Niin kuin tammikuun kirjoituksesta kävi ilmi, oli uusi mahdollinen ostettava maapala vahvasti näköpiirissä. Naapuritontin nainen oli valmis myymään kapean kaistaleen, joka oli hänellä lähinnä vesijättömaana.
Jonkin verran saisi töitä tehdä maan korottamiseksi vieressä olevan hedelmätarhan tasolle sekä veiojien uudelleen järjestämiseksi. Optimistina aloin tehdä suunnitelmia erakkoamajan ja puutarhan rakentamiseksi. Kerroin asiasta myös Facebookissa ystävilleni sekä joissakin permakulttuuriryhmissä.
Olisi niin kätevä järjestää olemassa olevalta tontillta eli kumppanini vanhempien ja muun suvun asuttamalta käynti tuolle meidän paikallemme, aluksi lähinnä minun. Pienellä rahalla pääsisi oman alkuun ja sitten voisi pikku hiljaa parannella ja laajentaakin sitä. Aluksi ei tarvittaisi sähköä, vessaa, suihkua, nettiä, keittiötä eikä kunnon taloakaan, kun oma paikka olisi takapihalla. Ei tarvitsisi koiriakaan viedä tielle, vaan ne voisit itsekseen kävellä kahden asuinpaikan väliä.
Havittelemamme maakaistale on tuossa vasemmalla tuo kapea niitetty alue. Siitä vasemmalle jäävä hedelmätarha ei kuuluisi kauppaan, mutta se tuntuisi parhaalta mahdolliselta naapurilta.
Alkukuusta oli jo käsiraha makettu ja odotettiin Uuden Vuoden juhlahumun ja häähumun jälkeistä aikaa, jolloin kaupat tehtäisiin. Muutaman päivän kuluttua siitä tuli myyjä, vanha rouva, käymään ja sanoi, että hänen lapsensa vastustavat kauppaa. Niinpä hän halusi peruuttaa sen. Myy ei kuitenkaan suostunut, vaan yritti taivuttaa häntä myymään siitä huolimatta. Asia jäi siis roikkumaan. Se tietysti oli minulle suuri pettymys. Olin jo menettää toivoni ajatellen, ettei tästä mitään tule. Vaimo onneksi ei ole niin herkkä antamaan periksi vaan halusi tiastella ja löytää ratkaisun.
Olin jo aiemmin kysynyt, eikö perhe, eli lähinnä isoäiti ja yksi serkuista, haluaisi myydä osaa riisipellosta meille tontitksi. Vastaus oli ollut ei. Se kuitenkin muuttui myöntäväksi, tai ehkä-muotoon sen jälkeen, kun ensimmäinen myyjä alkoi perumaan kauppaa.
Kuun lopulla ilmeni vielä yksi vaihtoehto ja ennen lopullisia kauppoja tilanne varmaankin elää.
Paikallinen tiilitehdas kertoo siitä, että maaperässä on hyvää savea, erityisesti jokien pohjassa
Inga ja Marek Puolasta kävivät kylässä. He asuivat isoäidin mökissä muutaman päivän, enimmäkseen sairastelivat.
Sitten kävi saksalainen sohvasurffari, joka oli yhden illan yhden yön. Kumppani ja perhe ovat alkaneet pitää siitä, että meillä käy vieraitani.
Erityisen mukavaa on kun käy englantia ja vietnamin kieltä osaava vieras, joka voi olla minulle ja perheelle tulkkina. Sellainen kävi vähän ennen täkäläistä Uutta Vuotta
Uutena vuotena kävi perheenjäseniä vieraisilla. Juhlinta ei ollut ollenkaan niin railakasta kuin se oli ollut viime vuonna.
Hääkuvat oli otettuina ja kutsut lähetetty kun 21.2. lähdin Saigoniin vastaanottamaan ensimmäisiä häävieraitani: ihan Suomesta saakka. Heidän kanssaan asuin muutaman päivän länsimaisissa oloissa Ho Chi Minh Cityssä.
Sitten tultiin tänne maalle ja tutustuttiin uuteen perheeseeni.
Kuun viimeisestä viikosta olisi paljonkin tarinoitavaa, mutta sanotaan vain, että oli vauhdikasta ja erilaista aikaa, myös makoisaa!
Kuun lopussa alkoi häävalmisteluitten loppukiri. Auringonkukkani olivat kukassa juuri oikeaan aikaan.
Kuun viimeisen päivän aamuna minua puri koira. Tuli käynti lääkärillä ja rabies-rokotteen otto, itse asiassa sarjan aloitus. Abhayrab on valmisteen nimi. Sitä otetaan neljän pistoksen sarja.
Kieku
Uusi profiilini Kieku-palvelussa. Kieku on Suomessa kehitettävä podcast- ja minicast-palvelu, sekä portaali että oma palvelu. Eli sinne voi jakaa podcast-syötteitä ja myös tehdä omia minicasteja.
Profiilissa yllä on nähtävillä uusimmat tuotokseni. Tässä alla Youtubeen kopioituja jaksoja. Tämä on se ääniblogi, podcast, minicast.
- Timo Tropiikista esittäytyy - 30.1.2018
- Aamulla vietnamissa - 30.1.2018
- Muutin Suomesta vuonna 2002 - 30.1.2018
- Yksinäisyys ja yksinolo 31.1.2018
- Unelmahäät, ihanneavioliitto 1.2.2018
- Ruisleipä ja salmiakkia - olen suomalainen 2.2.2018
- Iltapäivän ääniä vietnamilaiskylästä 13.2.2018
- Miksi olen vegaani - 14.2.2018
- Uusi vuosi alkaa suhteellisesti 16.2.2018
- Gong xi gong xi on minulle rakkain "joululaulu" 17.2.2018
- Lihava vegaani 18.2.2018
- Hymyilevä läski vapahtaja. Lihava vegaani osa 2 20.2.2018
Kuukauden kirjat
Martti Miettunen, Näinhän se oli.
Syynä tämän kirjan lainaamiseen ja kunteluun oli sukututkimus. Tiesin, että äitini äitipuoli oli Martti Miettusen pikkuserkku. Molemmat ovat jo kuolleet. Juuri muuta en hänestä tiennyt. Hän kyllä kertoi muistojaan 1980-luvun puolivälissä kun vietin mummon luona Raahessa muutamia viikonloppuja. Pappa eli Piehingin kunnan Ylipään kylän mylläri oli jo kuollut muutama vuosi aikaisemmin. En enää muista hänen kertomuksistaan juuri muuta kuin, että hän oli ollut Ylitorniolla kaupassa töissä ja sitten Haapavedellä, josta Erkki-pappa oli hänet löytänyt. Erkillä oli myllystä valtavat velat, jotka hän aluksi jätti kertomatta tuoreelle vaimolleen. Kun tämä sai tietää niistä, hän mietti lähtemistä, mutta päätti uitenkin jäädä, koska oli luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä. Reilun 25 vuotta se liitto kesti, viimeiset alle viisi vuotta omakotitalossa Raahessa. Piehingin Mylly oli myyty vieraalle.
Vaikkei olekaan verisukulainen, halusin silti selvittää Ailin sukutaustan. Ei löytynyt mitään netin sukututkimuslähteistä, joten täytyi tilata virkatodistus Simon kunnan kirkkoherranvirastosta. Sieltä oli mennyt paperi äitini luokse Saloon, jossa se minulle skannattiin. Oli yllätys, etei hänen alkuperäinen nimensä ollutkaan Aili Sofia Marttila vaan Aili Sofia Miettunen. Yritin saada selville, mistä nimenmuutos johtuu. Oliko hän ollut naimisissa ennen isoisääni jonkun Marttilan kanssa?
Sitten hoksasin, että hänen molemmat vanhempansa olivat kuolleet hänen ollessaan alle 10-vuotias. Hänet oli siis adoptoitu johonkin Marttilan perheeseen ja hän oli saanut heidän sukunimensä?
Aili siis oli syntynyt vuonna 1918 hieman sisällissodan (kansalaissota, vapaussota, punakapina) jälkeen. Hänen isänsä kuoli 45 -vuotiaana seuraavana vuonna. Mihin? Äiti Hilda Henriikka Pahniala kuoli kymmentä vuotta myöhemmin 51-vuotiaana. Mihin?
Sain äidiltäni ja hänen sisareltaan tietää, että Aili oli säilyttänyt laatikossaan vanhaa kihlasormusta. Oli ollut jokin kihlaus, joka sitten oli purkautunut. Käsitin, että asiaan olisi liittynyt jotakin dramatiikkaa. Tämä on saattanut tapahtua vuosina 1947 - 1950, sillä Aili oli muuttanut Simon seurakunnasta Kemiin vuonna 1947, sieltä jossain vaiheessa Ylitorniolle, josta sitten palasin takaisin Simon seurakuntaan vuonna 1950. Sieltä hän muutti vuonna 1951 Haapavedelle.
Äidin sisko sai kaivettuaan muistista, että "mummu", siten he Ailia kutsuivat aikuisina, oli kertonut muuttaneensa äidin kuoleman jälkeen Konstu-veljensä taloon. Virkatodistuksesta löytyikin Jaakko Konstantin Miettunen s. 1898 eli hän oli jo tuolloin yli 30-vuotias.
Nyt pitäisi löytää asiaa koskevat adoptio- ja muut asiakirjat.
Päätin lukea Martti Miettusen kirjan saadakseni selville jotakin hänen suvustaan. Ehkä voisi ohimennen mainita myös Ailin perheen?
Sitten hoksasin, että hänen molemmat vanhempansa olivat kuolleet hänen ollessaan alle 10-vuotias. Hänet oli siis adoptoitu johonkin Marttilan perheeseen ja hän oli saanut heidän sukunimensä?
Aili siis oli syntynyt vuonna 1918 hieman sisällissodan (kansalaissota, vapaussota, punakapina) jälkeen. Hänen isänsä kuoli 45 -vuotiaana seuraavana vuonna. Mihin? Äiti Hilda Henriikka Pahniala kuoli kymmentä vuotta myöhemmin 51-vuotiaana. Mihin?
Sain äidiltäni ja hänen sisareltaan tietää, että Aili oli säilyttänyt laatikossaan vanhaa kihlasormusta. Oli ollut jokin kihlaus, joka sitten oli purkautunut. Käsitin, että asiaan olisi liittynyt jotakin dramatiikkaa. Tämä on saattanut tapahtua vuosina 1947 - 1950, sillä Aili oli muuttanut Simon seurakunnasta Kemiin vuonna 1947, sieltä jossain vaiheessa Ylitorniolle, josta sitten palasin takaisin Simon seurakuntaan vuonna 1950. Sieltä hän muutti vuonna 1951 Haapavedelle.
Äidin sisko sai kaivettuaan muistista, että "mummu", siten he Ailia kutsuivat aikuisina, oli kertonut muuttaneensa äidin kuoleman jälkeen Konstu-veljensä taloon. Virkatodistuksesta löytyikin Jaakko Konstantin Miettunen s. 1898 eli hän oli jo tuolloin yli 30-vuotias.
Nyt pitäisi löytää asiaa koskevat adoptio- ja muut asiakirjat.
Päätin lukea Martti Miettusen kirjan saadakseni selville jotakin hänen suvustaan. Ehkä voisi ohimennen mainita myös Ailin perheen?
Miettunen kertookin sukujuuristaan: "Sukuni on asunut Simon kunnan Simoniemen kylässä yli 200 vuotta. ... Simoniemen kylän Pekkalan talon asukkaiksi on vuodesta 1742 lähtien merkitty Lauri ja Marja Pekkala ja heidän kanssaa asuva "gamla" Mattz Miettunen. Matts Miettunen on asunut Simoniemessä neljännesmanttaalin kokoisella verotilalla. Vuonna 1712 Matts Miettunen on merkitty lautamieheksi. Kirkonkirjojen mukaan hänellä ei ollut lapsia. Miettusen nimi on kuitenkin häneltä peräisin, sillä muita Miettusia ei ole kirjoihin merkitty ennen kuin Lauri Laurinpoika ja Maria Pekkala muuttivat nimensä Miettuseksi vuonna 1763 Maria Pekkala oli alkuperäiseltä nimeltään Maria Olavintytär (Olai) Ruicka. Lauri Lauinpojan isä Lauri Pekkala oli syntynyt 1684 ja kuoli 1763. Hänen vaimonsa Maria oli syntynyt 1702 ja kuoli 1758. Lauri Laurinpoika (1741 - 1809).
Johan Laurinpoika Miettunen (1784 - 1824), puoliso Saara Maria Johanintytär Rajanen". Seuraa tarkka sukuselvitys, joka on Geni-palvelussa. Tässä Martti Juhani Miettusen Geni-profiili.
Sittn "Kotitilamme Kuussari oli lohkottu Pekkalan tilasta. Peltoa oli kymmenisen hehtaaria ja metsää noin 100 hehtaaria. Tyypillinen pienviljelystila siis. Isosiäni Antti Miettusen osuus tilasta oli jaettu kahtia. Toista puolta vieljeli isäni veli Jaakko Miettunen. " Tämä jaakko Miettunen ei ole siis Ailin isoisä, vaan seuraavan sukupolvan Jaakko, Ailin isän serkku.
Tässä siis esimerkki siitä, mitä sukututkimus usein on: päättelyä, järkeilyä, palapelin tekemistä, ihmisten elämäntarinoiden miettimistä - ihmisiin tutustumista varsin laajassa mielessä.
Geni on jo niin laaja maailmanlaajuinen sukupuuprojekti, että sama ihminen voi olla sukua useampaa kautta, erityisesti sukulaisen sukulaisia on valtava määrä. Jopa Ruotsin kuninkaallisiin löytyy minultakin sukuyteys, siis yhteys, ei sukulaisuutta. Sukulaisuuttahan on se, että jo kahdelle henkilölle voidaan osoittaa yhteinen esivanhempi, josta molemmat polveutuvat, he ovat sukua. Aivoliiton kautta ei voi olla tässä mielessä sukua, vaikka sanotaanhan, että kaksi sukua yhdistyy avioitumisen myötä. No, lapsissa näin tapahtuukin. Sen sijaan avioliiton kautta muodostuu sukututkimuksenkin kannalta puolisoiden sukulaisten välille sukuyhteys, ei tietenkään verisukulaisuutta.
Politiikkaa
Ennen sukutietojen kertomista Miettunen kertoo Urho Kekkosen viime vuosista, joihin liittyy presidenttipeli hänen seuraajastaan: Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen taistelu sekä Mauno Koiviston suosio kansan keskuudessa. Kirja muistuttaa siitä, miten tuolloin oltiin puheissa ja teossa jos ei nyt rähmällään niin ainakin varpaillaan Moskovan suuntaan. Piti korostaa Suomen ulkopolitiikan rauhantahtoisuutta ja muuttumattomuutta.
Minulla liittyy tuohon tohtorien taisteluun ja sen ratkaisuun vuoden 1981 Kuopiossa pidetyssä keskustapuolueen puoluekokouksessa omakin henkilökohtainen muisto kolme vuotta sen jälkeen. Ostin joskus Oulussa pelastusarmeijan kirpputorilta mustan samettisen pikkutakin. Sen taskusta löytyi kaksi äänestyslippua: viherä virolaiselle ja punainen karjalaiselle tai päinvastoin. Kumpaakaan ei ollut käytetty.
Vuotta ennen kirpputorilöytyö eli vuonna 1983 Miettunen oli julkaisuut tämän kirjansa. En sitä silloin lukenut, vaikka olin hyvin kiinnostunut politiikasta. Ylioppilaaksi tuloni jälkeen vuonna 1982 olin hakenut Tampereen yliopistoon opiskelemaan sosiologiaa ja tiedotusoppia. Olin myös hakenut Oriveden opiston kirjoittajalinjalle ja Jyväskylän kauppaoppilaitoksen kirjastolinjalle. Mihinkään noista en päässyt edes varasijalle, joten elokuussa olin tyhjän päällä. Viime tipassa soittelin kansanopistoihin ja kysyin peruutuspaikkoja. Sellainen löytyi Kälviältä Keski-Pohjanmaan opistosta. Sinne minut äiti sitten vei, ja minut laitettiin samaan huoneeseen toisen linjani opiskelijan, Korhosen Kaitusn kanssa. Yllä oleva kuva on lavastettu markkeeraamaan hurjaa opiskelijaelämää. Siitä ei näy kunnolla, että minulla oli ruskea samettinen pikkutakki, valkoinen kauluspaita ja farkut. Tukan olisinn halunnut pitää pitkänä, mutta eihän se onnistunut kuin vasta seuraavana vuonna.
Hannu Hirvi opetti meille yhteiskunnallisia aineita Sosiaalis-yteiskunnallisella linjalla. Hän oli Tampereen yliopiston käynyt mies: teoriaa, kalvoja, huumoria, nauhankappaleita poliittisista radio-ohjelmista. Tentin myös monta valito-opin kirjaa. Niistä sai aina hyvät arvosanat kun kaikissa mahdollsiissa tilanteissa kehui Suomen muuttumatonta ulkopolitiikkaa, joka oli Suomen ja Neuvostoliiton hyvien suhteiden ja syvän keskinäisen luottamuksen kulmakivi.
Johan Laurinpoika Miettunen (1784 - 1824), puoliso Saara Maria Johanintytär Rajanen". Seuraa tarkka sukuselvitys, joka on Geni-palvelussa. Tässä Martti Juhani Miettusen Geni-profiili.
Sittn "Kotitilamme Kuussari oli lohkottu Pekkalan tilasta. Peltoa oli kymmenisen hehtaaria ja metsää noin 100 hehtaaria. Tyypillinen pienviljelystila siis. Isosiäni Antti Miettusen osuus tilasta oli jaettu kahtia. Toista puolta vieljeli isäni veli Jaakko Miettunen. " Tämä jaakko Miettunen ei ole siis Ailin isoisä, vaan seuraavan sukupolvan Jaakko, Ailin isän serkku.
Tässä siis esimerkki siitä, mitä sukututkimus usein on: päättelyä, järkeilyä, palapelin tekemistä, ihmisten elämäntarinoiden miettimistä - ihmisiin tutustumista varsin laajassa mielessä.
Geni on jo niin laaja maailmanlaajuinen sukupuuprojekti, että sama ihminen voi olla sukua useampaa kautta, erityisesti sukulaisen sukulaisia on valtava määrä. Jopa Ruotsin kuninkaallisiin löytyy minultakin sukuyteys, siis yhteys, ei sukulaisuutta. Sukulaisuuttahan on se, että jo kahdelle henkilölle voidaan osoittaa yhteinen esivanhempi, josta molemmat polveutuvat, he ovat sukua. Aivoliiton kautta ei voi olla tässä mielessä sukua, vaikka sanotaanhan, että kaksi sukua yhdistyy avioitumisen myötä. No, lapsissa näin tapahtuukin. Sen sijaan avioliiton kautta muodostuu sukututkimuksenkin kannalta puolisoiden sukulaisten välille sukuyhteys, ei tietenkään verisukulaisuutta.
Politiikkaa
Ennen sukutietojen kertomista Miettunen kertoo Urho Kekkosen viime vuosista, joihin liittyy presidenttipeli hänen seuraajastaan: Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen taistelu sekä Mauno Koiviston suosio kansan keskuudessa. Kirja muistuttaa siitä, miten tuolloin oltiin puheissa ja teossa jos ei nyt rähmällään niin ainakin varpaillaan Moskovan suuntaan. Piti korostaa Suomen ulkopolitiikan rauhantahtoisuutta ja muuttumattomuutta.
Minulla liittyy tuohon tohtorien taisteluun ja sen ratkaisuun vuoden 1981 Kuopiossa pidetyssä keskustapuolueen puoluekokouksessa omakin henkilökohtainen muisto kolme vuotta sen jälkeen. Ostin joskus Oulussa pelastusarmeijan kirpputorilta mustan samettisen pikkutakin. Sen taskusta löytyi kaksi äänestyslippua: viherä virolaiselle ja punainen karjalaiselle tai päinvastoin. Kumpaakaan ei ollut käytetty.
Vuotta ennen kirpputorilöytyö eli vuonna 1983 Miettunen oli julkaisuut tämän kirjansa. En sitä silloin lukenut, vaikka olin hyvin kiinnostunut politiikasta. Ylioppilaaksi tuloni jälkeen vuonna 1982 olin hakenut Tampereen yliopistoon opiskelemaan sosiologiaa ja tiedotusoppia. Olin myös hakenut Oriveden opiston kirjoittajalinjalle ja Jyväskylän kauppaoppilaitoksen kirjastolinjalle. Mihinkään noista en päässyt edes varasijalle, joten elokuussa olin tyhjän päällä. Viime tipassa soittelin kansanopistoihin ja kysyin peruutuspaikkoja. Sellainen löytyi Kälviältä Keski-Pohjanmaan opistosta. Sinne minut äiti sitten vei, ja minut laitettiin samaan huoneeseen toisen linjani opiskelijan, Korhosen Kaitusn kanssa. Yllä oleva kuva on lavastettu markkeeraamaan hurjaa opiskelijaelämää. Siitä ei näy kunnolla, että minulla oli ruskea samettinen pikkutakki, valkoinen kauluspaita ja farkut. Tukan olisinn halunnut pitää pitkänä, mutta eihän se onnistunut kuin vasta seuraavana vuonna.
Hannu Hirvi opetti meille yhteiskunnallisia aineita Sosiaalis-yteiskunnallisella linjalla. Hän oli Tampereen yliopiston käynyt mies: teoriaa, kalvoja, huumoria, nauhankappaleita poliittisista radio-ohjelmista. Tentin myös monta valito-opin kirjaa. Niistä sai aina hyvät arvosanat kun kaikissa mahdollsiissa tilanteissa kehui Suomen muuttumatonta ulkopolitiikkaa, joka oli Suomen ja Neuvostoliiton hyvien suhteiden ja syvän keskinäisen luottamuksen kulmakivi.
Minulla ei ole tuolta ajalta juurikaan kuvia. Yllä on Perttelin Kaivolan koulu 2010-luvulla. Silloin 1970-luvulla tontilla oli enemmän puita, myös Kiettäjäpariskunnan puutarha. Inkeri ja Sulo Nietula olivat perhetuttuja. Myös tuossa tien vieressä oli puurakennus, joka nyttemmin on purettu. Siinä olivat ensimmäinen ja toinen luokka. Ne luokat olin käynyt Inkereen koulussa, joten en koskaan käynyt tuossa rakennuksessa koulua. Sen sijaan tuossa pysytssä olevassa kävin. Sen sisäänkähynnit taisivat olla hieman erilaiset. Vasemmalta kuitenkin mentiin kolmaanen ja neljännen luokan tiloihin. Ensimmäisen kuukauden syksyllä 1973 meitä opetti Pentti Palkkinen suuressa yhteisluokassa neljäs, viides, ja kuudes. Luokallamme olivat Inkereeltä yhtä aikaa kanssani siirtynyt Kaj Jansen. Viidennellä tai kuudelnnella oli Markku Mutanen, silloinen perhetuttu, Kurajoen kansalaiskoulun opettajan Ermo Mutasen poika, joka nykyään tunnetaan tittelistään ADHD-aikuinen.
Kekkosen kuva oli luokan seinällä, samoin joidenkin muidenkin mahtimiesten.
Tuolloin 1973 tuli öljykriisi, seuraavana tai sitä seuraavana vuonna kun jo opiskelin Kuusjoen yhteiskoulussa, tuli lama ja suurtyöttömyys. Presidentti Kekkonen julisti kansallisen hätätilan ja sitä paikkaamaan asetti hätätilahallituksen. Alettiin rakentamaan Kostamuksen kaivoskaupunkia Neuvostoliiton puolelle lähelle Suomen rajaa. Se loi työtä tuhansille suomalaisille, mutta tarinan mukaan ei ollut koskaan kannattava venäläisille, vaan olin poliittinen hanke kekkosen tukemiseksi. Vuonna 1974 Kekkonen oli saanut neljän vuoden jatkokauden, mutta 1978 olivat taas vaalit tulossa.
Tämä Miettusen kirja valottaa Suomen sisäpolitiikkaa, hallituspolitiikkaa aina 1940-luvulta saakka hyvinkin pikkutarkasti. Siinä muistellaan henkilötitä: Kekkosta, Karjalasita, Virolaista ja kerrotaan kuliessien takaisista tapahtumista: siitä, miten Neuvostoliitto ei luottanut SDP:hen ja sen poliitikkoihin mm. Väinö Tanneriin, miten Kekkonen ei pitänyt Virolaisesta ja suuttui tälle tämän omapäisten lausuntojen takia ja julkisesti syytti tätä Suomen ulkopolitiikan linjan tuhoamisyrityksistä eli surutta löi häntä ulkopolitiikalla kun kyse oli itse siassa sisäpolitiikasta.
Useammastakin kirjast aolen jälkeen päin saanut lukea, kuinka veitsen terällä Suomen itsenäisyys saattoi olla ina 1980-luvun puoliväliin saakka. Suomen saattoi pelastaa Kekkosen ja hänen klaaninsa toiminta, sitä ennen Paasikiven, ja sitten 1980-luvulla hyvä tuuri: Brezhnev oli jo vihannes ja seuraajat Andropov ja Chernenko olivat niin sairaita ja lyhyen aikaa vallassa, etteivät ehtineet saada paljoa mitään aikaan. Sitten tuli Gorbatshov, eikä vaaraa kait enää ollut.
Saattoi olla siis aika tipalla, etten minä syntynyt neuvostokanslaisena tai ettei minusta tullut sellaista. Silloin suuri ja mahtava kommunismin pelko oli naurun aiheena ja ryssäviha tuomittiin vanhanaikaisena ja vahingollisena. Nykyään puhutaan russofobiasta, ja sen tuomitsevat vain lähinnä Venäjän poliitikot ja Venäjä-mieliset antifat ja muut lännessä.
Minun kiinnostukseni alkoi siirtyä politiikasta kirjallisuuden ja musiikin sekä oikeasti hurjan opiskelijaelämän suuntaan, jota harjoitin Oulussa vuosina 1984-87.. En kovin paljoa seurannut päivänpolitiikkaa ennen kuin vasta vuonna 1988, jolloin minusta tuli yhteiskunnallisten aineiden opiskelija. Niistä kiinnostukseni hyppäsi venäjän kieleen ja tietokoneisiin, joista tulikin sitten ammattini 1990-luvulla. Tietokoneen ostin vuonna 1990 ja nettiin pääsin jo vuonna 1991.
Helmikuun kuvia erillisessä Google-kuva-albumissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti