Taas uusi elämän vaihe. Sitä varten kait pitäisi perustaa jälleen uusi blogi nimeltään "Timo Suurkaupungista", mutta olkoon toistaiseksi, koska olen varsin varma, ettei tämäkään nykyinen kaupunkilaispohjan elämä ole kovin pysyvä olotila.
Minä siis lähdin tuosta maaseutuyhteisöstä reilun kahden kuukauden jälkeen. Lähdin siksi, että paikasta saamaani kauniiseen kuvaan alkoi ilmaantua tahroja, ja niitä alkoi näkyä sen verran, että katsoin parhaaksi olla olematta enää mukana.
En ollut suinkaan ainoa, joka paikasta lähti, vaan sieltä oikeastaan lähti tuon parin kuukauden aikana montakin ihmistä: osiin lähdöistä liittyivät tulehtuneet henkilösuhteet. Minun lähtöni taustalla ei sellaisia ruoranaisesti ollut, vaikka täytyy sanoa, että kyllä minäkin kärsin siitä, että jotkut muut eivät tulleet lainkaan toimeen keskenään. Pääsyy minun lähtööni kuitenkin oli se, että yhteisö alkoi liukua pois kasvissyönnistä, jopa niin pitkälle, että kotieläinten pidosta ja niiden teurastamisesta paikan päällä alettiin keskustelemaan.
Minulle myöskin alkoi tulla sellainen olo, ettei paikalleen asettuminen maaseudulle ole sitä, mitä siinä tilanteessa haluan, vaan teki mieli kulkea ympäriinsä vähän lisää Tokihan se kulkeminen olisi tuoltakin käsin onnistunut, mutta hankalaa se olisi ollut: paikan ohi kun ei kulkenut edes busseja, joten piti aina pyöräillä 15 kilometrin matka lähimpään kaupunkiin, jos halusi johonkin mennä. Hauskaahan se toki on pyöräillä, mutta aina siihen ei ole aikaa, ja täällä tie oli pyöräilijälle aika vaarallinen.
Kommuuniin oli ostettu intialainen traktori.
Ystäviini kuului erään asukkaan koira.
Tehtiin paljon rymätöitä hengen parantamiseksi.
Sinänsä oli myös harmillista lähteä ja jättää taakseen nuo niin mukavat ja sydämelliset ihmiset. Tämä kuva on yhteiseltä ilta-aterialta, joka oli päivän kohokohta.
 |
Brisbanessa olin käynyt helmikuussa matkalla Cairnsiin ja ihastunut sikäläiseen Kiinakaupunkiin. Niinpä alkoi tehdä mieli tutustua tuohon suurkaupunkiin vähän tarkemmin. Kävin huhtikuussa pari reissua siellä.
Toisella niistä solmin vuokrasopimuksen huoneesta, joka sijaitsi talossa kaupungin liepeillä. Sieltäkin oli melko pitkä matka juna-asemalle, mutta päätin kuitenkin aloittaa sieltä.
Niinpä sitten toukokuun puolivälissä olin sanonut sopimukseni irti pakannut tavarani ja nyt lastasin niitä seinänaapurini ja hyvän ystäväni autoon ja hänen kanssaan lähdimme ajamaan kohti Brisbanea.
Seuraavien parin kuukauden aikana tuli tutuksi tie Samford valley-nimisestä laaksosta vuorten ympäröimänä varsin tutuksi samoin kuin moni muukin paikka ja ihminen Brisbanessa. Myös nämä vuokraemännän koirat tulivat tutuiksi.
Talossa oli niiden lisäksi myös vegaanikissa. Toukokuu oli jo kylmää talvea, mutta silti tuli pari kertaa uitua tuossa altaassa. Talossa oli myös hevosia laitumella. Ne eivät olleet mitään ratsuja vaan pelkästään lemmikkejä, kuolemalta pelastettuja toisten hylkäämiä eläimiä. Tämä kivitalo oli jopa eristetty, mutta kunnon lämmitystä ei ollut, joten pitkästä aikaa sain tuta, mitä on palella aamuisin ylös noustessa.
Siinä tuoksinassa tuli myös aloitettua juoksuharrastus, joka sitten talven mittaan voimistui niin, että olen jo alkanut juoksemaan hyväntekeväisyystapahtumissa. Syyskuun puolivälissä juoksin jopa puolimaratoonin, 21 km, alle kahden tunnin. Kuntosalilla käy enää harvakseen, koska ympäristönä se ei ole minusta mukava eikä siellä vallitseva "voimailuhenki" todellakaan inspiroi minua. Joogaa harrastan nykyään ihan oikeassa joogakoulussa.
Vuoristoisesta ja kaukaisesta Samfordista olen muuttanut varsinaisen kaupungin alueelle, no, esikaupungin omakotialueelle kuitenkin. Asun nykyään kaupunginosassa, jossa asuu paljon kiinalaisia ja muita aasialaisia.
Brisbanesta aion kuitenkin poistua lähiaikoina. Päätin tehdä niin siitäkin huolimatta, että elämäni täällä on ollut varsin antoisaa, sosiaalisia suhteita ja ystävvyyksiäkin on syntynyt ihan mukavasti sekä hyviä harrastuksiakin on kertynyt jopa enemmän kuin aika antaa myöten. Myöskään tämä suurkaupunkiympäristö ei tunnu lainkaan hullummalta vaihteeksi. Mutta kuitenkin veri vetää taas johonkin muualle.
Juokseminen paitsi tekee endorfiinien ansiosta iloiseksi, myöskin kasvattaa ruokahalua, ja sitten toisaalta antaa luvan syödä enemmän. Kulinaarisista nautiskeluistani voisinkin kertoa pitkät pätkät, mutta sanotaan vain, että Brisbanen kasvisravintoloiden tarjontaa on tullut hyvin tutuksi. Erityisesti olen nauttinut tietysti kiinalaisesta ruuasta, kuten ennenkin.
Täällä on muutama taiwanilainen paikka, jossa saa mainiota kasvislihaa eli vehnägluteenista tehtyä lihankorviketta, joka maistuu lähes täysin aidolle. Viimeinkin toukokuussa sain hankittua Australian passin. Nyt minä olen paitsi kaksoiskansalainen myös molempien kansalaisuuksien passien haltija, ja ensimmäisen ulkomaanmatkani Australian kansalaisena aloitan parin viikon päästä. Se merkitsee sitä, että Timo palaa tropiikkiin!
En kuitenkaan palaa samoihin olosuhteisiin, joista Timo Tropiikista-blogi on pääasiassa kertonut.
Nancy ei ole enää aktiivisesti mukana, sillä me jossain vaiheessa tulimme siihen tulokseen, että haluamme asua eri paikoissa ja myös molemmat kulkea omaa tietämme. Se tapahtui ilman mitään suurempaa dramatiikkaa, ja sehän tapahtui tavallaan myös aika pehmeästi. Siinäpä kuulumiset noin pintapuolisesti.
Suurella vaivalla sain vältettyä enemmän tarinoinnin tällä kertaa. Mutta Timo siis on edelleen elossa ja aina vain liikeessä. Mistä seuraava krjoitus tulee, sekin selvinnee aikanaan ... Se kuitenkin ilmestyy tuonne Timo tropiikista -blogiin Timo kommuunista päättää tällä erää tähän Kuten jo aiemmin sanottu, olen nykyään aktiivisempi Facebookissa kuin blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti