Sivut

perjantai 21. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - Sairaalakokemus




Tässä jutussa kun ei ole kuvia, niin laitetaanpa video: Tässä. (2017: ei näy enää, 2021 lisäsin kuvan)
 
Tuon tonttuleikkianimaation teki (valmista palvelua käyttäen)  Albert,  toinen lähityökavereistani, meille pikkujoulun asemesta.  Ja se onkin ollut sitten ainoa pikkujoulu tai joulujuhla, johon olen osallistunut tänä vuonna. Minun työnantajani ei järjestänyt mitään, ja Nancy oli kieltäytynyt oman työpaikkansa pikkujoulusta edes kertomatta minulle.  Sopii minulle vallan mainiosti. Kokisin pikkujoulut vain ajan tuhlauksena. Kotona on aina mielin määrin kivempaa tekemistä.

Tuo on kait yksi vanhenemisen merkki. Ja se toinen on omista sairauksistaan puhuminen. Tämän kirjoituksen loppu onkin juuri sitä.

Oli pari päivää sitten se kolonoskopia eli paksusuolen tähystys. Sitä varten olin mehu- ja kivennäisvesipaastolla kolme päivää, ja viimeisenä päivänä piti sitten tyhjentää röörit täysin nauttimalla siihen tarkoitukseen valmistetuja lääkkeitä (tuotenimillä picoprep ja glycoprep, jos joku sattuu olemaan kiinnostunut). Sitten oli noin 12 tunnin täydellinen paasto, ei edes vettä saanut juoda.

Tiistai-aamuna menin normaalisti töihin, ja kello yhdeltätöista kävelin kilometrin matkan yksityisen sairaalan päiväosastolle. Siellä oli tulohaastattelu ja vaatteiden vaihto sekä laskutus. Sairaalalle piti maksaa etukäteen se, mitä jäi jäljelle julkisen ja yksityisen sairasvakuutuksen korvausten jälkeen. Minulle se merkitsi 200 dollaria.

Ja sitten leikkauspöydälle nukutuslääkärin käsittelyyn. Hän pisti tiputusneulan käsivarteeni ja teki jotain.Tähystystä tekevä lääkäri kävi juttusilla. Molemmat olivat eurooppalaisia, nukutuslääkäri englantilainen, joten juteltiin siinä Englannin ja Irlannin sääoloista. Sitten en muistakaan mitään. Mitään pyörrytystä tai heikotusta tuntematta olin vain nukahtanut.

Heräämössä tajuni palasi. Kysyin, että joko operaatio on tehty, ja montako tuntia olen nukkunut. Sain kuulla, että olin nukkunut vain 20 minuuttia ja kahden tunnin kuluttua pääsisin kotiin. Sitä ennen kävi lääkäri juttusilla kertomassa, että kaikki näytti todella hyvältä. Kasvissyöjän suoliston kuulemma tunnistaaa tähystäessä siitä, että se on muita puhtaampi. Liekö ollut vain kohteliasta imartelua, en tiedä.   Olenpa vain tyytyväinen, että olen tämän suolistoepisodin yhteydessä tavannut jo kaiken kaikkiaan neljä mukavaa ja asiansa tuntevan oloista lääkäriä (ja vain yhden muunlaisen).

Työkavereitten kanssa oli oikeastaan sovittu pilaillen, että minä pyydän niitä ottamaan toimenpiteen videolla ja laitan sen sitten YouTubeen (tai PooTubeen, kuten Nick sen ilmaisi). Se jäi tällä kertaa tekemättä.  Kameralla varustetun putken ne olivat sinne "hanuriin" työntäneet ja tutkailleet näkymiä. Olisihan se ollut kiva tietysti itsekin nähdä. No näkeehän sen toki tuolta mainitusta YouTubesta, mitä se on toisille ollut, kuten tästä.

Niin, heräsin tuosta pikanukutuksesta virkeänä. Nousin kohta ylös, ja minut vietiin lepohuoneeseen, jossa oli tarjolla ruokaa. Minulle tarjouduttiin tilaamaan ruokavalioni mukaista ruokaa, mutta kieltäydyin siitä. Paaston jälkeen on paras aloittaa pehmeämmin eli join vain omenamehua.  Sitten illalla kotona söin jo vähän muutakin. Nancy haki minut pois neljän tunnin kuluttua siitä kun olin kävellyt sisään. Olin käytännössä työkunnossa, mutta en mennyt tuoksi tunniksi, mitä oli työpäivästä jäljellä, omalle työpaikalle vaan Nancyn.  Olin lupautunut tekemään pari pientä palvelusta heidän asiakastietokoneisiinsa liittyen, joten aloitin projektin nyt.

Loppuviikosta tuli sitten lääkärin lasku, jossa oli kaikki se, mitä vakuutusten jälkeen jäi maksettavaksi. Summa on 870 dollaria.  Eli se terveydenhoito ihan halpaa täällä(kään) ole, mutta olipahan tällä kertaa ainakin laadukasta. Otettujen näytteiden analyysin tulokset tulevat tammikuussa, mutta sieltä tuskin mitään erikoista kuuluu.

Jälkihuomautus tuohon laskun suuruuteen: kävikin ilmi, että saan siitä vielä takaisin eli loppujen lopuksi omaa maksettavaa taisi jäädä viitisensataa dollaria.

Mitään jälkioireita ei ollut, joten sairaslomaakaan ei tarvinnut ottaa kuin tuo 6 tuntia tiistaina.

Niin, siirtolaisurani alkuvuosina puhuin, että en kyllä tässä maassa tai eritoten täällä pohjoisessa uskaltaisi mennä laikkaukseen, en ainakaan aivoleikkaukseen, vaikka tarvis olisi. Sen verran huono käsitys minulla oli siitä, miten täällä asiat hoidetaan. Olisin pelännyt, että joku sotkisi paperit, ja tähystyksen sijasta minulta olisikin amputoitu jalka.  Enää en epäröisi sitä aivoleikkaustakaan, jos tarve olisi.

Vielä kuitenkin jää avoimeksi monta kysymystä, mm. se, että onko minulla keliakia vai ei. Vaikuttaisi, että ei ole. Ja sitten se, että miksi jotkut ruoka-aineet aiheuttavat sen, että suolisto lakkaa toimimasta eikä mikään ruoka sula.  Ehkäpä nekin ajallaan selviävät. Tällä hetkellä olen kallistunut siihen, että kyse on entsyymeistä ja suoliston bakteereista. Epäilen, että jotkut ruokani viljelyssä käytetyt kemikaalit saattavat olla ratkaisun avain. Ehkä pitäisi käyttää vielä enemmän luomua ja itse kasvatettua.  Tai sitten tämä on vain sitä vanhenemista. Väittävät, että vanhemmiten  elimistön toiminnat heikkenevät, mm. entsyymituotanto.

Periaatteessa olen kuitenkin yhtä terve kuin ennenkin, tai oikeastaan terveempi. Suomessa minulla oli (ilmastosta ja elintavoistani johtuen) flunssa monta kertaa vuodessa. Täällä sitä ei ole ollut kohta neljään vuoteen. Ainoastaan yhden päivän kestäviä korkeita kuumeita on ollut pari. Ne johtunevat trroopisista bakteereista (tai viruksista). Niin ja sitten näitä erikoisempia juttuja kuin tämä suolistoepisodi. Aiemmin nimitin sitä suolitukokseksi, mutta myöhemmin opin, ettei se mikään tukos ollut ainakaan lääketieteen tarkoittamassa mielessä.  Ummetukseksi lääkärikin sitä kutsui. Oli mitä oli, niin toista kertaa en sellaista halua. Oli se sen verran tuskallista kun maha paisuu eikä mitään saa sisään eikä ulos.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti