Kesäkuun suuri projekti oli aloittaa talon muokkaaminen enemmän kissaystävälliseksi. Se jatkuu tietysti edelleenkin. Alla kuvia heinäkuun ensimmäiseltä päivältä. Aluksi, silloin kesäkuun puolivälissä, kiinnitin hyllyt varovasti ja jätin ne myös maalamatta, koska en ollut varma siitä, hyväksyvät kissat lainkaan tekeleitäni. Hyväksyivät ne, erityisesti Lolitha oli jopa innoissaan, joten päätimme, että viritelmät saavat jäädä paikoilleen ja niille tulee jatkoa. Niinpä sitten aloin viimeistelemään ja maalailemaan tasoja ja telineitä.
Sinisen värin valitsin siksi, että sinistä maalia on runsaasti varastossa. Se ei ole ihan tuota samaa sinistä kun oli seinissä ja ovien karmeissa, vaan vähän vaaleampaa. Yhden hyllyn etureunaan on kiinnitetty omituinen kuvio. Sellaisia on tarkoitus tehdä lisää, ja aiomme koristella niitä maalaamalla. Alkuperäinen idea oli sahata eläimen muotoisia kuvioita ohuesta levystä ja kiinnittää niitä hyllyjen eteen. Näin kissoille tulisi piilopaikkoja. En kuitenkaan ole vielä niin taitava kuviosahan käyttäjä, että se onnistuisi. Käsikäyttöinen lehtisahakin on vasta hankintalistalla. Niinpä aluksi on tyytyminen satunnaisiin abstrakteihin kuvioihin: pilviä, aaltoja, vuorten silhuetteja. Ihan mukava oikeastaan tuo sininen väri. Huomaattehan, että tuuletuskin meillä hoituu sinivalkoisin siivin! No, kattotuulettimien siivet oikeastaan ovat vain siniset, mutta keskiö valkoinen. Nuo tuulettimet ovat meillä ainoa käytössä oleva ilmastointilaite. Talvella ei tietysti niitäkään tarvita.
Tuossa vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy sitten se tekemäni reikä välikatolle. Sen alla on parvi, jolla Lolitha tykkää köllötellä. Parvelle ja sieltä pois on kaksi siltaa. Siltojen väliin olen ajatellut joko läpinäkyvää muovilevyä tai sitten verkkoa, joka toimisi rippumattona. Nuo oikealla näkyvät portaat aion laajentaa kirja- ja muistoesinehyllyksi.
Käymään vain ...
Nyt talvella kun ilmasto on kuiva ja viileä, on hyvä tehdä maitohappokäytettyjä ruokia. Kuvassa suolakurkkua ja hapankaalia. Tarkemmat kuvaukset valmistuksesta löytyvät tuolta ruokaa-sivulta, jonne menee linkki vasemmalta. Sanottakoon vain sen verran, että olen mielestäni jo sen verran taitava suolakurkun tekijä, ettei tarvitse muistella kaiholla niitä Myrttisen valkosipuli- ja tavallisia kurkkuja, joita ostelin Helsingissä asematunnelin S-marketista. Omani ovat ihan yhtä hyviä. Hapankaalikin on ihan kelvollista. Täkäläiset kaalit vain pehmenevät hyvin nopeasti. Kaupan suolakurkkuja ei viitsi ostaa, koska ne eivät ole maitohappokäytettyjä vaan pelkkiä etikkakurkkuja. Etikkakurkut eivät ole kovin terveellisiä kun taas maitohappokäytetyt ovat. Niistä saa paitsi hyödyllisiä bakteereja, myös vitamiineja, hapankaalista vielä enemmän. Kaupan hapankaalistakaan en ole ihan varma. Sekin kun maistuu enimmäkseen etikalle tai muulle elintarvikehapolle. Kaikki löytämäni hapankaalit ovat tuontitavaraa. Voipa olla, että ne on jopa säteilytetty ennen maahan tuontia. Mutta itse tehden saa parasta, mikäs siinä.
Kuva työmatkan varrelta. On sokeriruo'on korjuuaika. Ruokojunia kulkee jopa öisin tuolla taustalla näkyvän vuoren rinteellä. Rautatie, jolla kulkee aamuin illoin Kurandan turistijuna, on muuna aikana mm. sokeriruokokuljetusten käytössä.
Australian kansalaisuus
Kolmas päivä heinäkuuta näin netistä, että kansalaisuushakemukseni oli hyväksytty. Nyt sitten vain odottelemaan virallista seremoniaa, joka pidettäneen heinä- tai elokuussa. Hakemuksen täytin kesäkuun lopussa netissä. Sitten soitin ja tilasin haastatteluajan siirtolaisministeriön Cairnsin toimistosta. Sain ajan aamuksi 2.7. Nancy kävi hakemassa minut töistä ja vei paikalle. Itse haastattelu oli varsin lyhyt. Tarkistettiin henkilötietoni passista ja syntymätodistuksesta (joka tässä tapauksessa on englanninkielinen apostille-varmennettu ote Suomen väestötietojärjestelmästä). Tarkistettiin, että olin toimittanut itsestäni yhden passikuvan, jonka oli oikeaksi todistanut minut vähintään vuoden tuntenut tietyt kriteerit täyttävä Australian kansalainen. Tämän todistajan osaan joutui Chris, Nancyn työkaveri, rekisteröity sairaanhoitaja.
Kysyttiin, ovatko vanhempasi käyneet Australiassa, ja oletko itse ollut täällä ollessasi tekemisissä poliisin kanssa. Kysymykseen aiotko asettua pysyvästi Australiaan vastasin myöntävästi ja kerroin, että talokin on ostettu, ja sitä tässä maksellaan vähintäänkin eläkeikään saakka, joten tuskinpa tästä mihinkään lähdetään. Sitten minulta kysyttiin, ymmärränkö Australian kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Vastasin ymmärtäväni. Pyydettäessä luettelin velvollisuudet. Ne oli jo hakemusvaiheessa pyydetty opettelemaan haastattelua varten. Siksi osasin ne kaikki: lakien noudattaminen ja kansalaisvelvollisuuksien täyttäminen, rekisteröityminen äänestäjäksi ja äänestäminen vaaleissa (täällä on äänestyspakko), palvelu oikeuden lautamiehenä (jury täkäläisittäin) jos niin pyydetään. Ja lopuksi Australian puolustaminen. Sen tarkemmin ei puolustamisesta kysytty, onneksi, sillä en olisi sentään kehdannut väittää, että olisin valmis lähtemään Irakiin puolustamaan maatani, joten mielessäni vain kerroin, että juu, olen valmis puolustamaan tätä maata ilmastonmuutosta ja autoistumista vastaan, heh heh ... Tietysti ne siinä samalla testasivat myös kielitaitoa. Minulla se on kunnossa: ei erinomainen, mutta hyvä. Useimmissa tilanteissa pärjään puhumalla. Minullahan on englanti ollut yhtenä työkielenä jo yli kymmenen vuotta, ja viimeiset viisi vuotta myös kotikielenä.
Haastattelu oli ohi puolessa tunnissa, ja päätös näkyi netissä seuraavana päivänä (aiemmin en edes katsonut). Eipä näemmä jäänyt asioita epäselväksi kielitaitoni tai motivaationi suhteen. Kuitenkin jäin epäilemään moista nopeaa ja kömmähdyksetöntä läpimenoa. Aikaisemmissa hakemuksissa on aina mennyt reilusti aikaa ja on tullut jonkinlaisia vastoinkäymisiä. No, viikon kuluttua hakemuksen jättämisestä saapui postitsekin vahvistus, ihan itsensä siirtolaisministerin, The Hon Kevin Andrews MP, kuten nimi ja titteli kokonaisuudessaan kuuluvat, allekirjoittama kirje. Siinä oli korulauseiden lisäksi kehotus odotella paikallisten viranomaisten kutsua kansalaisuusseremoniaan. Sitä saikin odotella viikon verran. Sitten tuli kirje paikalliselta viranomaiselta. Siinä kerrottiin, että minun seremoniapäiväni on torstai 30. elokuuta. Kehotettiin ottamaan mukaan haluamani pyhä kirja, jos haluan vannoa sen kautta. Jännää nähdä, tuoko kukaan pankkikirjaa tai shekkivihkoa (check book englanniksi). No, minä en aio vannoa minkään kautta vaan pelkästään juhlallisesti vakuuttaa.
Kuukauden ruokamme on tällä kertaa limainen jamssiborssi, ihan itse kehittelemäni resepti, paitsi ettei varsinaista reseptiä kyllä ole. Painekeittimessä vain keitin yhden punajuuren, yhden jamssin ja yhden lantun sekä muutaman setsuaninpippurin sekä ison nokareen tuoretta inkivääriä. Merisuolaa lisäsin lopuksi. Misoa en tällä kertaa käyttänyt. Mitään liemikuutoita tai -jauheita en käytä koskaan. Tarjoilussa smetanana toimii tuo useasti aiemmin mainittu kermainen soijajuusto. Lisäksi siinä on tuoretta korianteria, yllä mainostettua itse tehtyä hapankaalia sekä tuoretahnaa, joka on tehty avokaadosta, iduista, tomaatista ja piparjuuresta sekä lorauksesta suolakurkkujeni lientä. Nuo vasemmalla näkyvät purkit ja purnukat on lisätty taustalle vain siksi, että ne sattuivat olemaan pöydällä. Tietysti ainakin noita chilikastikkeita olisi voinut ruokaa lisätäkin, mutta chilin makua oli jo sekä hapankaalissa että tuoretahnassa suolakurkkuliemen välityksellä. Keiton limaisuus eli liisterimäisyys tai kiisselimäisyys on jamssin ansiota. Ihan mukava kylmän ilman keitto. Söin sitä aamiaiseksi, otin kylmänä töihin evääksi ja söin loput illalliseksi soijamaidolla laimennettuna (jolloin siitä tuli väriltään syvän vaaleanpunaista). Emäntä ei suostunut edes maistamaan, kuten tavallista. Hän on ruokiensa suhteen melko täydellinen vastakohtani: ei lainkaan kokeilunhaluinen vaan pitää vain muutamasta ruokalajista, jotka aina tekee suurin piirtein samalla tavalla. Punaista lihaa hän ei syö, mutta muita lihoja kylläkin, enimmäkseen kalaa ja kanaa, vain jotkut kasvikset kelpaavat.
Gluteeniton kasvispitsa
Heinäkuun puolivälissä tein torilta löydön, valmiin gluteenittoman pitsapohjan, joka näytti niin hyvältä, että se oli pakko ostaa. Myyjä kertoi sen verran, että pohjassa on käytetty 90% maissijauhoa ja loput sitten riisi- ja perunajauhoja sekä lisäksi muuta kasvitärkkelystä, ilmeisesti jotain niitä gluteeninkorvikkeita, joita olen itsekin käyttänyt. En ole itse onnistunut oikein mieleistäni pohjaa tekemään, eli sellaista ohutta ja rapeaa, jopa kuivaa. Niinpä sitten kokeilemaan tätä. Ja täytyy kahden pitsan jälkeen sanoa, että tyytyväinen olen jälkeen: tulee juuri sellainen pohja kuin haluankin. Tämä kuvassa näkyvä on tehty näin: lämmitä uuni n. 250 asteeseen ja anna paistokiven kuumentua n. 10 minuuttia. Sillä aikaa valmista täytteet: aluksi pohjan päälle kastiketta, jossa on tehosekoittimessa murskattuja tuoreita tomaatteja, suolaa, mustapippuria, aavistus chiliä, tuoretta basilikaa, valkosipulia ja muutama siitakesieni. Tämä kostea kastike pehmittää hieman tuota kovaa pohjaa. Sitten kastikkeen päälle siivutettua munakoisoa (tuo mustakuorinen) ja kesäkurpitsaa (sekä isompaa vihreää että tuota keltakuorista pienempää). Sitten vain täytteet lätyn päälle ja lätty uuniin paistokivelle n. 10 minuutiksi. Uunin lämpöä lasken n. 200 asteeseen tai vähän alle ensimmäisen 5 minuutin jälkeen. Uunista ottamisen jälkeen sivelen pintaan valkosipulilla maustettua kylmäpuristettua vihreää oliiviöljyä ja sen päälle sitten ripottelen oregaanoa. Mitään juustokorvikkeita en edes yritä enää käyttää. Loduttaudun sillä, että aidossa italialaisessa pizzassakaan ei ole ollut juustoa. Juusto on totta puhuen ainoita eläinkunnan tuotteita, joita minulla tulee joskus ikävä, ei sitä makua niinkään, vaan rakennetta, eli sellaista venyvää sulanutta, mozzarellaa tai vastaavaa. Sellaista rakennetta en ole kasvisperäisillä korvikkeilla onnistunut luomaan. Jotain sinne päin kyllä tulee jauhoista, seesaminsiementahnasta, ravintohiivahiutaleista ja cashew-pähkinöistä murskaten tehdyllä tuotteella. Kaupasta saatavat korvikkeet eivät oikein kunnolla sula kuumentaessa. Tuolla etelän suurkaupungeissa on kuulemma saatavissa mm. Englannista tuotua Redwood Cheezly -merkkistä kasvisjuustoa ja joitakin muita, jotka kuulemma menisivät ihan täydestä myös uunissa. Mutta tämä pitsa oli kyllä ihan täydellinen elämys ilman juustojakin. Voimakkaan valkosipulisen jälkimaun kruunaa kupillinen espressoa itse jauhetuista pavuista.
Siltä varalta, että joku on kiinnostunut, kerrotaan, että tuon gluteiinittoman pizzapohjan valmistaja löytyy osoitteesta www.frescawildfoods.com.au/ Niiltä nimittäin löytyy kuulemma herkullisia, tuoreita pastoja ja ravioleja.
Nyt riitti kaupunkielämä ! ... vai ?
Vai mitenhän tässä käy?
Ajattelin, että en vielä raportoi tästä keskeneräisestä asiasta, mutta menköön nyt. Heinäkuun viimeisenä päivänä otimme askeleen pois nykyisestä asunnosta kohti jotakin uutta, mahdollisesti. Kävimme katsomassa erästä maalaispaikkaa n. 40 kilometrin päässä kaupungista. Otimme myös yhteyttä välittäjään, jotta tämä arvioisi meidän nykyisen asuntomme arvon ja myyntinäkymät. Paljon ne vieläkin myyvät meidän alueelta, ja hinnatkin ovat kivunneet ylös päin, jopa 10 prosenttia tämän vuoden aikana, jonka olemme tässä asuneet.
Viimeisenä sysäyksenä muuttopäätökselle oli se, että minusta* tuli jälleen valitus eräältä kadunvarren naapurilta: se on oppinut luikertelemaan tiensä heille sisälle ja käy heidän sisäkissansa kimppuun. Naapuri oli sitä mieltä, että Misu täytyy pitää koko ajan sisällä. Mietittiin vaihtoehtoja: kissatarhan rakentaminen, Misun sijoittaminen uuteen kotiin. Pois muuttaminen tuntui kuitenkin järkevimmältä vaihtoehdolta. Tämä paikka kun ei varsinkaan minusta kuitenkaan ole tuntunut koskaan täysin omalta, tämä on liian kaupunkimainen: naapurit liian lähellä eivätkä ne ole mukavia. Uusi takanaapuri meluisine yöllisine juhlineen vielä voimistaa päätöstä, ja se, että kävelymetsääni nousevan uuden asuinalueen raivaustyöt edistyvät koko ajan. Me kun emme oikeastaan paljoa kaupungin palveluita kaipaa, joten miksi kärsiä ja pistää eläimetkin kärsimään?
Mutta saapa nähdä, miten tässä käy: löytyykö sopivaa ostettavaa ,vai jäädäänkö sittenkin tähän nykyiseen ja jatketaan talon muokkausta? Varsin ikävää ja stressaavaa puuhaa tuo talon etsiminen on, puhumattakaan sitten muuttamisesta. Sentään on tämän vuoden aikana uhrattu satoja tunteja talon ja puutarhan muokkaamiseksi, tehty aitaa, istutettu kasveja, kaivettu ja pengerretty. Hyvin sekavin tuntein tässä ollaan liikenteessä, mutta onpahan askel otettu.
* : korjattu myöhemmin: eivät ne naapurit kuitenkaan minusta kehtaa valittaa päin naamaa. Tässä oli kysymyksessä painovirhe. Ei siis minusta vaan Misusta.
Kommentti 2017: Viime metreillä luovuttiin talon vaihdosta. Minulla oli jo kynä kädessä allekirjoittaakseni, mutta kysyin vielä kerran Nancylta, ja kun hän empi, ajattelin, että riski on liian suuri, koska se talo ei ollut unelmapaikka, vaan vain jokin, mikä oli tarjolla siinä vaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti