Sivut
▼
perjantai 31. tammikuuta 2014
Kiinalainen Uusi Vuosi - Gong Xi Fa Cai
Täällä Malesiassa, samoin kuin monissa muissa Kaakkois-Aasian maissa, Singaporessa ja Vietnamissa muiden muassa, on paljon kiinalaisperäistä väestöä, etnisyydeltään ja kieleltään kiinalaisia. Perinteinen kiinalainen ajanlasku perustuu kuukalenteriin. Vaikka normaaisti noudatetaan länsimaista ajanlaskua, suurimmat juhlat vietetään silti kuukalenterin mukaan. Kiinalaisia on paljon, yli puolet maapallon väestöstä. Siks nyt vietettävä Kiinalainen Uusi Vuosi on kosmisesti katsoen yhtä juhlittu kuin länsimainen, aurinkokalenteriin ja kompromisseihin perustuva Uusi Vuosi.
Jo tänne Borneon saaren Malesialaisosiin, Sabahin maakunnan Kota Kinabaluun saavuttuani tammikuun 17. päivänä, olivat juhlallisuudet käynnissä: kaduilla järjestettiin paraateja, leijonatanssiseremonioita ja muita esityksiä. Ostokekuksiet on koristeltu värikkäästi juhlaa varten ja erityhinen juhlamusiikki raikaa. On kuin länsimaissa Jouluna ikään.
Länsimaisen ja Joulun ja Uuden Vuodenhan minä vietin Australissa. Joulun aikana olin vielä Tasmaniassa kierrellen saarta kärryineni, telttoineni ja muine varusteineni. Oli vielä melko kylmä alkukesä, välillä satelikin. Joulun ajan lämmittelin leirintäalueen vuokramökissä. Uuden Vuoden aattona lensin Hobartista Melbourneen, josa vietin kolmatta viikkoa ystävieni takapihalla telttaillen.
Ostin Berliinistä kesäkuussa 2013 MSR Hubba merkkisen teltan, joka ei tarvitse maahan tökättyjä tikkuja pysyäkseen pystyssä, vaan se seisoo vapaasti ylösalaisin käännetyn Y:n muotoisten jalkojen varassa, jotka ovat osa telttaa tukevaa kaarta. Harjassa on vielä yksi poikkipuu, joka pitää katon leveänä. Teltta on erittäin kätevä pystyttää jopa pimeässä. Sateella on etus siitä, että sen saa pystyyn myös nopeasti.
Melbournessa minulla on aika paljon tuttuja. Tässä kuvassa on kaksi uuttakin, Tuiren mies ja Riina-tytär. Riina on aidosti kaksikielinen: puhuu suomea yhtä hyvin kuin englantia, vaikka on syntynyt Australiassa eikä ole viettänyt paljoa aikaa Suomessa. Äitinsä ja muiden suomalaisten kanssa hän kuitenkin puhuu suomea. Kävimme Yong Vegetarian-nimisessä kasvisravintolassa syömässä eräänä kuumana tammikuun iltana. Iltapäivällä lämpötila oli kohonnut yli 40 celsiusasteen.
Myös hlash mob:iin tuli osallistuttua, ja muuhun kaupungilla tapahtuvaan luovaan toimintaan Spontaneous Choir-ryhmän kanssa, jota johti alan pioneeri Peteer Gleeson.
Eudstakoon tuota puolta tämä apina, joka ei kylläkään ole Melbournesta, ei edes täältä Borneolta, vaan Singaporesta. Näin kadulla telmivän apinalauman Bukit Timah-kukkulalle vievän tien varrella asuinalueen leipeillä. Nämä ovat Makaki-apinoita. En tiedä, onko niitä täällä Borneolla. Varmaankin, sillä niitä oli ainakin Indonesiassa. Singaporessakin niitä vielä on, joskin niiden määrä on jatkuvasti vähentynyt, koska kaupungin asfaltti ja betoni ovat vallanneet entistä suuremman osan saaren villistä luonnosta.
Täällä Borneolla kuulusimmat apinat ovat metsäihmisiä, paikallisella keilellä orang utan. Orangutan-apinat ovat hyvin ihmisen kaltaisia ja niiden vauvat todella hellyttävän näköisiä.
Orangutanien elinympäristöä tuhotaan ihan urakalla öljypalmun viljelyn takia. Öljypalmusta saadaan palmuöljyä, joka on tärkeä elintarviketeollisuuden raaka-aine. Metsän väelle aiheutuneen vahingon takia monet pitävät palmuöljyä epäeettisenä ja välttävät tuotteita, joissa sitä on käytetty. Tunnen monia vegaaneja, jotka näin menettelevät.
Puhun apinoista, mutta apinan vuosi ei ole alkamassa, vaan hevosen vuosi.
Tasmaniassa otin kuvia hevosista, mutta en nyt tähän hätään jaksa kaivaa niitä.
Sen sijaan laitan kuvan Bluey-koirasta vuodelta 2011. Silloin hän kävi Kultarannikolla ja vietimme kolme päivää yhdessä.
Ja heti perään laitan kuvan itsestäni samalta vuodelta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Minulla li romanssi Indonesiassa. Sen tiimoilta vietin siellä pari kuukautta. Tässä kuvassa olen Sumatralla Palembangin kaupungissa tekemässä Pempek-nimisiä pasteijoita. Ne ovat raviolin tai pelmenien kaltaisia jauhotaikinasta tehtyjä nyyttejä, joiden sisällä on täytettä. Tässä tapauksessa täyte oli vihreää papaijaa.
Suhteesta ei tullut mitään, häiden sijasta tuli hänen omaisensa hautajaiset: veljentyttö kuoli selvittämättömissä olosuhteissa, mutta paria kuukautta aikaisemmin solmitun, jo valmiiksi onnettoman aviolitton aiheuttama syvä epätoivo ja masennus antaa aihetta epäilyille, ettie kuolema ollut ihan luonnollinen. Paikallinen poliisi ei kuitenkaan välittänyt tutkia tapausta vaan kirjoitti luvan haudata ilman ruumiinavausta.
En siis mennyt naimisiin enkä asettunut asumaan Indonesiaan. Minulle ei tullut toista kiinalaista anoppia. Sen sijaan lähdin eteen päin. Matkustin ensin Balille ja sieltä Singaporen kautta Malesian Penangiin.
Penangissa oli tämä kissanpentu. Se asuin Buddhalaisessa temppelissä ja tervehti minua leikkimällä aurinkolaseillani. Jakartassa olin käynyt silmäleikkauksessa, vahvat lasini korvattiin keinomykiöillä. Leikkaus teki silmistä erittäin valonarat, joten piti käyttä aurinkolaseja. Vieläkin on sama ongelma, mutta en tykkää käyttää niitä laseja enää.
Balilla olin harrastanut joogaa ahekrasti. Samoin koko alkuvudoen 2011, jolloin asuin Perthissä Länsi-Australiassa, olin käynyt Bikram-joogassa lähes päivittäin.
Nyt täällä Kota Kinabalussa olen taas alkanut harrastamaan joogaa. Australiassa kävely ei ollut kovin tervellinen eikä edes kuntoa kohottava kokemus. Liekö syynä keholleni sopimaton ruoka vai maanteiden, peltojen jametsänreunien myrkyt. Kävely siis ei ollut ipelkästään positiivinen kokemus. Silti saatan palata siihen jossain vaiheessa, Ehkä Euroopassa: Espanjassa, Protugalissa, Balkanin alueella ...
Tulevaisuuden suunntielmat ovat seuraavanlaiset:
Joogaa ja tervehtymistä Kota Kinabalussa ja välillä pikku reissuilla muualla Sabahin alueella.
26. Helmiikuta lento Singaporeen.
4. Maaliskuuta lento Saigoniin, Vietnamiin.
27. Huhtikuuta lento Thaimaan Bangkokista Ruotsin Tukholmaan.
Vielä on avoinna mitä sitten teen, jatkanko Portugaliin vai käynkö ensin Suomessa.
Muistutan, että minulla on ääniblogi, jossa kerron seikkailuistani tarkemmin sekä suomeksi että englanniksi.
Kiinalainen Uusi Vuosi - Gong Xi Fa Cai
Täällä Malesiassa, samoin kuin monissa muissa Kaakkois-Aasian maissa, Singaporessa ja Vietnamissa muiden muassa, on paljon kiinalaisperäistä väestöä, etnisyydeltään ja kieleltään kiinalaisia. Perinteinen kiinalainen ajanlasku perustuu kuukalenteriin. Vaikka normaaisti noudatetaan länsimaista ajanlaskua, suurimmat juhlat vietetään silti kuukalenterin mukaan. Kiinalaisia on paljon, yli puolet maapallon väestöstä. Siks nyt vietettävä Kiinalainen Uusi Vuosi on kosmisesti katsoen yhtä juhlittu kuin länsimainen, aurinkokalenteriin ja kompromisseihin perustuva Uusi Vuosi.
Jo tänne Borneon saaren Malesialaisosiin, Sabahin maakunnan Kota Kinabaluun saavuttuani tammikuun 17. päivänä, olivat juhlallisuudet käynnissä: kaduilla järjestettiin paraateja, leijonatanssiseremonioita ja muita esityksiä. Ostokekuksiet on koristeltu värikkäästi juhlaa varten ja erityhinen juhlamusiikki raikaa. On kuin länsimaissa Jouluna ikään.
Länsimaisen ja Joulun ja Uuden Vuodenhan minä vietin Australissa. Joulun aikana olin vielä Tasmaniassa kierrellen saarta kärryineni, telttoineni ja muine varusteineni. Oli vielä melko kylmä alkukesä, välillä satelikin. Joulun ajan lämmittelin leirintäalueen vuokramökissä. Uuden Vuoden aattona lensin Hobartista Melbourneen, josa vietin kolmatta viikkoa ystävieni takapihalla telttaillen.
Ostin Berliinistä kesäkuussa 2013 MSR Hubba merkkisen teltan, joka ei tarvitse maahan tökättyjä tikkuja pysyäkseen pystyssä, vaan se seisoo vapaasti ylösalaisin käännetyn Y:n muotoisten jalkojen varassa, jotka ovat osa telttaa tukevaa kaarta. Harjassa on vielä yksi poikkipuu, joka pitää katon leveänä. Teltta on erittäin kätevä pystyttää jopa pimeässä. Sateella on etus siitä, että sen saa pystyyn myös nopeasti.
Melbournessa minulla on aika paljon tuttuja. Tässä kuvassa on kaksi uuttakin, Tuiren mies ja Riina-tytär. Riina on aidosti kaksikielinen: puhuu suomea yhtä hyvin kuin englantia, vaikka on syntynyt Australiassa eikä ole viettänyt paljoa aikaa Suomessa. Äitinsä ja muiden suomalaisten kanssa hän kuitenkin puhuu suomea. Kävimme Yong Vegetarian-nimisessä kasvisravintolassa syömässä eräänä kuumana tammikuun iltana. Iltapäivällä lämpötila oli kohonnut yli 40 celsiusasteen.
Myös hlash mob:iin tuli osallistuttua, ja muuhun kaupungilla tapahtuvaan luovaan toimintaan Spontaneous Choir-ryhmän kanssa, jota johti alan pioneeri Peteer Gleeson.
Eudstakoon tuota puolta tämä apina, joka ei kylläkään ole Melbournesta, ei edes täältä Borneolta, vaan Singaporesta. Näin kadulla telmivän apinalauman Bukit Timah-kukkulalle vievän tien varrella asuinalueen leipeillä. Nämä ovat Makaki-apinoita. En tiedä, onko niitä täällä Borneolla. Varmaankin, sillä niitä oli ainakin Indonesiassa. Singaporessakin niitä vielä on, joskin niiden määrä on jatkuvasti vähentynyt, koska kaupungin asfaltti ja betoni ovat vallanneet entistä suuremman osan saaren villistä luonnosta.
Täällä Borneolla kuulusimmat apinat ovat metsäihmisiä, paikallisella keilellä orang utan. Orangutan-apinat ovat hyvin ihmisen kaltaisia ja niiden vauvat todella hellyttävän näköisiä.
Orangutanien elinympäristöä tuhotaan ihan urakalla öljypalmun viljelyn takia. Öljypalmusta saadaan palmuöljyä, joka on tärkeä elintarviketeollisuuden raaka-aine. Metsän väelle aiheutuneen vahingon takia monet pitävät palmuöljyä epäeettisenä ja välttävät tuotteita, joissa sitä on käytetty. Tunnen monia vegaaneja, jotka näin menettelevät.
Puhun apinoista, mutta apinan vuosi ei ole alkamassa, vaan hevosen vuosi.
Tasmaniassa otin kuvia hevosista, mutta en nyt tähän hätään jaksa kaivaa niitä.
Sen sijaan laitan kuvan Bluey-koirasta vuodelta 2011. Silloin hän kävi Kultarannikolla ja vietimme kolme päivää yhdessä.
Ja heti perään laitan kuvan itsestäni samalta vuodelta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Minulla li romanssi Indonesiassa. Sen tiimoilta vietin siellä pari kuukautta. Tässä kuvassa olen Sumatralla Palembangin kaupungissa tekemässä Pempek-nimisiä pasteijoita. Ne ovat raviolin tai pelmenien kaltaisia jauhotaikinasta tehtyjä nyyttejä, joiden sisällä on täytettä. Tässä tapauksessa täyte oli vihreää papaijaa.
Suhteesta ei tullut mitään, häiden sijasta tuli hänen omaisensa hautajaiset: veljentyttö kuoli selvittämättömissä olosuhteissa, mutta paria kuukautta aikaisemmin solmitun, jo valmiiksi onnettoman aviolitton aiheuttama syvä epätoivo ja masennus antaa aihetta epäilyille, ettie kuolema ollut ihan luonnollinen. Paikallinen poliisi ei kuitenkaan välittänyt tutkia tapausta vaan kirjoitti luvan haudata ilman ruumiinavausta.
En siis mennyt naimisiin enkä asettunut asumaan Indonesiaan. Minulle ei tullut toista kiinalaista anoppia. Sen sijaan lähdin eteen päin. Matkustin ensin Balille ja sieltä Singaporen kautta Malesian Penangiin.
Penangissa oli tämä kissanpentu. Se asuin Buddhalaisessa temppelissä ja tervehti minua leikkimällä aurinkolaseillani. Jakartassa olin käynyt silmäleikkauksessa, vahvat lasini korvattiin keinomykiöillä. Leikkaus teki silmistä erittäin valonarat, joten piti käyttä aurinkolaseja. Vieläkin on sama ongelma, mutta en tykkää käyttää niitä laseja enää.
Balilla olin harrastanut joogaa ahekrasti. Samoin koko alkuvudoen 2011, jolloin asuin Perthissä Länsi-Australiassa, olin käynyt Bikram-joogassa lähes päivittäin.
Nyt täällä Kota Kinabalussa olen taas alkanut harrastamaan joogaa. Australiassa kävely ei ollut kovin tervellinen eikä edes kuntoa kohottava kokemus. Liekö syynä keholleni sopimaton ruoka vai maanteiden, peltojen jametsänreunien myrkyt. Kävely siis ei ollut ipelkästään positiivinen kokemus. Silti saatan palata siihen jossain vaiheessa, Ehkä Euroopassa: Espanjassa, Protugalissa, Balkanin alueella ...
Tulevaisuuden suunntielmat ovat seuraavanlaiset:
Joogaa ja tervehtymistä Kota Kinabalussa ja välillä pikku reissuilla muualla Sabahin alueella.
26. Helmiikuta lento Singaporeen.
4. Maaliskuuta lento Saigoniin, Vietnamiin.
27. Huhtikuuta lento Thaimaan Bangkokista Ruotsin Tukholmaan.
Vielä on avoinna mitä sitten teen, jatkanko Portugaliin vai käynkö ensin Suomessa.
Huhtikuun lopulla päätin lentää Ruotsiin Norwegianilla. Sieltä sitten Suomeen.
Muistutan, että minulla on ääniblogi, jossa kerron seikkailuistani tarkemmin sekä suomeksi että englanniksi.
tiistai 28. tammikuuta 2014
Tammikuu 2014 - Tempeä ostamassa Borneon saarella Kota Kinabalussa
Youtube-video on koostettu sekä muiden että omista kuvistani ja ääni on nauhoitettu puhelimella Borneon saarella, Malesiaan kuuluvassa osassa Kota Kinabalun kaupungissa. Siellä on lähellä Kinabalu-vuori. Kota taas merkitsee kaupunkia Malesian ja Indonesian kielellä. Tempe taas on mainiota vegaaniruokaa. Sitä tehdään erittäin paljon Indonesiassa, mistä se on kotisinkin. Suomessa sitä tehdään myös lupiinista, herneestä yms. Trooppinen kostea ja kuuma ilmasto on otollinen tempen valmistukselle. Suomeksi se on tempe, englanniksi tempeh, indonesiaksi myös tempeh, eikä sitä lopun h-kirjainta lausuta.
Tempe tai tempeh on fermentoitu ruoka, joka tehdään yleensä soijapavuista. Tempe on hyvin suosittua Indonesiassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa sekä nykyisin myös länsimaissa etenkin vegaanien keskuudessa.
Tofun tapaan tempe tarjoaa mahdollisuuden parantaa soijapapujen sulamista elimistössä. Tempe eroaa kuitenkin tofusta ravintosisältönsä ja makunsa puolesta, sillä fermentointiprosessin ja kokonaisten papujen käytön vuoksi siinä on enemmän kuitua ja vitamiineja sekä jämäkämpi koostumus ja voimakkaampi maku.
Tempen valmistus alkaa kokonaisista soijapavuista, jotka pehmennetään liottamalla ja halkaistaan tai rikotaan osittain, sitten ne keitetään osittain. Seokseen lisätään mieto hapate, esimerkiksi viinietikka, sekä sekoitetaan joukkoon Rhizopus oligosporus -sieniviljelmää. Pavut levitetään ohueksi kerrokseksi ja jätetään fermentoitumaan noin 24 tunnin ajaksi 30 asteen lämpötilaan.
Hyvässä tempessä pavut ovat sitoutuneet yhteen valkoisesta rihmastosta muodostuneella massalla. Matalammassa lämpötilassa tai vetoisessa paikassa harmaita tai mustia läikkiä voi ilmaantua tempen pintaan. Tämä ei kuitenkaan ole haitallista eikä sen pitäisi vaikuttaa makuun tai laatuun. Itiönmuodostus on normaalia kypsässä tempessä. Mieto ammoniakin tuoksu saattaa ympäröidä hyvää tempeä sen fermentoituessa.
Soijaproteiini muuttuu helpommin sulavaksi tempen fermentointiprosessissa. Etenkin kaasua muodostavat oligosakkaridit vähenevät huomattavasti R. oligosporus -viljelmän avulla. Perinteisissä tempeä valmistavissa liikkeissä aloitusviljelmä sisältää usein myös muita hyödyllisiä bakteereja, jotka muodostavat vitamiineja (kuten B12). Länsimaissa on yleisempää käyttää puhdasviljelmää, joka sisältää vain R. oligosporusta. Koska tempe tehdään kokonaisista pavuista, on se myös hyvä kuidun lähde.
Keittiössä tempe valmistetaan usein leikkelemällä se paloiksi, marinoimalla tai uittamalla suolavedessä tai soijakastikkeessa ja sitten paistamalla. Paistettu tempe voidaan syödä pelkältään, käyttää chiliruoissa, keitoissa tai muhennoksissa. Tempeä voi myös käyttää jauhelihan tapaan. Tempen moniulotteista makua voidaan kuvailla pähkinäiseksi, lihaisaksi tai sienimäiseksi. Tempe kestää hyvin pakastusta ja sitä voi ostaa useista eko- ja etnokaupoista tuoreena, säilykkeenä tai pakasteena.
(Lainaan tekstiä tähän, koska osa siitä on omani. Kirjoittelen wikipediaan muutamilla salanimillä).
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Borneon saarella - Kota Kinabalu, Malesia
Kiinalainen Uusi Vuosi on tuloillaan. Se on kaikille kiinalaisille ympäri maailmaa vuoden suurin juhla, monille ainoa loma koko vuonna. Näin on myös monille tämän alueen kiinalaisille kauppiaille ja ravintolan pitäjille. Minua himean huolestuttaa, että mistä tuon parin viikon juhlan aikana saan ruokani. Tunnelma on sama kuin silloin 12 vuotta sitten, kun saavuin Singaporeen. Oli myöskin Kiinalaisen Uuden Vuoden alusaika. Kadut, torit ja ostoskekukset olivat täynnä väkeä, kirkkaan väirisä koristeita ja juhlaan tehtyä musiikkia. Aivan kuin jouluhulina Suomessa toista kuukautta aiemmin. Minä tiesin mihin olen tulossa, ja tulin tähän aikaan saadakseni kokea tuon Uuden Vuoden odotuksen tunnelman. Tiesin, että täällä on merkittävä osa väestöstä kiinalaisia. Löytyy myös malajeja, jotka ovat pääasiassa muslimeja.
Lensin tänne kuumasta Melbournesta 17. tammikuuta. Lentomatkat ja kenttätoimet sujuivat vanhalla rutiinilla. Iloinen yllätys oli lentoemäntä, joka tiesi suositella minulle vegaanista ruokaa listalta. Minulla oli kyllä omat eväätkin mukana, ihan varta vastent tehdyt suolaiset naposteltavat: kuivattua vegelihaa ja -makkaraa, wasabilla maustettuja herneita, kuivattuja luumuja. Niistä osa sitten jäi hotellieväiksi muutaman seuraavan päivän ajaksi.
Ensin asettauduin keskusta-alueen hotelliin, mutta viikon kuluttua muutin hieman syrjemmälle, lähemmäs joogapaikkaa, jonka löysin netistä jo ennen tuloani. Sitä pitää Jani Jaatinen -niminen mukava kaveri ja pätevä opettaja. Päätin hylätä kävelynb joksikin aikaa, ja saattaa kehoni taspainoon ja parempaan kuntoon. Kävely ja siihen liittyvä elämä eivät tehneet minulle lainkaan hyvää. Sen näkee jo minusta otettuja kuvia katsomalla. Olen lihonnut ja naama on turvonnut. Epäilen että syynä on minulle sopimaton ravinto: liiallinen leivän ja viljonen syönti, myös suola ja sokeri.
Aion olla Kota Kinabalussa ainakin maaliskuulle saakka, ja sitten lähteä taas liikkeelle. En kuitenkaan aio Intiaan saakka, vaan Singaporen ja ehkä Vietnamin kautta Thaimaahan. Minulla on huhtikuun lopussa lento Bangkokista Tukholmaan.
Kertoilen tarkemmin kaikesta tästä ääniblogissani.
Aamujoogaa by Tim Sippala
lauantai 25. tammikuuta 2014
Australian halki askel kerrallaan - Vegaia 4/2013
En ole löytänyt ketään, joka bloggaisi puolestani, mutta onneksi joku sentään kirjoittaa minusta. Vegaanlliitto julkaisee Vegaia-nimistä aikakauslehteä. Sen numerossa 4/2013 on juttu minusta. Pinja kirjoitti sen niin hyvin ja nasevastik, että opin itsekin jotain uutta itsestäni! Juttu on tehty marraskuussa 2013, kun olin Melbournessa odottamassa Tasmaniaan lähtöä.
Vegaanliiton Vegaia-sivu kertoo siitä, miten lehden voi saada käsiinsä. Sähköinen versiokin on kuulemma tulossa.
Päivitys:
Ny arrikkeli näkyy myös netissä.
http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/vegaia/artikkelit/australian-halki-askel-kerrallaan
Tässä teksti tarkistettavaksi minulle lähetetystä versiosta
Kuvia siinä ei ole.
Australian halki askel kerrallaan
Tim Sippala päätti luopua asunnostaan ja lähes kaikesta muustakin
omaisuudestaan kävelläkseen halki Australian. Matkan varrella leviää viesti
veganismista, kiireettömyydestä ja tavaroiden omistamisen kyseenalaistamisesta –
ja ennen kaikkea elämänilosta.
Autot tööttäilevät tervehdyksen merkiksi ohittaessaan Australian karussa
maisemassa kävelykärryään työntävän Tim Sippalan. Sippala lähti kävelemään
elokuussa 2013 Cairnsista, Australian pohjoisrannikolta kohti etelää. Se reissu
oli kymmen viikon ja 1300 kilometrin pituinen. Sippalan omaisuus mahtuu
kätevästi kärryyn: teltta, makuupussi, ilmapatja, peseytymisvälineet, vaatteita,
vettä, miniläppäri sekä aurinkopaneeli, josta saa virtaa kännykän lataamiseen.
Kävellessä kuulokkeissa soi usein äänikirja. Viime aikoina kuunneltua on muun
muassa Peter Singerin klassikko Oikeutta eläimille.
Sekä Suomen että Australian kansalaisuuden omaava Sippala on vapaa
kulkemaan – ja sitä hän tekeekin, askel kerrallaan. ”Ja ilman suorituspaineita!”,
lisää Sippala. Hänen tyyliinsä eivät kuulu askelmittarit, tarkat reittisuunnitelmat
tai matkatavoitteet. Autokyytiin turvautuminenkaan tarpeen tullen ei aiheuta
tunnontuskia. Sippalalle tarjotaankin silloin tällöin kyytiä, koska luullaan, että
hän kävelee sen takia, että auto on mennyt rikki.
Matkan varrella kohdattuja ihmisiä kiinnostaa usein myös kävellyt
kilometrilukemat ja taloudelliset edellytykset kävelyelämäntapaan. Toiset
kummastelevat, kuinka viisikymppinen Tim ”enää tuossa iässä” uskaltaa
heittäytyä tyhjänpäälle ja antautua seikkailuun. Yleisin kysymys on kuitenkin
”Miksi kävelet?”. Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen, vaan siihen liittyy sopiva
elämäntilanne, vapauden viehätys, pyrkimys ekologiseen matkustaminen ja
kävelyn luonnollisuus.
Uusia tuttavuuksia vegaaniryhmien kautta
Kun liikkuu omaan tahtiinsa, ei kävelijän tarvitse olla huippukuntoinen. ”En ole
vahva, mutta sitkeä ja kärsivällinen”, Tim nauraa. Henkistä kanttia kysyy
esimerkiksi epävarmuus siitä, missä seuraavan yönsä viettää ja ruokansa nauttii.
Tim yöpyy usein teltassa joko luonnossa tai leirintäalueella. Toisinaan yösija
löytyy tuttavien kotoa tai netin kautta couch surfing –sivustolta ja Facebookin
ryhmistä.
Vegaaniryhmien kautta Sippala on löytänyt useita yöpaikkoja ja samalla
tutustunut moniin uusiin, mukaviin ihmisiin. Vegaanien luona yöpyessä tulee
vaihdettua elämäntapaan liittyviä ajatuksia ja kokkausvinkkejä. Ulkosalla
nukkuminenkaan ei Sippalaa pelota, jos nyt ymmärtää olla pystyttämättä
telttaansa aivan pubin viereen eikä päästä myrkyllisiä hämähäkkejä tai
käärmeitä yöseurakseen.
Vegaanisanoma leviää pehmeästi
Tim kävelee itsenäisesti ja vapaaehtoisesti, ilman järjestöä tai kampanjaa
takanaan. ”Aluksi mietin, laittaisinko kävelykärryyni jonkun vegaaniuteen
kannustavan viestin keskustelunherättäjäksi, mutta päädyin siihen, että
veganismin sanoma tulee esiin luonnollisemmin perinteisen vuorovaikutuksen
kautta.” Leirintäalueiden grillauspaikoilla Timin vegaanius tulee puheeksi
esimerkiksi juttukaverin tarjotessa pihviä matkamiehelle. Silloin saatetaan
keskustella kasvissyönnistä ja eläinten oikeuksista.
Tim itse ryhtyi vegaaniksi noin kahdeksan vuotta sitten. Kasvissyönti oli
kuitenkin kypsynyt mielessä jo vuosikymmeniä. ”Jo lapsena lihan syöminen
tuntui inhottavalta, mutta kasvissyönti oli siihen aikaan tuntematon käsite.”
Ensimmäinen kunnon sysäys kohti veganismia tapahtui vuonna 2003, kun Tim
itse tarjosi Australiassa couch surfing –tyylistä majoitusta reppureissaajille. Sitä
kautta hän tutustui suomalaiseen vegaaniin, joka valmisti kasvisruokaa ja kertoi
veganismista. ”Silloin ensimmäistä kertaa tajusin, että eihän tuo olekaan niin
vaikeata, että minäkin pystyn tuohon.” Nykyään Sippala kokee olevansa
vegaaniuden omana itsenään olemisena, luonnollisena ja luontevana
elämäntapana.
Omaisuudesta luopumisen sietämätön keveys
Nomadinen elämäntapa saa miettimään tavaroiden omistamista uudelta
kannalta. Omaisuus täytyy punnita lähes grammalleen vaa’alla ja vain kaikista
välttämättömimmät tavarat pääsevät kulkurin matkaan. Tavaroista luopuminen
ei ollut aluksi helppoa edes Sippalalle, joka vuokrasi tallelokeron muutamille
esineille, joista ei tohtinut millään luopua. Sittemmin hän kuitenkin keksi antaa
tärkeät esineensä – kolme peltistä kahvipurkkia, muutaman astian ja Vitamix-
tehosekoittimen – uusiin koteihin. Sippalan kokemus on, että itselle
merkityksellisistäkin esineistä on helpompi luopua, kun tietää, että niistä on
jollekin toiselle iloa ja hyötyä. Jostakin tärkeästä esineestä voi vaikka napata
kuvan muistoksi – sekin usein riittää. ”Asioista voi nauttia ilman, että niitä
omistaa”, Sippala sanoo.
Australia on kohta kävelty, mutta Tim Sippalan taival ei pääty siihen.
Seuraavaksi hän suuntaa kävelykärryineen kohti Malesiaa, josta on tarkoitus
matkata Aasian kautta kohti Eurooppaa. Uudet seikkailut ja tuttavuudet
odottavat kävelijää. ”Tuntuu hyvältä olla riippuvainen toisten ihmisten
ystävällisyydestä.”
perjantai 24. tammikuuta 2014
Tammikuu 2014 Kota Kinabalu
Kuvat tammikuulta 2014
Muu sisältö on jostain syystä kadonnut.
Olin saapunut Australian Melbournesta lentäen Borneon saarelle Kota Kinabaluun. Olin päättänyt jättää Australian taakseni.
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Kuvia ja muistoja: Singaporen apinoita ... Blue-koira ja minä
Vanha Latailempa tänne joitakin kuvia, jotka sitten aikanaan joskus päivitän nohin vanhoihin postauksiin, joista kuvat katosivat pari vuotta sitten. Luotan siihen, että niin ei ihan heti käy uudestaan. Hieman työllästä ja hidastahan noiden kuvien kanssa puljaaminen on, mutta ei voi mitään ...
Aluksi vähän lisää Singaporen apinoita
Ja sitten apinan sukua ...
Työkavereiden kanssa illastamassa joskus kesäkuussa 2002. Etummaisena kiinalainen Donis, joka oli varsin puhelias ja kertoili käsityksistään ja kokemuksistaan. Hän mm. kertoi siitä, miten he Shanghaissa olivat saaneet selville paikan, jossa ihmisiä teloitetaan ja olivat löytäneet sen yläpuoleta kallioilta sopen, josta teloituksia saattoi seurata.
Tulevan anoppini kanssa äitienpäivälounalla toukokuussa 2002.
Tuore tyttöystäväni Nancy vei minut rannalle, jossa kuvailimme toisiamme.
Pääsiäisenä 2002 otin pari vapaapäivää töistä ja kävin polttamassa pääni ulkoilemalla ilman hattua.
Näkymiä kaupungilta ja puistoista:
Vanhempaa arkkitehtuuria. Alla uutta arkkitehtuuria vanhan temppelin ympärillä.
Keittiöni parvekkeella istuskelin pesukoneen päällä tupakoiden ja katsellen kaupungin yli.
Punggol,kaupunginosa, jossa anoppini asui, ja jossa myös häitämme vietettiin vähän myöhemmin.
Kitti-kissan adoptoin Nancylta maaliskuun lopussa.
Kohta tämän kuvaamisen jälkeen Kitti pudotti tietokoneen lattialle ja loukkasi itsensä aika pahasti.
Ensimmäinen kuva minusta Singaporessa. Itse sen otin uudella digikamerallani Sony Cybershot P 50. Vuorokautta aikaisemmin olin lähtötohinoissa Helsingin -27 asteen pakkasissa. Nyt oli yli 50 astetta lämpimämpää.
Hyppäys vuoteen 2011. Bluey-koiran kanssa lomalla.
Ja tässä pari kuukautta aikaisemmin vuoden 2011 lokakuulta. Malesian Penangissa tapasin tämän kissanpennun, joka halusi leikkiä aurinkolaseillani. Jaa, taisinkin laittaa tämän jo edelliseen postaukseenkin, mutta olkoon ...
Aluksi vähän lisää Singaporen apinoita
Ja sitten apinan sukua ...
Työkavereiden kanssa illastamassa joskus kesäkuussa 2002. Etummaisena kiinalainen Donis, joka oli varsin puhelias ja kertoili käsityksistään ja kokemuksistaan. Hän mm. kertoi siitä, miten he Shanghaissa olivat saaneet selville paikan, jossa ihmisiä teloitetaan ja olivat löytäneet sen yläpuoleta kallioilta sopen, josta teloituksia saattoi seurata.
Tulevan anoppini kanssa äitienpäivälounalla toukokuussa 2002.
Tuore tyttöystäväni Nancy vei minut rannalle, jossa kuvailimme toisiamme.
Pääsiäisenä 2002 otin pari vapaapäivää töistä ja kävin polttamassa pääni ulkoilemalla ilman hattua.
Näkymiä kaupungilta ja puistoista:
Vanhempaa arkkitehtuuria. Alla uutta arkkitehtuuria vanhan temppelin ympärillä.
Keittiöni parvekkeella istuskelin pesukoneen päällä tupakoiden ja katsellen kaupungin yli.
Punggol,kaupunginosa, jossa anoppini asui, ja jossa myös häitämme vietettiin vähän myöhemmin.
Kitti-kissan adoptoin Nancylta maaliskuun lopussa.
Kohta tämän kuvaamisen jälkeen Kitti pudotti tietokoneen lattialle ja loukkasi itsensä aika pahasti.
Ensimmäinen kuva minusta Singaporessa. Itse sen otin uudella digikamerallani Sony Cybershot P 50. Vuorokautta aikaisemmin olin lähtötohinoissa Helsingin -27 asteen pakkasissa. Nyt oli yli 50 astetta lämpimämpää.
Hyppäys vuoteen 2011. Bluey-koiran kanssa lomalla.
Ja tässä pari kuukautta aikaisemmin vuoden 2011 lokakuulta. Malesian Penangissa tapasin tämän kissanpennun, joka halusi leikkiä aurinkolaseillani. Jaa, taisinkin laittaa tämän jo edelliseen postaukseenkin, mutta olkoon ...