Sivut

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Syyskuu 2007 - punkki puri Bluey-koiraa, autokin romuttui.


"Syyskuu, syyskuu, minne hänet veit?  Syyskuu, syyskuu, tuuli vastaa ei". Nuo Hectorin riimit jostain 1970-luvulta tulevat ensimmäisenä mieleen kun on puhe syyskuusta. Ollessani Suomessa kesän loppuminen oli, jos ei aina masentavaa niin hyvin haikeaa ainakin. Ei sitä ole vielä tullut ikävä, ei siitäkään huolimatta, että syksyssä ja talvessakin on kieltämättä myös paljon kaunista ja lämmintä.  Minulle kuitenkin sopii mielestäni paremmin tällainen tasaisempi vuodenaikojen vaihtelu eli lämpötiloissa kymmenen asteen heitto ja päivän pituudessa tunnin. Siinä sitä on ihan riittämiin, vielä kun lisää sadekauden ja kuivan kauden vaihtelut ja kaikki niiden seuraukset luonnossa.

Siispä osanottoni niille, joita Suomen kesän loppuminen surettaa. Ja tässä yhteydessä lämmin kiitos Talikolle, Marille, Eevikselle ja muutamalle muulle, jotka ovat blogiensa kautta antaneet minulle mahdollisuuden kurkistella Suomen kesään.

Meillä on kevät. Päivät eivät pitene kuin tuskin huomattavasti, mutta hieman lämpenee. Illalla nukkumaan mennessä on niin kuuma, että täkkiä ei enää voi pitää päällä vaan pelkkää lakanaa. Ihan vielä ei tuuletuspotkuria kuitenkaan tarvitse käynnistää.  Aamuyöstä sitten on taas kylmä, lämpötila laskee vieläkin tuonne 18-20 asteeseen. Aamulenkillä kuitenkin tarkenee juosta ihan shortseissa ja hihattomassa paidassa.




Kuvassa etupihan kukkia syyskuun alussa.  Oikealla uusin keittiökoneeni, kolmen hevosvoiman tehosekoitin, jolla saa pähkinöistä, siemenistä ja monista muista ruoka-aineista vähän sulavampaa.

Se oli joskus alkutalvesta kun Nancyn ehdotuksesta ostettiin Nasturtium-nimisen kukan siemeniä.  Minä istutin ne etupihan kukkapenkkiin kannojen lähelle kissojen ja koirien alueet erottavan aidan viereen. Vasta kun ne parin kuuakuden päästä olivat kukassa, aloin tutkimaan, voiko noita lehtiä kenties syödä. Ne kun tuoksuivat ja näyttivät varsin kutsuvilta.  Sittenpä opinkin, että nuo kukat ovat suomeksi jonkinlaisia krasseja (intiankrassi, Tropaeolum majus, ilmeisesti), siis syötäviä vihanneksia. Sama kävi ilmi myös kun kävin kaupassa katsomassa siemenpussia ja ostamassa niitä siemeniä lisää.

Niinpä eräänä lauantaina, pitspäivänä, tein kevään kunniaksi violettipohjaista kasvispitsaa, jonka koristelin tuolla krassilla, jonka sekä lehdet että myös kukat ovat syötäviä.



Pohjan tein gluteenittomaksi. Olen alkanut  tekemään pitspohjia taas itse. Heinäkuussahan mainostin löytämääni maissi-riisi-kasvistärkkelyspohjaa, jonka löysin paikalliselta torilta. Ihan hyviähän ne pohjat olivat, mutta vatsani ei niistä oikein pitänyt. Nämä itse tehdyt ovat sille mieluisampia. Niissä on muuten samat ainekset, muttei maissia. Epäilen tosin, että sen paikallisen pikkufirman pohjissa saattoi olla laktoosia tai jotakin muuta ainetta, josta ei tuoteselosteessa kerrottu.  Jo muutaman kerran olen kokeillut tehdä itse mahdollisimman vehnämäisen rapean, ohuen pitsapohjan. Ehdottomasti paras tulee tuosta violetista. Ensin liotan thaimaalaista mustaa erittäin puuroutuvaa täysjyväistä riisiä. Siitä tulee tuo taikinan violetti väri. Sen kanssa liotan n. 8 tuntia punaruskeaa  täysjyväriisiä sekä paahdettua tattaria.  Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy ensin tuo musta riisi, sitten tattari, ja oikealla punaruskea riisi. Kun riisit ovat lionneet, jauhan ne tehosekoittimessa veden kanssa erittäin hienoksi velliksi. Tuohon velliin sitten lisään suolaa ja gluteeninkorviketta (Orgran-merkkinen kaupasta ostettu tuote, joka pyrkii jäljittelemään vehnän gluteenin rakennetta). Tuota en ole joka kerta käyttänyt vaan ihan yhtä hyvää on tullut kun olen lisännyt besan-jauhoa ( intialainen kik-hernejauho) ja maniokkitärkkelystä (sitä saa Aasia-kaupasta, ja se on kuin perunajauhoa). Heti tärkkelyksen lisäyksen jälkeen esipaistan pohjan puolikypsäksi, lisään täytteet ja paistan loppuun.  Täytteenä oli tällä kertaa tuttuun tapaan munakoisoa, tomaattia, paprikaa, oliivia ja kesäkurpitsaa. Juustoa tai juustonkorvikkeita en käytä, vaan uunista otettuun hieman jäähtyneeseen pizzaan lisään oliiviöljyyn ja veteen tehosekoitettua  murskattua tuoretta valkosipulia.




On se aika vuodesta eli kiinalaisen kalenterin mukainen keskisyksyn juhla, joka ajoittuu syyspäivän tasauksen tienoille.  Meille se on ennen kaikkea hääpäivämme juhla. Ja tänä vuonna se on viisivuotishääpäivä.  Samalla myös tulee kuluneeksi viisi vuotta viimeisestä Suomen-vierailusta ja saunomisesta.  Juhlan kunniaksi ostettiin kuukakkuja jo heti kuun alussa. Ne on tehty lootustahnasta ja vehnäjauhotaikinasta, ja jokainen kakku on erikseen kauniissa, pienessä peltirasiassa. Minäkin söin muutaman, vaikka vehnää  välttelenkin parhaani mukaan.  Siitä ilosta sai sitten kärsiä viikon verran, eli kait se on uskottava, ettei gluteenia parane ottaa edes vähän.

Punkki puree

Ixodes holocyclus (linkki englanninkieliseen Wikipediaan) on täällä meillä päin elävä punkki, jolla paikalliset eläimet (kuten kengurut ja vallabit) ovat vastustuskykyisiä. Sen sijaan tuodut eläimet, kuten kissat ja koirat, eivät, eivät myöskään lehmät, ankat ja monet muut eläimet. Niille tuon punkki on hengenvaarallinen. Myös ihmisiä on kuollut sen puremaan. Punkin erittämä hermomyrkky lamauttaa  lihakset, myös hengityksen.  Ei sen olemassaoloa  tule yleensä ajatelleeksi, ei vaikka, eläinlääkärit kehottavat tarkastamaan koiran turkin aina kävelylenkin jälkeen ja torjumaan niitä erilaisialla koiraan laitettavilla myrkyillä.  Jos minun tietoihini ja arvointikykyyni olisi luotettu, meillä saattaisi nyt olla vainaja talossa. Se oli 19. päivän iltana kun Nancy tuli koirien kanssa lenkiltä ja kertoi Blueyn hengittävän omituisesti koristen. Niinpä oli. Minä ajattelin, että ehkä se on vain allergiaa tai jotain tulehdusta ja annoin koiralle vettä. En sen kummemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, koska minulla oli banaaninistutus kesken. Oltiin saatu pari uutta taimea Nancyn työtuttavalta.  Sekin jäi melkein huomaamatta kun Nancy kertoi löytäneensä ison punkin Blueyn vatsasta. Mitäs tuosta, niitähän on. Hän kuitenkin aavisti, mistä on kysymys, tarkisti asian netistä ja soitti heti päivystävälle eläinlääkärille.

Lääkäri vahvisti, että punkilta se kuullostaa ja käski tuoda sekä punkin että koiran näytille. Nancy palasi ilman koiraa. Bluey oli jäänyt tarkkailtavaksi. Hänelle oli heti saavuttaessa annettu pistoksina vastaseerumia ja jotakin muuta niin vahvaa, ettei Bluey edes kyennyt kävelemään.  Eläinlääkäri kertoi, ettei ole koskaan nähnyt noin isoa, noin 3 cm mittaista punkkia (Nyt minua sitten harmittaa, etten katsonut sitä). Hänen mukaansa on ihme, että koira on hengissä. Punkki oli ollut koirassa ilmeisesti jo pidemmän aikaa, koska se oli imenyt itsensä niin isoksi.



Kahden päivän ja 600 dollarin kuluttua Bluey oli sitten kotona. Viikon verran lepoa, ettei sydän  rasittuisi.  Aluksi teljettiin hauva uuteen kissavankilaan, mutta sitten hellyttiin ja otettiin riski. Silloin kun me olemme kotona, Bluey saa oleskella missä lystää koirien alueella. Pallot ja kookospähkinät pitää vain piillottaa, ettei tule liian isoa kiusausta leikkiä.  Ja kyllä se uni maistuukin.  Bluey on vasta viisi ja puolivuotias, mutta jo vanha ja raihnainen. Sanovat, että karjakoiran keski-ikä onkin vain seitsemän vuotta.



Kun Bluey oli poissa, oli talossa kaipuu ja yksinäisyys. Elvis-ankka on ollut yksinäinen jo monta viikkoa, koska molemmat  hänen rouvistaan ovat päättäneet hautoa - siitäkin huolimatta, että Nancy on jopa kerännyt munat pois heidän altaan. Elvis ei koskaan mene häiritsemään naisten puuhia kun niillä on haudonta kesken. Vasta kun poikaset ovat kuoriutuneet, tulee ylpeä isä suojelemaan perhettään. Ja kun poikaset ovat tarpeeksi isoja, hyökkää isä heidän kimppuunsa ajaakseen heidät pois pesueesta, jotta äiti pääsisi hautomaan uusia munia.  Nyt oli Blueykin poissa. Samoin sumi kaipasi leikkikaveria. Nämä kaksi yksinäistä, Elvis ja Sumi, näemmä päättivät alkaa viettämään aikaa toistensa seurassa. Tai Elvis päätti, hän hakeutui iltapäiväsiestalle Sumin lähettyville. Kuvassa vasemmalla näkyvät ankat kanakopin takana sijaitsevan yökoppinsa alla. Olen kärrännyt sinne runsaasti haketta keräämään hajut. Tytöt tykästyivät heti alkuunsa järjestelyyn. Meillekin se on kätevä, sillä Elvis menee yöksi tuonne parvelle ankkojen yläpuolelle ja me suljemme takaseinässä olevan oven hänen perässään.  Kanat taas kiipeävät omaan käärmeenkestävään pikku koppiinsa, joka näkyy vasemmanpuoleisessa kuvassa yläoikealla.

Pelti rytisee

Se oli  Blueyn kotitumista ja hääpäivää seuraava päivä, lauantai kun lähdettiin aamulla vihannestorille ja sen jälkeen ajeltiin läheisellä teollisuusalueella metsästämässä rakennustarpeita kissa-aitauksen kiipeilytelineitä varten.  Ajettiin pientä sivukatua etsiskellen puutavaraliikettä. Huomattiin pari sekuntia liian myöhään, että vasemmalta tulee risteykseen valkoinen pakettiauto. Sille olisi pitänyt antaa tietä, mutta kun ei huomattu ... Vauhti ei ollut kova kummallakaan, ja Nancykin ehti jarruttaa ennen törmäystä.  Törmäys oli tuskin tuntuva. Siihen nähden vauriot oliva suuremmat kuin mitä ehdin ajatella.



Onneksi pakettiauton omistaja ei ollut mikään yliaggressivinen mulkvisti (joita tämänkin maan liikenteessä riittää), vaan ihan asiallinen mies. Häntä varmasti harmiti, sillä hän kertoi myyneensä tuon auton juuri kymmenen minuuttia aiemmin. Kirjattiin rekisterinumerot ja vaihdettiin yhteystiedot. Molemmat pystyivät ajamaan autonsa itse pois. Kotiin päästyämme soitettiin vakuutusyhtiöömme ja kerrottiin tapahtunut.  Maanantaina sitten molemmat autot viedään vakuutusyhtiön huoltokeskukseen, josta ne toimitetaan korjattaviksi ja kumpikin saa laina-auton, jos sitä haluaa. Meille tulee maksettavaksi omvastuuosuus 400 dollaria eikä muuta. Meillä kun on täysvastuuvakuutus. Ajateltiin jossain vaiheessa, että irtisanotaan se, koska meidän automme on jo niin vähäarvoinen, ettei se kannata. Mutta kannattaapa kuitenkin pitää kunnon vakuutus. Ei se ole edes kovin kallis. Ensimmäisinä vuosina se oli päälle 600 dollarin vuodessa, mutta tänä vuonna alle 400. Nyt tietysti vakuutusmaksu nousee, mutta tuskin kovin paljoa.  Pieni säikähdys se vain oli tällä kertaa. Sitä vain tulee aina miettineeksi, mitä olisi voinut tapahtua, ja nimenomaan, miten noinkin pieni juttu voi mullistaa koko elämän, jos siinä sattuu ihmisille jotain: joku loukkaantuu, vammautuu tai kuolee.

Voi tulla  myös ihosyöpä ...

Tässä kuussa on meidänkin perheessä, niin kuin monessa muussakin, mietitty tämän maan korkeita ultraviolettiarvoja ja sen mukanaan tuomia korkeita syöpälukuja. Nyt sitten on erään nuoren naisen ansiosta myöskin saanut huomiota asia, että auringon lisäksi on vielä suurempi syöpäriski:  solariumit, jotka ovat suosittuja ainakin etelän kaupungeissa. Niiden teho saattaa olla moninkertainen iltapäiväaurinkoon verrattuna, eikä niiden käyttöä ole tähän saakka mitenkään säännöstelty. Asian toi esille elokuussa nuori nainen nimeltään Clare Oliver. Hän astui tuolloin julkisuuteen antamalla haastatteluja lehdille ja tv-kanaville. Hänellä oli enää muutama viikko elinaikaa, ja hänen ainoa toiveensa oli enää ehtiä viettää 26-vuotissyntymäpäiviään Sydneyn huvipuistossa. Ne hän ehti viettää, samoin kuin elää vielä pari viikkoa sen jälkeen. Hänen kuolemansa 13. syyskuuta uutisoitiin laajalti, ja sitä kommentoi ihan maan pääministerikin. Tässä linkki Clare Oliverin haastatteluvideoon.

Vaalit ainakin tulevat varmasti

Muita puheenaiheita ovat lähestyvät vaalit. Niiden päivämäärää ei tosin vielä tiedetä, mutta kampanjointi on jo alkanut.  Ja minua asia tietysti kiinnostaa nyt kun olen ensimmäistä kertaa äänioikeutettu.  Vasta nyt on tullut vähän aktiivisemmin tutustuttua maan poliittiseen järjestelmään (mm. kaksikamariseen kansanedustuslaitos, yhden puolueen hallitus kuten Englannissa) sekä itse äänestyskäytäntöön (jossa äänestäjä joutuu asettamaan kaikki vaalipiirin ehdokkaat paremmusjärjestykseen).  Puolueita on kaksi suurta kuten englannissa: nykyään valtaa pitävä keskusta-oikeistolainen liitto  sekä oppositiossa oleva työväenpuolue (sosiaalidemokraatit). Ja sitten on joukko pienempiä puolueita. Vihreät eivät ole täällä niin vahvoilla kuin Suomessa, ja vihreät teemat ovat vähemmän esillä muissakaan puolueissa. Tosin tilanne on muuttumassa, ja hyvä niin, sillä ympäristöasiat ovat minusta se kaikista vakavin ongelma tässä maassa.  Tässä linkki vihreiden sivulle.  Harmi, ettei tuo Larissa ole ehdolla minun vaalipiirissäni, sillä nuorta naista minäkin mieluiten äänestäisin. Tämän maan politiikka kun tuntuu olevan täynnä keski-ikäisiä ja vanhoja miehiä.

Uutta minulle oli tuoltakin linkistä löytyvä tieto, että puolueelle tai ehdokkaalle tehdyt rahalahjoitukset voi vähentää verotuksessa 1500 dollariin saakka.  Usein tuon lahjoituksen voi tietysti tehdä luottokortilla netissä.

Kissavankila

Jo elokuussa aloitettiin kissatarhan rakentaminen, se tilattiin siltä timpurilta, joka asensi meille astianpesukoneen ja liesituulettimen. Hidastahan se touhu oli, mutta rakennelma valmistui (ainakin lähes) reilussa kuukaudessa. Minun mielestäni se ei kyllä ollut ihan valmis eikä sellainen kuin tilattiin, vaikka olikin vähän kalliimpi kuin sovittiin. Mutta minkäs teet, vain isolla rahalla saa paremman, jos silläkään odottamatta. Kaikki rakentajat ovat edelleenkin enemmän kuin täystyöllistettyjä. Lainakorkojen nousu ei ole vielä purrut rakentamiseen eikä edes kiinteistökauppaan.



Tässä kuva vankilasta. Se on rakennettu pienen toimistohuoneen ikkunan taakse, peltisen varastokopin oven eteen niin, että kulku varastoon menee vankilan läpi.  Katto on valmistettu läpinäkyvästä muovista. Runko on tehty käsitellystä männystä, samasta, josta myös aidat tehdään.  Nimitys vankila tulee siitä, että minusta tuo on liian suljettu koppi. Ovi ja osa seinistä ovat lautaa, vaikka minä halusin alun perin verkkoseinäisen ja metallirunkoisen tarhan. Katto tosin on minun toiveestani, ja onkin hyvä olemassa, sillä tarhaa voi käyttää  myös työtilana tai varastona. Nyt minun urakkani on tehdä hieman ikkunoita lautaseiniin sekä kiipeilyhyllyjä niin, että kissat näkevät katsella lintuja etupihan puissa.

Hormoonihiiri Misu

Elokuussahan Misu sai eläinlääkäriltä Clomicalm-tabletteja aggressiivisuuden eli ahdistuksen hoitoon. Eipä klomipramiinihydrokloridilla ollut toivottua vaikutusta, vaan toisten kissojen kiusaaminen kiinnostaa edelleen ihan siinä missä ennenkin. Niinpä sitten kuukauden kokeilun jälkeen turvauduttiin järeämpiin aseisiin eli hormonihoitoon. Misu sai pistoksen progestiinia eli synteettistä naishormonia, eli varmaan sitä samaa, jota hän sai lievemmän annoksen jo maaliskuussa. Tuon pistoksen pitäisi vaikuttaa puoli vuotta. Ainakaan kahden ensimmäisen viikon aikana ei hoidosta ole tullut juuri tuloksia. Ainoa näkyvä muutos on se, että Misu on ehkä vähemmän energinen. Tosin hän on päättänyt säästää energiaa itsensä puhdistamisesta mieluummin kuin toisten kiusaamiselta. Hänen turkkinsa on huomattavan epäsiisti, koska hän ei näytä enää nuolevan itseään puhtaaksi.

 Täytyy vain toivoa, että pahempia sivuvaikutuksia ei ilmene. Lääkärin mukaan niitä voivat olla mm. diabetes.  Ilman sitäkin jo tekee pahaa ajatus, että joudutaan turvautumaan tuollaisiin keinoihin elämän rauhoittamiseksi eikä voida käyttää sitä luonnollisinta keinoa eli muuttaa johonkin, missä olisi riittävästi tilaa meille kaikille.  Niin, tuo sama ajatus edelleenkin pyörii päässä. Pyörii sen toisen rinnalla, jonka mukaan tähän paikkaan yritetään sopeutua ja tehdään kovasti töitä talon ja puutarhan muokkaamiseksi.



Sekin tietysti pelottaa, että latistammeko me lääkinnällä myös Misun ihailtavat piirteet: hänen koiramaisuutensa, miten hän aamulla odottaa, että lähdetään koirien kanssa lenkille, ja jos ei lähdetä heti, käy muistuttamassa minua, miten hän ylpeänä häntä pystyssä kävelee kahden koiran välissä vähän matkaa kunnes jää jonkun talon pihalle odottelemaan meidän paluutamme. Tosin joskus hän seuraa ihan koko matkan puistoon. Sitten takaisin tullessamme Misu ilmaantuu taas seuraamme ja kävelee kanssamme kotiin. Misu on hyvin seurallinen ja huomionkipeä: katsoo silmiin ja maukuu halutessaan jotain, tulee mielellään syliin.

Puutarhan kuulumiset

Ei tullut todellakaan sateen syyskuu. Kuukauden sademäärä jäi varsin pieneksi. Hyvin harvoin näin kuivaa kuukautta on nähty, tai ainakin minun täällä asuessani. Eipä tainnut tulla kuin yksi tai kaksi pientä sadekuuroa meidän kulmilla. On ollut niin kuivaa, että on myös esiintynyt metsäpaloja. Ne ovat jokavuotinen ilmiö ja levittävät vienoa savun tuoksua kaupunkiin,  ja ilma näyttää sumuiselta vuoria vasten. Kaskisavuu laaksot verhouu ...  jos taas runolliseksi heittäydytään. Ja mikä ettei,  varsinkin kun täysikuu oli tässä kuussa, hääpäivämme jälkeen siis, todella kirkas ja kaunis vuorten ja sokeriruokopeltojen yllä. Totuus tuosta savusta ei kuitenkaan ole niin runollinen. Kaupungin eteläpuoleisella niemellä on Yarrabah-niminen alkuasukaskylä. Kertovat, että sillä suunnalla joku sytyttelee paloja tahallaan.  Niin näyttää tapahtuvat joka ikinen vuosi.

Etupihalle jo kurkistettiinkin alkukuusta, mutta katsotaanpa loppukuun tilanne.



Hakekasa ei ole kuukauden aikana kovin paljoa tasaantunut.  Näin siksi, että olen vienyt haketta hankaliin paikkoihin saaveilla ja ämpäreillä, enkä ole paljoa päässyt kottikärryjä käyttämään. Isot keltaiset kanna-kukkaset ovat jälleen loistossaan. Ne ovat kulkeneet mukanamme jo viidettä vuotta. Ne kasvoivat ensimmäisen vuokratalomme puutarhassa Townsvillen Douglasissa. Sieltä ne siirtyivät Woodstockiin, jossa ne lisääntyivät ja suorastaan kukoistivat. Cairnsissa ne ovat lähinnä pysyneet vain hengissä. dKuten vuosi sitten kerroin, punaisen Kannan olemme nimenneet kaksi vuotta sitten kuolleen Maxi-koiran muistoksi. Se kasvoi alun perin Maxin haudalla.  Nuo alussa mainitut krassit näkyvät myös.


Toisella puolella ei ole paljoa tapahtunut. Enpä ole kuitenkaan tainnut kertoa jo heinäkuussa tehdystä  tunnelista kukkapenkin alle. Tunneli vie pieneen luolaan, josta pääsee myös maan pinnalle ja tpois. Kissat käyttävät luomustani aika harvoin, mutta onpahan saatavilla, jos kiinnostus herää.  Tunnelin päällä kasvaa valkoista päivänkakkaraa, basilikaa, sienelle maistuvaa pensasta (Rungia klossii, joka on kotoisin Papua-Uudesta Guineasta) sekä chiliä.  Oikealla näkyvät papaijapuut ja koristepensaat eivät ole talven aikana juuri kasvaneet.



Tien puoleisen aidan sisäpuolelle olen kärränyt haketta ja kompostia sekä istuttanut paljon pensaita. Aidalta talolle päin vievästä mäenrinteestä olen kaatanut paljon puita. Tarkoitus on, että  aidan ulko- ja sisäpuolelle istutetut pensaat kasvavat yli aidan tarjoten enemmän näkösuojaa. Rinteessä olisi vain muutama puu, ei palmuja vaan mieluummin alkuperäisiä australialaisia. Oikealla etualalla näkyy muuten hirvensarvijäkälä, joka kasvaa palmun rungonpalasen ympärillä edelleenkin.  Rinteessä on vielä joitakin pieniä mango- ja sitruspuita, joista ainakin mangot poistetaan ja osa sitruksista. Mangoille tämä piha on ihan liian pieni, niin ihastuttavaa kuin se olisikin saada niitä omasta puusta. Mangopuu kuitenkin kasvattaa niin laajan juuriston, että se vie tilan ja ravinteet muilta kasveilta.



Spartacus-herra päätti neljä vuotta sitten muuttaa meille asumaan. Hänen emäntänsä oli aiemmin asunut siinä naapurissa, mutta muuttanut Brisbaneen ja jättänyt kissan veljensä perheen hoitoon. Kun me muutimme alueelle juuri Singaporesta tulleina, pääsivät meidän kissamme ensimmäistä kertaa elämässään käyskentelemään vapaina pihalla. Kohta niiden seuraan liittyi tämä naapurin kissa. Nancy otti selville kissan kodin ja kävi kertomassa, ettei heidän tarvitse olla huolissaan kissasta, sillä se oleskelee meillä. Siinä yhteydessä hän kuuli kissan tarinan ja sai tietoonsa sen oikean nimen. Me olimme kutsuneet sitä vain ystäväksi. Woodstockiin muuttaessamme yritimme kysyä perheeltä, voimmeko ottaa kissan itsellemme. Perhe oli kuitenkin jo muuttanut pois talosta, joten ei meille lopulta edes jäänyt vaihtoehtoja. Spartacus on aina ollut hyvin herttainen, sopeutuvainen ja kohtelias. Tosin hänkin vähän joskus kiusaa Lolithaa, muttei kuitenkaan ole kovakourainen. Spartacus on ainoa talon kissoista, joka käyttää maitotuotteita. Erityisesti juusto on hänen herkkuaan.  Hän ei välitä isoista katkaravuista, jotka taas ovat Misun ja Lolithan mieleen. Kitti sen sijaan pitää eniten kuivamuonasta, jota hän nauttii useita kertoja päivässä.



Tämä kuvasarja kertoo muutamasta asiasta. Ensimmäkin näkyy kuivuus. Sitten näkyy se, että takapihalla olen raivannut kasvustoa urakalla. Siirtänyt sitä aitojen vierustalle. Näemme myöskin, että Bluey on jo täysin parantunut punkin puremastaan. Nyt sujuu jo  kookospähkinöiden särkeminenkin. Se on molempien koirien mielipuuhia. Mehän saamme kookospähkinöitä omista puista. Niitä on kaksi. Aluksi jätämme pähinät pihalle koirien leluiksi. Ne repivät uloimmat kuituisen  kerroksen, minkä jälkeen jäljelle jää kova pallo. Sen  Nancy naputtelee taitavasti rikki painavalla veitsellä ja päästää mehut ulos sekä kaapii  syötävän, valkoisen lihan irti kuoresta.  Siitä voi sitten vaikka tehdä kookosmaitoa tai kookoshiutaleita.  Sumi käsittelee kookospähkinöitä rauhallisesti ja pitkäjänteisesti, kun taas Bluey ottaa mieluusti pähkinän hampaisiinsa ja ravistelee sitä puolelta toiselle päästäen sen sitten lentämään irti. Siinä saavat olla Sumi ja muut läsnäolijat varuillaan, ettei kova ja painava kookospähkinä osu päähän.



Tomaatteja on tullut jonkin verran. Kuvassa oleva tumma venäläinen lajike kasvaa kanatarhan aidan vierellä osittain passionhedelmäköynnöksen varjossa. Linuut pitävät siitä niin, että meille ei ole tomaatteja juuri riittänyt. Sen sijaan muualla kasvavat punaiset minitomaatit ovat satoisampia, eivätkä linnut näytä niistä niin välittävän. Passionhedelmiä  ei ole  enää saatu. Sen sijaan samaa sukua oleva ja vieressä kasvava kärsimyskukka on jatkanut levittäytymistään. Samoin taka-aidan vierustan kasvit ovat jonkin verran kasvaneet.

Tomaatin tuoksu on minulle aina yhtä ihmeellinen, erityisesti tomaatin lehdeni sen jälkeen kun on käsitellyt kasvia, tai vain leyhähdys ohi kulkiessa. Voisin kasvattaa tomaatteja jo pelkän tuoksun takia.   Elämyksestä tekee vielä täyteläisemmän mukaan tuleva kanankakkalannoitteen tai puoliksi kompostoituneen lehmänlannan tuoksu. Tosi on, tuoksuu minusta paljon paremmalle kuin naapurin grilli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti