Marraskuu 2005
Tilastojen mukaan marraskuun pitäisi olla kuukausi, jolloin talvi, tai kevät, vaihtuu kesäksi. Sademäärän pitäisi jo kohota lokakuun keskimääräisestä 38:sta millimetristä liki sataan millimetriin, vuorokauden ylimpien lämpötilojen jo yli kolmenkymmenen ja alimpienkin kahdenkymmenen paremmalle puolelle.
Lämpötilojen puolesta vuosi onkin kait ollut normaali, mutta sateiden puute on alkanut huolestuttaa. Marraskuussa ei ole juurikaan satanut tänä vuonna ainakaan tässä meidän alueella. Toki muutama kuuro on tullut, parhaimmillaan ehkä 10 minuuttia kestävä, mutta ei mitään kunnon kevätsateita vielä. Olemmekin Nancyn kanssa pohdiskelleet, että olemmeko me sellainen mahti, että kun muutamme Australiassa jollekin paikkakunnalle, se alkaa heti kärsiä kuivuudesta. Näin kävi Townsvillessa ja näin kävi Woodstockissa. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy Cairnsissa. Ovathan ne povanneet rankkaa sadekautta ja jopa aktiivista hirmumyrskysesonkiakin sen jälkeen kun myrskyjä on ollut runsaasti Pohjois-Amerikassa. Mutta niinhän ne tuntuvat povaavan joka vuosi.
Muutama pieni maastopalo on syttynyt täällä kaupungin pohjoispuolella. Lenkkeilymetsiköissäni ja sokeriruokopeltojen varsilla näkyy pienehköjä palaneita ruohikkoja ja mustuneita puunrunkoja. Kaupungin eteläosassa oli kuun puolivälissä kolmen-neljän päivän ajan suurempia maastopaloja, joiden savut tuuli kantoi tänne meille. Useat palot ovat joko tahallaan tai huolimattomuutta sytytettyjä. Asia ei lainkaan ihmetytä kun katsoo esimerkiksi vapaa-ajan kalastajien käyttäytymistä lähijokemme rannoilla. Heidän jäljiltään löytää usein roskakasoja ja sammuttamattomia tai huonosti sammutettuja nuotioita. Tulipahan vain muistutus siitä, että taloa hankkiessa pitää ottaa huomioon myös paloturvallisuus. Puiden tarjoama suoja katseilta ja auringolta on ihan mukava, mutta täytyy katsoa, että nuo puut ja muut kasvit ovat mahdollisimman tulenkestäviä, ja että puutalon ja metsän välissä on vähän aukeaa.
Kuvassa Barron-joki Cairnsin pohjoispuolella. Joen takana ovat Stratford ja Freshwater -nimiset asuinalueet. Vuorten takana oikealla on Kuranda. Nämä kuvat ovat valtatien toiselta puolelta, sieltä, minne jo elokuussa yritin laajentaa aamulenkkejäni, mutta huonoin seurauksin. Nyttemmin olen tavannut miehen, jonka koira kävi Blueyn kimppuun pari viikkoa Maxin kuoleman jälkeen. Hän on tullut minua muutaman kerran vastaan ja saanut koiransa hihnaan ennen kuin se on hyökännyt kimppuumme. Minä olen alkanut kantaa taskussa pientä suihkepulloa, johon olen laittanut etikalla terästettyä eukalyptusöljyä. Olen Blueyn ainetta tuntemasta inhosta päätellyt, että se voisi olla tehokas ase päälle hyökkäävää koiraa vastaan. Etikka kirvelee joutuessaan limakalvoille ja eukalyptusöljy tuoksuu niin voimakkaalta, että se saa koiran aivastamaan. Käytännössä ei asiaa ole vielä tarvinnut kokeilla.
Tuo mies kuitenkin tulee sen verran usein vastaan, että jos ei sumutteelle tule käyttöä, se merkitsee, että hän on oppinut pitämään koiransa kurissa. Lokakuussa piipahtaessamme kyläläisten täysikuun juhlassa tämä mies tuli viskipullo kädessään, ja puolet pullon sisällöstä jo mahassaan tai päässään, juttusilleni. Hän pahoitteli koiransa hyökkäystä ja lupasi käydä seuraavana päivänä maksamassa puolet eläinlääkärikuluista. Hän myös kertoi olevansa astmaattinen, joten ei voinut puuttua koiransa toimiin. Kysyessäni, että oliko Blueyn tapaus ensimmäinen kerta, jolloin hänen koira kävi jonkun kimppuun hän kertoi, että ei. Vastaavaa on sattunut kuulemma useita niiden 30 vuoden aikana, jolloin hän on alueella asunut. Hän kertoi, että alueella pitkään asuneet ovat jo oppineet välttämään hänen reittiään ja kulkevat vähän sivummalla. Minä päätin, että minä en aio väistellä vaan varustaudun hyökkäykseen. Seuraavana päivänä miestä ei kuulunut maksamaan luvattua korvausta. Tuskin edes muistaa mitä on luvannut.
Minä siis olen laajentanut (sauva)kävelyretkiäni valtatien toiselle puolelle, josta alkavat Stratfordin ja Freshwaterin kaupunginosat. Alue on vuoren juurella, vuoren, jonka toisessa päässä ovat kasvitieteellisen puutarhan luona alkavat kävelyreitit. Niille ei saa viedä koiria, joten en käyttäisi niitä vaikka ne olisivat vähän lähempänäkin.
Näkymä talomme takapihalle, makuuhuoneen ikkunoiden taakse. Tikapuut ovat kylpyhuoneen ikkunan takana. Olemme leikanneet ikkunaa peittävään kärpäsverkkoon läppäoven, josta kissat pääsevät kulkemaan, mutta josta ainakaan kaikki hyttyset eivät pääse sisään. Kottikärryjen luona on matala aita, joka estää Blueya menemästä kissojen alueelle. Näin ollen kolme isoa kissaa eivät näe koiraa juuri lainkaan kun taas Misu viettää enemmän aikaa koiran ja ankkojen alueella.
Emme uskoneet, että ankkamme voisivat lisääntyä keskenään, koska ne ovat biologisesti niin kaukana toisistaan. Elvis on nopealiikkeinen jä äänekäs Khaki Campbell -ankka ja Mavis on lähempänä hanhea oleva myskiankka. Niimpä emme suhtautuneet kovin vakavati siihen kun Mavis alkoi hautoa joskus marraskuun alussa. Kolmen viikon kuluttua aloimme jo olla huolissamme, että se näänyttää itsensä turhalla sinnikkyydellä. Niinpä olisin sitten aika suuri yllätys kun neljän viikon haudonta alkoi tuottaa tulosta.
Seitsemästä munasta kuusi tuotti pienen ankanpojan kuun viimeisen viikon alussa. Joulukuulle tultaessa kaikki kuusi ovat vielä hengissä. Ajattelimme aluksi, että käärmeet, kissat ja koirat saattavat viedä osan ankanpojista, mutta niin ei käynyt. Mavis hautoi ja pitää pesää tontin taka-aidan alla. Kaivoin niille sinne pienen lammikon hiekkaan, ihan parinkymmenen sentin syvyisen. Lammikkoon heitämme niille ruokaa: liotettua leipää, keräsalaattia, tomaattia ja kissoilta jääviä rapujen ja äyriäisten kuoria. Myös koiran kuivaruoka maistuu ankoille. Aamuisin kun palaamme Blueyn kanssa lenkiltä, ruokimme ankat ja istumme katselemaan niiden elämää. Bluey katselee niitä hyvin kiinnostuneena. Myös Misu on usein paikalla haluten osan huomiostani itselleen. Samoin kuin Misu, myös Bluey yritti aluksi mennä haistelemaan pikku ankkoja lähempää, mutta pelästyi kun Mavis kävi puolustamaan lapsiaan. Myöskin isää vastaan on Maviksen täytynyt pikkuisiaan puolustaa. Aluksi Elvis kävi yhden poikasen kimppuun ja repi sitä jalasta. Jalka loukkaantui sen verran, että poikasella oli vaikeuksia pysyä muiden mukana. Emme huomanneet asiaa ennen kuin Bluey oli kantanut loukkaantuneen poikasen suussaan Nancyn eteen.
Laitan ankkojen touhuista myös videota.
Silloin kun äiti Mavis hautoi, puolusti isä-Elvis reviiriä. Se yritti häätää Bluey-koiran pois takapihalta, mutta Bluey otti sen leikkinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti