Sivut

torstai 31. lokakuuta 2024

2024 10 lokakuu - kaverit hukassa!



 Kuukausi alkoi siten, että olimme kaikki poissa kotoa: Erik oli äitinsä kanssa siellä vanhassa kodissamme mummolassa, paikassa, jota Erik kutsuu nimellä home number one (koti numero yksi). Siellä Dong thap-provinssissa Mekong-joen suistossa hän tapasi vanhoja kavereitaan.

Nämä kaverit, AK ja Jenny, jotka tavattiin reilu vuosi sitten, ovat hänelle edelleen tärkeitä. Valitettavasti he vain asuvat niin kaukana, ettei heitä voi tavata kuin muutaman kerran vuodessa. Yhteydenpito Whatsapp- Zalo- tai muiden puhelin- ja tietokonesovellusten kautta ei ole hänelle vielä mieluinen vaihtoehto. Hän kyllä lähettelee minulle ääniviestejä, kun emme ole yhdessä ja usein soittelee äidilleen töihin, mutta kavereilleen ei soittele.





Minä en ollut kodissa numero yksi enkä ollut myöskään kakkoskodissa vaan kuun vaihtuessa nukuin hotellissa reilun sadan kilometrin päässä kakkoskodista ja kun vuorokausi oli vaihtunut Suomessakin olin jo rannalla ihailemassa auringonnousua.  Aurinko nousee siellä viiden ja kuuden välillä melko säännöllisesti ympäri vuoden. Vielä kun Vietnamissa ei ole kesäaikaa käytössä, on valoisan ja pimeän ajan ennustaminen varsin helppoa. Keskikseän ja keskitalven välinen ero on alle tunnin sikäli kuin osaan arvoida. 

Minulle nouseminen kello viisi ei ole mikään ongelma. Yleensä herään ja nousen jo ennen sitä, jopa kolmen-neljän aikaan. Ilman antihistamiineja (doksylamiinisuksinaatti)  vielä aikaisemmin, Kun menee illalla aikain nukkumaan, kahdeksan ja yhdeksän välillä, niin tulee unta riittävästi.



En ole varsinaisesti rantihmisiä, en mikään rusketusraitojen ystävä, ei rajaton rusketuskaan houkuta, mutta tämä on poikkeus. Lähteä aamulla viiden aikaan hotellita, kun on vielä pimeä, kävellä kohti rantaa ja saapua sinne ennen auringonlaskua. Sitten kävellä paljain jaloin  juuri siivottua tai siivottavaa hiekkaraantaa. Sen siivoaminena aloitetaan yleensä jo ennen aamuviittä, joten siellä on auringon nousun aikaan turvallista kävellä myös paljain jaloin.

Käveleskelin rannalla auringon nousua odotellen ja vähän sen jälkeen. Kaverini oli myös herännyt, mutta oli kauempana.   Kun aurinko oli noussut ja alkoi tulla kuuma, vuokrasin mielijohteesta aurinkotuolin ja ryhdyin ärsyttämään venäläisiä: soitin ukrainalaista musiikkia, myös sota-sellaista ja "puttin huiloo" -pätkiä pienestä mp3-soittoon kykenevästä kaiuttmisesta. Myös Ukraina-lippis oli näkyvissä.
Ei oikein toiminut, koska venäläisiä ei ollut liikkeellä näin aikaisin. Suurin osa rannalla kävellesitä oli aikuisia.



Kaverikin tuli paikalle. Lähdimme kohta aamiaiselle ja sitten hotelliin, jossa meillä oli huoneet. Sovimme, että minä en menekään bussilla kotiin, vaan matkustan hänen moottoripyöränsä takana.

Tällä  videolla näkyy matkamme. Alussa vilahtavat myös Ukraina- paitamme.  Kauniit vuoristoiset ja metsäiset maisemat, niistä minä pidän, mutta kyllä se oli takamuksille raskasta istua pyörän takana siinä motskarin penkillä tuo 170 kilometrtiä.




Pysähdyttiin muutamia kertoja kahvilla, pitämässä sadetta ja pienen kylän keskustassa, jossa oli tori ja koulu. Lapset olviat innoissaant tavatessaan ulkomaalaisia ja minä olin innossani saadessani jututtaa heitä.


Toinenkin matka tämän kaverin kanssa oli suunnitteilla. 20.10. oli tarkoitus lähteä aamuvarhaisella tuohon samaan suuntaan, mutta poiketa isolta tieltä syrjäkylille, jossa entinen opiskelijani toimi paikallisessa koulussa opettajana. Sieltä minun oli illalla tarkoitus mennä rannikolle Cam Ranh-nimiselle paikkakunnalle ja ottaa  bussi Saigoniin.

Muutama päivä ennen matkaa tuli asioihin muutos. Kaveruus loppui kuin seinään, joten minä peruin bussit ja hotellin ja lähdin vanhaa tuttua reittiä täältä kodin lähettyviltä. Ainoa vaan, etten ajanut bussiasemalle pyörällä vaan taksilla rankkasateen takia. Takaisin tulin vihreällä paikallisbussilla, koska poikkeuksellisesti lähdin Saigonista vasta aamulla enkä edellisillän yöbussilla.

Ennen Saigonin matkaa ajastin tähän kirjoitukseen kuvan ja huolestuneen tekstini.


Nyt 16.10. olen hieman huolissani jopa fyysisen turvallisuuteni puolesta, ja tietysti perheeni myös.  Tämä ihminen tietää, missä asun ja on hyvin äkkipikainen, eilisestä lähtien hyvin vihainen minulle, lopulta suuttui niin, että katkaisi kaikki yhteydet viestimissä ja sosiaalisessa mediassa. Olen tuntenut hänet maaliskuusta lähtien, kun hänen tyttöystävänsä ja hän toivat meille löytökissan adoptoivaksi. Sen myötä pikkuhiljaa tutustuin ja hänestä tuli kaverini. Hän on juuri se kaveri, jonka kanssa kävin kuun vaihteessa tuolla rantalomalla Nha Trangin kaupungissa. Hän on aika kiivasluontoinan ja jopa vainoharhainen tyyppi: uskoo salaliittoteorioihin ja mielellään kertoilee siitä miten huono maa Vietnam on jo miten ihmiset täällä tekevät kaiken väärin, miten mikään ei toimi. Osittain olen samaa mieltä asioista, mutta hän vie niistä kertomisensa äärimmäisyyteen.  Syynä siihen toki saattaa olla, että hänen sanojensa mukaan minä olen hänen ainoa ystävänsä täällä. Jopa hänen tyttöystävänsä ei puhu hänelle.

Jotain hyvin epäilyttävää olen hänessä havainnut sitä enemmän mitä enemmän tunnen häntä.  Hän ei halua kuviaan julki sosiaalisessa mediassa eikä ihmisten tietävän hänen eikä edes tyttöystävänsä oikeaa nimeä eikä asuinsosoitetta.  Minulle hän näytti passinsa, jossa hän on USA:n kansalainen nimeltään Jay ja sukunimi jokin Sch:lla alkava saksalainen. Hän kertoi asuneensa myös Kanadassa ja Vietnamissa monessa paikkaa. Hän vihjaisi myös olleensa vankilassa. 

Hän suhtautuu toisiin ihmisiin hyvin arvostelevasti ja tuomitsevasti, välillä pilkallisesti. Niin myös minuun. Välillä tulee sama tunne kuin teini-iässä, jolloin minulla oli vapaa-aikana  vain yksi kaveri: Markku S, maanivljelijän poika, jolle minäkin taisin olla ainoa kaveri.   Hän usein suhtautui minun vähättelevästi ja muutamia kertoja jopa käytti fyysistä väkivaltaa: kuristi takaa päin.  Oli hyvä, ettei raiskannut, tulee nyt mieleen, eikä edes yrittänyt.
 

Oli vahva tunne siitä, että  minulla oli vääränlainen kaveri, toki sellainen josta oli hyötyä maailmalle laajentamiseen, mutta jonka syvemmin tuntien ei voi sanoa olevan millään lailla sielunkumppani. Tai jos on, niin kumppani sielun niille puolille, joita en haluaisi itsessäni olevan. Liian paljon outoa oli asiassa, viitteitä väkivaltaan ja muuhun elämän varjopuoleen, epätasapainoon.

Surullisinta tässä on se, että nyt Erik saattaa menettää Sunshine-tytön, jonka kanssa he tulivat niin hyvin toimeen. Tyttö asuu äitinsä kanssa pohjoisessa Hanoissa, käy siellä koulua ja ilmeisesti elää omissa ympyröissään. Hän ei ole kovin kiinnostunut pitämään yhteyttä Erikin kanssa puhelimen viestintäsovellusten välityksellä, mutta tänne lomilla tullessaan olisi voinut.tavata. Onnistuuko se ensi kesänä, siitä ei ole nyt varmuutta. 

31.10. päätin peittää kuvasta tunnistettavat piirteet ja tyypin henkilötiedot, koska mitään uhkaavaa en ole kokenut. Toki tarvittaessa ne kyllä löytyvät kun osaa etsiä.  

Aloin sitten etsimään uutta ohjelmaa sekä Erikille että itselleni.   Minä kaipaan enemmän kavereita, ihmiskontakteja saadakseni keskustella, puhua englantia ja suomea. Molemmat niistä kielistä kävyät, jopa venäjä, vaikka helmikuusta 2022 saakka olen vihannut sitä kieltä ja yrittänyt muuntaa sitä ukrainaksi. Tässä iässä se ei ole kuitenkaan helppoa.


Enimmäkseen Erik tykkää olla kotona, pelata puhelimella, katsella videoita, puhua minun kanssani, myös äitinsä kanssa silloin kun tämä on kotona aamulla ennen töihin menoa ja illalla töistä tullessa.



Minä veisin häntä enemmänkin matkoille, mutta hän ei useimmiten halua muuta kuin kauppaan ostamaan herkkuja ja joskus leikkipaikoille, lelukauppaan. Toisinaan käymme myös kävelyllä, mutta niiden retkien kohteena on usein pieni kauppa runsaan kilometrin päässä kotoa.




Hänen syntymäpäivänään halusin viedä hänet metsäretkelle ja hän suostui, kun sanoin, että mennään etsimään aarteita. Niitä aarteita sitten löytyikin. Oli siellä muita lapsiakin, kotikouluryhmä, jonka olin löytänyt Facebookista. Kuitenkin mielenkiintoisin juttu hänelle oli kerätä männynkäpyjä. Jonkin verran hän osallistui myös ryhmän leikkeihin. Se on nähtävissä tuolla tämän jutun alun videoissa.

Metsäretken lopussa tutustuimme myös mieheen, joka sanoi omistavansa koulun. Se oli pieni monetessori-koulu, joka sisustukseltaan poikkesi vietnamilaisista kouluista ja esikouluista. Siellä oli käytetty paljon puuta ja muita pehmeitä materiaaleja. Aktivoivia leluja oli paljon. Paikalla oli myös opettajia, jopa englanninopettaja, mutta se opetus kuulosti liian yksinkertaiselta hänelle. Aluksi koulun johtaja ei halunnut päästää minua lasten pariin ollenkaan, mutta minä sanoin haluavani myös "opettaa" lapsia eoli kommunikoida heidän kanssaan englanniksi. Niin myös tein. Siitä eivät opettajat tykänneet, vaikka lapset tykkäsivät. Tuo yllä olevassa kuvassa näkvyä pikkutyttö suorastaan ihastui minuun käydessämme siellä retkeä seuraavalla viikolla kahdesti.

Toisella kerralla huomasimme, etteivät opettajat pitäneet meistä ja koulun omistaja oli myös sitä mieltä, ettemme ole tervetulleita. Niinpä se sitten jäi viimeiseksi kerraksemme siinä "Kengurukoulussa".

Resmed Airsense 10. Ensimmäisen CPAP-laitteen, oikeastaan APAP, autoset, ostin kaksi vuotta sitten ja siitä lähtien se on ollut käytössä lähes joka yö vähintään kuusi tuntia. Nyt ostin toisen amerikkalaiselta kaveriltani, joka oli ostanut ja tuonut sen kotimaastaan, mutta havaitsi sen tehottomaksi. Aluksi halusin auttaa häntä myymään sen ja mukana tulevat maskit, mutta sitten päätin tarjota siitä 800 euroa. Kaupat syntyivät ja nyt minulla on kaksi laitetta siltä varalta, että toinen hajoaa. Seuraan itse OSCAR-ohjelmalla hoitotuloksia ja olen myös perehtynyt laitteen säätöihin, joten nyt voin nukkua huoletta sen ja antihistamiinien sekä melatoniinin avulla jopa yhdeksän tunnin makoisat unet.

Oikeastaan minun oli tarkoitus ostaa Resmed Airmini, pienempikokoinen matkoilla kätevämpi malli, mutta kun tällainen tarjous tuli kuin Maunolle iltapala, niin tyydytään tähän isompaan.


Pöytätietkone. Ostin sellaisen, vanhan mallin, käytettynä, mutta silti toimivan.  Halusin sellaisen nyt vähän isompaan koteloon rakennetun kuin aikaisemmat pari minikoteloon rakennettua.


On siinä ihan Intelin 17-prosessori ja emolevyllä PCI-e korttipaikkoja, USB-portteja sekä SATa-liitännät levyille.

Lisäkorteilla, mm NVME-levyillä sekä muilla mausteilla siitä saa enemmän tehoja irti. Mukava harrastus, josta on hieman myös hyötyä, joskaan ei enää ammatillisesti.
Tättä tietoa tuosta koneesta. Sen mukana tuli kyllä windows 10-lisenssi, mutta minä en sitä asenna vaan pelkästään Linuxilla aion sitä käyttää. Ubuntu Mate 24.10:n asensin siihen sen jälkeen kun normaali Ubuntu ei tykännyt Nvidia Geoforce G210-kortista. Yllätyksekseni Mate toimii siinä niin hyvin, että käytän tuota konetta jopa grafiikkatilassa RDP-yhteyden yli. Alkeuperäinen tarkoitus oli tehdä siitä pelkästään tiedostopalvelin, mutta nyt se suunnitelma on laajentunut. Olen käyttänyt Linuxia ja n. 30 vuotta, mutta silti siinä on vielä paljon oppimista.


Aikamoinen teknolouoa on huoneeni, siinä on myös makuuhytti, jossa lämpöpumppu imemässä ilman kosteutta.



Toinen tekninen harrastus on sähköavusteinen pyörä, 750 watin Toseven-keskimoottori, sen ohjaimet, akut ja niiden ympärille viritelty "tavallinen" pohjettava pyörä tykötarpeineen. Se projekti on ollut meneillään jo useamman kuukauden enkä ole tässä kuussa siihen paljoa koskenut.



Myös keittiöön ulottuvat tekniset harrastukseni. Sain viimeinkin tehtyä samanlaisen tempe-hautomon kuin oli siellä mummolassa. Ihan vielä ei ole systeemi niin hyvä, että pitäisi lämpötilan vakiona +32-asteessa, mutta hyvin ensimmäinen soijapaputempe onnistui. Vähän pääsi ylikypsymään, mutta ei noista muistista kohdista ole kuin esteettinen haitta.


Keittiö sai muuden mikroaaltouunin. Sellaista minulla ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Nyt ostin sellaisen pääasiassa yhtä tarkoitusta varten.

Olin jo Australiassa oppinut, että intialiset papdam (papad, appalam, papadum) leivät valmistuvat mikrossa parhaiten. Muuten niistä tulee liian öljyisiä. Papadumit ovat yksi Erikin herkuista, joten siksi haluan tehdä niitä useammin ja vähemmällä öljyllä. Heti niiden jälkeen hoksasin, että myös popcornit valmistuvat paremmin mikrossa. Nekin ovat Erikin herkkua.

Vaimoni ei saanut hankittua minulle uutta puutavaraa vanhempiensa luota. Siksi päätin hankkia sitä täältä. Paikallinen arkkitehti vinkkasi, että eräästä kaupasta saa puisia kuormalavoja kuljetuksen hinnalla. Niinpä hankin niitä samalla kun ostin pihalle levitettävää sepeliä ja hiekkaa. Salaojaputkea en ole vielä löytänyt.

Kävin tässä kuussa kerran Saigonissa (Ho Chi Minh City). Tarkoitus olis tosiaankin mennä sinne uutta reittiä rantaa myöten, mutta kun tuli ryppy ystävyyteen, tai kuolio paremminkin, päädyin vanhaan tuttuun reittiin: kuusi tuntia makuubussissa yöllä.


Myös Erikin valitsemat lelut tarjoavat joskus teknisiä haasteita. Tämän japanilaisen "hyrrän" lisäksi on tässä kuussa hankittu myös virtuaalilasit ja niitä varten bluetooth-ohjain puhelimelle.



Itselleni olen hankkinut mm. uuden kameran, SJCAM C300 jo olemass aolevien C200:n A10:n lisäksi, joissa molemmissa on pieniä puutteita niin, että päätin hankkia uuden.


Matkan syy oli Ville Tavio, nykyisen Suomen hallituksen ulkomaankauppaministeri, joka kävi seurueineen tapaamassa täkäläisen liike-elämän edustajia. Samaa lobbausta kävi maaliskuussa harrastamassa eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho muutaman kansanedustajan kanssa. Heidän kanssaan pääsin puheisiin: Halla-ahon kanssa lyhyesti, Sakari Puiston ja Inka Hopsun kanssa vähän pidempään. Nyt en päässyt tervehtimään Taviota, koska hän oli hyvin varattu koko ajan. Sen sijaan juttelin Suomen suurlähettilään ja muutamien suomalaisten ja paikallistenkin yritysten edustajien kanssa.

Minä menin paikalle, koska kutsuttiin. On kiva tavata uusia ihmisiä ja vanhoja tuttujakin. Ehkä tuollaisista tilaisuuksista ja siellä solmituista suhteista voisi olla hyötyä myös Erikin tulevaisuuden kannalta. Toivoin niin. Ajattelin usein sitä, miten hänen käy, jos minä kuolen ennen kuin hän on aikuinen, tai vähintäänkin teini-ikäinen. Hän saattaisi unohtaa englannin kielen ja hänestä tulisi köyhän perheen vietnamilainen.

Olisi niin hyvä, että hänellä olisi suomalaisia ja muita ei-vietnamilaisia, jotka hän tuntee ja jotka välittäisivät hänestä. 

Ei ole hänellä paljoa vakikavereita lähellä muuta kuin serkut, mutta heidänkin kanssan aikaa vietetään paljon vähemmän kuin vielä pari kuukautta sitten. Silloin alkoi ilmetä myös riitoja heidän välilleen, usein Erikin aloitteesta. 

Ei ole minullakaan juuri vakikavereita lähellä. Muutamia tutttuja on ja sitten on näitä menetettyjä. Aiemmin paras kaveri täällä on kiireinen työnsä vuoksi ja lisäksi hän jäi minulle velkaa pystymättä maksamaan takaisin. Muutama muukin, joihin tutustuin alkuvuodesta, on kadonnut.





En lähtenytkään kotiin yöbussilla vaan olin jo ottanut hotellihuoneen yöksi siltä varalta, että pääsisin johonkin jatkoille uuden tai vanhan tutun kanssa. Niin ei käynyt, joten kävin yksin syömässä intialaisessa ravintolassa ja sitten menin hotellille nukkumaan. Aamulla seitsemältä aloitin kotimatkan ja olin lähikaupungissa iltapäivällä kolmen jälkeen.

Kävin pankissa järjestämässä pääsyn rahoihini eli sulkemalla määräaikaistalletukset ennen aikojaan, jotta ne rahat olisivat käytettävissä pankkiautomaatin kautta. Heinäkuun alusta tuli tässä maassa voimaan laki, joka vaatii tilin haltijalta biometrisiä tunnisteita tilin käyttämiseksi. Pääasiallinen pankkini, Timo, sallii n. 400 euron arvoiset tapahtumat päivässä ilman niitä vielä tämän vuoden lopuun, mutta tuo Agribank otti heti tiukemman linjan enkä ollut pystynyt siellä kuin vastaanottamaan rahaa omilta tileiltäni myös ulkomailta mutta vain nostamaan rahaa automaatista. Internet-pankkia en pystynyt käyttämään muuhun kuin saldojen katseluun. Nyt sain tuon asian korjattua ja pystyn jopa automatisoimaan siirtoja vaimon tilille.


Meillekö koira?  Emme osta, vaan pelastamme kotia tarvitsevan. Päätös on jo melkein tehty ja puolitoistavuotias Sophie saattaa saada esittelynsä marraskuun 2024 kirjoituksessa. Kävimme Erikin kanssa jo tapaamassa häntä ja hänet pelastanutta englantilaisnaista.


Bussissa matkalla kaupungista koirareissulta kotiin Erik ystävystyi paikallisen pikkutytön kanssa. He riehuivat ja kiljuivat. Tytön nuori äiti näytti olevan hyvillään heidän touhuistaan samoin kuin minä. Englantia hän ei puhunut, mutta vaihdoimme yhteystiedot täkäläisessä some-sovelluksessa nimeltään Zalo.


Egor Letov, Grazhdanskaja oborona, neuvostoliittolainen punk, Kino, myös muu rock olivat harrasteeni 1990-luvulla. Lopetin venäläisen musiikin kuuntelun helmikuussa 2022. Nyt olen löytänyt vanhoista tutuista lauluista ukrainalaiset versiot. Ihan mielenkiintoisilta kuulostavat, mutta kyllä suosikkejani ovat uudemmat, ukrainaksi tehdyt kappaleet ja artistit: Viktoria Niro, Kalush, Skofka.

Olen liian vanha oppimaan ukrainaa enää sujuvasti, mutta sentään jotain voin yrittää ihan mielen virkistykseksi ja aivojen aktivoimiseksi. Vietnamin suhteen olen jo antanut periksi. En pysty oppimaan sitä millään.




Tommi Kinnunen, Kaarna oli todella vaikuttavaa kuunneltavaa. Kirjoitin ja linkitin siitä Facebookissa:
"Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto ei harjoittanut partisaanitoimintaa Suomessa siviilien keskuudessa".
Tämä oli totuus, joka 1940-80-luvuken YYA-Suomessa oli pakko uskoa, sen verran veitsi kurkulla silloin elettiin.
Minä muistan kuulleeni kun äiti ja Kuusamosta muuttaneen perheen vanhemmat kuiskuttelivat näistä asioista kahvipöydässä.  Kuulin jotakin raiskauksista ja ihmisryöstöistä, julmista murhista rajaseuduilla. Myöhemmin olen lukenut niistä lisää..  Tämä Tommi Kimnnusen uusin teos jatkaa niitä: kertoo siitä, miten sodan traumat, sisällä pidetyt salaisuudest  tuhoavat myös ihmisten mielen, siitä, miten naisten kokema sorto ja väkivalta ovat lukkiutuneet salaisuuksiksi, jotka pitkään uhkasivat valtion turvallisuutta.
Tarina on fiktiivinen, mutta ei kuulosta lainkaan mielikuvituksen tuotteelta. Mitä todennäköisimmin tällaista on tapahtunut Suomessa ja sitä tapahtuu tälläkin hetkellä Ukrainassa, siellä ehkä paljon enemmän ja vähintään yhtä julmasti.

Koskahan pystytään selvittämään, kuinka paljon Suomesta vietiin Venäjän puolellelle naisia ja lapsia ja moniko niistä eli siellä aikuisikään.


Mitä on kiitos Ukrainaksi?  Se on "djakuju", joskus alun d lausutaan sonnillisesti suhahtaen.  Se selviää mm. tältä videolta, jonka jakoi Facebookissa skandinaavisen koulun rehtori Tetjana. Opetin tuossa koulussa suomea ja englantia syyslukukaudella 2016 ennen kuin päätin tulla Vietnamiin lämmittelemään.

 

Tuolta ajalta minäkin jaoin ihanan muiston: sen miten kolme tyttöä pysäytti minut käytävällä ja pyysi opettajaansa ottamaan meistä yhteiskuvan.


Minä tykkään tytöistä, tykkään vanhoista, nuorista pikkutytöistä, tykkään lapsista, mummoista, papoista... tykkään  ihmisitä ja vuorovaikutuksesta heidän kanssaan.. Minä myös tiedän miten aikuisen, sekä opettajan, vanhemman että ventovieraan on soveliasta, kohteliasta reilua ja lainmukaista toimia lasten kanssa. 

Olen jo pitkään halunnut oman tyttären. Nyt minulla on oma poika enkä koskaan toivo hänestä tyttöä. En kohtele häntä miehenä tai naisena, tyttönä tai poikana perinteisessä mielessä. Hän saa valita vaalenapunaisia vaatteita, leikkiä nukeilla, leikkiä tyttöjen kanssa, jos niin haluaa. Se on täkäläisessä kulttuurissa jo aika epätvallista.  Täällä monet tekevät selvän eron siinä, mitkä asiat ovat tytöille ja mitkä pojille. Toki on myös toisenlaisia vanhempia.  Nettikaupoissakin lelujen kohdalla mainitaan aina onko se tarkoitettu tytöille vai pojille. Minä en sellaisesta välitä.

 

Erik kertoi minulle alkuvuodesta, että Pokemon on pojille ja Hello Kitty tytöille. Näin oli hänen kaverinsa opettanut hänelle. Nyt tuo kaveri, AK, asuu sen verran kaukana, etteivät he ole tekemisissä kuin pari kertaa vuodessa.   Minä teen töitä oikaistakseni pojan käsityksiä ja vakuuttaakseni siitä, että tytötkin saavat ja voivat olla hyviä kavereita. Onneksi oli Sunshine, tuo menneen kaverin tytär vahvistamassa  kertomaani. 

Hanoissa on ukrainalainen koulu, sellainen epävirallinen lauantaikoulu, jossa lapset käyvät harrastuksena. Vähän samalla periaattella toimivat myös suomikoulut maailmalla. Valitettavasti Hanoi on hyvin kaukana, joten siellä ei voi kovinkaan usein käydä, vain kun on Suomen lähetystöön passi- ja muuta asiaa.

 

Venäjä terrorisoi edelleen Ukrainaa, yrittää tuhota sen valtiona ja kansana. Suomalaiset ruohonjuuritason organisaatiot ovat edelleen mukana auttamassa ja tukemassa Ukrainaa. Minäkin tuen niitä aina välillä. Haluan tukea myös venäläisten eliminointia, tappamista, signmyrocket ja rahat Ukrainan aremeijalle on siihen yksi keino.
Ukrainassa taistelee edelleenkin joukko suomalaisia, ei valtion lähettäminä vaan yksityisesti sinne menneitä. Minusta heitä pitää kuitenkin kunnioittaa ja kohdella samalla tavalla kuin Suomen omissa sodissa taistelleita veteraaneja, esim. kuolleet haudata sankarihautoihin. Hehän taistelevat myös Suomen ja koko Euroopan vapauden puolesta. .


Kissat ja koirat pelkäävät ilotulitusrakettien melua. Voi vain kuvitella, mitä kaksi vuotta jatkunut pauke ja sekasorto on niillekin tehnyt. Ihan samaa kuin lapsille ja aikuisillekin. Kärsimys ja pelko on ollut sanoinkuvaamattoman valtavaa.
Fasistisen hyökkääjän miehittäjäterroristit ovat aiheuttaneet valtavaa kärsimystä ja sen lisäksi mittaamatonta tuhoa ympäristölle: sekä elolliselle että elottomalle.

Ilta-Sanomien Facebook-sivun postituksen kommenttiin, jossa kerrottiin tämän olevan tyypillistä muslimimaissa vastasin pitkästi näin:

Tämä asia ei liitty islamiin eikä muihinkaan uskontoihin muuta kuin välillisesti. Se liittyy yhteiskuntarakenteisiin ja -politiikkaan. Siellä missä ei ole hyvinvointivaltiota, sosiaaliturva on perheen tehtävä: lasten tehtävä on huolehtia vanhemmistaan, miehen tehtävä on huolehtia vaimostaan, usein myös tämän vanhemmista, joskus jopa sisaruksista.. Monet näistä maista vaimoiksi tai tyttöystäviksi tarjoutuvat olettavat miehen alkavan elättää häntä, hänen lapsiaan edellisistä liitoista, vanhempiaan ja serkkujaan. Suomesta visanvingutuksella Thaimaahan tai Vietnamiin tuleva uros onkin siinä ihmeissään, kun ensimmäisen lemmenyön jälkeen ilmestyy käteen lista kaikista sukulaisista, jotka tarvitsevan viimeisimmän iphone.n.

Täällä Vietnamissa on sama meininki kuin Venäjällä: mies on perheen pää, mutta nainen on kaula, joka tuota päätä kääntelee, kuten vanha sanonta kuuluu. Mies on velvollinen jopa antamaan palkkansa naisen haltuun, sillä jos niin ei tapahtuisi, mies joisi tilinsä ja talonsa kuin Anttilan Aukusti konsanaan siinä Veikko Lavin laulussa.

Nykyään moni perhe Venäjällä on tyytyväinen yhteen Ukrainan hyökkäyksen yhdestä puolesta. Syrjäkylien ukot on korjattu talteen rintamille ja viranomaiset lähettävät heidän palkkansa kotiin. Lisäksi voi vielä tulla rintamalta postipaketti, jossa on raiskattujen ja murhattujen ukrainalsityttöjen pitsiset alusvaatteet, joskus jopa kodeista ryöstetty persukone. Ja, jos se ukko kuoleen rintamalla, onpahan yksi vodkasieppo vähemmän nurkissa myös jatkossa ja raatorahoina tulee vielä parin vuoden palkka.

 

Veganismi Nobel-kirjallisuudessa.

Tein tästä aiheesta postauksen Facebookin Vegaani-ryhmään:

Nyt on tätäkin teemaa aihetta tutkia, koska vuoden 2024 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja, korealainen Han Kang ksäittelee tätä teemaa yhdessä teoksessaan, joka on suomennettu nimellä Vegetaristi, englanniksi Vegetarian. Tarinassa kuitenkin käytännössä ruokavalio, jonka nainen omaksuu, on vegaaninen.
Varoitus! Kirja sisältää sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa vegaania kohtaan. Ei siis kovin herkille!
Toki teos on moniteemainen. Vegaanius on siinä kuitenkin esitetty mieskertojan ja muun naista ympäröivän maailman kannalta osoituksena järkensä menettämisestä, hulluksi tulemisesta. Siinä ovat vastakkain perinteiset arvot: naisen paikka kauneudestaan huoltehtivana, miehelleen kokkaavana kodin hengettärenä, jolle ainoa hyväksyttävä syy kasvissyönnille on itsensä hoikkana ja haluttavana pitäminen, kuitenkin niin, ettei liikaa laihdu ja etteivät rinnat pienene liikaa.
Kirjan henkilöiltä tulevissa kommenteissa viliset kaikki klassiset ennakkoluulot ja stereotypiat, jotka ovat varsin yleisiä monissa kulttuureissa, myös Aasiassa. Korealainen kulttuuri lienee näistä lihamyönteisin. Siellähän syödään myös koiraa eikä kasvissyönti ole niin yleistä kuin esim. kiinalaisessa kulttuuripiirissä, jossa mahajana-buddhalaisuus on muokannut asenteita kasvissyöntiä ymmärtävämmäksi.
Tässä vanha Image-lehden arvostelu:

 


Kommentointia ja reaktoita synyti.  Minä vastasin yhteen kommenttiin näin:
 Ensimmäisellä kerralla muutama vuosi sitten kuunneltuna se oli erittäin iljettävä, suorastaan suututtava. Nyt kun se tuli uudelleen julkisuuteen kuuntelin sen uudelleen. Ja vasta nyt hoksasin miksi se aiheutti niin voimakkaan reaktion silloin ekalla kerralla. Ilmeisesti se oli mennyt syvälle tunteisiin, koska minulla oli lapsuudessa samantapaisia kokemuksia kuin tuolla naisella eli painostusta ja pakkosyöttöä. Niille joille tuossa ei ole mitään henkilökohtaista Se on hyvä kuvaus lihansyöntikulttuurista jota on muuallakin kuin Koreassa. Sellainen oli vallalla myös monessa Suomen kouluissa 1970-luvulla ja ennen sitä. Ja toki sen voi sitten yleistää koskemaan naisen asemaa ja valtaa päättää omista asioistaan niin kuin moni on tehnyt.

 Todellakin:  Minä olin lapsi, joka ei tykännyt lihasta ja se aiheutti ongelmia sekä kotona että koulussa. Muutaman kerran isä löi kun taas äiti ymmärsi. Myöhemminkin äiti on tukenut kasvissyöjää minussa: osti jopa soijarouhetta tervyskaupasta kunnes muutaman kerran jälkeen totesi sen olevan liina kallista.


Kirjailija Eeva Kilpi ryhtyi vegaaniksi jo 1980-luvulla.  Minä halusin silloin oppia syömään lihaa tullakseni normaaliksi. Onneksi kuitenkin tajusin asian lopulta ja ensi vuoden helmikuun viidentenä päivänä  vietän vegaaniuteni 20-vuostipäivää.



"Anna-Riikka Carlson, Rakas Eeva Kilpi, Nämä juhlat jatkuvat vielä
Kuuntelin elämänkerran, erilaisen, kustantajan ja kirjailijan dialogin, muistiinpanoja ja otteita laajasta tuotannosta, rohkeita naisia molemmat, kustantaja ja kirjailija, sielujen sympatiaa, lujaa ystävyyttä…
”Samalla kun kirjailijan elämänlanka on ohentunut, hänen teostensa elinvoima on vahvistunut” Toden totta! Omistan kirjoja Kilven varhaisesta tuotannosta, mutta en vielä runokokoelmaa ”Perhonen ylittää tien” . Sen haluan nyt.

Näin luin Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmästä.  Ja kuun viimeisenä päivänä kommentoin:

Juuri kuuntelin. Todella vaikuttava ja ihastuttava. Eeva Kilpi lienee yksi Suomen ensimmäisiä vegaaneja, luonnon ja eläinten puolesta puhuja, jonka työtä jatkavat monet muut: mm. kirjassa mainitut Jenni Haukio, Elisa Aaltola. Upeita naisia niin monia Suomessa ja maailmassa, Kilpi yksi niistä ❤
Minua tuo "kehuminen" ja "palvonta" eivät häirinneet. Tuntuivat ulevan ne tunteet suoraan sydämestä molemmilla: Kilvellä ja kustannustoimittajallaan.

Hienoa todella, että kirjailija saa kiitosta ja rakkautta jo eläessään. Miki Liukkonen ei tainnut saada tarvitsemaansa määrää. Tässäkin kirjassa mainitaan Liukkosen kuolema ja luetaan hänen teostaan.

❣️


 Saunakokemukset maailmalla on yksi aihe, josta Suomessa mielellään keskustellaan. Se on hyvä ja poliittisesti neutraali tapa kertoa siitä, miten Suomi on joissain asioissa paljon parempi ja suomalaiset rohkeita ulkomaan pelkureihin verrattuna. 

Minunkin kokemuksiani on jossain julkaistu, mutta nyt kirjoitin niistä Facebookin kommenttikentissä:

Indonesian Bogorissa oli kuntosali, jossa oli sauna. Minä kysyin vastaanotosta, minkälainen se on. Sanoi mies, "sauna Finlandia". Menin sisään miesten pukuhuoneen kyljessä olevaan saunaan. Siellä oli vesikiulu ja kauha ilman vettä. Minä kävin kysymässä, että saako heittää kiukaalle vettä. Mies anoi, että saa ja niin paljon kuin haluan. Menin ja tein niin. Minä olin pelkissä uikkareissa, lauma nuoria miehiä urheiluvaatteissa. Yksi puhui englantia ja aloimme juttelemaan. Kohta hän käänsi ohjeeni paikallisille kavereilleen ja kaikki kävivät vaihtamassa kalsareilleen. Tykkäsivät kovasti kunnon löylyistä, mutta kljalle eivät sen jälkeen halunneet tulla naapurikuppilaan.

Australian Brisbanessa piti kirjoittautua saunaan 15 minuuttia ennen sinne menoa, allekirjoittaa "omalla vastuulla"-lomake. Sitten saunan ovella lappu, jossa kiellettiin veden heittäminen tai edes tuominen saunaan porttikiellon ohella. Sisällä porukka istui verkkarit päällä n. 50 asteen lämmössä. Saunan lasioven ohi kulki kerran minuutissa vartija, joka katsoi, ettei kukaan pyörynyt. Minä meinasin kuukahtaa tai hajota, sillä olin oppinut, ettei kylmä sauna tee muuta kuin vihaiseksi.


 

Kulunut lokakuu on ollut hyvin sateinen. Sadekausi yleensä loppuu marraskuussa. Lämpätilat pysyvät mukavan viileinä ainakin tammi-helmikuulle saakka, joskin iltapäivisin on lämpimämpää silloin kun ei sada vaan aurinko saa porottaa.


Minä tykkään tästä seudusta ja näistä maisemista. Tietysti haluaisin asua mieluummin metsässä luonnon helmnassa kuin näillä maatalaousalueilla, jossa käytetään paljon myrkkyjä. Mutta siellä syrjäkylillä ei ole näin hyviä tietä, ei näin hvyiä kulkuyhteyksiä ja muuta infrastruktuuria.


Tässä vuokramörskässä on paljon tekemistä sekä sisällä että ulkona. Tähän aion tehdä koiratarhan, ehkä myös kanatarhan kun olen salaojittanut alueen niin, että katolta valuvat sadevedet saa ohjattua muualle kuin varastotiloihin ja sitä kautta jopa sisälle taloon.


Kaikenlaista yritän puutarhassa kasvattaa: enimmäkseen syötävää, mutta myös sellaista, jolla voisin suojata talon auringolta: köynnöskaveja ja puita.


Tässä videotani Nha Trangin kaupungin keskustan rannalta.




d

 

















 

 


keskiviikko 2. lokakuuta 2024

2024 09 Syyskuu - rokkia ja äänikirjoja


  •   Kuvat syyskuulta 2024  Googlen kuvaplvelusta
  •  Videota
    • Syyskuun 2024 videot puhelimesta. 

 
Tämän syyskuun 2024 postauksen olen ajatanut lokakuun toiselle päivälle, koska olen matkoilla kuun vaihteessa.  Sillä aikaa kun Erik ja hänen äitinsä ovat mummolassa, minä matkustan Nha Trangin kaupunkiin ystäväni kanssa.

Tämä kuva valehtelee.  Kollaasi ei vastaa todellisuutta.  Minä kävin rokkaamassa, mutta Erik ei. Hän kävi keskisyksen jhlissa ja Google loi hänestä tuon värivalo-kuvan, joka näkyy alarivissä oikealla.  Sen sijaan kitaristi Adam Jang esiintyi vain aikuisille Dalatin kaupungin BeepPubissa eräänä lauantai-iltana parin muun paikallisen bändin kanssa.

 

Adam Jang on kansainvälisen luokan kitaristi-laulaja, joka kiertää Yeti Valhalla -yhtyeensä kanssa välillä myös maailmaa. Vuonna 2024 he ovat esiintyneet ainakin Japanissa.  Erityisesti minua viehättää kappale No faith, joka löytyy myös Youtubesta.  Se on sodanvastainen, vuonna 2022 tehty kappale. Videolla näkyy myös Ukrainen lippu. Videon kuvauksessa ovat myös sanat englanniksi: Women and children, bombed to death from above, Raised by rape and murder instead of love, Live action news glorifies soldiers, Killing civilians, just taking orders

 Tämä yllä näkyvä kuva on hieman totuudellisempi kuin tuo jutun ensimmäinen.  Olin ihan laittautunut tilaisuuksia varten, joihin osallistuin nyt syyskuussa.  Niitä tuli kaiken kaikkiaan kolme.

Vaai Salossa 30.4.2017

 Viimeksi olin rock-konsertissa vappuna 2017, jolloin kävin Salossa, olisiko ollut Homtown tai muu pubi, jossa esiintyi nuoruuteni aikanan Vaavi-yhtye. Sen laulaja  Ilkka Isotupa oli ollut luokkakverini Salon kaupungin peruskoulun Laurin yläasteella vuodesta 1976 vuoteen 1979. Viimeisenä vuonna hän taisi jo olla Vaalin laulusolisti Tapio Nymanin jälkeen, viimeistään silloin kun kävin Laurin lukiota ja hän kauppaopistoa (muistaakensi).   Olin nähnyt Vaavin pari kertaa keikalla: ensimmäisen kerran Perttelin Kaivolan urheilutalolla, jossa esiintyivät nuortenillassa Vaavi ja B-pojat.  Toinen kerta oli Helsingin kulttuuritalolla, jossa he esiintyivät Laman, Maukka Pertusjätkän, Vouden, Ypö viiden ja ehkä jonkun muunkin jälkeen viimeisenä.  Thetiin sinne retki Selmun (Salon Elmu) kanssa: käytiin ennen konserttia Salvador Dalin taidenäyttlyssä. Konsertista on myös videotallenne, mutta vain alkuosan helsinkiläisistä bändeistä. Voude teki tuolloin minuun suuren vaikutuksen.

Ennen tuota Salon vappukeikkaa olin viettänyt kuukauden verran Ukrainassa. Tuona aikana kuoli Pekka Myllykoski, jonka olin nähnyt useamman kerran, viimeksi Tavastia-klubilla Helsingissä toukokuussa 2012.  Samassa kuussa tai heti kesäkuun alussa samana vuonna näin Muskan keikalla Salossa.   Siltä keikalta minulla on muutama silloisella puhelimella otettu pätkä ja nyt harmittaa, että tuolloin minulla oli niin huonolaatuinen viedotallennin, samoin kuin Uriah Heepin keikalla Ukrainan Dniprossa vuonna 2016 ja Nighwishin keikalla Kiovassa.  Toki noiden bändien keikkatallenteita löytyy Youtubesta useita, mutta Muskalta vähän vähemmän.



Kävin Muskan keikalla siksi, että sattui olemaan tuolloin aikaa ja sain sinne seuraa siskonpojasta ja hänen silloisesta vaimostaan. Tuoreessa Facebook-postauksessa tältä kuulta harmittelin sitä, että minulla oli niin huono puhelin, että sillä tallennetut keikkamuistot olviat pelkkää puuroa. Se tuli mieleeni otettuani nyt koepalan tuolta Bob Saulerin ja Adan Jangin keikalta.  Sen ääni oli hämmästtyttävän hyvälaatuinen. Pätkä tulee kuultavaksi kuukauden videoissa.




Tuo esiteinivuosieni rokkimimmi  Muska Babitzin:  kirjoita postikorttiin, Krokotilli-rock täytti 70 pari vuotta sitten ja sen kunniaksi julkaistiin elämäkerta. Todella mielenkiintoista tarinaa koko perheestä: sisaruksista Kirka, Sammy, Ykä  ja Anna sekä heidän venäläisistä sukujuuristaan. En tiennytkään, että Muska miehensä Hannu Salakan kanssa on tuonut Suomeen bändejä, joita minäkin olen ollut katsomassa, ainakin Lousiana Red Oulun Rattorilla 1980-luvulla.



Olin vuosia ajatellut, ettei täällä Vietnamissa ole tilaisuutta kuunnella kunnollista elävää rokkia. Lähimmät kansainväliset tähdet ovat kaukana, korkeintaan Bangkokiin saattaa jokunen tulla, mutta ei sinnekään kovimmat nimet.  Toki en ihan kartalla ole keikoista, koska en seuraa kalentereita kuin satunnaisesti. 

Sitten satuin näkemään Facebookissa  mainoksen ja tarinin  tuolla 30 km:n päässä Dalatin kaupungissa jäjrestettävistä rock-illoista.  Tykkäsin siitä ja sitten tuo kitaristi Bob vielä lähetti kaveripyynnön. Hyväskyin sen ja aloimme jutella rock-musiikista ja vähän muustakin.


Kuukauden kirjat

Muska on jo mainittu yllä.

Minua kiinnsotavat elämäkerrat: sekä tavallisten ihmisten että julkkisten, myös niiden joiden tuotannosta en muuten paljoa välitä. Armi Aavikon levytyksiä en jaksa kuunnella, mutta hänen elämästään kertova Yleisradion kuunnelmasarja oli todella koskettava ja mielenkiintoinen.


Enimmäkseen kuutelen kirjoja Celianetistä (entisen Näkövammaisten kirjaston verkkopalvelu) ladatuilta äänikirjoilta pieneltä mp3-soittimelta tai puhelimelle ladatulta Smart Audiobook player -sovellukselta.
Muutaman kirjan olen ostanut äänikirjapalveluista kuten Jessikka Aron Putinin maailmansota ja Sofi Oksasen Samaan virtaan, Putinin osta naisia vastaan, ostin Elisa-kirjasta ennen kuin se tämän vuoden alkupuolella liitettiin kansainväliseen Bookbeat-ketjuun.  Harkitsin minäkin siinä mukana siirtymistä, mutta kun yritin, ei Wise-maksukorttiani hyväksytty. Siellä on nykyään niin kuin Googlessakin, että hyväksytään vain maksukortit, jotka on myönnetty samassa maassa kuin missä on rekisteröidytty.

Nuo turvallisuusasetukset kohtelevat kaltoin maailmankansalaisia. Ne olettavat, että ihminen pysyy paikallaan, vähintäänkin aina samassa maassa.

Niinpä en pystynyt päivittämään Googlen levytilaa, koska minulla on Google playssa asuinmaana Vietnam, mutta olisin maksanut Wise-kortilla, joka on liitetty Australiaan ja EU:hun.

Tämän seurauksena aloin etsminään muita vaihtoehtoja. Löysin Audbilesta erään haluamani kirjan: Peter Singer, Animal Liberation Now. Yritin ostaa sen, mutta se kirja on Vietnamissa kielletty.



Tuota uutta ja ajantasalle saatettua painosta ei liene suomennettu, joten sitä ei saa Celiasta eikä sielä näytä saavan muitakaan toivomalla, sillä näyttävät toiveet nykyään lentävän ö-mappiin.  
Peter Singerin  vuonna 1975 ilmestyneen Animal Liberation-teoksen suomennoksen Oikeutta eläimille toki löysin aikanaan Celiasta ja kuuntelin sen.  Nyt olisin halunnut kuunnella tuon uuden laitoksen mieluiten englanniksi.

Opiskelukaverini Oulun yliopistolta 1980-luvun puolivälissä, Jarno Mällinen on paitsi Radiopuhelimet-yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä, myös kirjailija. Sain Celiasta hänen kolme ensimmäistä kirjaansa: Kieroonkasvukertomus, Hiekkaan piirretty hirviö ja Kotirintama. Tämä vuonna 2022 Enostonen kustantama Käpylän idylli ei ole ilmestynyt äänikirjana kustantajan tuottamana eikäs itä ole luettu Celiaankaan toiveestani huolimatta.  

Singerilta löysin kuitenkin Audible-palvelusta muuta mielenkiintoista:  jäsenyyden myötä lisämaksutta saatavan johdatuksen Hegelin filosofiaan sekä tutustumispisteellä ostetun The Buddhist and the Ethicist -kirjan, jossa dokumentoidaan hänen ja buddhalaisen nunnan  Shih Chao-Hwein välisiä keskusteluja eläinsuojelusta, abortista, kantasolututkimuksesta, itsemurhasta, sodassa tappamisesta sekä muista eettisistä kysymyksistä. Lukijoina sekä syntyperäinen (britti) englannin puhuja mies että taiwanilainen kiinalaisella korostuksella puhuva nainen.

Tässä arvostelu kirjasta englanniksi.



Ehkä vaikuttavin tässä kuussa kuunnelluista  oli  tänä vuonna julkaistu  kirja Musta Aukko, jonka on kirjoittanut Reetta Aalto. Hänestä luin erään "Venäj-mielisen, ainakin entisen" FB-kaverini postituksesta. Nimi kuulosti tutulta ja hoksasinkin, että hän oli opiskellut Helsingin Yliopiston Slavistiikan ja baltologian laitoksella 1990-luvun puolivälissä, kun minä olin siellä töissä. Ehkä aiemmin ja/tai myöhemmin, mutta nimi tuntui kuitenkin tutulta. Ensin kuuntelin hänen Pietarissa vietetystä ajastaan kertovan esikoisteoksen Vadim ja sitten tämän Mustan aukon.  Jälkimmäinen oli se vaikuttavampi, ja siinä erityisesti kuvaus siitä, miten Venäjän aloittama hyökkäyssota järkytti hänen mielensä ja maailmansa, ihan niin kuin minunkin.

Kirjoitin tästä Facebookin Ukrainan tilanne -ryhmässä:

Meille, joille Venäjä, venäjän kieli ja kulttuuri, venäläisyys ovat olleet läheisempiä ja omakohtaisempia kuin pelkät uutisotsikot, on 24.2. merkinnyt tunteiden, asenteiden, maailmankuvan, tottumusten myllerrystä. Siitäkin tämä kirja kertoo:

"En ehkä enää koskaan pääse Venäjälle ... Tuntuu kuin 25 vuotta elämästäni olisi valunut hukkaan: kielitaito, kulttuurin tuntemus ja kaikki ne kokemukset, joiden kautta minusta tuli minä ... Mihin nyt? En jaksa enää keksiä itseäni uudelleen .. Tuntuu kuin maailma olisi vasta avautunut ja olemme vapaat tapaamaan toisiamme . ja samaan aikaan kaikkialla velloo tämä raskas tunnelma: suru, pelko, viha"


Juuri tuolta se tuntuu, ja tuntuu sen enemmän mitä enemmän sitä ajattelee. Kirjassa on tästä lause, joka menee jotenkin niin "Miksei se saisi tuntua, kun lapsia murhataan ja raiskataan?"



Sieltä Audiblesta löytyi kasakaupalla luettavaa mm. ihmisten kokemuksia Ukrainasta, kirjoja joita ei ole suomennettu. Nyt siis aloin lukemaan englanniksi. Hoksasin, että sehän sujuu iha mainiosti etenkin silloin, kun niissä on selkä lukija ja teknisesti hyvä äänitys. Celiasta löytyvissä kirjoitta aika harvoin on. Ne lienevät usein Britannian näkövammisille vapaaehtoisten lukemia, laadultaan vähän sitä ja tätä.
Audiblesta löytyy jopa luonnollisen kuuloisella koneäänellä luettuja teoksia, kuten tuo yllä olevassa kuvassa esitelty.  Sitä en ole vielä uskaltanut sen karmaisevan sisällön takia kuunnella. Nadja  Sukhorukovan  päiväkirjamerkintöjä Mariupolista vuodelta 2022, jolloin vlatavat määrät ihmisiä murhattiin siellä.


Ja löytyihän sieltä Audiblesta myös tämä kauan havittelemani teoks Aleksei Navalnyistä: Navalny, Putin's nemesis, Russia's future.  Teos on kirjoitettu vuonna 2022 eli ennen h'nen murhaansa helmikuussa 2024.  Tänä syksynä on markkinoille tullut ja tulossa lukuisia uusi kirjoja hänestä sekä suomeksi että englanniksi. Sen sijaan ei tule Päivi Kremenkon kääntämiä instragramissa ja muualla somessa julkaistuja tekstejä, jotka me julkaisimme suomeksi nimikkeellä Navalnyi suomeksi Facebookissa, Instragramissa, Youtubessa, blogissa ja sivustolla navalnyi.fi, jonka verkkonimen minä omistan ainakin vuoteen 2026 saakka. Sen takana ovat Google sites-palveluun tekemäni sivut Päivin käännöksistä sekä niihin liittyvistä uutislikeistä, videoista ja kuvista. 

Tuo Jan Matti Dolbaumin, Morvan Lallouetin ja Ben Noblen teos kertoo Navalnyin taustasta ja hänen toiminnastaan sekä yhteistyökumppaneistaan todella laajasti, laajemmin kuin Kalle Kniivilän Putinin pahin vihollinen, joka keskittyy lähinnä tapahtumiin vuoden 2020 myrkytyksen ja sen jälkeiseen aikaan.

Kallen kirjassa on käännettynä kokonaisuudessan tuo helmikuussa 2021 oikeudessä pidetty puhe Vladimir kalsarinmyrkyttäjästä. "On suurmiehiä ja suurmiehiä. On Aleksanteri Vapauttaja, ja sitten on Vladimir Kalsarinmyrkyttäjä.". Osoitus Navalnyin oivaltavasta ja purvasta huumorista.



Elokuusta alkaen Ukraina on onnistunut valtaamaan osai Venäj alueista lähinnä Kurskin suunnalla, ei valloittaakseen itselleen vaan painostaakseen vihollistaan rauhaan.  Venäjän hyöökäykset siviileitä vastaan ovat jatkuneet samoin kuin Ukrainan infrastruktuurin tuhoaminen.

Moskovassa rakennetaan myös viholliskuvaa Suomesta. Helppo on uskoa siihen, että jos Venäjä voittaa sodan ja saa pakotettua Ukrainan antautumaan, kuten Suomelle kävi 1940 ja 1944, voisi Suomellekin koittaa uusi rähmällään olo, nöyristely ja YYA-kausi. Toivottavasti ei niin käy. 




Ukrainasta kantautuu jatkuvasti uutisia siviilien kuolemista hyökkäysten uhreina: lasten, naisten ja vanhusten. välillä myös suomalaisten vapaaehtoisten menehtymisistaä rintamalla.


Suomesta löytyy kuitenkin edelleen auttamishalua, erityisesti yksityisellä ruohonjuuritasolla: rekkoja ja pakettiautoja lähtee säännöllisesti Ukrainaan mukanaan sairaalatarvikkeita, sähkögeneraattoreita, aggregaateja muuta tarpeellista.  Toivottavssti myös aseita ja sotatarvikkeita kulkeutuu sinne, vaikkei niistä parane tarkemmin puhua.


Ukrainan tilannetta vuonna 2022 käsitellään myös Aki Kaurismäen elokuvassa Kuolleet lehdet (Fallen leaves by Aki Kaurismaki), nimenomaan sen ääniraidalla tavalla, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. 

Ystäväni Antti kuljetti tilaamani DVD-levyn Suomesta.  Odotan sen katsomista kokonaisuudessaan jossain katselutilaisuudessa sikäli kuin tämä Vietnamin sosialistinen tasavalta sallii sen julkisen esittämisen. Vahva epäily on, ettei salli, jos niiden sensuuriviranomaisilta kysytään. 


Antti toi myös  ison kasan tilaamiani karkkeja: lakritsia, turkinpippureita sekä tietysti Biokian marjajauheita, joita olen käyttänyt viimieset parisen vuotta.   Nuo turkinpippurit ja lakritsit ovat minulle liian mietoja, joten en enää tilaa niitä.  Minun itse sekoittamani ovat parempia: himen ammoniumkloridia, bambuhiiltä mustaksi väriksi, lakritsijauhetta, fenkolijauhetta, karpalojauhetta, tyrnijauhetta, cayennepippuria  sekä anista tehosekoittimella vielä hienommaksi jauhettuna ja sitten piparminttu, inkivääri ja mangokaramellia sek kuivattuja hedelmiä sekaan.  Äreämpää ja terveellsiempää evästä, jolla lähtee myös turkkarinhimo.

Tuon ensimmäisen rokkikeikan jälkeisenä yönä matkasin bussilla Dalatista Saigoniin hakemaan tuliaisia sen jälkeen kun olin käynty silmälääkärin tarkastuksessa.

Kesäkuussa oltiin aloiettu oikean silmän sarveiskalvon ödeeman hoito elimistön omia nesteitä voimakkaammalla suolaliouksella eli osmoottisillä silmätipoilla. (vastaava amerikkalainen tuote kuin Suomessa myytävä ODM5 hyperosmoottinen silmätippa). Heinäkuussa sitä tehostettiin vielä timolol maleaattitipoilla, jotka alentavat silmän painetta niin, että osmoosi toimisi paremmin. Syyskuun tarkastuksessa tilanne ei näyttänyt enää niin hyvältä kuin heinäkuun lopussa. Noita Rugby-tippoja ei lääkräillä ollut enää, joten hän määräsi ja myi hyperosmoottista geeliä samoin kuin liposic-merkkistä kosteuttavaa sen lisäksi, että käytän molempiin silmiin Optive-tippoja, jotka vastaavat kyyneliä eli vain kosteuttavat.  Koska oikeassa silmässä ei ole enää minkäänalista linssiä eli tekomykiötä sillä ei ole paljoa muuta virkaa kuin tarvittaessa varasilmänä. Siksi en ehkä kovin pitkään jatka hoitoja kovin tarkasti vaan lisäilen kosteuttavia tippoja aina välillä.

Kävin myös kahden viehättävän naisen ylläpitämässä räätälisalongissa otattamassa mitat Suomi-Ukraina-Vietnam -"kansallispuhua" varten, jonka päätin tilata tulevia isompia juhlia varten.  Toivon saavani kutsun sellaisiin Suomen itsenäisyyspäivänä joulukuussa.
Tämän videon kuvitus innosti minua teettämään Suomi-Ukraina-Vietnam -juhlapuvun.

Se räätälinainen, jonka luona kävin otattamassa mitat, julkaisi Facebookissa kuvan Ukraina-lippalakistani ja tulkitsi minun olevan uneksija tyyliin Johan Lennon, Imagine. Hän ei pitänyt siitä, kun kerroin poikani jha hänn kaverinsa myös saaneen minulta Ukraina-lippikset. Hänen mielestään sota tuhoaa lasten viattomuuden. Minä kerroin siihen olevani huolissani ukrainalaisten lasten viattomuudesta, jonka Venäjän hyökkäys on tuhonnut monin tavoin.

Minua siis pidetään tuossa julkaisussa lapsellisena haihattelijana, joka haaveilee rauhasta.
Ei, en haaveile rauhasta enkä rauhankyyhkyjen liihottelusta Ukrainan tai koko maailman yllä. Olen tässä asiassa realisti: Venäjä ei suostu oikeudenmukaiseen rauhaan ellei sitä pakoteta siihen. Paras tapa pakottaa ovat Ukrainalle annetut aseet. Venäjän asevarikoiden ja öljyvarastojen tuhoaminen, venäläisten putinistien ja hyökkääjien tappaminen ovat parhaat aseet. Minä siis kannatan väkivaltaa ja sotaa niin kauan kun ei saavuteta oikeudenmukaista rauhaa. Oikeudenmukainen rauha on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa. Siihen kuuluvat valtion suvereniteetti eli oikeus määrätä itse omista sioistaan ilman ulkopuolista puuttumsita, oikeus omaan kulttuuriin aj omien perinteittensä vaalimiseen. Kaikki tämä sopusoinnussa ihmisoikeuksien ja muitten mm. YK:n julkistamien periaateiden kanssa.  Venäjä ei näitä periaatteita noudata vaan harjoittaa terrorismia, painostusta ja informaatiovaikuttamista kaikkialla. Siksi se on nujerrettava!
Sähköpyörä, oikeastaan sähköavusteinen on vieläkin työn alla. Nyt sain vaihdettua siihen rungon, mutta testausvaihteessa ToSeven DM01 -keskimoottorista lähti yksi johto irti. En ruvennut sitä itse korjailemaan vaan lähetin Saigoniin myyjän huoltoon.   Ne kyllä laittoivat irronneet johdot kiinni, mutta eivät voineet testat moottorin toimintaa, koska en ollut lähettänyt akkua ja ohjausyksikköä maattorin mukana. Piti sitten vain jäädä odottamaan epävarmuudessa sen palautumista minun testattavakseni.

Tähän pyörään on uponnut työtuntien lisäksi paljon rahaa, summan, jolla olisi saanut useita paikallisia halpoja sähköpyöriä tai jopa pari-kolme kevytmoottoripyörää. Onpahan kuitenkin ollut hyvä harrastus ja oppimistilaisuus.

Muuten pyörän uusi malli vaikuttaa lupaavalta. Korvasin "miesten pyörän" rungon "naisten pyörän" rungolla, sellaisella, jossa ei ole tankoa. Näin saan asennettua tangon paikalle lastenistuimen ja sen alla akun.  Vielä parempi olisi, että saisin akun tuohon kolmionmuotoiseen tilaan moottorin ja lastenistuimen väliin. Näin pyörän painopiste olisi keskellä alempana, mikä tekisi pyörästä vakaamman.


Paljon olen kyllä oppinut näistä pyöränkorjaushommista, mutta täysin oppinut minusta tuskin koskaan tulee. Lisäksi kun en ole oikein kätevä käsistäni vaan piemminkin mämmikoura.

Tämä  Toseven DM01  on viimeisintä huutoa oleva älymoottori. Sen ajatuksena on, että se avustaa polkemista älykkäästi eli siinä on ilmaisimet, jotka kertovat vääntömomentista eli siitä miten voimakkaasti pojetaan.  Ohjausyksikössä ovat vaihteet yhdestä viiteen. Niiden avulla voi säädellä sitä, kuinka paljon haluaa moottorin avustavan polkemisessa.  Voi ottaa myös käyttöön käsikaasun, jota vääntämällä saa tilapäisesti enemmän apua. Olen havainnut sen toiminnon hyödyllsieksi etenkin liikkeelle lähdössä ja esim. risteyksessä, jolloin haluaa kiihdyttää vauhtia pikaisesti, jos on auto tulossa kohti.
 si

Moottori myös tunnistaa sen, milloin jarrukahvaa on painettu tai vaihdetta vaihdettu. Silloin se pysähtyy hetkeksi odottamaan tulosta.

Toki nuo jarrutusksen ja vaihteenvaihdon tunnistimet toimviat vain silloin, jos ne on kytketty asianmukaisesti. Vasta ihan viime aikoina on tullut mös hydraulisten levyjarrujen kanssa toimivat tunnistimet, mutta tähän melliin en ole sellaista löytänyt.

Olen oppinut, että suosituin keskimoottori on merkiltään Bafang. Sen etuna on varaosien ja huollon parempi saatavuus. Tämä ToSeven sen sijaan ei ole tuolta kannalta hyvä valinta.

Ensimmäinen moottri puolentoista vuodent akaa oli 350-wattingn etupyörän keskiöön asennettava. Se on nyt siellä mummolassa, jossa sitä käytimme Erikin kanssa.  Tsoin nyt pyysin hänetä ja äitiään tuomaan sen etupyörän mukanaan tänne.  Jos en saa tuota Toseveniä toimimaan, laitan tilapäisesti tuon vanhan uuteen runkoon ja annan lähettää rikkinäisen tehtaalle korjattavaksi.


Tässä se tammikuussa 2023 ostettu ensimmäinen sähköpyörän moottorini, jonka myyjä asensi valmiiksi niin, että minulle jäi vain ohjainten ja akun asennus. Nyt pyysin vaimoa lähettämään sen tänne varakoneeksi tai jopa asentaa se takapihalla lojumiin pyöränromuihin.

 
Tässä vuonna 2023 käytössä ollut etuvetoinen sähköavusteinen pyöräni.

 

Koti ja puutarha





Suomessa syksy kellastaa lehdet, täällä sen tekee myrkynkylväjä. Maataloudessa käytetään surutta kaikenlaisia kemikaaleja. Niitä rahdataan sadoilla isoilla rekoilla etelän satmaista ja tehtailt tänne. Ihmiset eivät ajattele niiden seurauksia ympäröistölle, ainoastaan niiden lyhytnäköisiä hyötyjä.

Onneksi nyt sadekautena, kun on tullut vettä ihan kunnolla, rikkaruohot ja kikki muu kasvaa nopeasti takaisin.


Välillä vettä tulee ihan sisälle asti. Tällä alueella yritin korjata katon pahimmat vuodot, koska suunnittelen polkupyöräkorjaamoni siirtämistä tähän.

Tuo vaja tai varastotila on ulkoa päin kuvattuna tuossa vasemmalla seinien taakna.  Olen kaivanut tänne ulkopuolelle syvää ojaa, johon vesi voisi valua mieluummin kuin oven kautta keittiöön.
Tuossa kahden ison puun varjossa kasvavat erilaiset palkokasvit jo niin, että voi puhua viherhuoneesta.  Tarkoitus olisi levittää kasvusta ihan katolle saakka.

Haaveni on peitää koko talo vihreän kasvuston alle. Ollaan jo aika hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan.


Etupiha, tieltä katsoen itse asiassa takapiha, on avoimen tuulinen ja aurinkoinen, joten siellä pyykit kuivuvat nopeammin. Kuitenkin parempi vähän varjossa kuin suorassa auringonpaisteessa. tässäkin tapauksessa viritykseni ovat kotikutoisia, halpoja ja helpolla hajoavia tai purettavia. Näin on parasta menetellä vuokra-asunnossa.
Pidän tomaatin varsien ja lehtien  tuoksusta. Siksi olen kylvänyt minitomaatteja ja satunnaisia kaupan tomaateista positettuja siemeniä vähän sinne ja tänne.


Omistaja kasvatti pellollaan chilejä ja sitten sadon korjattuaan tappoi kasvit. Todennäköisesti tähän istutetaan loka-marraskuussa kukkia ensi tammikuun tet-juhlaa ("kiinalainen uusi vuosi") varten.

 

Tuolle pyykinkuivausalueelle olen istuttanut banaaniruokoja, ruusuja, revonhäntää, kiinanruusuja ja yhden isomman puun, jonka nimeä en tiedä.


Dalatin kaupunki on noin 30 kilometrin päässä ja siellä käyn pari kertaa kuukaudessa, aiemmin aina Erikin kanssa, mutta nyt olen käynyt yksinkin.  Se kaupunki  sijaitsee vuoren laella 500 metriä meitä korekammalla. Ilmasto siellä on hieman meitä kylmempi ja kosteampi, maasto on hyvin kumpuilevaa. Aiemmin olen miettinyt, että siellä olisi kiva asua, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Siellä ovat vuokrat kalliimpia ja maan sekä kiinteistöjen hinnat minulle ihan tähtitieteellisiä.  Parempi jäädä tänne lentokentän tuntumaan ja matkustaa tarvittaess isolle kirkolle bussilla.

 


 

Heinä- ja elokuussa minua vaivasi melkein jatkuva yskä.  Tunsin itseni myös heikommaksi ja sairaammaksi. Epäilin koronaa, mutta en tehnyt testejä.  Nyt syyskuun aikana yskä on kokonaan kadonnut ja tunnen itseni terveemmäksi.  Ei tainnut olla keuhkosyöpä, koska se parani ja lisäksi lähistöllä näytti olevan muitakin  yskiviä. Arvelen saaneeni bakteerin tai viruksen heinäkuun alun Mui Nen -reissulta. Sinne meidät vieneellä kaverilla oli samoja oreita mutta vielä pahempina. Molempien lapsilla ei ollut niin pitkäaikaisia oireita: Erik taisi olla pari kertaa sairaana, mutta se saattoi johtua sateisesta säästä.

On hyvin mahdollista, että yskän on aiheuttanut timololi .  Netin mukaan yksi tämän betasalpaajan haittavaikutuksista voi olla yskä. Toinen mahdollisuus on, että käytin silmätippoja väärin eli en painanut nenänvarresta riittävän pitkään, jolloin suolaliuosta joutui kyynelkanavan kautta nenäonteloon. Tämä nenänielusta valuva lima, postnasal drip oli se, mitä epäilin. Ehkä tilanne korjautui sillä, että nyt käytän geeliä ja painan nenänvarresta ja pidän silmät kiinni pidempään kuin ennen.

Tuon painamisen ja silmän sulkemisen tippojen jälkeen opetti Turussa silmälääkäri Taina Majaniemi, jonka vastaanotolla kävin pitkään 1970- ja 80-luvilla.

Kysymykseen voivatko silmätipat aiheuttaa yskää, on googletuksen perusteella vastaus: voivat. Tosin kyn kysyin tätä Facebookin silmäsairaus-ryhmässä, eräs intilainen silmälääkäri vastasi, etteivät voi.
Sen olen täällä Vietnamissa oppinut, että lääkäritkin ovat vain ihmisiä, viisaita koulutuksensa kautta. 

Kysyin asiaa myös tekoälyltä ja ChatGPT vahvisti asian.  Silmätipat siis saattavat aiheuttaa yskää, jos niiden valumista kyynelkanavan kautta nieluun ei estä painamalla silmäkulmasta nenänvarreta ja pitämällä silmän kiinni riittävän pitkään.





Alpo Rusi, Kremlin kortti. Jälleen kerran Suomen poliittista historiaa liittyen Venäjä-suhteisiin. Toivottavsti näihin kuvioihin ei enää koskaan sorruta Suomessa ja Euroopassa. Täällä Vietnamissa taidetaan olla vielä kiinni vastaavassa, vaikkei siitä juuri puhuta.


Jukka Kuoppamäki veljensä Mikon (Hullu Hyppykeppimies) kanssa saattoi olla ensimmäinen musiikkiartisti ja julkkis, jonka näin elävänä. Vuosi oli muistaakseni 1974, jolloin he esiintyivät ilmaiskonsertissa Salon torilla. Muistaakeni se oli ennen Jokkantii-kapaleella syksyn sävelen voittanutta Erkki Liikasta.   Kummankaan musiikkia en erityisesti kuuntelen, mutta Kuoppamäen elämäkerta ja erityisesti sukutarina oli hyvin mielenkiintoinen. En kuunnellus sitä loppuun, koska sen sisältämä mp3-soitin jäi Saigonin bussiin.




Yksi päivä isossa kaupungissa on tarpeeksi. Sen päätteeksi on kiva lähteä kotiin.


Kotimatkan alussa bussiasemalla, eräs nainen tuli kehumaan Ukraina-sympatiaa osoittavaa reppuani ja lakkiani.

Sadekausi jatkuu vielä ainakin muutaman viikon. Yleensä sateet hellittävät jo lokakuun jälkipuoliskolla. 
Erik halusi järjestää syntymäpäiväjuhlan äidilleen, joka täytti 35 vuotta alkukuusta.
Kaikenlaista kivaa puuhailemme Erikin kanssa hänen pelailujensa ja videonkatseluittensa lomassa.







Taifuuni Yagi iski pohjoiseen Vietnamiin, kauas meistä. Ehkä sen ansiota olivat normaalia sadekautta runsaammat sateet syyskuussa?   Muutaman kerran sadevettä on tullut myös sisälle sekä lattian että katonkin kautta.-

Yiritin itse paikkailla kattoa muovipaneelilla.

Teen kaikkeni rohkaistakseni Erikiä myös piirtämään ja maalaamaan, myös sanoittamaan elämäänsä ja kokemaansa.  Yritän tehdä parhaani kuunnellakseni häntä silloin kun hän haluaa ketoa minulle kokemastaan ja näkemästään. Usein ne ovat tarinoita Minecraft-pelistä.




Therian, Quadrobics, nelijalkaisuus. Tästä luin ensimmäistä kertaa ja päätin, että Erik myös  saa harrastaa näitä kivoja juttuja, jos haluaa. Ei vielä innostunut, mutta ehkä myöhemmin.

Erik ei ole äidin poika eikä isän poika vaan molempien. Minun kanssani hän puhuu englantia ja muiden kanssa vietnamia. Aiemmin ajattelin, että minä olen hänelle älyllinen vanhempi ja äitinsä emotionaalinen. Kuitenkaan asia  tarkemmin ajatellen ole niin yksinkertainen. Tärkeintä on kuitenkin, että hän tarvitsee meitä molempia. Ruokansa hän ottaa pääasiassa vain äidiltään, mutta minun kanssani käydäään karkki- ja sipsiostoksilla.

Erityisesti ilahduttaa se, että kun hän on äitinsä kanssa matkoilla tai kun minä olen, hän haluaa lähettää minulle ääniviestejä. Niitä on kuultavissa sivun alkuun tulevalla kuukauden videopäivityksellä.


Kovasti on Helsingissä innostuttu maalailemaan. Elias Lönnrotin patsaan töhrivät kesäkuussa Venäjän trollit ja syyskuussa elokapina töhri Helsingssä eduskuntatalon graniittipylväät.  Tällaisen taidetoksen voisi tehdä jostain olemassa olevasta patsaasta?. No oikeasti minä kannatan laillisia ja demokraattisia keinoja asioiden ajamiseen, kansalaistottelemattomuutta vain ääritapauksissa eikä minusta tuollainen yleinen "paskominen" ole se suositeltavin keino.





Venäjä on uhannut Ukrainaa ja länttä ydinaseilla. En tiedä, miten suuri ydinsodan pelko vallitsee Suomessa ja Euroopassa. Tulee vain mieleen 1980-luvun alkupuoli, jolloin pelättiin USA:n ydinaseita. Silloin Neuvostoliitto oli ahtaalla eikä kyennyt vastaamaan siihen uhkaan muuten kuin tukemalla rauhanliikettä länsimaissa.   Silloin mnet ajattelivat, että USA:n aseet ovat uhka, mutta neukkujen aseet vain rauhan puolustajia. Taitaa vieläkin olla tuollainen asetelma ainakin joillakuilla takaraivossa?

Tämä tuo minulla ja monilla muilla Venäjään kallellaan olleilla (ainakin mielessään) mukanaan myös häpeän siitä, miten väärässä saatoimmekaan olla, miten hyväuskoisia hölmöjä. Kuunneltiin Eppu Normaalin Mikko Saarelan sanoitusta  Suuri ja mahtava kommunismin pelko eikä haluttu omaksua vanhempien ajattelua, jossa Neuvostoliitto ja kommunismi olivat kaiken pahan alku ja juuri. Ja kuinka sitten kävikään?

Ystäväni Monna, Ranskan kansalainen, jonka äiti oli vietnamilainen, muutti avustuksellani Thaimaasta  Vietnamiin vuonna 2019. Hän menentyi nopeasti edenneeseen syöpään pahimpana korona-aikana kolme vuotta sitten.
Bob Sauler, Adam Jang, Hiep's reggae and others in Beppub Dalat, Vietnam in September 2024.
Toivon minäkin niin kuin moni muu, että USA:n äänesäjät eivät maraskuussa valitse Donald Tumpia preisdentiksi. Hän on iso riski paitsi maansa demokratialle, myös maailmanrauhalle.  Hänen älyttömät aivopierunsa olisivat hauskoja, jos niiden esittäjä pitäytyisi tavallsienä kylähulluna, mutta kun niiden esittäjä pyrkii yhdeksi maailman merkittävimmistä johtajista, mm. Ukrainaan suunnattujen rahavarojen säätelijäksi, tuntuu niin irvokkaalta. Miten voi olla niin hullu kansa, joka tuollaista tukee?

Kannatan Kamala Harrisia. Erään keskusteluns eurauksena katsoin, onko meillä sukuyhteyttä ja hämmästyksekseni sellainen löytyi. Emme siis ole sukua vaan meillä on yhteys kolmen muun suvun kautta.  Meillä ei siis ole yhteisiä esivanhempia, ei yhteisiä geenejä, joten tällainen tosiasia jää pelkäksi viihteeksi.


Nyt on lokakuun toinen päivä.  Olen palannut  rannikolta Nha Trangin kaupungista, johon matkasin maananaina 30.9. alkaen aamulla kuuden maissa kotoa, johon olin jättänyt kissalle ruokaa ja reitin ulos. Matkustin paikallisbussilla 30 kilometrin päähän Dalatin kauapunkiin ja sielä toistsataa kilometriä ja nelisen tuntia bussilla sinne rannalla sijaitsevaan kaupunkiin. Siellä olin käynyt viimeksi kesä-heinäkuun vaihteessa, jolloin kävin entisen opettajakollgeani hautajaisissa. Nyt ei ollut hautajaisia eikä häitäkään vaan kutsu kaverilta seurata häntä sinne.  Erik ja Äitinsä olivat jo lauantaina 28.9. lähteneet mummolaan enkä halunnut seurata heitä vaan pitää omaa lomaa.

Venäläisten turistien mekkaan täytyy tietysti pukeutua ukrainan väreihin. Vegaaniruokaa täytyy käydä syömässä ja hotellissa pitää nukkua.  Tästä kaikesta lisää lokakuun kirjoituksessa.