Sivut

lauantai 30. syyskuuta 2023

2023 09 syyskuu - Made in finland

  •  Kuvat syyskuulta 2023 Googlen kuvapalvelussa
  • Videota
    • Syyskuun 2023 videot puhelimesta
    • 21.9.2023  Leikkihuoneessa ja lopuksi vähän pyöräilyä 
    • 23.9. 2023  My name is Erik, not Eric!
       
Nämä kiissanpennut eivät ole suomalaisia mirrejä vaan ihan paikallisia. Kuitenkin heillekin olen antanut jotain suomalaistan: nimet tai nimen. Emokissa on nimetty vietnamilaisitain Conmeo-cat. Pentuja kutsumme suomalaisittain Misu cats. Jo alkuvuodesta yksi pentu sai nimen Misu, mutta se kuoli ennen aikuistumistaan. Nyt meillä on kaksi pentua ja emo, muut saivat uudet koditt rotanpyydystäjinä. Nämä kaikki kolme ovat keskenään niin samannäköisiä, etten ole varma, kykenemmekö erottamaan niitä toisitstaan sitten kun ne kaikki ovat aikuisia. Tosin yksi pennuista on muita tummempi, mikä ei näy kuvassa niin selvästi kuin luonnossa. 




Oli suu ja kieli mustikassa ... tulevat mieleen lapsuuden mustikkarreissut, jolloin äidin kanssa metsässä ollessa suuhun päätyi enemmän marjoja kuin ämpäriin. Olin todella hidas kerääjä, mutta kyllä niistä itse kerätyistäkin sai suun sinimseksi niin, ettei tarvinnut äidin ämpäristä syödä kuin kotimatkalla Mazdan takapeinkillä. 

Muutaman kerran olen reissuiltani tuonut mustikkajauhetta. Sitä sai Helsingin Ruohonjuuresta pienen purkin aika muhkeaan hintaan. Aina välillä olen tehnyt nettihakuja sekä Suomesta, Ruotsista että täältä löytääkseni mustikkajauhetta tai kuivattuja mustikoita. Täältä olen löytänyt tarhamustikkaa ja kandanmustikkaa. Niisä on väri haaleampi kuin lapsuuteni suomalaisissa eikä makukaan ole ihan sama.




Suussani ovat edlleenkin suomalaiset tekarit.  Synnäisen hampaiden puuttumisen, anodentia partialis, takia ne olisi pitänyt tehdä jo lapsena tai teini-iässä, mutta vasta lähempänä kolmattakymmentä syntymäpäivääni ne tehtiin ensin yläleukaan. Ei laitettu implantteja, mutta omien hampaiden hiottujen piikkien päälle tehtiin iso silta
 

Asuin silloin Jyväskylässä, mutta kävin hoidoissa Oulussa, koska olin vielä siellä kirjoilla.  Tuntikausia istuin OYKSissa erikoistuvan hammaslääkäri Liisa Pirhosen tuolissa kun hän hioi hampaitani, leikkeli ikeniä sähkövitsellä, otti muotteja, mittaili ja lopulta hioi purennan kohdalleen kun yläleuka oli valmiina ja alaskin oli laitettu rankaproteesi: sellainen kouluilla muiden hampaiden varassa pysyvä irrotettava. .

Onneksi sattui osaava ja empaattinen lääkäri, joka pystyi poistamaan vähäisimmätkin pelkoni: kertoi, että adrenaliinia sisältävät puudutusaineet aiheuttava vapinaa ja epämukavaa oloa, että kannattaa hengittää nenän kautta hoidon aikana, keskittyä siihenh hengittämiseen niin kaikki sujuu paremmin. Niitä oppeja noudata vieläkin.

Siihen aikaan ei käänykällä oteltu kuvia, minä en edes soittanut. Jyväskylässä asuessani joskus nähtiin Matin pubissa ikkunan vieressä istumassa mies, jolla oli pöydällä Mobiran NMT-puhelin. Se oli lähes salkun kokoinen möktikkä.  Hampaat kuitenkin toimivat hyuvin. Ainoastaan alaleuassa ollut metallisangoilla ympäröiviin hampaisiin kiinnitetty proteesi temppuili: kiristi ja painoi. Yläleuan siltakin tuntui pienenä kiristyksenä ja tuntuu vieläkin, muttei se ole haitannut elämää.

Ainakin kerran kävin Jyväskylässä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön hammasklikalla korjauttamassa sitä alaleuan rankaproteesia ja samalla paikkauttamassa kulmissa olevia omia hampaitani. Siellä sain moitteita siitä, että hoidan hampaitani huonosti kun on pitänyt sillat laittaa. Eivät tajunneet ottaa röntegenkuvaa, joka olisi paljastanut pysyvien hampaiden aiheiden puuttumisen.


Sitten vuonna 1993 muutin Espooseen opiskelemaan ohjelmoija-suunnittelijaksi Arlainstituutissa. Yliopisto-opinnot piti jättää taakse, koska Kela ei enää halunnut rahoittaa opintoja, joiden tähtäimenä oleva ammatti ei toteutuisi. Minä olin sellainen seikkailija-elämänkoululainen, joka oiskeli filosofiaa,, psykologiaa, venäjän kieltä ja kaikkea muuta omaksi sivistyksekseni ja itseni kehittämiseksi. Näin jälkeen päin ajatellen ei ollut hullumpi ajatus sekään ja se sivistys auttoi sitten myöhemmin tietokonealan töissä: en ollut mikään insinööri vaan humanisti mysö työskennellesäni atk-suunnittelijana Helsingin yliopiston slaavilaisten kielten laitoksella (vuonna 1996 siitä tuli Slavistiikan ja baltologian laitos, joka toimi vanhoissa tiloissa Vuorikatu viidessä).

Jos näköni olisi ollut normaali eikä voimakkaasti huono, lähellä sokeutta, muttei kuitenkaan riittävän hono sokeaksi, olisin ehkä voinut Oulun ja Jyväskylän yliopistoissa päästä ihan tutkintoon saakka. Kävin jopa Näkövammaisten keskusliitossa apuvälinesovituksessa, mutt aminulta evättiin lukutelevisio. Kukaan ei tuntunut hoksaavan, että lukemiseni oli niin hidasta ja hankalaa, ettei olisi ollut mahdollista pärjätä runsasta lukemista vaativilla aloilla, jotka olin valinnut: kirjallisuus, aate- ja oppihistoria, filosofia, sitten myöhemmin yhtieskunnalliset aineet. Olisiko edes riittänyt 12-tuntiset lukupäivät suurennuslasilla tihruten kaikkeen siihen lukemiseen, joka olisi tarvittu menestymiseen. Lisäksi vaikuttivat muut asiaat: nuortuuden kapina, joka oli kotiolojen takia jäänyt toteutumatta teini-iässä, se, että häpesin itseäni ja näkövammaani, en edes kehdannut näyttää toisille, että tarvitsin suurennuslasia. Vahvoja silmälasejani en voinut kuitenkaan piilottaa, mutten halunnut puhua näkövammastani kenellekään: en pyytää apua, vaikka olisin sitä tarvinnut. Esimerksiksi ruokaloissa en nähnyt ruokalistaa, mutten pyytänyt ketään lukemaan sitä minulle vaan jätin mieluummin käymättä siellä ja lähdin kaljalle.


 

 
Taksisin vuoteen 1997. 
Sieltä Helsinin yliopiston laitokselta minä sitten kävin aamuisin, ruokatauoilla ja usein iltaisin ja viikonloppuisinkin tutustumassa Helsingin keskusta-alueeseen. Tämä kuva on Senaatintorilta jsoksu huhtikuulta 1997. Silloin minulla oli jo alaleuassa titaanioksidi-implantit.





  Sen jälkeen ei tarvinnut paljoa kiinnittää hampaisiin huomiota vaan tämä tilanne pysyi vakona pitkään . En tainnut 2000-luvun alussa montaa kertaa käydä edes paikkauttamassa. Muutaman kerran Australiassa vuosina 2006-2009 kun vaimon työpaikan siivellä saatu yksityinen terveysvakuutus korvasi vuosittaiset tarkastukset ja tavanomaiset hoidto. Silloin laitettiin kulmahampaisiin lisää amalgamia ja myöhemmin myös komposiittimuovia.  Niitä on vuosikymmenten aikana tungettu suuhuni vamraankin kilokaupalla.  Myös juurihoito on tehty ainakin yhteen hampaaseen.
Kuvasta näkyykin, että yläleuassa nenän alla ei ole nää juuri vaan pelkkä posliinisilta, sen ytimenä taitaa olla valkokultaa ja/tai muita metelleja samoin kuin alaleuan implanttien varaan tehdyssä sillassa. Syntyessäni oli alhaalla keskellä kaksi hammasta. Ne säilyivät aina noin 25-vuotiaiksi saakka, jolloin poistettiin se, mitä niistä oli jäljellä. Yläleuassa oli kaksi iso jäniksenhammasta, jotka hiottiin piikeiksi vuonna 1989 siltaa tehdessä.

Yllä oleva röntgenkuva on vuodelta 2020, jolloin aioin käydä Thaimaassa korvauttamassa kaikki amalgamit keraamisilla paikoilla. Se jäi tekmättä silloin, mutta toteutui vuonna 2016 Ukrainan Kiovassa.

Viimeinen hoitokerta Suomessa oli heinäkuussa 2016, jolloin Joensuussa laitettiin ainakin yksi tilapäinen lääkepaikka.   Se ehkä oli se tekijä, joka motivoi minut hakeutumaan Kiovalaiseen hammashoitoon myöhemmin samana vuonna.



 tuona vuonna 2016 vietin puolet ajastani Ukrainassa oopettaen vapaaehtoisena suomea ja englantia. Kiovassa vietin syksyn opettaen Skandinaavisessa koulussa.  Lumi-dent-nimisen klinikan ohi kävelin kerran palatessani hieronnasta. Vasemman jalkani akilleen kantapää oli vioittunut Malesian viidakkokävelyllä vuonna 2015 niin pahasti, että kävelykin sujui välillä vain keppiä apuna käyttäen. Opettavainen kokemus oli sekin sillä keppi auttoi minua eirytisesti Vietnamin suurkaupunkien liikenteessä katua ylittäessäni. Opin hyväksymään vanhuuteni ja "rampauteni" ja näytin rohkeasti heijastimella varustettua keppiä   Keppi eli kävelysauva on edelleenkin käytössä lähes aina kun vierailen isoissa kaupungeissa.


Vuonan 2016 tuli kuluneeksi 30 vuotta Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Osallistuin paikalle tehtyyn tuorstikierrokseen ja näin myös sen onnettomuusreaktorin. Kuvakoosteen keskellä kuva Kiovasta samalta vuodelta ja oikealla kuva Taiwanista joulukuulta 2019.

Lumi-dent mainosti olevansa kansainvälisen tason hammaslääkäriasema ja niin se tekee edelleenkin. Onneksi minä en hakeutunut englanninkieliseen palveluun vaan asioin venäjäksi, mikä silloin vielä oli maassa normaalia muualla paitsi Lvivissä, jossa vaadittiin usein ukrainan kieltä. Venäjäksi palvelu olis elvästi edullisempaa kuin englanniksi. Sainv arsin hyvän tarjouksen viisaudenhampaiden poistosta ja amalgamipaikkojen korvaamisesta keraamisilla.
 
Röntgenkuvassa yllä  näkyvät neljä viisaudenhammasta siis poistettiin. uutta kokokuvaa en ole hampaistostani vieläkään saanut. Sellaista ei otettu pooiston jälkeen siellä eikä myöskään täällä vietnamissa.   Jälkeen päin, vasta tänä vuonna, huomasin, että keraamisilla paikoilla oli korvattu vain näkyvät paikat, Niistä kun yksi  irtosi tänä keväänä, sen alta paljastui hammasta poistettaessa iso möhkäle ikivanhaa amalgamia.



Sitä vanhaa amalgamia tosiaankin jäi paljon vielä´´Kiovankin korvausten jäljiltä. Se näkyy yläkuvassa oikella juuri siellä, mistä se tänä vuonna lähti irti jättäen ison aukon. Omaa hammasta ei siinä ollut jäljellä juuri muuta kuin juuri ja vähän reunoja.  Tuossa vasemmalla näkyvä posliinikruunun lohkeama oli ehkä juuri se sama, joka oli korjattu Kiovassa 2016. Nyt siinä ei enää pysynyt Vietnamissa laitetut paikat, joten siihen tehtiin uusi puolikas siltaa. Se oli täällä hyvin edullinen kylähammaslääkäri, joka työskenteli ilman assistenttia. Hänen poratessaanpiti minun itseni huolehtia siitä, että mitään ei mennyt kurkusta alas. Hän sitten pysäytti välillä poransa ja imuroi jätteet kunnes taas jatkoi. Tuon Oulussa vuonna 1989 tehdyn yläsillan hän sahasi ksekeltä poikki ja korvasi oikean puolen uudella niin, että lohikeama oli mennyttä. Kuvassa näkyvät ne piikeiksi hiotut omat hampaat sillan alla.




Tässä kuva elokuun lopulta juuri ennen kuin tuonne vasemmala näkyvään aukkoon, toukokuussa poistetun kulmahapaan tilalle oli laitettu implantti ja siihen suojaruuvi. Sen viereisestä runimmaisesta hampaasta paistaa vielä amlgami. Aion vaihdattaa siihen toisenlaisen paikan ennen kuin implanttiin laitetaan kruunu paikalleen. Kuva on yhdistetty kolmesta videokuvan ruutukaappauksesta.




Implantti laitettiin elokuun lopussa ja sen luulumista on seurattu syyskuun ajan ottamalla paikallisia röntgenkuvia. Sekä oman kokemuksen, että kuvien perusteella paraneminen on tapahtunut normaalisti tai hyvin. Leuassa tuntui puutumista noin kolme viikkoa operaation jälkeen. Viimeksi sitä tuntui ihan leuan kärjessä. Ilmeisesti poraaminen tai puudutuspiikki olivat vahingoittaneet hermoja. Jotainv astaavaa tapahtui ilmesesti vuonna 1997, jolloin ensimmäiset neljä implanttia laitettiin Helsingin kirurgisessa sairaalassa, kirralla. Minut nukutettiin, koska oli mahdollisuus, että lonkastani otetaan lisäluuta leukaan. Niin ei kutienkaan tehty. Leikkaava lääkäri kuitenkin kertoi poistaneensa kitarisat siinä samalla.  Siitä leikkauksessta asti sekä maku- että hajuaistini ovat entistä heikompia. Tietysti silloin siihen oli osasyynä myös tupakointi, jota harjoitin aina vuoteen 2002 saakka välillä jopa 50 savuketta päivässä.  Ne aistit eivät kuitenkaan ole parantuneet tupakoinnin lopettamisen jälkeen eivätkä koskaan vamrasti palaudukaan. 

Voiko hammashoito tai muu suukirugia tuhota maku- ja hauaisti?. Tähän kysymykseen löytyy nykyään vastauksia myös netistä, tukea käsitykselleni, että minulle on käynyt niin. Tilanteen korjaamiseksi ei voine paljo tehdä?

Samalla kehon alueella pysyäksemme, voin kertoa, että siitä on vuosi kun uniapneani todettiin mittauksissa eli havaittiin enimmäkseen hypoapnean tyyppinen uniapnea: siinä hengitykseni ei ole tarpeeksi voimakas, jotta elimistöni saisi tarpeeksi ilmaa/happea.  Kaukauden verran minulla oli lainassa saigonilaisesta  sariaalasta CPAP-laite, Philip respironics. Silloin viisumiasiani olivat niin epävarmalla pohjalla, etten tiennyt kannattaako ostaa täältä Resmed kallilla hinnalla vai käydä ostamassa se jostain muualta, esimerkiksi Suomesta, paljon halvemmalla. Noiden laitteiden hinnat ovat täällä todella pljon Suomea korkeammat. Epäilen sen johtuvan siitä, että laskun maksaa useimmiten vakuutusyhtiö ja niiltähän voi nyhtää ylihintaa.  Suomessa ei ilmeisesti voi, koska siellä hinnat ovat niin edulliset ja monet saavat laitteen ilmaiseksi julkisesta terveydenhuollosta. Minä en saa, joten ihan omilla rahoillabni pitää maksaa, aikanaan omalla työllä tienatuilla.

Ostin laitteita vuokraavalta suomalaiselt yritykseltä käytetyn Airsense 10 -laitteen sekä siihen uuden maskin.  Ilman Suomessa asuvien kavereiden ja yhden tänne matkustaneen apua en olisi saanut niitä tänne Vietnamiin. Kiitos heidän, sain marraskuun alussa 2020. Siitä lähtien laite on olltu käytössä käytännöllisesti katsoen aina kun olen ollut unten mailla. Nykyään  nukun 6-8 tuntia yössä ja terveyteni on huomattavasti kohentunut.




Viime vuoden syyskuusta tämän vuoden maaliskuuhun kävin lähes joka aamu 3 - 12 km:n sauvakävelylenkillä. Se paransi terveyttä ja piti myös painoa aisoissa. Sitten kävelyt jäivät ensin jalkavamman takia. Jälleen se vasen jalka, joka tuntuu oelvan akilleen kantapääni. Nyt siihen tuli iso rakko johtuen siitä, että panin jllkaani uudet juoksukengät ilman sukkia. Sitten kun vielä vaimo kertoi, että poliisi on kiletänyt minua liikkumasta ulkona aamuöisin ja vielä lisäksi, kun aloin nukkumaan paremmin, jäivät lenkit tekemättä. Niin on jatkunut jo yli puoli vuotta ja se näkyy vatsan seudulla. 
Pitäisi aloittaa uduestaan ja uhmata poliisin kieltoa ja sitä epämukavuutta, miten täällä ihmiset osoittelevat tiellä kulkijoita silmiin tehokkailla taskulampuilla.  Yksinäisyyttä ja rauhaa, sitä, että voisi kävellä tapaamatta tai edes näkemättä muita ihmisiä, sitä minä täällä kaipaan.

Täällä on liikaa ihmisiä, liian vähän metsiä ja liian kuuma. Siksi haaveilen korkeammalle vuoristoalueelle muutosta. Toki yritän olla jattelematta, että aloitan kuntoilun vasta sitten kun ...


Lisää vasemman jalan vaivoja valitellakseni: elokuun 28. päivä kun laitettiin se yllä kerrottu implantti, poltin jalkani parkkipaikalle viereemme pysäköidyn mopon pakoputkessa. En huomannut sitä asetellessani Erikiä polkupörän turvaistuimeen. Enkä heti laittanut siihen aloe veraa enkä muuta lääkitsevää voidetta, joten siihen pääsi nousemaan rakkula, joka on nyt särkenyt ja märkinyt yli kuukaden. parantumista ei ole juurikaan tapahtunu, vaikka nyt laitankin sihhen alevoidetta monta kertaa päviässä.

Toki en malta olla repimättä siitä rupia, sillä sitä limaa tai märkää erittyy paljon ja muodostaa paksua rupea siihen ylle ja ympärille. Muistan joskus Oulun terveyskekuksessa lääkärin myöskin repineen muodostunutta rupea palovamman ympäriltä. 


Tuo sama koipi vihoitteli myös kesäkuussa 2017 kun olin palannut viimeisiimmältä Suomen-reissultani. Se oli myhös ensimmäinen ja samalla viimeinen kerta kun lensin Aeroflotilla. Finnairilta ostin lipun Helsinki-Hanoi-välille, mutta lennon toteutti Aeroflot ja välilasku oli Moskovassa. Parin päivän kuluttua paluustani alkoi se jalka sitten turpoamaan. Siihen ei tullut mitään ruhjetta vaan punainen alue, joka oli tosi kipeä ja nosti korkean kuumeen. Jalka oli niin kipeä, etten pystynyt sillä edes astumaan kunnolla. Käytiin  tulevan vaimon kanssa lääkärissäj ja saatiin antibiootteja. Röntgenkuvisssa myös käytiin, mutta ei iellä mitään havaittavaa ollut. Joku Facebook-kavereistani epäili veritulppaa. Reilun viikon päästä käytiin lähikaupungissa kiinalaistaustaisella lääkärillä, joka oli tunnettu parannustaidoistaan. Hän vain sievli sitä kohtaa eikä tehnyt muuta. Kun huomasi ärtyneen ilmeeni, pakkasi annospusseihin jotakin lääkettä. Jo kotimatkalla tunin, kuinka jalasta kipu alkoi vähetä ja seuraavana päivänä se oli terve. 

Nyt en ole käynyt tuolla lääkärillä. ehkä pitäisi.

Sein sijaan Aeroflotia en enää käyttäisi mistään hinnasta enkä astuisi Venäjän maaperälle. Taannoinen haaveeni matkustaa Vietnamista Kiinan, Mongolian ja Siperian kautta Suomeen on haudattu. Vaikka Venäjän federaation nykyinen terroristivalta kukistuisikin ja tilalle tulisi jotain ihmimillistä, veisin nyt aihetettujen vauroiden korjaamisen ja luottamuksen palauttamiseen enemmän aikaa kuin minulla on ikää jäljellä.  Nyky8isen elinajanodotten mukaan minulla on vielä parikymmentä vuotta jäljellä. Se on suurin piiretin sama aika kuin olen aseunut Suomen ulkopuolella lähdettyäni sieltä tammikuussa 2002.

Venäjä jatkaa siis edelleenkin sotaansa, käytännössä kansanmurhaa, Ukrainaa vastaan. Ukraina pystyy edelleenkin puolustautumaan erittäin hyvin ylivoimaa vastaan, ksoka se saa aseita ja muuta apua länsimailta.  Kuitenkin sodan hinta on kaikille ihan liian kova, mukaan lukien luonto, eläimet, aineellinen omaisuus ja myös venäläisten hyökkääjien elämä. Heitä on Ukrainan arvion mukaan kuollut liki 300 000.

Minä siis jatkan venäläsiten tuiotteiden, mm. tattarin, boikotointia, samoin vältän venäläistä musiikkia, kirjallisuutta, kulttuuria ja kieltäkin.  Kaikille niille  tulee paras korvaaja Ukrainasta.

Nokia 

Aika moni tuttavani on kuullut suustani, että minä käytin lapsena Nokia-kumisaappaita ja teininä Nokia-vessapaperia, että isäni on asunut Nokia-nimisessä kaupungissa ja että eräällä kaverillani lukee passissa syntymäpaikkana Nokia eikä se ole vitsi. 


Olen muutaman kerran ostanut Nokia-puhelimen varapuhelimeksi. Vuonna 2014 ensimmäisellä Vietnamin-matkallani ostin A15-mallin puhelimeksi, jonka saatoin ojentaa satunnaiselle kadulla tapaamalleni ihmiselle, jolta pyysin apua: soitin puhelimelle englantia osaavalle vietnamilaiselle kaverille, joka sitten tulkkasi puhelimen välityksella sen, mitä vierelläni seissyt englantia osaamaton paikallinen sanoi. Sen puhelimen sitten varssti muutaman muun tavaran ohella valetaksin kuljettaja tai hänen apurinsa laittaessaan mtkatavaroitani autons takaluukkuun.


Ennen sitä niitä oli ollut muutamia Australiassa ja sitä ennen sekä Singaporessa että Suomessa työpuhelimina, jopa communicator 200-luvun alussa.  Ukrainasta ostin pikku Nokian vuonna 2016 ja toin sen Vietnamiin. Täällä se taisi päätyä vaimon äidin käyttöön, mutta korvautui uudella jonkin ajan kuluttua.

Nyt on sitten tämä C3 00 -mallia, jossa on 3G ja jopa bluetooth-yhteys, värinäyttö ja polyfoniset äänet, jotka olivat vuosituhannen alussa useimmilla vain unelmissa.  Noita hieman vanhempia käytettyjä Nokioita ja mutia sain Australiassa ollessani vaimon tuomina Singaporesta. Hänen veljensä oli taksinkuljettaja ja sai pitää takseihin uonhtuneet lunastamattomat puhelimet. Nettiä minulla ei ollut puhelimessa eikä GPS:ää vielä 2010-2011. Vuonna 2012 taisi jo olla, muttei se kovin hyvin toiminut.

Tässä reilut 10 vuotta vanhassa Nokiassa ovat nettipalvelut muinosien Nokian OVI-palvelun takana, joka ei enää ole käytössä. Minä käytän sitä lähinnä tekstiviestien vastaanottamiseen. Nettikaupasta ja muista palveluista tulee vielä paljon pyyntöjä tekstiviestivahvistukseen.  

Esittelin Erikille pelit, jotka ovat tuossa puhelimessa. Hän ei niistä innostunut. Matopeliä siinä ei tainnut ollakaan.



Saisihan täältä toki noita uudempiakin Nokia-älypuhelimia,  mutta ihan tuotemerkin takia en sellaista halunnut ostaa. 


Pitkään täytyi miettiä, että minkä puhelimen ostaisin vaimolleni syntymäpäivälahjaksi alkukuusta. Kyse on lähinnä siitä, etten miellläni kannata Xiaomi-Redmi-tuotteita, koska yhtö jatkaa edelleen toimintaansa Venäjällä. Kutienkin Redmi on ollut suosikkipuhelimeni jo muutaman vuoden, joten annoin periksi enkä halunnut ottaa riskiä vaan päädyin Redmi Note 12 -puhelimeen. Aluksi yritin ostaa sen netistä, mutta ei onnistunut, joten kävin paikallisessa kaupassa ostoksilla.

Vaimon perimä vanha Redmi Note 8 toimii vielä ihan hyvin, mutta se on ollut Erikin kovassa pelikäytössä. Nyt hän otti tuon uduen samaan käyttöön. Hän osaa jo tise asentaa siihen pelejä ja käyttää useimpia. Valitettavasti tilanne on lipsahtanut siihen, että hän saa pelata melkein päivät pitkät, mikä ei ole hvyäksi hänen kehitykselleen. 

Toki yritän tarjota hänelle vaihtoehtoista tekemistä: piirtämistä ja matkoja leikkipaikoille, uusin ihmisten tapaamista, pelivideoiden sijasta opetusvideoita ja muuta kehittävämpää.

 

Pari-kolme kertaa viikossa käymme leikkitiloissa. Pyöräillessmme sinen ja takaisin Erik pulisee kuin papaupata: kertoo kaiknelaista (englanniksi) ja kommentoi minun sanomisiani. Hän myös suuttuu herkästi, jos asiat eivät suju hänen mielensä mukaan: hänkieltää minua laulamasta, puhumasta silloin kun hän puhuu aj hän usein mittii minua siitä, että teen asioita väärin, ajan väärää reittiä.  Ehkä noita asioita ei voi laittaa muun kuin normaalin kehityksen piikkiin? Ainakin haluan ajatella että se on osa uhmaikää.  Samanlaista komentelua ja pomotusta saavat kokea hänen äitinsä, isoisänsä ja isoäitinsä. Myös vaimon siskon pojille hän välilä suuttuu ja riitelee heidän kanssaan. 

Leikkipaikalla vain viiden kilometrin päässä kotoa, on Suomi-huoneeksi ristimämme paikka. Se on jouluteemainen paikka, jossa myös sataa lunta. Lumi on styrox-muruja, jotka imetään kohti kattoa ja puhalletaan sitten alas.

Minä olen sanonut, että halua hänestä lammasta, totteleviasta alistujaa vaan aktiivisen etsijän ja keksijän.ehkä tämäkin on osa sitä kehitystä?

Eräänä päivänä jouduin viemään hänet kotiin kesken leikkitoukion hänen uusein englannikielisten ystäviensä kanssa, koska hän alkoi tappelemaan ikäisensä pojan kanssa lelusta, jonka molemmat halusivat. Tämän pojan kanssa on ennenkin syntynty kahnauksia. Ehkä tein virheen viemällä hänet pois tilanteesta. Olisi ehkä pitänyt selvittää se paikan päällä. 

Olen hieman huolissani siitä, että hänellä ei ole kunnon sosiaalisia konhtakteja muihin lapsiin. Muutamiin aikuisiin niitä on.

Miltei päivittäikn hän on tekemisissä noin parikymppisen naapurintytön kanssa. Tytön häissä hän ei halunnut smaaan kuvaan, mutta arkena tyttö käy häntä tervehtimässä ja hän juttelee tämän kanssa vietnamiksi. Myöd kun käymmr ksupsdds, Rtik hsluss odys joysin tytölle. Me emme kumpikaan edes tiedä tämän tytön nimeä. Hän on Erikille vain "girl", kuten isosisä ja monet muut miehet ovat "man" ja naiset "woman". Isoäiti sentään on "grandmamo" (kuten hän sen lausuu).

Oli aikamoinen yllätys, kun eräs lauantai otin pitkästä aikaa sohvasurffarin yhdeksi yöksi. Nuori vietnamilainen mies, joka tuli polkupyörällä 50 km päästä ja jatkoi seuraavana aamuna kohti Saignoia ja siitäkin vielä edemmäs. Erik tuli hänen kanssaan erittäin hvyin toimeen englanniksi. Tämä video näyttää sen, miten Erik hyvin asiallisesti korjaa pojalle nimensä kirjoitusasun. 



Toisenkin sohvasurffarin tapasin tässä kuussa. Tosin hän ei meillä yöpynyt vaan kävin tapaamassa häntä 15 kilometrin päässä kaupungissa, jossa hän oli aloittanut englanninopettajana paikallisessa kielikoulussa. Tämä nuori algerialaisnainen toivottavasti saa tavat myös Erikin joku päivä.

Linux

Linus Torvalds, Helsingin yliopiston opiskelija alkoi kehittelemään omaa käyttöjärjestelmäänsä 1980-90-lukujen vaihteessa. Sikäli sekin on Made in Finland, joskin nykyiset Linux-jakelut ovat suuren joukon ryhmätyötä, joka perustuu muillekin keksinnöille kuin Torvaldsin. Siellä on kasoittain avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, joita alan harrasjat kehittävät jatkuvasti. Minä asensin ensimmäisen Llinuxini vuonna 1993. Taisi olla Slackware-jakelu, jonka lataaminen ja kopooiminen korpuille vei tuhottomasti aikaa ja vaati levytilaa sen mittapuun mukaan valtavasti.  Kehittäjää minusta ei koskaan tullut eikä kunnon ohjelmoijaa, vaan tukihenilö ja järjestlemien ylläpitäjä.



Tietiokoneharrastus on jäänyt viime vuosina aika taka_alalle, mutta tänä vuonna se on aktovoitunut, kun olen halunnut löytää opetusohjelmia Erikille ja säätää laitteet niitä varten  Se on sitten vienyt mukanaan. Toukokuussa ostin uuden tietkoneen:  Interl-xeon e2176m  -prosessorilla varustetun Lnoeov M900-sarjan minitietokoneen, johon sitten päivitin muistin 1-teratavun NVME M2-SSD-levyyn ja toisen 1 teratavon SATA-SSD:hen. Muistin päivitin 32 gigatavuun. Mukana tuli Windows 10 pro-lisesnssi ja lisäksi laitoin siihen Ubuntu 23.04 -Linux-jakelun.

Kannettavaa en halunnut ostaa, koska  en sellaista tarvitse enää. Enhän enää halua matkustella. Mini-PC oli  käytettävyydeltään ja hinta-laatusuhteeltaan paras. Olkoonkin, että nämä saattavat olla käytettyjä malleja. Ainakin tämä oli jäjrestelmänä kolme vuotta vanha ja sitä oli uusittu sen jälkeen. Minä jatkoin uusimista edellä mainituilla parannuksilla.



Nyt elokuussa päätin jatkaa kokeiluja ja virittelyjä, uudempaan tekniikkaan tutustumista, uhrasin yli 500 euroa ostamalla toisen miniteitokoneen: HP Elitedesk 705 G5 mini pc - Ryzen 5 3400G + AMD Vega 11. Siinäkin on NVME-musitia ja lisäämäni SATA SSD-levy ja vain 16 gigtavua muistia. Käyttöjärjestlmänä on Windows 11 pro ja sen rinnalla Ubuntu Linux.


Kaikenlaista tavaraa on pieni huone pullollaan! Vasemmalla Erikin kone ja oikealla minun.

Virittelyä ovat molemmat järjestelmät vaatineet.  Kolmas kone, se vanha HP:n i3-kannettava 4 gigatavun muistilla on nyt odottavmaas uutta käyttöä tai uutta omistajaa.  Sen olin ostanut eräältä rahan  tarpeessa olevalta tuttavaltani Saigonissa. 

Gigabyte G24 F2 24-tuuman näyttä, FHD, PSI 166 hz ei liene parhaita pelinäyttjä, mutta toivottavasti mukava silmilleni.




Vielä loppusilauksena odotan saapuvaksi n. 160 euron hintaista 24-tuuman näyttölaitetta, jolla korvaan vanhan 19-tuumaisen omassa työasemassani.  Sen jälkeen saavat virittelyt riittää ja minun täyutyy panostaa enemmän pojan houkuttelemiseen muihin harrastuksiin kuin puhelimella pelaamiseen. 


Meilä on se pieni uima-allas, musiikkivehkeitä, piirustusvälineitä ja ne leikkipaikat sekä muta kivaa pyöräilymatkan päässä.  Toivon, että joku päivä pääsemme myös matkustamaan yhdessä vähän kauemmas.
Paikallisen matkustelun parantamiseksi olen törsännyt rahojani myös uuteen 16Ah Lithium-ioni-akkuun. Vanhan 12Ah lisäksi sen kun laittaa pyörän kyytiin, niin tuolla noin viidellä kilolla voimaa, pitäisi päästä jopa 50-60 kilometrin päähän varsinkin, jos käyttää välillä myös jalkoja apuna.  Ehkä niin pitkälle ei Erikin kanssa ajeta, mutta minä voisin yksin kokeilla. Erikin kansa toivottavasti pääsemme myös matkustamaan bussilla. Nyt hän pelkää sitä ajatusta, koska Saigonissa ja kauempana täytyisi nukkua muualla kuin kotona äidin vieressä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti