Sivut

keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - Kukas se sinä olet?

Itse asiassa piti kirjoittaa toinen otsikko, mutta selaimen muistista tupsahti tuo. Olkoon niin. Se on tässä yhteydessä ainakin hauskempi kuin se aikomani.

Joulu on mennyt käsittämättömän vetämättömissä merkeissä.  Voisin luulla, että olen sairas, mutta sitä vastaan puhuu se tosiasia, että Nancy sekä kissat ja koiratkin, jopa ankat ja kanat ovat kaikki vähän tuskissaan tämän kuumuuden takia. Ei se ennen näin ole ollut. Ei +30 ole minullekaan ennen mikään pakahduttava helle ollut. Vasta se on vienyt voimat kun ilma on lämpimämpi kuin keho (ts. yli 36, 37 astetta). Huomenna Tapanina, ajattelin mennä rautakauppaan ja ostaa eristeitä, jotka aion viedä välikatolle, jospa ne vähän auttavat estämään auringon lämmön tuloa katon kautta sisälle.  Voipa olla, että kattoon tekemäni reikä tuo lisää lämpöä sisälle, tai sitten voi olla, nyt on yksinkertaisesti aurinkoisempaa ja on satanut paljon vähemmän kuin viime vuonna. Jouluyönkin valvoin vasten tahtoani kuumuuden takia. Unettomuus ei ole lainkaan tapaistani. Nukahdan yleensä nopeasti ja nukun häiriöttä.













Jouluksi päätin vähän seikkailla ruuan kanssa ja kokeilla varovasti aineita, joita en ole kohta puoleen vuoteen käyttänyt eli lähinnä gluteenia. Ostin tummaa ruisleipää, joka on tehty  biodynaamisesti viljellystä idätetystä rukiista alhaisessa lämpötilassa hauduttaen niin, että entsyymit eivät kaikki tuhoutuisi. Vähän se paukututtaa, mutta muuten tuntuu sulavan ihan hyvin nut kun täydennän bakteeri- ja entsyymikantaa purkista.

Kuvassa reuisleivän päällä on ensin vähän misotahnaa, sitten paistettu tofusuikale ja sen päällä tahinia eli sesaminsiementahnaa. Salaatissa on vain oliiveja öljyssään, keräsalaattia, tomaattia ja runsaasti raakaa sipulia. Kuvasta puuttui mango-applesiinihapankaali, jota tein pari viikkoa sitten. Se on todella kirpeää, mutta samalla mukavan makuista, ja väristä eritoten. Inspiraationa sille on korealainen Kimchi, jota olen ennenkin tehnyt. Mutta tämä on parempaa kuin Kimchi. Kuvassa näkyy siskoni Tuijan lähettämä pellava/puuvillaliina. Kiitos siitä. Pidän siitä todella ja käytän sitä ahkerasti.

Muutin kuvaa jälkeen päin eli lisäsin vasemmalle pikkukuvan alle sekä oikealle punaisen liinan päälle Tapaninpäivä-version (melkein) samasta ruuasta. Siinä näkyy myös tuo mango-papaija hapankaali sekä myöskin suolakurkut (kuutoituina), jotka olen itse  hapattanut.  Valkoinen kermavaahdon näköinen aine on soijakermajuustoa.  Tapaninpäivän versiossa tofusiivut on vähän paremmin paistettu. Kuivasin ne ensin kunnolla talouspaperin päällä, sitten sivelin niille vähän seesamiöljyä ja lopuksi kierittelin ne tattarijauhoissa, jotka oli maustettu karijauheella.

Aattoiltana meni tunti-pari äidin kanssa puhuessa (Skypen kautta). Kuulin vasta nyt sukulaismiehen Setin kuolemasta. Osanottoni hänen omaisilleen, jos heitä täällä käy. Tapasin sentään Setin viimeisenä Suomen-vuotenani, joten selkeä muisto on hänestä mielessäni kuitenkin, vaikka kovin usein en häntä muuten nähnyt.

Katsoin muutamia lähetettyjä videoita. Aika oudolta elämä Suomessa jo näyttää kun sitä katselee. Jopa jotenkin koomiselta alkaa näyttää se, miten ihmiset astuvat ovesta sisään pyntättyinä ja riisuvat vaatteensa. Tuntuu hassulta se, miten sisään- ja ulostulo vie niin paljon aikaa ja vaatii ponnisteluja.  Sitäkin nykyään ihmettelen kun talojen välissä ei ole usein minkäänlaisia aitoja.  Alkaa se näköjään viisi vuotta pois Suomesta ja kylmästä ilmastosta jossain jo tuntua.



Piti taas kerran käydä katsomassa vanhoja kuvia vuodelta 2001 ja kertoa, että kyllä se olin minä, joka sauvakäveli ahkerasti Meri-Rastilan tieltä ympäri Vartiokylän lahden, joskus Mellunmäkeen saakka, joskus pidemmälle, joskus kallahteen katsomaan Miina Äkkijyrkän kyyttölehmiä. Va missä ne nyt olivat?  Kyllä se olin minä, joka kävi avantouinnilla Rastilan saunasta, jossa löylynheiton sm-miehet kävivät harjoittelemassa. Vieläkin tunnen luissani sen poltteen. Ja vieläkin haaveilen saunasta ja täkäläisittäin jostain avantouintia vastaavasta eli uimista kymmenasteisessa vedessä, ehkä jopa kylmemmässä. No, nuo lähivuoristojen purot ovat talvella varsin kylmiä, joten mahdollista se olisi. Ilman saunaa en tosin kyllä uisi.

Tänään joulupäivänä heräsin jo puolen yön jälkeen, valvoin neljään ja vein koirat ulos. Sitten patistin Nancya ylös sängystä avaamaan lahjoja. Olin luvannut äidille ottaa avaamisen videolle. Niin hekin tekevät yleensä meidän pakettiamme avatessa.  Tänä vuonna se on taas myöhässä, joten avaaminen siirtyy kait vuoden viimeisiin päiviin ellei peräti yli vuodenvaihteen.

En jaksanut videota paljoa käsitellä vaan laitoin jakeluun vähän ylipitkänä. Tänne ja muualle vähän enemmän julkisuuteen oli tarkoitus tehdä lyhennelmä, mutta en vielä jaksanut muokata. Tietokoneetkaan eivät sitä paitsi eivät pidä kuumasta ja kosteasta, siksi niihin tulee aika usein vikoja ja häiriöitä, niin, että työt viivästyvät.  Ehkä minä joku päivä olen valmis luopumaan koko härveleistä, ainakin miltei ...

Huvikseni kuuntelin Yleisradion elävästä arkistosta taata Sillanpään joulusatua, sitten Juice Leskisen lukemaa Jouluevankeliumia ja lopuksi Jouko Turkan joulupakinaa 1990-luvulta. Ihan mielenkiintoista kaikki, mutta jotenkin vierasta kuitenkin. En jaksanut kuunnella tai katsoa mitään niistä loppuun.  Ehkä siitä ei kannata tehdä mitään laajempia tulkintoja. Minä vain halusin mieluummin leikkaamaan ruohoa. Sen teinkin, laitoin jopa pikkuleikkurin eli viimeistelijän (täkäläisittäin vippasnipan) toimintakuntoon ja putsailin sillä murkkia ja aidan vierustoja.

Niin kyllä minä vanhoja välillä muistelen, ja tutkin netistäkin elämääni kuuluneiden ihmisten kuulumisia. Erityisesti nyt kun olen Facebookista löytänyt useammankin vanhan tutun, on tutuujen etsintä voimistunut.



Yksi päivä luin lehtiartikkelin (netistä tietenkin) Mutasen Markusta. Hän on nykyään ryhtynyt matkasaarnaajaksi aiheenaan ADHD ja tittelinään adhd-aikuinen. Tässä yksi artikkeleista.  Markku nimittäin oli tuttuja ja ainakin jossain vaiheessa myös läheisempi kaverini. Hän oli myös koulukaveri. Siksi tässä on vanha mustavalkoinen (tosin nyt ruskehtavaksi sävytetty) kuva Perttelin Kaivolan koulun kevätjuhlasta vuodelta 1974.  Siinä on muutama meidän luokkalainen poika. Oikealla ihastellaan puukäsitöiden näyttelyä. Markku oli samassa koulussa, mutta ylemmällä luokalla. Minulle ei henkilökohtaisesti ei jäänyt hänestä kovinkaan  hurjaa kuvaa. Voisin jopa sanoa muistavani hänet reiluna ja oikeudentuntoisena kaverina.  Hurjia olivat  sen sijaan jutut hänen tempauksistaan, ja sitä kautta hurjaa toisten asennoituminen häneen. Ihmettelinkin joskus, että miksi häntä niin kovasti mollataan silloinkin kun hän ei edes ollut tehnyt mitään. Mainio huomio vain se, miten Markun tyyli ja olemus näyttää nykyäänkin (lehtikuvan perusteella) olevan  juuri se sama kuin se, millaisena hänet muistan. Taidettiin viimeksi nähdä vuonna 1976 tai 77.  Saman huomion tein vuonna 2001 käydessäni yläasteen luokkamme luokkakokousessa, eli sen, että ihmisessä säilyy läpi elämän yllättävän paljon samoja piirteitä, ihan ääntä ja olemusta myöten läpi elämän.

Sama tyyppi muuten tuo Markku Mutanen, joka joskus 1980-luvulla hillui sukkahousuissa ja puhui miesten sukkahousujen käytön puolesta. Turha julkkis kait monen mielestä.

Takaisin tuonne Kaivolan kouluun. Luokan seinillä oli omeidän piirustuksiamme, ja aina presidenttien kuvat. Taitaa olla kekkonen tuossa oikealla sikäli kuin voin arvata.  Minä siirryin tuona vuonna neljänneltä oppikouluun Kuusjoelle. Opettajamme Martti Heinonen kuoli vuoden tai kahden kuluttua aika nuorena todennäköisesti ylipainon ja tupakoinnin seurauksiin. Pentti Palkkinen oli opettajani vähän aikaa, ja hänet muistan siitä, että hän oli vakaasti sitä mieltä, etten voi menestyä oppikoulussa enkä elämässä, koska minulla on niin huono käsialakin.  Urheilussakaan en ollut hyvä,  ja urheilua hän ihannoi, joten aika nolla kait olin hänen mielestään. Onneksi hän oli opettajani vain pari kuukautta siihen asti kunnes Heinonen tuli ja otti neljännen luokan erilleen siitä isosta yhteisluokasta, johon kuuluivat neljäs, viides ja kuudes (myös Markku Mutanen).

Tällaisia täällä muistellaan.  Palataan tähän päivään kertomalla, että jotain perijouluista sentään on tapahtunut, eli olen syönyt liikaa suklaata.  Ostin lauantaina kaksi isoa levyä tummaa suklaata (maidotonta tietysti). En ole niin kuin Nancy, jolla yksi levy saattaa säilyä kolmekin kuukautta, vaan minun on tuhottava ainakin avattu levy mahdollisimman pian. Paketissakin tuli Halikosta yksi levy tummaa pandaa, jonka raaka-aineet on kuulemma rahdattu tropiikista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti