin maitouotteet viimeisenä niittinä ennen kuin aloin noudattamaan vegaanista ruokavaliota tammikuussa 2005. Juuston himo katosi parissa kuukaudessa, lihan himoa ei makkaraa lukuun ottamatta oikeastaan koskaan ole ollutkaan, jopa päin vastoin. Koulussakin rangaistiin siitä, ettei halunnut sitä syödä.
Kesti melkein viisi vuotta ennen kuin vegaaniksi ryhtymisen jälkeen aloin nauttimaan lihan ja kalan mausta. Se alkoi merilevästä. Sitä en aiemmin pystynyt syömään, koska siitä tulivat meileen lapsuuden pakkosilakat. Sitten vain yhtäkkiä eräässä kommuunissa Australiassa asuessani maistoin sitä kohteliaisuudesta ja huomasin pitäväni sen mausta. Sitten kun muutin Brisbaneen, pääsin käymään kiinalaisissa vegaaniravintoloissa, joissa listalla oli kanaa, mongolialaista nautaa ja muuta, kaikki tehty vennägluteenista. Siitä lähtien vegaaniruuasta on tullut minulle suuri seikkailu. Niin, samaan aikaanhan se tapahtui kun minusta tuli seikkaileva matkailija ja nomadi. Eivätkän nuo mitään terveysruokia ole alkuunkaan. Violife on kasvisrasavalmiste, ihan siinä missä Tofuline- ja Rice-jäätelötkin. Niitä tuli viime kesän pyöräreisuulla Suomessa tankattua ihan urakalla, ja muutama meni myös Ruotsissa.
Niin, ja Ruotsissa vegaaniset juustot ja makkarat myydään yhden nimikkeen alla: Astrid och Aporna sisältää tuontijuustoja ja makkaroita, jotka on niputettu tuon saman nimen alle. Paketit on helppo tunnistaa hauskoista apinakuvista. Nerokas idea! Niiden pizza-juusto on itse asiassa uudelleen pakattua ja nimettyä Violifeä.
Mutta miksi? Miksi syödä juustoja ja makkaroita, jotka ovat epäterveellisiä, jopa epätervellisempiä kuin vastaavat "oikeat" tuotteet? Eikö vegaaninn pitäisi ajatella ennen kaikkea terveyttään? Olla sellainen hoikka ja aneeminen ituhippi niin kuin yleinen käsitys asiasta menee? Miksi olla vegaani, jos ei pysty olemaan sitä "kunnolla", syömään ituja, tofua ja salaattia? Täällä Aasiassa vastaus on uskonto: monille uskonnon säännöt kieltävät lihan syömisen, ja siksi niitä on kierretty alkamalla tekemään lihan kaltaisia, sen näköisi ja makuisia, tuotteita. Eikä kysymys ole tietystikään monille pelkistä säännöistä vaan halusta noudattaa ahimsa-periaatetta tai vastaavaa eli olla tuottamatta kärsimystä muille eläville olennoille. Itäinen ajattelu perustuu pajon oppiin jälleensyntymästä ja karman laista. Siksi sitä noudattavan on aika loogista olla syömättä sikaa tai kalaa. Se saattaa nimittäin olla taannoin pois nukkunut isoäiti tai anoppi!
Minun lapsuudessani Suomessa ei paljoa ollut kasvissyöjiä, joitain mietiiskeiljjä-hippejä ja oraansuojelijoita Helsingissä. Minun lähipiirissäni ei niitä ollut. Joten ainoat, mitä tiedettiin olivat ne adventistit, ja sitten Jehovan todistajat, jotka eivät syöneet sianlihaa eivätkä verta. Vasta lukioiässä uskonnon tunnilla opettaja Matti Palmu teki minut todella tietoisesti asiasta kertoessaan hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta. Samassa yhteydessä kuulin joogasta ja meditattiosta.
Länsimaissa kasvissyönti eri muodoissaan, mm. veganismi, on lisääntynyt hurjasti, ei uskonnon tai henkisyyden takia niinkään vaan ennen kaikkea siksi, että nuoret ihmiset eivät halua olla osallisena eläinten epäeettiseen kohteluun, tukea niiden kasvatusta suurissa teollisuuslaitoksissa, jossa niiltä puuttuu suurin osa mahdollisuuksista toteuttaa omalle lajilleen tyypillistä käyttäytymistä. Tämä koskee sekä sikoja, jotka teurastetaan ruuaksi, munia tuottavia kanoja, maitolehmiä. Eivät ne elä onnellista elämää, vaikka mainokset niin yrittävätkin vakuuttaa. Myös huoli ympäristöstä on monille syy kasvissyöntiin: eläintuotanto on kasvinviljelyä tuhoisampaa ympäristölle, epäekologista. Tätä logiikkaa vastaan feikkilihat ja kasviperäiset juustot ja makkarat ovat ihan hyvä ja looginen vaihtoehto.
Toki on myös terveysvegaaneja, jotka ajattelevat omaa hyvinvointiaan, jaksamistaan ja terveyttään: syövät ituja ja smoothieita, raakakakkuja, raakapastaa, banaaneja kuorineen, chiasiemeniä .... Mutta kaikki eivät tätä ole, vaan jotkut voivat olla härskin ylpeästi ylipainoisia, välillä sairaitakin sipsikaljavegaaneja. Hyvä näin! On monia tapoja olla jotain, ja tervellistä olla sitä eri tavalla kuin mitä stereotypiat olettavat. Sipsikaljavegaanit on yksi Facebook-ryhmä, toinen ov Vegan fatness. Ja sitten on tuo Elämä on Violaiffii-sivu, jonka perustin ihan mielijohteesta.
Facebook saattaa koukuttaa ja tehdä sinusta orjan, kuten televisio ja alkoholi ja mitä niitä on ... mutta sosiaalinen media on myös suureksi avuksi mm. vegaanisen elämäntavan kehittämisessä ja ylläpitämisessä. On vegaanihaaste ja sen tukiryhmiä, vegaaniryhmiä, joissa typerän tappelun lisäksi, onneksi myös sijasta, tuetaan ja informoidaan toisia, sitten on mm. Vegaanimajoitus-ryhmä, jonka kautta voi saada vegaaneiltä majoitusta Suomessa ja muuaallakin liikkuessaan. Minä sain nuattia siitä huthi-elokuussa useammankin kerran kun jatkoin Istanbulista Romanian kautta Unkariin, Slovakiaan, Ukrainaan ja Puolaan. Erityisesti Gdanskissa oli antoisa vegaaninen seikkailu isäntäpariskunnan ja paikallisen vegaanikaupan ansiosta. Vielä tuolloin toukokuussa suosittelin ihmisille käyntiä ostoksilla Gdanskista, sinne pääsee halpalennoilla Turusta, mutta nyt ei oikestaan tarvitsekaan, koska noita tuotteita saa jo Suomestakin melko edullisesti. Täältä Malesiasta ei ikävä kyllä saa juurikaan, ei saa edes sitä herkullista punertavaa, voimakastuoksuista tattaria, jota Suomesta sentään joskus löytää, sitä venäläistä.
Soijarouheet ja -suikaleet, pihviainekset yms. ovat jo aika tuttu ja arkinen juttu, ja niitä käyttävät monet muutkin kuin vegaanit. Vegaaniruoka monipuolistuu ja paranee laadultaan, myöskin epäterveellisltä ominaisuuksiltaan, jatkuvasti. Sen etsiminen ja uusiin tuotteisiin tutustuminen on hauska seikkailu, toinen matkailuni kulmakivistä. Se toinen ovat ihmiset eli sosisaaliset suhteet. Nähtävyydet ja paikat sinänsä tulevat vasta kauempana jäljessä.
Tämä kuva on Unkarista, jossa olin nuoreen vegaaniperheen vieraana. He veivät minut myös tapaamaan rouvan äitiä, joka puhui hyvää englantia.
Poutun tofunakit ovat pahoja! Samoin kasvisgrilleri! Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta kyllä nuo lauseet on aika monesta suusta kuultu. Tofu ei ole paras mahdollinen raaka-aine makkaralle eikä feikkilihalle. Se on gluteenitonta toisin kuin vehnägluteeni (joka siis on gluteenia, usko tai älä ;) ). Pouttu on yrittänyt siis tehdä tuotteen, joka on yhtä aikaa vegaaninen ja gluteeniton. Siksi niiden makkarat saa testeissä huonot arviot. Ruotsista saa parempaa Astrid och Aporna Snällkorvia, ja ilmeisesti sama tuote on Puolassa valmistettu kasvisnakki, joita saa mm. Tallinnasta nimellä Taimsed Viinerid.
Wheatya saa Suomesta myös aika monista Prismoista. Se on hyvin "lihaisaa", mutta myös raskasta niille, joiden elinistö ei pysty käsittelemään vehnäproteiinia eli gluteenia. Minä kuulun tuohon ryhmään myös, mutta kiusausta ei kerta kaikkiaan aina voi vastusta, joten seuraavana yönä ja päivänä vähän kärsitään ....
Ruisleipä on vielä ongelmallisempaa. Onneksi ohra- ja kauraleivät ovat siellä suosiossa, joten ei tarvinnut ihan tippa linssissä kulkea leipähyllyjen ohi.
Ohrarieskaa sai myös Ruotsista.
Yksi viime aikoijen puhutuimmista vegaaniruokakeksinnöistä on ollut vegaaninen marenki, eli joku, muistaakseni ranskalainen kokki, on keksinyt korvikkeen kananmunan valkuaiselle: se on säilykepapujen tai kik-herneiden liemi, josta vastaamalla saa valkuaisvaahtoa, ja siitä sitten voi tehdä vaikka marenkia.
Minä sain maistaa sitä kotitekoisena ja kotitekoisen voikukkasiirapin kerta kesäkuussa kun sainn kutsun vegaaninettitutun luokse Orivedelle.
Vegaanius on minulle vegaanista nomadielämää, matkustelua, uusien ihmisten tapaamista, uusien ruokien kokeilua, ruuan etsintää, se on hyvä keino tutustua myös paikkakuntaan, kokkaamista sekä itselle että majoittajille/kavereille, syömistä .... Kuvassa yllä syön vanhojen kavereitten kanssa kotitekoista vegaanipitsaa Pohjois-Helsingissä Maununnevan tienoilla Keskuspuiston laidalla sijaitsevassa mökissä.
Toukokuun alussa tein vegaanisia pasteijoita Salon Halikossa äitini luona. Myös gluteenittomia tuli jonkin verran.
Matkailin sekä junalla että pyörällä, välillä myös sain autokyytejä: Turku - Salo- Helsinki- Nurmijärvi - Joroinen - Jyväskylä - Orivesi - Oulu - Kajaani - Ristijärvi - Puolanka - Pudasjärvi - Taivalkoski - Kuusamo - Suomussalmi - Raatteen tie - Kuhmo ja rönttöset - Lieksa - Nurmes - Joensuu Ilosaarirokin aikaan mutta jäii käymättä - Rääkkylä - Outokumpu - Niirala - Tohmajärvi - Kesälahti - Kitee - Savonlinna - Punkaharju - Sörkisalmi - Parikkala ja patsaspuisto - Rautjärvi - Ruokolahti - Puntala - Imatra - Lappeenranta - Ylämaa - Trofyanovka - Vaalimaa - Hamina - Kotka - Pyhtää - Loviisa - Pernaja - Porvoo - Pornainen. Ja sieltä sitten autokyydillä Tuusulaan, josta viimeinen polkaisu takaisin nurmijärvelleä. Sinne jäi kolmivaihteinen Nopsa odottamaan tulevia reissuja. Synnyinmaa tutuksi, Itä-Suomk ja maaseutu tällä kertaa. Tampere jäi asemaa lukuun ottamatta väliin, mutta Helsinki taaskaan ei.
Onnistuin välttämään pahimmat sateet sekä öisin että päivisin. Ilmojen vileys ei kovasti haitannut. Yölläkin oli metsässä ja teltassa ihan siedettävän lämmin. Eivätkä ahdistelleet karhut sa sudet. Ei hiatannut kuuman kesän puuttuminen, sillä tiesin, että sitä saan kokea ihan liikaakin kun syyskuussa palaan Bangkokin kautta Malesiaan.
Muistorikas lättähattukyyti Jyväskylässä. Siellä oli myös monenlaista makuelämystä kuten muuallakin: päällimmäisinä tosiaankin Tofulinen jäätelöt, Taffel-sipsit, Jalotofu ja vielä erikseen Jalosavu-savuaromi, vegaaniset munkit, ja Kesämäen leipomon vegepiirakat Lappeenrannassa. Lörtsyjä sai vegaanisina Joensuusta, Kuhmon rönttönen, ja sitten nuo Violifet Helsingistä ostettuna. Lappeenrannan vegekaupassa oli vain Wilmensburgeria.
Hiivahiutaleet, ravintohiiva, oluthiivahiutaleet ovat yksi juustoisuuden tuoja, jota kannattaa kokeilla. Niissä on myös B-vitamiineja, mös lisättyä B12-vtamiinia monissa merkeissä.
Ja nyt Kuala Lumpurissa. Malesiasssa muutama kuukausi täällä ja Cameron highlands-ylänköalueella kuntoilemassa ja huljentymässä. Sitten joulukuussa ehkä Myanmar, Nepal ja kohti Eurooppaa. Ukraina on kiinnostavien maiden listan ykkösenä vielä. Montenegro, Kosovo ja Makedoniakin ovat vielä käymättä. Italiaa mietin, että onko sinne järkeä lähteä, käy vielä niin kuin Espanjan kanssa viime vuonna: iso pettymys. Mutta ehkä Portugali. No, Itä-Eurooppa luultavasti on enemmän minun aluettani. Venäjälle en kuitenkaan halua mennä.
Subwaylla on jotain vegaanille: vegie delight.leipä ilman juustoa ja vielä kun jättää ei-vegaaniset kastikket pois. Liki kaikkialla niillä on puhdasta ja tuoretta ruokaa sekä englantia puhuva ja osaava henkilökunta. Niillä on kirjanen, josta ne voivat tarkistaa tuotteittensa ainesosat.
Aasialainen buddhalainen tai hundulainen vegaaniruoka eivät sisällä sipulia eivätkä valkosipulia, eivät muitakaan sipulin sukuisia kasveja. Intialaisessa keittiössä ne korvaa asafoetida, hing eli suomeksi hajupihka. Sen maku on jalompi ja täyteläisempi kuin valkosipulin Myös minä suosin sitä.
Höyritettyjä vehnäpullia, joissa on paputahnaa sisällä. Nuo "nännit" ovat vain värimerkkaus sen kertomiseksi, mitä niissä on sisällä. Osassa on lihaa. Kiinaksi tuote on nimeltään Tsai pau.
Jos haluaa vegaanista pullaa ja kakkuja Thaimaan Bangkokissa, kannattaa käydä Veganerie-nimisessä leipomo-kahvilassa. Siellä on kaikki vegaanista. Happycow-sivusto tai älypuhelimen sovellus kertoo sijainnin kaupungin keskustassa Mercury villa -ostoskeskuksessa.
Paikan perustajan kanssa käytiin syömässä japanilais-kiinalaisessa ravintolassa:
Entä sitten kun matkustaessa ei kerta kaikkiaan löydy minkäänlaista vegaaniruokaa? Joskus jopa tuoreet vihannekset ja hedelmät ovat kortilla ja kielitaidon puutteen tai muun syyn takia ei onnistu löytämään syötävää. Riisiä saanee melkein joka paikasta kaupoista ja se on keittämättömänä vegaanista. Myös muita jyviä, papuja yms. Ja sitten ostaa vain pullovettä, jos ei ole varma, että hanavettä voi juoda edes keitettynä. Mukana kannattaa kuljettaa pientä riisinkeitintä. Sillä voi tehdä paljon muutakin kuin keittää riisiä, mm. keittoja ja jonkinlaisia leipiäkin. Slijalattekin sillä syntyy ihan kätevästi.
Lainattua eräästä FB-ryhmästä: "Kun yhdistät desin kikhernejauhoja ja desin vettä ja vatkaat puolet kikhernetölkin aquafabasta vaahdoksi ja yhdistät nämä ja maustat mieleseksesi niin saat maailman parhaan, kuohkean omeletin.... " Vegaanista Kasvisruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti