Sivut

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Maaliskuu 2017 - Ukrainassa taas ja ikävä Vietnamiin



Täällä Ukrainan Kiovassa on kevät. Saavuin tänne maaliskuun 15. päivä Vietnamista lentämällä tehden välilaskut Thaimaan Bangkokissa ja Kazakhstanin Almatyssa. Siihen matkaan meni kaikkiaan neljä päivää. Ensimmäinen ptkä lento oli etelästä pohjoiseen eli siinä ei taidettu ylittää kuin yksi aikavyöhyke.  Ilmasto siinä toki muuttui. Almatyssa oli lunta, muttei sentään pakkasta astetta paria enempää.






Ilmaston puolesta muutos oli suurempi.  Vietnamin Lai Vungissa, josta lähdin, oli sellainen lempeä kuumuus: maaseudulla kasvuston varojoss +25:sta +35 asteeseen. Jokien ja kanavien ansiosta tuulenvire piti tukaluuden poissa. Sitten Thaimaan Bangkokissa ja Pattayalla oli hieman kuumempaa. Vietin yhden yön Bangkokissa ja lähdin seuraavana aamuna 12.3. bussilla Pattayalle, jossa suomalainen serkkuni, oikeastaan ensimmäisen serkun lapsi, mikä se nyt lienee puolipikkuserkku oli töissä suomalaisessa firmassa: puhelinmarkkinointia Suomeen. Siellä tapasin myös ihan oikean ensimmäisen serkkuni sekä muita suomalaisia. Yhdestä kaupastakin käytiin ostamassa Turkinpippureita, chilillä maustettuja salmiakkikaramelleja.  Kaikki suosmalaisethan turkkarit tietävät.  No, niitä saa Thaimaasta, ainakin tästä kaupasta Pattayan Jomtien beachilla. 




Se on moottoripyörävuokraamo, jota pitää suomalainen mies thaimaalaisen vaimonsa kanssa.  Saisihan sieltä muitakin Suomi-tuetteita, mutta en olut kovin innokas. Ehkä ukrainalaiselle kaverille olisi voinut Suomi-pipon ostaa. Tai lahjoittaa sellaisen täkäläiselle skandinaaviselle koululle.

Jäipä kuitenkin ostamatta.  Asuinalueen, condominium katolla oleva uima-allas sekä meren ranta tekivät vaikutuksen. Niitä voisi tulla ikävä. Toisaalta sitten en viihdy niin isossa paikassa, en turistikeskuksessa.  En edes suomalaisia kaipaa ympärilleni jatkuvasti. Vaihtelu toki aina virkistää.



No, kiva tavata tuttuja ja tuttuja sukulaisia. Ja ihan kiva oli anuttia thaimaalaista vegaaniruokaa sen jälkeen kun olin yli kaksi kuukautta syönyt pelkästään vietnamilaista vegaaniruokaa: toki erittäin hyvää ja terveellistä.



Thaimmaassa näkyy elintason nousu, sitä myötä myös hintojen. Turistit tuovat sinne paljon rahaa. Infrastruktuuri toimii ja turistin elämä lienee melko turvallista siellä, ja kaikki palvelut saa helposti. Lähes kaikki osaavat englantia.  Vietnamissa on hieman toisin.  Maantieteellisesti matka Lai Vungista Pattayalle on muutama sata kilometriä, mutta kulttuurisesti paljon pidempi.



Vuotta aiemmin, maaliskuussa 2016 olin lentänyt Vietnamista Bangkokiin ja sielä seuraavana päivänä Ukrainan Odessaan. Kahta kuukautta aiemmin olin sanonut hyvästit Malesialle ja siellä olevalle parisuhteelle. Nyt hän li jo estänyt minut Facebookissa ja katkaisuut yhteydenpidon. Olin minä siihen hieman provosoinut julkaissut yhteiskuvia nättien tyttöjen kanssa, kuten minulla tapana on ...

Tämä kuva tuossa yllä ei ole siltä ajalta vaan tältä vuodelta.  Joulukuussa matkustin Ukrainasta Vietnamiin, taaskin Bangkokin kautta ottamaan selvää aiemmin alkaneesta nettisuhteesta, josko siitä voisi tulla jotakin.  Suhtauduin asiaan hyvin skeptisesti, mutta elämä yllätti positiivisesti. Tämä juttu voisi toimia:  rauhallista elämää yksinkertaisen maalaistytön kanssa, joka mieluiten viettää aikaa kokotna perheen kanssa, ei halua matkustella eikä osaa edes englantia, joten verbaalinen kommunikaatio pysyy aika vähissä.  Hän kokkaa minulle, pesee pyykkini.



Hän asuu perheensä ja sukunsa kanssa pienellä maatilalla viljellen riisiä ja hoitaen eläimiä.  Siinä on minun kannaltani ongelma.  Munia tuottavat kanat ovat minulle ok, vaikken itse niitä munia syökään, mutta sitten se, että niitä kanoja viedään aamulla torille elävinä ja ne teurastetaan siellä ostajan silmien edessä.  Ja sitten ne pitävät myös sikoja, jotka tietysti on tarkoitus myydä teuraaksi.
Nämä kolme kuuakutta asuimme parhaan talossa ja heidän pihapiirissään.  Tulevaisuudessa ei ehkä tarvitsisi asua ihan niin lähellä mutta jossain naapurustossa kuitenkin.  Perhe tuo hänelle tukea ja turvaa, tyydyttää hänen sosiaaliset tarpeensa.   Se sopii minullekin varsin mainiosti. Kun olen poissa, minun ei tarvitse murehtia sitä, että olen jättänyt hänet yksin. Malesialaisen kanssa oli sellainen murhe. Hän koki yksin jäämisen lähes hylkäämisenä ja se näkyi myös hänen mielialassaan.



Nyt kun lähdin, en läntnyt suhdetta pakoon, vaan siksi, että olin niin luvannut ja suunnitellut, myös siksi, että haluan nähdä mitä tällainen kolmen kuukauden ero tekee suhteelle. Minulla kkun on perhe ja suku Suomessa ja siellä pitää käydä, eikä liene kovin helppoa mennä sinne yhdessä, joten jos juttu toimisi niin että minä käyn olemassa Suomessa pari-kolme kuukautta vuodesta ilman että siitä tulisi ongelmaa suhteelle.



Lai Vung, Sa Dec,  Mekong-joen suisto, kauniit maalaismaisemat, joisa on kiva pyöräillä ilman, että autoliikenne uhkaa jatkuvasti henkeä ja terveyttä. Niissä maisemissa viihdyin ja vakavasti olin sitä mieltä, että se voisi olla oikea paikka asettua vanhenemaan.   Nyt kun lähdin pois, halusin testat tuota ajatusta.  Harkitsin jo vakavasti koko matkan perumista, sitä, että jättäisin lennot käyttämättä, plalaisin Tahimaasta takaisin hanikittuani uuden kolmen kuukauden turistiviisumin Vietnamissa oleskelua varten. Sen voisi sitten uusi kolme kertaa, joten maassa voisi olsekella välillä poistumatta jopa vuoden.




Vielä Thaimaassakin mietin asiaa vakavasti, samoin Almatyssa ja vielä nytkin täällä Kiovassa.
Päätin kuitenkin muuttaa lippuani takaisin Vietnamiin kahta viikkoa aikaisemmaksi, eli lennän toukokuun loppupäivinä Helsingistä Hanoihin.  Siihen on vielä yli kaksi kuukautta ja lähdöstäni on vasta kaksi viikkoa.  Minulla todella on ikävä takaisin.



Almatyssa pärjäsin venäjän kielellä. Ajoin taksilla hotelliin kaupungin keskustaan. Siellä nukuin yön ja aamulla lähdin käveleskelmään. Kävin syömässä intialaista Govindas-ravintolassa, vegaanista tieteankin. Sitten lähdin kävlemään kohti lentokenttää.  Paikallinen kuitenkin halusi laittaa minut bussiin ja minä suostuin. Bussin rahasta ei suostunut ottamaan maksua, koska kävelen keppiä käyttäen. Maleiassa kaksi vuotta sitten  sattunut akillesjänteen vioittuminen hankaloittaa kävelyäni edelleenkin etenkin täällä kylmässä ilmastosa. Vietnamissa se ei pyöräilyä haitannut. No, näkönikin vuoksi kepin käyttö on ihan järkevää. Ja Kiovan metrossa se usein auttaa saamaan istumapikan.



Lento Almatysta Kiovaan tapahti saman yhtiön koneella: Air Astanalla oli moderni kalusto niin kuin on monilla muillakin itäisillä yhtiöillä, mm. Aeroflotilla.  Lento kesti viisi tuntia ja sen aikana ylitetiin neljä aikavyöhykettä. Eli saavuttiin Kiovaan kellon mukaan tunti nousun jälkeen.




Minulla oli edelleen paikallinen sim-kortti ja puhelinnumero voimassa.  Olin ollut yhteydessä kouluun ja pyytänyt heiltä apua asunnon hankkimisessa.  Aluksi he lupasivat hankkia minulle vuokra-yksilön koulun läheltä. Kahta päivää ennen saapumistani kuitenkin ilmoittivat, että se on liian kallis ja kysyivät suostunko asumaan huoneessa, jonka eräs koulun opettajista antaaisi käyttööni.  Suostuin aluksi, mutta kerroin myös harkitseani aiemmin itse vuokraamani asunnon vuokraamista. Ensimnmäisen yön vietin kuitenkin tuon perheen asunnossa.  Huone ilmeisesti kuului toiselle perheen tyttäristä. heillä oli kaksi teini-ikäistä tyttöä, joista molemmat käyvät myös skandinaavista koulua.  Pehreessä on myös kissa ja koira.

Perheen isä kävi hakemassa minut autollaan lentokentältä. Ensimmäisen yön vietin heillä, ja sitten toisena iltana muutin vanhaan tuttuun isoon asuntooni, jossa asuin 6 viikkoa viime vuonna.  Vuodesta 2016 minä vietin liki kuusi kuukautta Ukrainassa, pari Vietnamissa, pari Suomessa ja sitten muutamia päiviä tai viikon-pari joissain muissa maissa: Malesia, Tahimaa, Moldova, Romania, Bulgaria, Makedonia, Montenegro, Kroatia ...



Kirjoitan tätä tuossa lähiössä, Poznyaki,  osoitteessa Mykhaila Drahomanova 23A. Asuntoon kuuluu kolme huonetta ja keittiö sekä WC ja kylpyhuone.  Täällä on lämmin, hiljaista ja jossain mielessä kodikastakin, vaikka kämppä on syvästi remontin tarpeessa. Seinien pakkelointia on jo aloitettu. Kypyhuoneen seinissä on jotain mustaa töhnää, ilmeisesti hometta. Pölyä on myös. Voi olla, että tämä murju tekee minut sairaaksi.




Vanhoja neuvostotyylisiä huonekaluja on. Osa niistä on rikki. Patjat ovat vanhoja ja selälle sopimattomia. Minulla on kuitenkin mukanani aina oma puhallettava Thermaret-patjani, jolla saa kehostakin sängystä siedettävän käyttämällä sitä petauspatjana. Ja jos ei sänky niin sitten patja lattialle maton päälle.   Vietnamissa taas käytetään liian kovia patjoja, jopa vain ruokomattoja, kuten Thaimaassa, joten sielläkin puhallettava retkipatja on ihan käyttökelpoinen.



Olisin voinut jäädä sinne huoneeseen opettajakollgean luo, mutta kaipaan yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja rauhaa.  Sitä ei ollut Vietnamissa tarpeeksi. Talossa ei ollut minkäänlaista äänieristystä, vain peltiseinät, tai lautaseinät, joten kaikki äänet kuuluivat läpi kissat koirat, moottoriveneet, moottoripyörät, kanat, naapurien puhe ... ja KARAOKE!



Ihmiset käyttävät tuloihinsa nähden suuri summia karaokelaitteisiin. Vahvistinten teho riittäisi usein jopa rokkibändille. Nurkassa seisovat isot kaiuttimet.  Isännän lauantai-iltainen karaokesessio kuuluu satojen metrien päähän: synteettinen säestys, puhtaat ja kirkkaat mutta myös sterillit midi-soinnut mollivoittoisissa lauluissa. Joku vanha suomi-iskelmä, yksinäinen tai Elämän valttikortit sopii vertailukohdaksi, mutta laulettuna voimakkaamman tonaalisesti: M.A. Numminen tai alkuaikojen Tuomari Nurmio. Vähän naukuvaa, uikutusta suorastaan. Mitä taodennäköisemmin laulavat onnettomasta rakkaudesta ja kaipuusta. Erityisesti kuukalenterin mukaisen uuden vuoden aikaan, joka tänä vuonna oli Tammikuun lopussa, tämä on suosittua viihdettä. Myöskin häissä ja hautajaisissa paahdetaan nupit kaakossa aamusta iltaan.  Illalla kymmenen jälkeen sentään tuli hiljaisuus.



Meidän talossa ei ole kuin pari ikkunaa eikä niissä ole edes laseja, vain metallikalterit.
Taloon tulee sisään hyttysiä, joten pitää nukkua hyttysverkkojen alla. Alueella ei ole malariaa eikä dengue-kuumetta, vaikka seisovaa vettä on kaikkialla.

Myös eläimiä on kaikkialla ja niiden kakka haisee.  Kanat pääsevät keittiöön nokkimaan ruuantähteitä jopa astioista.



Meidän huoneemme, lähinnä verhoilla ja ohuella lautaseinällä sekä yhdeltä sivulta isolla kaapilla erotettu tila, on olohuoneen seinän takana.  Kun joku alkaa laulamaan karakokea, kutntuu kuin olisi kaituinkaapin sisällä. Ohuet laudat toistavat bassoäänet. Minun pitää silloin juosta ulos. Lähtisin kävelylle tai pyöräilemään, mutt akumppani ja perhe eivät ole innokkaita antamaan minun kulkea vapaasti.  Aamuisin saan lähteä kyllä pyöräilemään ja minun annetaan viipyä iltapäivään asti, mutta eillalla en saisi lähteä kävelemään kylälle.



Minulla on Lai Vungin alueella yksi hyvä ystävä, jonka kanssa voin puhua englantia ja jakaa kokemuksia Vietnamista.  HÄn on ranskalainen Peter, joka on asunut täällä yhdeksän vuotta.  Hän on naimisissa vietnamilaisen naisen kanssa ja heillä on pieni poika.   He asuvat noin 15 kilometrin päässä meistä. Sopiva pyöräilymatka minulle ja tie vie jokien ja kanavien vartta puiden alta pikkukylien halki.  He tulevat joskus kolmisin moottoripyörällä meille.  Täällä on tavallista, että pyörän päällä ovat isä, äiti ja lapset, ainakin pari-kolme heistä. 


Peter  on rakentanut itselleen ja perheelleen länsimaistyylisen talon ja liiketilat vaimon kauppaliikettä varten. Virallsiesti se on kahvila, joka sijaitsee lähellä koulua.  Käytännössä se on vähän niin kuin huoltoasema, jolta saa kaikkea muuta paitsi nestemäisiä polttoaineita. Koululaiset käyvät siellä aamaisella ja sitten koulun jälkeen istumassa ja käyttämässä nettiä.   Erittäin hyvän talon saa jo reilulla 50 000 eurolla.   Jo 20 000:lla saa ihan kelvollisen, sellaisen betonista tehdyn, jossa ei ole erityksiä eikä kovin huolellista viimeistelyä. 



Jos ja kun minä aion asettua Lai Vungiin tai lähistölle, edessä olisi talon rakentaminen.  Minulle 20 000 on kuitenkin aika iso summa. Sitä varten pitäisi ottaa lainaa tai säästää. Käytännössä säästää. No, muutama vuosi ilman matkailua ja vaatimatonta elämää niin olisi jo jonkinlainen asumus.  Ja kun olisi vielä enemmän, voisi ostaa maata ja istuttaa sille hedelmäpuita, laittaa puutarhan niin, että kumppani, Pikku-Myy ja hänen perheensä voisivat luopua sikojen ja kanojen pitämisestä ja ansaita elantonsa kasvinviljelyllä. 



Tämä Mekong-hoen suistoalue on hedelmällistä maata ja siksi melko vaurasta vertrattuna sisämaan kyliin tai suurkaupunkeihin. Riisin ja hedelmien vieljely tuo tuloja monille.  Myös pienkäsitöitä, kuten bambukorien punomista, ruokomattojen tekoa yms. näkyy harjoitettavan, samoin kukkien viljelyä.  



Lähimpään suureen kaupunkiin Can Tho on noin 60 kilometriä, joskin sen matkan taittaminen bussilla on aika työlästä, ei kuitenkaan kallista minulle, halvimmillaan edestakaisen matkan tekisi noin viidellä eurolla. Polkupyörällä matka olisi vähän liian pitkä yhden päivän aikana tehtäväksi, mutta toisaalta kaupungissa voisi yöpyä noin kymmenellä eurolla, ehkä halvemmallakin.  Siellä voisin saada jopa pallkallista opetustyötä, mutta en halua asua siellä metelissä ja vilinässä.



Pikku kaupngit ovat ihan riittäviä minulle, vaikken vielä ole onnistunutkaan löytämään sopivaa opetustyötä vapaaehtoispohjalta.   Trooppisen kasvillisuuden reunustamat auhalliset kylätiet ovat vielä parempia.  Niille eivät citymaasturit edes mahdu.  Havoin näkyy joku taksi tänne eksyneen, tai sitten pieni kuorma-auto. Kuormamopoja ja muita mopoja ja moottoripyöriä sekä polkupyöriä on suurin osa liikenteestä. Se sopii minulle mainiosti Vielä kun bensiinimoottorit korvautuisivat sähkömoottoreilla, olisi vielä rauhaisampaa.



Kuljetuksista osa hoidetaan edelleenkin jokiveneillä. Jokia ja kanavia risteilee kaikkialla ja niillä veneitä, jodien moottoreissa ei ole äänenvaimentimia. Joskus yölä sellainen jyristää meidänkin talon ohi. Aika harvoin kuitenkin.  Asutus on levittäytynyt nauhamaisesti kanavien varrelle.



Nämä lienevät juuri niitä veneitä, joilla Vietnamin venepakolaiset jättivät kotimaansa ja hakivat turvaa Thaimaasta ja muista maista.  Heitähän päätyi myös Suomeen



Mekong Joki saa alkunsa jostain kaukaa Kiinasta. Se virtaa halki Laosin ja Kambozhan laskeakseen täällä Eteleä-Vietnamissa mereen.  Pääjoki on valtavan leveä. Näissä kuvissa on vain sen sivuhaaroja tai erikseen kaivettuja kanavia, joiden vesi on joko joesta tai sitten sadevettä. Sademäärät ovat alueella suuret, ertiysiesti Suomen kesän ja syksyn aikana, johon ajoittuu sadekausi. Kuuminta alueella n huhtikuussa.



Paljon on suunnitelmia ja toiveitäa, eivätkä ne nyt kohdistu tänne Ukrainaan vaan sinne Vietnamiin.  toki minä nautin täällä siitä, että saan opettaa ja minulla on mukavia ja motivoituneita oppilaita. Erityisesti englanniksi on kiva myös jutella lasten ja nuorten kanssa. Suomea ei heistä juuri kukaan osaa riittävästi, jotta monimutkaisempien ajatusten ilmaisu onnistuisi. Muutam aikuinen, joka on päässyt sille tasolle, toki tuttavapiirissäni on.





Mutta ei, en minä halua Ukrainaan jäädä enkä asettua. Enkä tiedä, voinko täällä joka vuosi käydäkään, sillä aika kallista se on varsinkin siinä viaheessa jos täytyy taloa varten säästää.
Ja kyllä matkustelu myös väsyttää ja jonkin verran myös kyllästyttää pidemmän päälle. Olenhan minä aika paljon reissanuut, mutta en pidä itseäni matkustelijana enkä ehkä kulkurinakaan sen pysyvämmin.  Jo vuonna 2004 kun asuin Woodstockissa ja sitten viitisen vuotta Cairnsissa, olin sitä mieltä, että olen jo nähnyt maailmaa tarpeeksi ja haluan rakentaa itselleni rauhaisan pesän.  woodstockiin en voinut jäädä einä Cairnsin takapihallekaan onnistunut kauvautumaan. Ehkä nyt onnistun Vietnamin maaseudulla?

Jonkin verran siinä tarbitaan vielä säätämistä, mutta lähökohdat vaikuttvat hyviltä.




 

Kumppanini ei ole vegaani, ei myöskään muu buddhalainen, mutta hän on valmis olemaan pääasiassa kasvissyöjä vuokseni. Hän ei myöskään ole kovin hyvä kokki, mutta on kehittynyt näiden kolmen kuukauden aikana valtavasti kun on äiti opettamassa ja auttamassa.  Olen saanut erittäin hyvää ruokaa, myös paljon tuoreita vihanneksia.  Joka tapauksessa vatsani on edelleen pyöreä ja joka paikasta näkyy ylipaino.  Kaikki vegaanit eivät todellkaan ole langanlaihoja idunsyöjiä.  Niitä ituja toki olen myöskin syönyt Vietnamissa. Niitä on kaikkialla. 


Täällä Ukrainassa ostin kuuakuden jäsenyyden kuntosalille noin viikko sitten, heti saavuttuani, mutta "muka" sairastumisen takia en ole jaksanut rashautua sinne, vaikka se on parin sadan metrin päässä kotoa.  Olen tosiaankin ollut hyvin väsynyt ja flunssainen: yskää ja nuhaa nämä alkupäivät täällä. Sama vika oli viime ssyksynä ja on ollut aina Suomessakin käydessäni.  Minut on näköjään tehty elämään lämpimässä ilmastossa. 


Freshline on alunperin Harkovassa perustettu voileipäbaari, vähän saman tyyppinen kuin Subway to Cafe Picnic.  Näillä on kuitenkin isompi valikoima salaatteja ja muita kasvikunnan täytteitä, mm. hapankaalia, sieniä, oliiveja, tilliä, rukolaa, persiljaa, tomaattia, punajuurta ... ja lviät ovat paljon jyhkeämpiä, ei mitään ranskista vaan kovakuorisia tuhteja leipiä. Ei sentään ihan rusileipää, mutta tummakin jauhoa on joukossa.   Minun vatsani vain ei oikin tykkää leivästä, ei ruisleivätstä eikä kokojyvästä. 


Kiovassa ei ole enää lunta eikä pakkasta. Toki sitä voi vielä kerran-pari tulla. Aurinko näyttäytyy useammin kuin syksyllä. Suomessa toki on jo aamuisin  ja myöhemmin illalla valoisampaa, ainakin pohjoisessa.  Asuinalue ei elä pelkkää kerrostaloa vaan täällä on muutama järvikin, ja Dnepr-jokikin tuossa ihan pienen matkan päässä. Luonnonsuojelualeille ja metsiinkään ei olisi pitkä matka. Pyöräillä en vain uskalla. 

 Kouluni alkoi juhalla. Enimmäkseen tytöt esittivät erilaisia tanssinumeroita viime sunnuntaina.




Koulussa olen kertoillut elämästäni Vietnamissa, mm. kakansyöjäkaloista. Meidän vessamme on tehty lammikun yläpuolelle. Se on laituri, jonka päässä on muovisäkkien palasilla suojattu aitio ja reikä.  Noista kaiteista on hyvä otttaa ponnistustukea kyykkiessä. Istuinta ei vessassa ole, ja sehän on hyvä asia. Sitten vain annetaan mennä.   Ja kun ensimmäiset kikkareet putovat veteen, ovat kalat jo valmiina ottamaan kopin. Ne ovat erityisiä trooppisia kakansyöjkaloja. Ne hoitavat homman niin hyvin, ettei vessassa haise lainkaan. Jotkut ihmiset jopa väitttävät syövänsä noita kaloja.

 

Ukraina on entinen kommunistimaa ja Vietnam nykyinen. Asenne koko asiaa kohtaan näyttäytyy molemmissa maissa niin erilaisena, ettei sitä voi mllään pitää samana asiana. Eikä se varmasti olekaan. Minä en ole teoreettiselta kannalta perehtynyt Vietnamin kommunismiin enkä paljoa myöskään sen käytäntöön.   Jotitain kaunokirjallisia teoksia olen asiaan liittyen lukenut, mm. siitä miten pohjoinen valtasi etelän ja täälläkin joitakin vastavallankumouksellisia ja kansan vihollisia suljettiin leireihin ja myös tapettiin, mutta toiminta lienee ollut varsin kevyttä verrattuna Neuvostoliiton gulagiin.



Nämä Vietnamilaiset näyttävät käyttävän punalippuja, joko tähdellä tai sirpillä ja vasaralla somitettuja lähinnä koristelutarkoituksiin.  Lienevätkö ostaneet niitä halvalla kiinasta tai sittten jotain Neuvostoliiton jäämistöä saaneet haltuunsa. 



 Myöskään vietnamilainen ranskanleipä ei oikein sopinut minulle.



Banaaneja kasvaa kaikkialla Lai Vungin ympärisössä. 


 


Hän on 29-vuotias. Täyttää tänä vuonna 30, ja mikäpä onkaan sen ikäisellä naisella usein mielessä?



Vietnamissa tuloerot ovat valtavan suuret niin kuin monessa muussakin kehitysmaassa.  Harmaa talous on voimakasta, korruptio kukoistaa ja rikollisuuttakin on enemmän kuin tarpeeksi.
Keskiansio on kuulemani mukaan noin  200 - 400 euroa kuukaudessa. Monet ansaitsevat paljon vähemmän.



Rakkaudessa ja parisuhteessa rahalla on merkitystä.  Useat naiset etsivät netin kautta rikasta länsimaista miestä.  Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole. Moni tällainen suhde toimii hyvin ja molemmat saavat sitä mitä suhteesta etsineet. Tunteidäen palo ja romantiikka ovat aika uusi keksintö ja pohja parisuhteelle.  Tässä meidän suhteessa ei ole niistä kysymys, ainakaan niin voimakkaasti kuin länsimaissa usein ajatellaan ja halutaan. Käytännöllisillä asioilla on paljon merkitystä, myös rahalla.  Minä pienehköine eläkkeineni olen kuitenkin aika rikas Vietnamissa, en kuitenkaan mikään upporikas. En pysty enkä halua viedä ketään asumaan Suomeen tai Australiaan tai mihinkään muuhunkaan maahan. Enkä ole ihan varma, pystynkö edes koko aikaa asumaan Vietnamissa.   No, elämässä mikään ei ole varmaa eikä pysyvää, joten ei kannata ihan vähästä säikähtää.


Joka tapauksessa taloudellistesti päästään jo aika pitkälle sillä, että minä annan hotelleihin ja ravintoloihin käytetyt rahat kumppanille ja saan majoituksen ja ruuan.



Eli toivon, että se uusi suhde Vietnamissa odottaa minua vielä nämä kaksi kuukautta. 





Myös Ukrainassa harmaa talous näyttää kukoistavan.  Vähittäiskuppaa käydään katujen varsilla, toriella, tunneleissa. En tiedä, miten virallista tämä on, mutta luulisin, että ilman liiketilaa kauppaa käyvät eivät maksa veroja tai muita maksuja viranomaisille. 
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti