keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Joulukuu 2008 - Uusi Vuosi



Meillä se alkoi jo yli kaksi ja puoli tuntia ennen tämän kirjoituksen päiväystä. Nyt se alkaa jo Singaporessa, ja reilun viiden tunnin kuluttua Suomessa.  Varsin lämpimissä ja sateisissa merkeissä alkoi vuosi. Mitenkään erityisemmin emme sitä viettäneet. Nancy sisko on kylässä, ja hänen kanssaan kävimme ajelulla keskustan suunnassa katsomassa raketteja. Sitä ennen minä olin nukkunut koko illan päivän töistä väsyneenä.



Joulunpyhinä kävi  muutamia vieraita, mm. entinen naapuriperhe Woodstockista. Tosin hekin viime vuonna myivät talonsa siellä ja muuttivat Townsvilleen pyörittämään ostamaansa vihanneskauppaa. Tapaninpäivänä saapui sitten tuo mainittu sisko. Oli siis parikin syytä harjoittaa lähialuematkailua. Käytiin ihan tässä lähellä, jos sinne kävellen pääsisi, mutta kun ei pääse niin ajettiin vähän pidemmästi autolla eli Kurandan kautta, Barron-joen vesiputouksille tuonne ylös vuorille. Sateista huolimatta vettä oli erittäin vähän. Taitaa olla vielä niin, että sateet ovat täyttäneet tekoaltaita, ja vasta ylijäämävesi täyttää joen.


Harrastettiin myös sademetsäkävelyä puistomaisesti rakennettuja polkuja pitkin. Tuoksut, lintujen laulu ja hyönteisten äänet kuitenkin ovat aitoja.


Tämä lintu tosin ei pahemmin laulellut. kysessä on isojalkakanoihin lukeutuva kekokana eli Alectura lathami. Täällä ne kutsuvat sitä "pensaskalkkunaksi" eli (brush turkey tai scrub turkey). Niitä on villinä lähes joka paikassa. Myös tässä kaupungin alueella, josta kuva on. Kävimme nimittäin myös lentokentän läheisellä kukkulalla katsomassa lentokoneita Woodstocin naapurien pojan kanssa.


Meillä tosiaankin on lentokenttä ihan muutaman, olisiko alle viiden, kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Eihän se toki kovin iso ole, vain pari kiitorataa käytössä.





Sieltä kukkulalta näimme myös kaupungin keskustaan.


Käytiin myös rannan turistikeskuksissa, mm. Palm Cove-nimisessä paikassa, joka on täynnä lomakyliä ja loma-asuntoja. Eipä sitä tule yleensä ajatelleeksi, että me asumme kaupungissa, joka on tunnettu turistikeskus. Nyt vuodenvaihteen loma-aikaan täällä on todella runsaasti väkeä erityisesti etelästä, Sydneystä, Melbournesta...



Noin 60 kilometriä täältä pohjoiseen on pieni turistikaupunki Port Douglas, jossa vieraamme myös halusivat käydä. Tuo kaupunki on tunnettu myös siitä, että siellä - tai sen edustalla, kuoli krokotiilimies Steve Irwin pari vuotta sitten.



Siellä oli sunnuntaina jokaviikkoinen toripäivä. Sade ei paljoa menoa haitannut.



Sade lakkasikin iltapäivällä, jollin ajoimme ylös vuorille katselemaan maatalousmaisemia: aluksi lehmälaitumia Julattenissa, sitten Mareeban mango- ja muita hedelmätarhoja.


Tässä mangotilan puita. Tila tekee mangoistaan enimmäkseen viiniä.

Laitetaanpa aasinsillaksi seuraavaan kuva yhden Port Douglasin turistikaupan edustalta, tuon saman, joka näkyy myös tuossa yllä.


Buddhapukki poroineenhan se siinä!


Mainitsin jouluaaton kirjoituksessa, että varsin vähän on  perinteisiä jouluherkkuja saatavilla, eikä niitä tee edes mieli. Eipä tämäkään taida oikein perinteisestä käydä. Nancy löysi niitä mainostamiani Ruotsalaisia Annan piparkakkuja käydessään kaupassa. Pari vuotta sitten paketin teksti oli ruotsiksi, nyt oli englanniksi. Niitä sitten söin Tofutti-soijatuorejuuston ja vasta poimitun mangon kanssa.

Jälkihuomautus: Nämä minun saamani piparkakut ovat ilmeisesti yli vuoden vanhoja, koska niissä ei ollut mainittu maitoheraa tai muita maitotuotteita tuoteselosteessa. Netistä löysin tiedon, jonka mukaan vuonna 2007 valmistaja oli alkanut korvata valmistuksessa käytetyn margariinin toisella, joka sisältää maitoheraa. Tämä vain tiedoksi, ettei joku asiasta kiinnostunut mahdollisesti tulisi harhaanjohdatuksi tämän takia. 



Ja muita jouluajan ruokiani (Nancy ja muut söivät ja syövät enemmänkin tavanomaisia australialaisia ja singaporelaisia ruokia). Minulle tuotiin lahjaksi muutama paketti kasviksista tehtyä keinolihaa, mm. sieni- ja vehnäproteiinista. En niistä nyt niin kovin innostunut ole, mutta kiva toki on kokeilla. Ja sitten tuo iso pussillinen intiassa valmistettua soijaproteiinia.


Ja sitten saksalaistyylistä ruis-sekaleipää (20% ruista ja loput muita viljoja) kuminalla maustettua makeahkoa, käy ihan mainiosti vaaleasta joululimpusta. Päälle taas tuota soijatuorejuustoa  (sitä tungen nyt  joka paikkaan, koska Nancy osti sitä minulle muutaman paketin), luffaviipaleita sekä tuon omassa pihassa kasvavan katuk-pensaan lehtiä.


Ja Singaporen kissat, Kitti ja Lolita söivät yhdessä samasta kupista. Sitä ei kovin usein tapahdu.

Toivotan kaikille valoisaa ja menestyksekästä vuotta 2009!



<Marraskuu | Koko Joulukuu | Tammikuu 2009>

torstai 25. joulukuuta 2008

Joulukuu 2008 - Koira pääsi karvoistaan, vaan ei kissa käärmeestään


Kuuma se on koirallakin tropiikissa, varsinkin, jos on paksu turkki päällä. Niinpä Nancy joidenkin koiraystävien rohkaisemana päätti, että Bluey ajetaan "kaljuksi" tänä kesänä. Aika suosittu toimenpide tuntuu olevan siitä päätellen, että oli erittäin vaikea löytää trimmaajaa, jolla olisi ollut vapaita aikoja joulukuulle. Yksi kuitenkin löytyi, ja hän kävi parturoimassa Blueyn villat. Ihan hyvin se sujui muuten, mutta Bluey ei ymmärtänyt, miksi pitää koko toimituksen ajan seistä paikallaan eikä saa välillä edes käydä katsomassa, että kanat ja ankat ovat järjestyksessä. Minun siis piti pidellä koiraa jonkin verran. Itse operaatiosta hän ei ollut moksiskaan, paitsi ettei antanut ajaa leuan alta eikä naamasta.



No, puolessa tunnissa villat oli keritty ja punaisen turkin alta paljastui liki valkoinen karva. Joku sanoi, että se karva olisi oikeastikin villaa eli siitä voisi vaikka lapaset kutoa. Mutta eipä kudota, kun ei meidän ilmastossa paljoa lapasia tarvita muuta kuin ...



ilmastoidussa rautakaupassa.
Siinäpä tulivatkin myös Nancyn jouluterveiset.
On joulupäivän aamu, ja me avaamme kohta lahjapaketit. Täällä tosiaankin on tapana avata ne vasta joulupäivänä.



Sielläpä Misu-kissa jo yrittää varaslähtöä. Ensin vain on selvittävä lahjoja vartioivasta käärmeestä. No, onneksi se on vain kumikäärme, mutta alussa Misu todella pelkäsi sitä, vieläkin on varovainen ennen kuin uskaltaa käydä sen kimppuun.

<Marraskuu | Koko Joulukuu | Tammikuu 2009>

Joulukuu 2008 - Lehtikerppuja jouluksi


 Tänäkään jouluna ei tule vietettyä perinteistä joulua, ei suomalaisittain eikä australialaisittain. Ehkä australialaisittain kuitenkin vähän enemmän, sillä täällä joulusta ei ehkä kuitenkaan niin paljoa stressata kuin Suomessa. Siihen auttaa mukavasti myös ilmasto. Tämä aika vuodesta on kuumaa ja hikistä melkein kaikkialla, joten isompi riehuminen ei ole hyvästä.  Aatonaattona tehdessäni tavanomaisia puutarha-askereitani mm. korjasin talteen satoa syötäväksi - joulussahan on myös aineksia vanhasta sadonkorjuujuhlasta, asia alkoi huvittaa ja päätin esitellä herkkujani taas täälläkin eli tällä kertaa itselleni joulupöytään tekemäni lehtikerpun. Tämä se on ihan oikeaa viherpipertäjän ruokaa, eikö?



Muutama viikko sitten nimittäin löysin sattumalta uudelleen erään kasvin, jonka Nancy on jo muutama vuosi sitten tuonut puutarhaamme, ja joka on ilman sen kummempaa huomiota kasvanut aitojen vierustoilla muiden kasvien seassa. Kasvi on nimeltään Sauropus androgynous, tunnetaan englanniksi nimellä sweet leaf tai katuk. Ainakaan netti ei kerro, onko tuolle suomenkielistä nimeä. Kasvi on yleinen ruokakasvi Kaakkois-Aasiassa, mm. Vietnamissa ja Malesiassa, ehkä Singaporessakin, mutta siellä minä en siihen koskaan törmännyt. Tämän kasvin lehtiä voi syödä sellaisenaan, ne ovat mukavan rapeahkoja, ja maku on hieman makean pähkinäinen. Niissä on paitsi paljon lehtivihreää myös proteiinia, jopa 30 - 50% sekä K-vitamiinia, jota hyvin harvassa kasvikunnan tuotteessa on. Vallan mainiota ruokaa siis varsinkin kasvissyöjälle. Päätinkin sitten alkaa levittämään ja viljelemään tuota kasvia, niin että jatkossa saan siitä enemmänkin ruokaa. Se kasvaa varsin nopeasti ja lähtee alkuun myös pistokkaita.  Niitä pistokkaita olenkin tehnyt ahkerasti, ja totta kai otan niistä lehdet talteen syötäväksi. Normaalisti voisin vain riipiä lehtiä päivän tarpeeksi, mutta nyt panen kerput vihanneksia ja hedelmiä varten tehtyihin säilytyspusseihin ja niissä jääkaappiin. Säilyvät ihan mukavasti viikon-pari. Niitä voi sitten tosiaan napostella raakana tai lisätä ruokiin, mm. keittoihin kypsymisen loppuvaiheessa tai sitten kuten tässä sekä keitettynä että raakana papu-vihanneshöystöön keitetyn punaisen riisin ja tattarin kera.



Kuvassa näkyy myös mango, joita on sentään aika paljon, vaikka huonoa mangovuotta ovat toitottaneet.

Katukia voi siis laittaa ruokaan ihan reilusti. Sen sijaan toinen puu, tai pensas, joka pihalla kasvaa varsin hyvin monen vuoden yrittämisen jälkeen, Murraya koenigii tai Bergera koenigii, currylehti (vai karrilehti?) suomeksi. Se antaa mukavan lisäaromin näille katukin lehdille.



Katukin ja karrilehtien lisäksi puutarha on viime aikoina tuottanut persiljaa, rakuunaa, basilikaa ja muita yrttejä, passionhedelmiä, kurkkuja ja luffaa. Viimeksi mainittua on näinä päivinä tullut todella runsaasti, eli noin 5 kuukautta siementen istutuksesta voi satoa odotella.  Jouduimme kaatamaan myös ison kookospalmun, pihan viimeisen toistaiseksi, ja siitä jäi iso kasa vihreitä kookospähkinöitä, joista saa valkoisen hedelmälihan lisäksi kirkasta kookosvettä, joka on kivennäispitoistä, raikasta kesäjuomaa.



Oman puutarhan sato tosiaankin tulee aika isoissa ryppäissä, joten pitää säilöä. Luffaa aion aluksi pakastaa, mutta sitten ajattelin antaa taas kokeilunhalulleni myöten ja kuorin ne ja marinoin  liemessä, johon olin laittanut maitohappokäytettyä kaalimehua, limettimehua, melassia, valkosipulia ja inkivääriä sekä vähän chiliä. Kolmessa päivässä niihin tuli jo sopiva happamuus ja alkoivat pehmetä, niinpä purkitin ja siirsin jääkaappiin, jossa ne vielä hitaasti käyvät. Maku on varsin mielenkiintoinen ja rakenne mukavan vaahtokarkkimainen. Jouluvieraat saavat maistaa jotakin hyvin erikoista.

No, enpä minäkään totta puhuen pelkkiä ruohoja syö edes jouluna. Tuossa sivun ensimmäisessä kuvassa näkyy myös paketti suosikkijäätelöäni, So Good-merkkistä soija-suklaajäätelöä. Boysenmarja olisi ollut vielä parempaa, mutta sitä ei ollut kaupassa. Ei ollut myöskään minulle kelpaavia pipareita, joita olisin halunnut jäätelön seuraksi ostaa eli ruotsalaisia Annan pipareita, Anna's pepperkakor, joita silloin tällöin kaupassa näkyy, mutta joita en ole ostanut niitäkään sitten toissajoulun. Suomesta lähetettyä, kiitos äidin, suklaata meillä on Nancya varten. Minäkin söisin niitä, ja olisin varmasti jo tuhonnut koko satsin, jos niissä ei olisi maitoa.

Ja joulusaunaa, saunaa yleensäkin, sitä tekee jatkuvasti mieli, ja pihalle pykätty jonkinlainen sauna tai höyrykylpy on edelleenkin pitkän aikavälin tavoitteena. Sitä odotellessa tyydytään korvikkeisiin eli tervan tuoksuun.



Apteekista saa Pinetarsol-nimistä ihmiskehon pesunestettä, joka on tarkoitettu kutisevalle herkälle iholle. Se sisältää puolitoista prosenttia mäntytervaa. Riittävän harvoin käytettynä sen tuoksu tuo minulle niin vahvasti mieleen saunan, että mielikuvitus ha hiostava ilmasto hoitavat loput. Joulusää on todellakin kuuma ja kostea. Ei tarvitse kuin 5 minuuttia heiluttaa lapiota pihalla niin saa samanlaiset hiet pintaan kuin saunassakin.

Joulu on täällä, niin kuin juhannus Suomessa, monille lomakauden alku. Meillekin on tulossa lomalaisvieraita sekä Townsvillestä että Singaporesta. Heidän kanssaan saatetaan pari pienempää matkaakin tehdä tuonne ylös vuoristoon.

Toivotan kaikille miellyttävää ja rauhaisaa joulun aikaa!

P.S. Kävin vielä jääkaapilla kurkkaamassa, että paljonko sillä Nancylla on niitä lokakuussa saatuja synttärisuklaita jäljellä. Ja onhan niitä. Täytyy sanoa, että kadehdin ihmistä, jolla herkut säilyvät noin kauan. Itse olen kyllä sellainen huippuimuri, ettei mikään herkullinen pääse happanemaan.  Ja löytyihän se suomalainen joulukorttikin sieltä jääkaapin ovesta, äidin  viime jouluna kirjoittama vastaanottajana "Nancy, Timo ja kaikki eläimet", niin kuin asiaan tietysti kuuluukin.




perjantai 5. joulukuuta 2008

Joulukuu 2008 - Sammakoiden kevätkivaa


vai pikkojoulukivaako se on?



Eilen illalla nähtiin sadekauden ensimmäiset vihreät puusammakot, ja kaiken lisäksi perheenperustamispuuhissaan. Nancy ne huomasi. Minä olin jo nukkumassa, mutta nousin kuitenkin kuvaamaan ja häiritsemään niitä salamoineni.  Niin, kysymyksessä on sammakko, joka kiipeilee puissa. Jokin  lehtisammkko se on, mielestäni korallisormisammakko (Litoria caerulea), mutta ihan varma en ole. Olen näitä söpöläisiä jo aiemminkin esitellyt. Woodstockissa niitä olivat vessan ja suihkuhuoneen seinät täynnään, ja niiden ulosteita, jotka haisevat. Näistä sammkoista lähtee myös varsin kova ääni, sellainen raakunta.
Napista yllä pieni ääninäyte (tai tässä mp3-tiedosto), jossa yksi urospuolinen sammakko ilmeisesti kutsuu naaraita. Useimmiten niitä kyllä kuulee kymmeniä kerralla, ja se on aika meteliä silloin. Nauhoitin tuon ilalla nukkumasijoiltani makuuhuoneessa.

Sanotaan, että vihreät sammakot ovat harvinaisia, koska ne ovat hyvin herkkiä ympäristömyrkyille ja muille kaupunkielämän ilmiöille. Samoin myrkyllisen agakonnan leviäminen ja lisääntyminen ovat verottaneet muita sammakkokantoja. Mutta Woodstockissa meillä niitä oli. Sieltä me muutaman toimme mukanammekin, kenties nämä ovat niiden jälkeläisiä.

Kaivanpa muutaman vanhan sammakkokuvan tuolta galleriastani uudestaan näytille.


Mutta ihan ensin muistutan siitä ihanasta Woodstockin ympäristöstä. Vanha mökki lehmälaitumien keskellä puron rannalla.  Kertokoon kuva siitä, mitä pyörii päässäni usein: kaipaan takaisn tuollaiseen ympäristöön pois täältä kaupungin lähiöstä.

Ja tässä sammakko harjanvarrella alkuvuodesta 2004.


Ja tuossa yllä vasemmalla viime vuodenvaihteessa nähty vierailija etuoven viereisellä lasi-ikkunalla.



Ja tässä sitten vuotta aikaisemmin yksi oli valinnut nukkumapaikakseen ankkalammikon pumpun letkun.



< Marraskuu | Koko joulukuu | Tammikuu 2009>

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Marraskuu 2008 - Marraskuun juttuja, luffaa ja muuta


Anopin kuolema ja hautajaiset sekä kaikki niihin liittyvä ovat olleet marraskuun ykkösasia tietysti. Hautajaisista kertominen on vielä työn alla. Tarina ilmestyy myöhemmin.  Sitä odotellessa muutamia tavanomaisempia pikkujuttuja.

Hämähäkin muna



Tässä kuva eräästä puutarhan onkalosta, joka paljastui kun jouduin kaivamaan uudelleen auki osan heinäkuussa rakentamaani pengertä. Olin sekoittanut punaiseen saveen haketta ja hyvää multaa, risuja papuja ja viljakasveja maan parantajaksi. Viime mainitut olivat kasvattaneet mukavia juuristoja, maa melkein vilisi matoja ynnä kaikenlaista muuta elämää. Eräässä onkalossa oli hämähäkki munintapuuhissa, vai mitä se tarkalleen ottaen tuolla isolla valkoisella kokkareella teki?  En tunnistanut hämähäkkiä, Nancy väitti sen olevan tarantula. Vaikea sanoa, kun ei nähty sitä muusta kulmasta kuin tästä. Jos joku tietää, kertokoon. Tässä on yksi tunnistussivu.

Sähkömopon lataus



Vastauksena taannoin esitettyyn kysymykseen kerron nyt tässäkin vähän tarkemmin tuosta sähkömopon (tai oikeasti polkupyörän) lataamisesta. Kuvassa yllä näkyy tuo 13-kilon lyijyhyytelöakku  ja sen laturi. Laturi siis liitetään seinäpistokkeeseen ja laturin johto joko irti otettuun akkuun tai silloin, kun akku on paikallaan penkin alla, mopon runkoon upotettuun liittimeen  (näkyy vähän penkin etureunan alapuolella). Akun siis voi joko ladata paikan päällä ottamatta sitä pois tai sitten sen voi kantaa mukanaan esim. työpaikalle ja ladata siellä.  Lataus kestää neljästä kuuteen tuntiin. Ja kuten aiemmin jo sanottu, yhdellä latauksella ajaa 30 - 40 kilometriä tasamaata. Ylämäet syövät virtaa runsaasti samoin kuin vastatuuli. Edessä oleva mittari, joka näyttää akussa jäljellä olevan virtamäärän, ei ole kovinkaan luotettava. Samoin näkyy nopeusmittari mittaavan enemmänkin moottorin kierroksia kuin todellista nopeutta. Luin muuten jostain, että Kiinassa on nykyään paljon sähkömopoja, mm. Shaghaissa kaikki bensamopot on korvattu niillä, ja kaduilla liikkuu yli miljoona sähköistä ajokkia.

Ja luffat kasvaa

Ensimmäiset kolme kuukautta oli hidasta, tuskin 20 senttisiksi olivat kasvaneet, mutta sitten marraskuussa, kun tuli kuumaa ja kosteaa, ne suorastaan venähtivät.


Virittelin niitä varten puiden väliin juuttinaruja, joihin ne voivat tarttua ja lähteä kiipeilemään kohti yläilmoja.


Ensimmäinen saavuttikin  korjuukypsyyden vähän ennen kuun loppua.
Syötävät siis korjataan vihreinä, ja pesusieniksi joutuvien annetaan kovettua ja kypsyttää siemensä.


Tässä portin pielessä pihan puolella on siis luffien kasvupaikka. Heti aidan vieressä kasvaa kiinanruusuja ja sitten tuota kivankuvioisilla lehdillä varustettua kasvia, jonka nimeä en tiedä. Näkyy näistä kuvista, että tuota punaväriä pitäisi levittää myös aitaan. Nyt sitä on vain portissa. Olisi oikeastaan pitänyt maalata silloin kun kasvit olivat matalampia. 
Heinäkuussa tämä aidanvierusta oli järkyttävän alaston, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Sekä meidän että Maryn puolella ovat pensaat kasvaneet niin, että aitaa ei niiden takaa paljoa näy.


Ja kun kuvaaja tässä kohtaa kääntyy ympäri:




näkyy siis portti ja vieressä nuo luffat, ja siitä etupihalle päin kaikki muut kasvit. Loka- ja marraskuun ajan on tullut paljon kasvihuonekurkkua taimista, jotka kasvoivat huhtikuussa istutettujen kurkkujen siemenistä. Päästimme nimittäin muutaman siemenelle. Niitä kurkkuja on todella tullut paljon. Olen tehnyt niistä pikamenetelmällä ihan hyviä suola-valkosipuli-hapankurkkuja. Aika haastavaa se hapatus yli +30 asteen lämpötiloissa, mutta olen oppinut niksit, ja aika harvoin satsi enää pilaantuu. Tomaatit, jotka tuossa kasvoivat vielä lokakuussa, kuolivat kuumuuteen.



Ja takapihallakin kukkii ihan kivasti, ja rehottaa muukin kuin rikkaruohot. Mussaenda philippica eli Bangkokin ruusu, jonka siirsin yli vuosi sitten tuonne Maryn aidan viereen, on vihdoinkin juurtunut ja lähtenyt nopeaan kasvuun. Pian on tässäkin kohtaa aita pensaiden peitossa molemmin puolin.


Kuun lopussa meitä kävi tervehtimässä kauden ensimmäinen pyton-käärme, sellainen ohut, mutta parin metrin pituinen. Huomatkaa, miten se yrittää sulautua aidan muotoihin. Oli kiivennyt tuohon aidalle varmaankin sadevettä pakoon. Kuun jälkipuolisko nimittäin on ollut kuuma ja sateinen, ihan oikeasti trooppinen siis. Käärmeistä sellainen hauska juttu ilman kuvitusta. Nancy toi Singaporesta n. 10 cm. mittaisen kumisen leikkikäärmeen. Näytimme sitä kissoille ja koirille. Kukaan ei mennyt lankaan paitsi Misu. Muut kissat eivät kiinnittäneet leluun mitään huomiota, mutta Misu ihan todella pelkäsi sitä, tosin välillä iski sitä käpälällään yrittäen tappaa sen, mutta myöhemmin vain pakeni toiseen huoneeseen eikä uskaltanut pitkään aikaan tulla takaisin olohuoneeseen, jossa käärmeen oli nähnyt. Ehkä hänen lapsuuteensa Woodstockin kaatopaikalla kuuluivat käärmeet. Jokuhan oli hylännyt hänet emoineen ja sisaruksineen sinne, ja me pelastimme hänet kesäkuussa 2004. Muu perhe oli siinä vaiheessa jo kadonnut johonkin.



Yksi työtä vaatineista puutarhaprojekteista on kana- ja ankkakopin vieressä oleva ankkalammikko. Vihdoinkin saimme siinä menestymään joitakin vesikasveja, mutta ankat eivät niistä ilmeisesti pidä kun ovat lopettaneet uimisen. Kalat sen sijaan viihtyvät entistä paremmin. Niitä täytyy olla lammikossa, sellaisia lajeja, jotka syövät sääskien veteen munimat munat ja niistä kuoriutuvat toukat.

Pumppaan lammikon melkein tyhjäksi pari kertaa vuodessa. Muutoin vain kierrätän vettä. Lammikon pohjalla olevassa muoripressussa on jossain aika korkealla reikä niin, että ylimääräinen vesi valuu automaattisesti pois. Olen siihen valumakohtaan laittanut muoviputken maan sisään ja putken toisen pään johtanut banaanikasvien viereen rakentamaani vähän alle kaksimetriä syvään imeytyskaivoon. Sieltä vesi imeytyy maahan, josta banaanikasvit ja naapurin mangopuu sen pystyvät toivottavasti käyttämään hyväkseen.



Asennettiin myös talon ensimmäinen vipuhana. Valitettavasti sellaista ei saa ainakaan kovin helpolla laitettua kylpyhuoneeseen, koska sitä varten pitäisi purkaa kaakelointi. Näin väitti putkimies.  Minä taas uskon, että Suomessa on ainakin ollut malli, jonka on voinut melkein heittämällä asentaa vanhanmallisen (Suomessa museomallisen) kaksihanaisen systeemin paikalle. Meillä taisi olla sellainen kotona 1970-luvulla.



Nancy toi Singaporesta myös induktiokeittimen,  ihan aidon japanilaisen Toyomin eli Toshiban. Induktiolevy on siitä kätevä, ettei tarvitse kuumentaa huoneilmaa ruokaa laittaessa. Nuo spiraalimaiset, täystehollaan oranssina hehkuvat keittolevyt voidaan melkein kokonaan jättää historiaan. Painekeittimen kanssa tuo on todella kätevä vehje, koska lämpötilan säätö on tarkempi. No, joo, olisihan hellan voinut toki pyyhkiä puhtaaksi ennen kuvaamista.



<Lokakuu | Koko Marraskuu | Joulukuu >

lauantai 22. marraskuuta 2008

Marraskuu 2008 - Anopin kuolinilmoitus, tiikerit tappoivat miehen

Singaporen suurimmassa sanomalehdessä, The Straits Times nimeltään, oli 10. marraskuuta anopin kuolinilmoitus. Siitä kopio alla. Klikkaamalla kuvaa saat sen auki uudessa  selainikkunassa suurempana.




Ilmoituksen alussa, sen ja hautajaisten maksana, eli vanhin veli käyttää tilaisuutta hyväkseen mainostaakseen itseään ja yritystään. Kaikki kyllä tietävät, että idean takana on tietysti tämän veljen vaimo. No, hänestä on jopa minulle kerinnyt kertymään surkuhupaisia muistoja, mutta niiden kertominen jääkööt toiseen kertaan. Todetaan vain, että kaikenlaista sattuu singaporelaisissa perheissä ja suvuissakin niin kuin muuallakin maailmassa.  Ei se sielläkään aina ole pelkkää sopua ja harmoniaa. Tästäkin ilmoituksesta puuttuu Aman suuresti rakastaman kahden lastenlapsen nimi ilman heidän omaa syytään.   Muut nimet on siis lueteltu siten, että ensin mainitaan epävirallinen englanninkielinen nimi, sitten sukunimi ja sen jälkeen tuo edellisessäkin kirjoituksessa mainittu kaksiosainen etunimi. Minä tietysti olen poikkeus, sekä lastenlapsen Hui Fang ja Yi Xian, joitka eivät ole ottaneet englantilaista nimeä. Noista jälkimmäinen on juuri se armeijassa oleva Ah Boy, jonka oikeaa nimeä en edes tiennyt. Ja vielä sellainen huomio puolestanne, että vaimot eivät esiinny puolisonsa sukunimillä vaan omilla alkuperäisillä nimillään, tässä Nancykään ei ole poikkeus tässä suhteessa.

Hautajaisiin ja Ah Ma:n elämään palaan vielä kuvin ja videoin, joita Nancy muutama tunti sitten toi mukanaan.

Yksi noista pojantytöistä on töissä Singaporen eläintarhassa. Siellä sattui  hautajaisia seuraavana päivänä tapaus, josta koko maa kohisi. Malesialainen eläintarhan työntekijä meni valkoisten tiikerien tarhaukseen ja joutui niiden raatelemaksi. Ilmeni sitten, että kyseessä oli tahallinen teko eli itsemurha. Näin ollen tiikereitä ei rangaistu kuolemalla, kuten olisi ehkä muuten ainakin vaadittu tehtäväksi. Joku oli senkin tapauksen ikuistanut kamerallaan. Alla videota youtubesta. Varoitus heikkohermoisille, ettei se ole kovin iloista katsottavaa.


Video näköjään poistettiin youtubesta. Siinä todellakin näytettiin tiikerin hyökkäys. Mutta eihän sitä netistä enää pois saa kun se on kerran siellä ollut.

Mies siis kahlasi puron halki tiikereiden luokse, heittäytyi maahan ja pani päähänsä keltaisen ämpärin, jossa normaalisti on tiikereiden ruoka. Harjalla hän ilmeisesti aikoi ärsyttää tiikereitä, jos ne eivät muuten hyökkäisi. Kerrotaan, että aluksi hän huusi "Allah Akbar" (Jumala on suuri), mutta tiikereiden hyökättyä "save me! save me!" (pelasta/pelastakaa minut). Liekö se tarkoitettu yleisölle vai Allahille.

| Koko Marraskuu | Joulukuu >

tiistai 11. marraskuuta 2008

Marraskuu 2008 - anopin muistolle


Madam Chia eli Ah Ma

Hän syntyi Kiinassa vuonna 1925. Päivää ei kukaan tullut merkinneeksi muistiin, joten sitä yleensä juhlitaan joskus Tammi-helmikuussa kiinalaisen Uuden Vuoden tietämillä. Minä en, eivätkä varmaan edes hänen lastenlapsensakaan, tiennyt hänen koko nimeään. Häntä kutsutaan perhepiirissä nimellä Ah ma eli isoäiti kiinaksi, suomalaisittain äännettynä Ama (eli melkein kuin ämmä, joka siis joillakin Suomen murteilla merkitsee isoäitiä eikä ole mikään haukkumasana). Edes etunimeä ei perhepiirissä käytetä, se on kuulemma tabu tai ainakin hyvin epäkunnioittavaa.  Toki olin kuullut jonkun puhuttelevan häntä madam Chia. No, nyt kysyin sen koko nimenkin, joka on Chia Meow Tiang. Eli etunimi on Meow Tiang ja sukunimi Chia, niin päin kuin ne monissa Aasian maissa ilmaistaan. Ja kiinalaisessa etunimessä tosiaankin voi olla väli ilman että se olisi kaksi etunimeä, mikä joillekin länsimaisille tietokonejärjestelmille ei tietystikään sovi.



Tässä kuva runsaan kahden vuoden takaa, jolloin vietettiin hänen 80-vuotissyntymäpäiväänsä. Minä voisin hyvin kuvitella hänen istuvan tässä sohvallaan lootusasennossa.  Sen hän nimittäin osasi ja usein sillä tavalla istuikin sohvallaan tupakkaa poltellen ja televisiota katsellen. Hän oli ketjupolttaja, polttanut varmaan yli 50 vuotta elämästään.  Televisiota hän, niin kuin monet singaporelaiset suorastaan palvoi. Sen pitää olla aina auki ja ääni aika isolla. Hiljaisuus ja yksinolo on siinä kulttuurissa useimmille pelottavaa ja vierasta. Ihmiset asuvat ahtaasti ihan omasta vapaasta tahdostaan, koska eivät tarvitse omaa tilaa niin runsaasti kuin länsimaalaiset. Edullisia vuokrahuoneita on tarjolla runsaasti, sillä, jos tilaa on enemmän kuin huone per henkilö, ylimääräiset huoneet vuokrataan vaikkapa siirtotyöläisille, ja hallitus tukee tätä menettelyä.



Tässä sitten Aman perhettä samaisilta syntymäpäivltä. Nancy on hänen vasemmalla puolellaan, oikealla puolella nykyään parikymppinen pojantytär Hui Fang, ei kuitenkaan tuon oikealla näkyvän keskimmäisen Henry-pojan vaan nuorimman Patrickin tytär. Isoäidin takana taksikuski Henryn vaimo Florence, hänen takanaan heidän poikansa, jonka tunnen vain puhuttelunimellä Ah Boy, ja tiedän, että hän palvelee tällä hetkellä Singaporen armeijassa. Takana keskellä Doris, jota nuoremmat kutsuvat nimellä Ta ku  (tai Daku) eli isosisko. Hän asui äitinsä kanssa ja piti tästä huolta, niin kuin hän pitää huolta myös nuoremmista mm. maksamalla heidän koulunkäyntinsä. Hän on varakas vanhapiika, joka on ymmärtänyt säästää ja sijoittaa tienestinsä. Hän jäi juuri viime kuussa eläkkeelle paria vuotta normaalia aiemmin. Vasemmalla sitten Henryn ja Florencen  kaksostytöt Shannon (Tian hui) ja Sharrel. Ainakin kiinalaisten keskuudessa on Singaporessa yleinen tapa, että henkilöllä on kiinalaisen virallisen nimen lisäksi englanninkielinen nimi. Niin on Nancylläkin. Nancy ei ole hänen oikea nimensä, vaan se on Guek Ing.  Nimen Nancy keksi entinen naapuri hänen olleessaan jotain seitsemän vanha. Sen esikuva on jostain sarjakuvasta, en nyt vain muista mistä se oli. Taisi olla jonkun äksy puoliso.



Tämä lienee viimeisiä kuvia Ah Ma:sta. Niin kuin näkyy, se on otettu elokuun puolivälissä kuukausi sen jälkeen kun hän oli saanut vakavan aivohalvauksen, joka lamaannutti hänen puhe- ja liikuntakykynsä. Silloinhan Nancykin matkusti paikalle pahinta peläten. Puhekyky saatiin palaamaan ja motoriikkaakin alettiin kuntouttamaan kotihoidossa. Tämä kuva on päivittäisestä jumppatuokiosta. Taustalla näkyy häntä varten palkattu filippiiniläinen palvelustyttö.  Heitä on paljon Singaporessa tekemässä kovaa työtä pienellä palkalla. Monesti tästä palkasta menee ensimmäisen vuoden aikana jopa 90% välitystoimistolle, joka on tuonut tytön maahan.  Kuntoutus näytti sujuvan melko hyvin, vaikkakin Ah ma oli hyvin masentunut siitä, ettei enää pystynyt huolehtimaan itsestään ilman apua eikä kykenisi matkustelemaan. Hän alkoikin jo toivoa pääsevänsä pois elämästä, jossa ei ole enää muuta kuin sairautta ja kärsimystä.



Ah Ma matkusteli runsaasti, kävi mm. pari kertaa meilläkin, ensimmäisen kerran Townsvillessä kesäkuussa 2003 tyttärensä Doriksen kanssa. Minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja tein kolmen päivän pyörä- ja telttailuretken Alligator Creek-nimiseen kansallispuistoon. Poissa ollessani Ah Ma oli polttanut itsensä suihkussa kuumalla vedellä. Sen talon hanasta kun tuli vesi varsin epäsäännöllisesti, ja kuuma vesi oli melkein kiehuvaa. Parin päivän sairaalareissu siitä tuli, ja Ah Ma poistui maasta kuumeisena. Oli lähellä, että häntä ei päästetty Singaporeen, sillä tuolloin maailmalla raivosi SARS-epidemia. Ja SARSin oireena on kova kuume. Seuraavana vuonna Woodstockissa käydessään Ah Ma meni koskemaan kananpoikiin ja sai niistä punkkeja. Niiden aiheuttamat iho-ongelmat kiusasivat häntä vielä pitkään matkan jälkeen. Sitten seuraavalla matkalla 2006 iski sykloni Larry kuitenkaan mitään vahinkoa meille aiheuttamatta. Viimeisellä reissulla samana vuonna hän oli taas hyvin sairas ja huonovointinen. Sen jälkeen hän ilmoittikin, ettei enää aio tulla, sillä pelkää kuolevansa tänne. Hänen uskontonsa mukaan kuoleminen kaukana kotoa on paha asia, sillä sielun täytyy vaeltaa takaisin kotipaikalle, mikä on kallista ja vaivalloista. Hänen uskontonsa on jonkinlainen versio taolaisuudesta. Siinä raha näyttelee merkittävää osaa. Sitä mm. lähetetään vainajille polttamalla leikkiseteleitä.



Noita leikkirahoja saa ostaa taolaisiin seremonioihin erikoistuneista kaupoista. Rahan polttamista ja lukuisia muita tuleen ja savuun liittyviä seremonioita varten on singaporelaisilla asuinalueilla betonijalustalle asetettuja metallitynnyreitä, joille on luvallista tehdä tuli.



Seurusteluaikanamme olin Nancyn seurana kun hän auttoi äitiään tällaisessa seremoniassa.  Siitä on myös tuo rahanpolttokuva.  Moniin talolaisuuden seremonioihin liittyy äänekäs rummutus ja muu metelöinti, jolla karkotetaan pahoja henkiä. Taolaisuus ainakin  Nancyn äidin, lukutaidottoman kiinalaisnaisen, uskonnossa on hyvin primitiivistä ja taikauskoista.  Runsaasti kieltoja ja tabuja liittyy esimerkiksi kuolemaan: tuottaa huonoa onnea, jos nukkuu sängyssä, jossa joku on joskus kuollut (siksi käytetyn patjan ostaminen kirpputorilta on Nancyllekin vastenmielistä), myös kuolleelta jääneiden vaatteiden pitäminen ei ole sopivaa, talossa, jossa on kuolema käynyt, ei sovi vierailla, kiinalaisen uuden vuoden juhlinnassa ei saa muistella kuolleita eikä pitää esillä heidän kuviaan.  Nancy kertoi, että hänen kulttuurissaan olisi ollut kauhistus se, mitä me lapsena teimme eli leikimme hautajaisia kuolleille linnuille.



Yksi Ah Man matkoista suuntautui meidän kanssamme Suomeen. Se oli tuo häämatkamme syyskuussa 2002. Olenkin sitä jo aiemmin muistellut ja kertonut, ettei ollut mitenkään hyvä idea ottaa anoppia mukaan häämatkalle eikä muitakaan ylimääräisiä ihmisiä. Ah Ma itsekin alussa neuvoi meitä lähtemään kahdestaan johonkin ulkomaille ja menemään siellä naimisiin. Nancy kuitenkin halusi ottaa hänet ja lapsuudenystävänsäkin mukaan, mikä teki matkasta vaikean varmasti kaikille.  Lapset olivat varmaankin parasta Suomessa Ah Malle. Heitä hän mielellään kanniskeli sylissään.



Ja pieniä lapsia oli myös Singaporessa lähipiirissä. Kuvassa nuorimman pojan Patricin tytär.




Perheensä kulttuurissa Ah ma oli kunnioitettu vanhaemäntä, se, jonka sana oli laki. Eikä se sana ollut aina kovin ystävällinen. Muissakin kuin meidän häissämme hän välillä kiukutteli ja äksyili. Minusta tuo äksyily saattoi olla sitäkin, että hän ei vain pitänyt tuosta viisaan vanhuksen roolista, joka hänellä tuossa kulttuurissa oli. Hän kun toisaalta oli hyvin pehmeä ja suvaitsevainen. Kuvassa yllä on edellä esitellyn pojantyttären Tianhuin häihin liittyvä perinteinen teeseremonia. Siinä nuoripari tarjoaa sukulaisille teetä samalla pyytäen siunausta ja lahjoja. Meillä ei tuollaista seremoniaa ollut minun tahdostani (sitä oli kysytty minulta). Muutenkaan meidän häidemme Singaporen osuus ei ollut mitenkään perinteinen, kuten olen jo aiemmin kertonut, ja sekin varmasti herätti närää joissakin sikäläisissä sukulaisissa. Itse Ah Ma ei valintojamme varsinaisesti paheksunut.



Kuvassa kauppoja, jotka myyvät niitä leikkirahoja ja muuta uskonnollista rekvisiittaa. Tätä taolaisuutta jotkut kutsuvat myös buddhalaisuudeksi. No, tässä muodossaan kumpikaan niistä, taolaisuus eikä buddhalaisuus, eivät ole sitä elämänfilosofista oppia, mitä me niillä ymmärrämme, vaan lähinnä uskonnollisia perinteitä ja rituaaleja.

En oikein tarkkaan tunne Ah Man elämäntarinaa, eli en muista kaikkea, mitä Nancy on kertonut.  Hän kuitenkin on syntynyt jossain päin Kiinaa, ja tullut Singaporeen joko lapsena tai nuorena. Tuolloin 1920-luvulta aina 40-luvulle saakkahan Kiinassa käytiin taistelua vallasta eli oli kommunistien kapinoita ja sitten Maon johtama vallankumous. Liekö Singaporeen muutto liittynyt noihin tapahtumiin.  Ah Ma oli naimisissa jonkun kanssa, joka sittemmin osoittautui hulttioksi, ja liitto päättyi eroon 1960-luvulla. Ah Ma jäi neljän lapsen yksinhuoltajaksi: kolme poikaa ja yksi tyttö. Nancy ei ole hänen biologinen lapsensa. Ah Ma joutui käymään töissä ja elättämään lapsikatraansa mm. ruokaa tekemällä ja koulubussia ajamalla. Nancy muistaa nuo kyytireissut valkoisella Volkswagen-pikkubussilla. Niiden aikana hän oli omaksunut tavan lukea kirjoja, ja se tapa jatkuu edelleenkin. Doris-sisko kertoi muistaneensa heidän asuneen 1960-luvulla  maalaismaisissa olosuhteissa.  Singapore ei ollut silloin niin kuin nyt eli pelkkää suurkaupunkia. Lasten aikuistuttua he alkoivat elättää Ah Ma:ta, kuten sikäläinen tapa on. Sosiaaliturvan tärkein muoto Singaporessa on (laajennettu) perhe ja sen tarjoama tuki. Tämän takia valtio yrittää tukea nimenomaan perheinstituutiota mm. verohelpotuksin ja asuntoja  järjestämällä...



Kaksikerroksisen bussin, ilmastoidun tietenkin, toisessa kerroksessa voi katsoa televisiota.

Niin, kuluvan vuoden lokakuulle tultaessa näytti siltä, että Ah Ma oli selättänyt aivoinfarktinsa ja masennuksensa ja alkoi taas saada elämästä kiinni. Sitten ilmaantuivat vatsakivut. Kävi ilmi, että hänellä oli vatsanseutuvilla kysta, joka oli kasvaessaan alkanut painaa ohutsuolta ja aiheuttanut tukoksen. Hän joutui sairaalaan ja letkuruokintaan lokakuun puolivälin jälkeen. Tuo kysta olisi voitu leikata, mutta mummo kieltäytyi siitä monta kertaa. Myöskin lääkärit olivat hieman epäröiviä leikkauksen suhteen: 83-vuotias tupakoitsija ei varmaankaan ole kaikkein riskittömin leikattava. Alettiin puhua saattohoidosta, ja se käynnistettiinkin viime viikolla. Torstaina hän oli taas kotona ja sai jo syödä keittoja, vaikkei vatsa niitäkään tahtonut sulattaa. Hänen oma tulkintansa oli, että sairaalassa lääkärit olivat yrittäneet tappaa hänet näännyttämällä nälkään ja janoon. Hän kertoi, ettei haluakaan vielä kuolla vaan elää pari vuotta lisää. Sitten lauantai-iltapäivällä häntä oli käytetty akupunktiossa tai muussa vaihtoehtohoidossa. Sieltä palattua hän oli alkanut valittamaan kipuja ja heittäytynyt sängylle. Tytär ja veljen vaimo olivat  hänen seuranaan pari tuntia ja lisäksi saattohoidon lääkäri kävi.   Parin tunnin tuskien jälkeen Ah Ma oli vain yhtäkkiä hiljentynyt. Lääkäri kävi taas ja totesi hänet kuolleeksi. Nancyn sisko ei halunnut ilmoittaa kuolemasta heti vaan odottaa kunnes Nancy olisi palannut Sydneyn-reissultaan (taas koulutusta) Cairnsiin, mutta muut sukulaiset olivat toista mieltä. Sunnuntai-aamuna Nancy sai tekstiviestin ja soitti minulle juuri kun olin lukenut uutisen Balin pommi-iskujen tekijöiden teloituksesta.  Nancy lensi heti kotiin Sydneystä, ja sillä aikaa minä varasin hänelle lennot Singaporeen. Tätä kirjoittaessani maanantaina hän on Darwinissa ja jatkolento Singaporeen juuri lähdössä.

 
Äitienpäivänä 2002 minä ja tuleva anoppini paikallisessa kiinalaisessa kasvisravintolassa lounaalla. Nancy on kameran takana.

Minä olisin voinut myös lähteä, mutta käytännön syistä päätin, että on kuitenkin parempi, että jään huolehtimaan kodista.

Tällä hetkellä anoppi odottaa palsamoituna keskiviikkona tapahtuvia hautajaisia ja sen jälkeistä tuhkausta. Mitään oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia ei tehdä, koska hoitavan lääkärin mukaan asiaan ei liity mitään epäselvää.  Käytännön järjestelyt hoitaa vainajan uskonnon mukainen hautaustoimisto, mukaan lukien keskiviikon taolaisen seremonian, joka pidetään siinä samassa paikassa Ah Man kotilähiön pihamaalla, jossa meidän häittemme Singapore-osuuskin pidettiin, täällä:



Sitä odotellessa itsekin tutustun netin välityksellä singaporelaiseen hautauskäytäntöön. Jälleen kerran en voi olla ihailematta sitä, miten joka asiaan löytyy siinä maassa netistä selkeät ohjeet, ja nuo ohjeet yleensä myös pätevät käytännössä. Ihan samaa ei voi aina sanoa Australiasta.

Nancy tiesi jotakin hautausrituaalista. Hän vahvisti, että sekin on hyvin meluisa. Youtubesta löysinkin erään singaporelaisen videon vastaavasta tilaisuudesta. Jotain tällaista on siis odotettavissa:

Tässä kuvaesitys anopin elämästä.