Sivut

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

2024 03 maaliskuu - Suomalaisia kansanedustajia Hanoissa

  •  Kuvat maaliskuulta 2024 Googlen albumissa
  • Videota:  
    • Kooste maaliskuun 2024 videoista, muokaamatta puhelimelta. 
    • Mopolla kavereita tapaamaan
    • Hanoissa aamukahvilla kuunnellen poikani ääniviestejä

 


Kuukauden merkittävin ja poikkeuksellisin tapaus oli se kun tapasin Vietnamin pääkaupunki Hanoissa kolme suomalaista kansanedustajaa: Sakari Puiston, Inka Hopsun ja Jussi Halla-ahon Suomen suurlähetystön järjestämässä lounastilaisuudessa. Halla-aho vieraili eduskunnan puhemiehen ominaisuudessa. Se lienee vietnamilaisille hyvin korkea ja merkittävä virka, koska hänen vierailunsa Vietnamin parlamentissa ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen.  Sosialistimaissa, mitä Vietnam on vieläkin ainakin virallisesti: Vietnamin sosialistinen tasavalta, on perintiesesti puhemiehellä ollut maan korkein asema ja suurin valta. Lieneekö siinä selitys sille, miksi tämäkin puhemies sai niin juhlavan vastaanoton: kuin valtion päämies. 



Sain Suomen Vietnamin suurlähettilään nimissä lähetetyn henkilökohtaisen kutsun tilaisuuteen noin kahta  viikkoa ennen h-hetkeä. Vastasin oikopäätä myöntävästi, jopa ennen kuin olin ottanut selvää  lennoista. En ollut varma, kustantaako valtio matkat tällaisiin tilaisuuksiin enkä siitäkään, onko sopivaa pyytää vegaanista ruokaa. 



Myös vaatteita piti  hankkia silä minulla ei ole edes asiallista "business"-pukukoodia vastaavaa vaateusta. Arvelin, ettei olisi sopivaa mennä paikalle Zelenskyi-tyylillä eli sotilaallisen vaikutelman antavissa siisteissä arkivaatteissa. Nyt jälkeen päin voisin mennäkin sellaisissa tai muuten perinteistä miesten pukua rennommissa tamineissa. Niin aionkin tehdä. 

Läski ukko puvussa etenkin helteisellä säällä on paitsi esteettisesti myös subjektiivsesti koettuna sellainen asia, josta soisin pysyväni kaukana. Täytyy seuraavaa virallista tilaisuutta varten teettää räätälillä sopivan asiallinen, mutta silti oloasun suuntaan kompromiseeja tekevä asu.


Hanoissa oli kiva käväistä, ja oli myös kiva lentää. Kaksi tuntia taitaakin olla nykyään maksimi, jonka kestän.  Pidempiä lentoja en halua edes kokeilla.


Ikäväkseni totesin, että käyttämäni yhtiö Vietnam airlines lentää edelleen myös Moskovaan. Sellaista yhtiöptä en mielelläni kannata.



Terroristivaltio Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan jatkuu kolmatta vuotta. Maailma on ehkä alkanut tottua tilanteeseen ja Ukrainan saama apu vähenee erityisesti Yhdysvalloissa. On masentavaa nähdä, miten Putlerin ja hänen koplansa avoin riidan haastaminen ja julmuuden kaikilla tasoilla eivät saa osakseen niiden ansaitsemaa vastareaktiota. Venäjä olisi tuhottava ennen kuin se tuhoaa meidät!



Vanhassa tutussa vegaaniravintolassa, Kiez vegan, kävin parin uuden tuttavuuden kanssa. Löysin heidät Couchsurfing-sivustolta, jota edelleenkin käytän.

Itse tilaisuudessa ruoka oli tarjolla buffet-tyyliin, tai seisovasta pöydästä, kuten ennen sanottiin. Annosten vieressä oli laput, joissa englanniksi kerrottiin, mitä ruoka on. Erikoisruokavalioita varten ei ollut merkintöjä, joten siitä asiasta piti kysyä henkilökunnalta. Pysäytin erään tarjoilijatytöistä ja pyysin häntä kertomaan, mitkä ruuat olivat vietnamilaisen kasvisruokavalion "an chay" -mukaisia. Hän osasi näyttää muutaman ja paikalle kutsumansa pomo osasi näyttää vielä lisää.  Nämä eivät olleet lähetystön väkeä vaan tarjoilun hoitaneen yrityksen (ilmeisesti).


Hanoin keskustassa tulee hyvin eurooppalainen olo. Liikenneruuhkat ovat kohtuullisempia kuin Ho Chi Minh Cityssä (Saigonissa). Jopa  ihmiset näyttävät minusta eurooppalaisemmilta: puhuvat ja liikkuvat rauhallisemmin. Kaupungissa vallitsee parempi järjestys kuin Saigonissa. 

Erityisesti ilahduttavat vanhat, suuret katupuut, joiden varjossa on mukava kävellä helteisenäkin iltapäivänä.



Vanha keskusta iltatoreineen, ravintoloineen, kahviloineen on suosittua turistialuetta.


Sekä Hanoissa että Saigonissa on jo vuosikausia rakennettu metrolinjoja. Nyt ne voat jo niin pitkällä, että ensimmäisten linjojen junat ovat jo testikäytössä.  Ehkä lähivuosina pääsemme pojan kanssa testaamaan ainakin Ho Chi Minh Cityn metroa.  Toistaiseksi projektit näkyvät ulos päin vain isoina siltoina kaupungin yllä ja tunneleiden suuaukkojen suurina työmaina.




Kuun puolivälin teinoilla kysyin Erikiltä, että otetaanko meille kissa. Hän vastasi, että otetaan.  Niinpä postitin viestin Dalat expats -ryhmään ja kyselin adoptoitavaa kissaa. Vajaa pouolivuotias tyttökissa löysi odin meiltä seuraavana viikonloppuna.  Siitä tuli heti minun kissani: tulee kun kutsun aj tulee, vaikken kutsuisikaan. Haluaa viettää aikaa läheisyydessäni. Nukkumaan hän ei kuitenkaan kanssani pääse eikä ole kovin innokas tulemaankaan vaan viettää mieluummin aikaa talon ja takapihan välisellä varastoaluueella, jossa säilytän etelästä tuotua puutavaraa talon omistajan ja vaimon veljen kokoamien rojujen muassa.



Valtaosa ajastani kuuluu kodin parannustöissä.  En ole mikään mestarinikkari, mutta kykyjeni mukaisnen jälki sopiikin itse asiassa tähän vanhaan mörskään. Pehmennän vanhaa nuhruista betonia puuhllyköillä ja osittaisilla seinäpaneeleilla. Käytän paljon myös muovitarroja. 




Keittiössä tarvitsen paljon tilaa ja useita välineitä. Vasemmalla näkyy pannuleipäni, rieskan tai ohuen pitsapohjan tapainen lätty, joita syön pari-kolme päivässä.  Keltaiseen ämpäriin tyhjennän ruuanjätteiden lisäksi huuhdeltavien ja pestävien astioiden vedet silloin kun niissä ei ole pesuainetta. Yleensä en käytä sitä.



Innostuin hankkimaan vanhan radion, paremminkin vanhan radion näköisen USB-kaiuttimen.



Niitä tehdään Kiinassa, joten niitä saa myös Suomen verkko- ja kodinkonekaupoista. Ääni siinä ei toki ole yhtä täyteläinen kuin vanhassa putkiradiossa oli teinivuosinani. Vieläkin tunnen nenässä sellaisesta lähteneen "mummolan tuoksun".



Olohuone on Erikin yleisin olinpaikka  Hän istuu sohvalla pelaillen tai videoita katsellen, myös leikkien, ja piirrellen.  Puhumaton poika ei enää ole vaan hän on iloinen, tasapainoinen, melko sosiaalinen utelias veitikka. On oppinut paljon uusia asioita.  Pelatessaan ja touhutessaan hän puhuu kanssani (englanniksi). Olen pienestä asti puhellut ja kertoillut hänelle: kommentoinut näkemäämme ja kokemaamme, muistellut menneitä ja suunnitellut tulevaa.  Yleensä hän vastaa, kun kysyn tai kommentoin jotakin vaikka hän on uppoutunut peleihinsä.

En osaa soittaa enkä opettaa musiikkia, mutta silti haluaisin hänen oppivan. Olen ostanut tässä kuussa uuden kitaran, halvan sellaisen sekä kosketinsoittimen Casiotone CT-S200, joka on hintaluokassaan kelpo soitin aloittelijoille,kuulin Youtubesta ja voin yhtyä näkemykseen.


Oma tietokone ja siinä Linux pitää olla myös, ettei koko ajan käytä puhelinta pelkästään sormilla hiplaamalla.Siinäkin hän on saavuttanut korkean taitotason, samoin pelien logiikan ymmärtämisessä. Mutta iso ruutu, vanha kunnon näppäimistö ja hiiri ovat tulleet myös tutuksi mm. TuxPaint, GCompris ja SuperTux -ohjelmien kautta. Myös Windows (10) on koneessa ja sitä kautta Googlen sovelluksen kautta Android-pelit, mutta niitä hän pelaa mieluummin puhelimella.

En näe pelaamista, älypuhelimia enkä muutakaan uutta tekniikkaa isona mörkönä tai lasta uhkaavana pahana.  Parempi puhelimella kuin istua hiljaa apaattisena tv-ruutua tuijottaen.  Toki apaattisuus ei liene missään oloissa lapselle luonteenomaista, vaan hän on luonnostaan tutkiva ja oppiva yksilö.

Puhelimen ja pelaamisen suhteen täytyy meidän vanhempien katsoa peiliin, vähän samalla tavalla kuin aiempina vuosikymmeninä tv:n suhteen. On helppo työntää lapsi omiin oloihinsa pois häiritsemästä niin, että vanhempana pystyy keskittymään arjen pörittämiseen, etätyöhön tai muuhun tähdelliseen. 

Minulla ei ole mitään pakollisia velvoitteita, joten voin pysyä hänen lähellään, jutella ja kysellä, yrittää aktvoida häntä myös muuhun toimintaan: keinumiseen, pallon potkimiseen, pyöräretkiin ...

Minä en myöskään yhdy siihen valitettavan yleiseen käsitykseen, että lapsessa on luonnostaan jotakin pahaa, villiä ja syntistä, joka pitää laittaa kuriin. Minä haluan mieluummin uskoa, että lapsessa on paljon hyvää ja positiivista, jonka viljelyyyn ja esille tuomiseen voimma häntä rohkaista.

Joskus tuo ajattelu, että lapsesta täytyy ajaa paha ulos, saa ihan järkyttäviä piirteitä. Eivät toki kaikki kristityt niin ajattele, mutta olen lukenut tarinoita vanhemmista, jotka kristillisen rakkauden nimissä kiduttavat ja jopa tappavat lapsiaan. He esittävät perusteluksi sen, että lapsessa oli paha henki, joka piti häätää pois.

Tietysti muitakin karemita lapsen kdutus- ja murhajuttuja luen suurella järkytyksellä: miten Joensuun Rantakylässä, minulle tutussa paikasaa, isäpuoli kidutti nelivuotiasta niin, että tämä kuoli palo- ja pahoinpiteluvammoihinsa, Vila Erikan tapaus muutaman vuoden takaa.  Emmekä edes tiedä kaikkea sitä, mitä Ukrainan lapsille ja nuorille tekee saatanallinen miehittäjä yhtä typerien tekosyiden varjolla.




Erik tapaa eri-ikäisiä kaverita melko usein.  Joka päivä hän pelaa ja juttelee vietnamiksi naapurissa asuvan serkkunsa "medium guy" kanssa.  Hän on omaksunut äidiltään ja tämän suvulta tavan olla käyttämättä ihmisistä etunimiä vaan sen sijaan nimiä, jotka yleensä kuvaavat sukulaisuutta tai ikää ja sukupuolta: mies, nainen, serkku, sisko, siskon poika, pieni poika, nuori tyttö.

Toisten kaveritten kanssa hän saa puhua englantia. Meillä on englantia puhuvien sosiaalinen kerho, johon kuuluu lisäksemme toistakymmentä paikallista, joilla useilla on pieniä lapsia. 

Me vietämme päivät kaksistaan kotona, koska sain patisteltua Erikin äidin töihin. Sain todella tarpeeksni laiskan akan katselusta. Minun laittaessani kotia hän loikoili sohvalla puhelintaan tuijottaen sillä aikaa kun poika pelaili tai touhusi omiaan.  Aiemmin äitinsä oli tehnyt ompelutöitä kotoa käsin, mutta täällä se ei ole enää mahdollista.  Niinpä hän pestautui paikallisen ompelimon palvelukseen.

Ajatukseni oli, että hän työskentelisi osapäiväisesti, mutta näyttää siltä, että kuusipäiväisen työviikon päivät venyvät jopa kymmentuntisiksi.

Erik kaipaa usein äitiään päivisin: kyselee milloin tämä tulee kotiin, kertoo haluavansa viettää aikaa tämän kanssa. Minä en siis pysty täysin korvaamaan äitiä. Toki minun poissa ollessani hän myös kaipaa minua.  Kumpikin pystymme tarjoamaan hänelle vähän erilaisia asioita. 

Minäkin pidän kotona olemisesta ja omieni touhuamisesta, mutta joskus täytyy pakottaa meidät molemmat tutkimusretkille tai vähintään kauppareissuille. 


Usein riittää jo ulos astuminen keinulle ja siinä rimpuilu.  Tai sitten voidaan potkupyöräillä kotitiellä. Se tie on useimmiten tyhjä ja jos liikennettä on se on paikallista niin, että kuljettajat tietävät lapsia liikkuvan alueella ja ajavat sen mukaisesti hitaammin.  

Joskus ohi kulkee tai taloihin pysähtyy Massey Ferguson tai jotain yhtä kuvauksellista.

Ellemme potkupöräile tai kävele kotitiellä tai läheisen buddhalaisen luostarin ja temppelin alueella, kuljemme kauppoihin polkupyörällä, tuolla 12-vaitheisella täkäläisen standardin mukaisesti laatupörällä, jonka ostin viime joulukuussa ja tuunasin siihen lastenistuimen sekä korkeamman ohjkaustangon.

Poika alkaa käydä painavakasi ja isokokoiseksi tuolle istuimelle ja pyöräkin huterammaksi meidän allamme, yli sata kiloa kun tulee kuormaa meistä.



Siksi olen hankkimassa moposkootteria, sellaista alle 50 kuutisenttimetrin peliä, jota voi kuljettaa ilman ajolupaa.  Se voisi olla tukeva ja matala niin, että olisi turvallisempaa meidän liikkua.

Näin ajattelin.

Kävinkin yhtä sellaista katsomassa ja koeajamassa: sellainen jalkavaihteinen mopo, vähän niin kuin se 1970-luvun Pappa-Tunturi, jota ajelin enimmäkseen alaikäisenä.

Kyselin ihmisiltä näistä ja sain tietää, että alle 50-kuutioinen on täällä suhteellisen kallis, vaikea ostaa. Käaytetyt risat ovat ylihintaisia. Lisäksi epäilin itseäni. Mopolla olen isompi riski liikenteessä sekä itselleni että muille.

Jää sitten vielä mietittäväksi ja päätettäväksi, että ostanko risan mopon vai tuotanko vanhan sähköavusteisen pyöräni lithiumioniakkuineen tänne ja tuunaan siitä entistäkin paremman.  Vielä matalampirunkoinen läskikuminen pyörä olisi ehkä hyvä vaihtoehto.




Poikakin tykkää bussimatkoista. Ne ovat täällä edullisia ja busseja kulkee suhteellisen usein, mutta ei säännöllisesti. Joskus myös bussi saattaa ajaa ohi pysähtymättä, jolloin täytyy odottaa jopa tunti seuraavaa.



Bussit kulkevat isoa tiet'noin kilometrin päässä kotoa. Pyörällä voimme ajaa sinne ja jättää pyörän hänen serkku-kaverinsa äidin pyörittämän kioskin taakse.






Noin seitsemän kilometrin päässä on lähin kaupallinen leikkipaikka sisätiloissa. 

Ulkopuistoja on enemmän, mutta päiväsaikaan kun aurinko porottaa ja lämpöä on 30 astetta, eivät ne sovi meidän tarkoituksiimme. 


Kavereiden luona 30 kilometrin matkan päässä on eräs kahvila, jossa on varjoisa viidakko, kalalammikko ja muuta kivaa. Siellä kävimme kerran bussilla. Takaisintulo oli vaikeaa, koska bussi ajoi ohi pysähtymättä.



Minun kotiarkeeni kuuluvat myös sähkötyöt. Olen kehittynyt niissäkin ihan riittävälle tasolle vaerrattuna paikallisiin. Täällä melkein jokainen tekee perustyöt itse. Minulla on se etu, ettei tarvitse rahaa säästellä esimerkiksi vikavirtasuojia hankkiessa. Olen asennellut niitä joka huoneeseen oman, 4 - 6 ampeerin suoja riittää nykyisille laitteille. Ainoastaan vedenkeitin vaatii vähän enemmän, lämpöpumppu sen sijaan toimii pienemmälläkin, sekä ulko- että sisäyksikkö.


Katkottomia virtalähteitä, UPS, minulla on kaksi kappaletta täällä ja yksi siellä mummolassa. 

Pienellä uhrauksella, n. 30 euroa voi säästää tietokoneen tai sen Resmed-pap-laitteen huomattavasti kalliimmat hankintakulut. Minulla on tosiaankin se pap-laite mys kytketty katkottomaan siksi, että alkuvuodesta yöaikaan esiintyi lukuisia pieniä sähkökatkoja.  Niitä on edelleen joskus, myös päiväsaikaan ilmoitettuja katkoja, jolloin muuntoasemilla tehdään ilmeisesti huoltotöitä.

Puutarhaa ja pihaa laittelen myös siinä missä sisätilojakin. Olen hankkinut isoja ja pieniä ruukkuja, runsaasti erilaisia siemeniä ja taimia sekä kavereiden avustuksella myös kunnon kasvuturvetta/kaukkamultaa.

Nämä vanhat siankarinat ja niihin koottu roju odottavat vielä siistijäänsä. Yhteen siistä tullee joskus uima-allas kuten mummolassa viime vuonna tehty.  Nyt varastoin siellä puutavaraa ja kasvatan taimia.
Kissa oleskeli alkuun mielellään puukasan päällä ja vahti, ettei aidan takana tiellä päivystänyt naapurin iso koira käy päälle.


Tuonne oikealle vihreän verkon sisään olen istuttanut muutamia taimia pusseihin tarkoituksena tehdä niistä vihreä ytrttiseinä, jolta voi käydä poimimassa aineksi salaattiin ja muihin ruokiin.



Meidän talomme lännen puolelta. Iso talo sen takana on vaimon veljen anopin päärakennus. Olen asentanut tuota vihreää verkkoa etelän ja lännen puolelle suojelemaan seiniä aurinkon poltteelta. Haaveena olisi kätkeä koko talo kasvuston sisään.



tieltä tulee luiska alas suuren mangopuun luota. Puusta roikkuu Erikin keinu, josta myös muut lapset nauttivat. Välillä siitä tulee myös riitaa. heti tänne tullessa joulukuun lopulla siivosin tuon alueen muvoiroskista ja istutin aidan viereen erilaisia palkokasveja vain heitellen siemeniä. Hitaasti ne ovat saavuttaneet korkeutta. Tarkoitus olisi piettää niillä näkyvyys tielle, laittaa tuon vasemmalla osittain näkyvän ison puuna alle penkit ja pöytä ja niidenv viereen tarha parille kanalle.


Näistä taimista osa päätyy myös tuonne. Kaikenlaisia maustekasveja ja muuta on tulossa taimina.



Alue muistutti joulukuussa lähinnä kaatopaikkaa.
Tuo puu vasemmalla on Oka-annoona, Annona muricata. Se tekee suuria makeita hedelmiä, joiden sisu on tahnamaista ja sisältää runsaasti siemeniä.  Wikipedia kertoo, että nuo hedelmät tunnetaan Suomessa myös nimillä  guanabana ja graviola. Kaikkea sitä oppii, kun googlettaa!

Nuo hedelmät eivät ole meidän käytössämme, vaan ainakin tänä vuonna omistajan palkkaama mies kävi poimimassa ne ptkän kepin avulla. Muutama toki annettiin myös meille.



Olohuoneen ikkunan taakse olen hankkinut pari isoa ruukkua, jossa kasvavat  kairapalmu (pandanut amaryllifolius) sekä lempikasvini intianjasmikki (Murraya koenigii). Niiden kaverina aloe veraa ja erilaisia yrttejä.



Osan kasveista tilaan netistä taimina. Kuvassa vasemmalla ruohojen keskellä intaianjasmikki ja oikealla kairapalmun taimia. Ne tarvitsevat runsaasti vettä ja myöhemmin myös reippaasti auringonvaloa.


Etupihalla etelään aukeavalla alueella on yhteiskasvimaa vaimon veljen kanssa. Siinä kasvavat mm. minun istuttamani tomaatit. Auringonkukat eivät ole lähteneet kunnolla kasvamaan.



Talon ympärisössä kasvavat omistajan ylläpitämät kukat ja muut viljeltävät kasvit.  Nuo kasvihuoneet kuulunevat buddhalaiselle luostarille, joka on meistä n. 100 metriä tietä kulkien. Sieltä kuuluu aamuisin ja iltapäivisin kellojen soitto.


Rähjähän tuo talo jo on, purkukuntoinen, sanoisi moni. Joskus tekisi mieli vähän uudempaan ja siistinpään, mutta katsotaan, ehkä vielä joskus.  Toisaalta on etunsa siinä, että elän kuten köyhä paikallinen, tai tavallinen, keskituloinen. 



Pelkäsin sateiden tuloa, sitä että vesi valuu katolta sisälle taloon kastellen kaiken sähköliitäntöjä myöten. Kuun viimeisenä päivänä saatiin ensimmäiset rankkasateet. Yllätyksekseni sisätilat pysyivät suhteellsen kuivana. Huhti-toukokuun aikana on odotettavissa sadekausi, joka kestää yleensä loka-marraskuulle saakka.



Ylen pitkäaikainen toimittaja Hannu Taanila kuoli 4. maaliskuuta. Panin asian merkille ja olisin halunnut osallistua hänen muistolleen järjestettävään urkukonserttiin, mutten voi kuin etänä. Taanila oli yksi teinivuosieni kielellisen isnpiraation lähteistä: välillä käänteissään aika hurjakin: puhui nuorten miesten verisistä ja paskaisista palasista kun haastetteli sotavainajien arkuttajaa.



Helmikuussa kuoli Aleksei Navalnyi enemmän tai vähemmän suoranaisesti Putinin murhauttamana. Hänen muistotilaisuutensa ja hautajaisensa pidettiin maaliskuun 1. päivänä.


Navalnyin hautajaispäivänä astui virkaansa helmikuussa valittu uusi tasavallan presidentti Alexander Stubb. Myös sitä tilaisuutta seurasin. Olin äänestänyt häntä vaalien molemmilla kierroksilla.







































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti