(Huom 2017: myöhemmin selvisi, että kuva ei ole Townsvillen lentoasemalta. Sielläkin oli vettä, muttei sentään noin paljoa.
Kuva ei ole minun ottamani vaan työkaverin työkaverin. Towsnvillessä ovat jatkuneet rankkasateet. Kaupunki on saarroksissa. Paikallisessa lehdessä kerrottiin, miten elintarvikehuolto jo takkuilee. Kaupungissa ei ole maitoa! Nyt täytyy raukkojen juoda kahvinsa mustana ja syödä murot kuivina. Kovin pyhä asia tuo lehmän tissimehu on täälläkin. Meilläkin työpaikalla on hyvin tärkeä toimitus kahvimaidon hakeminen läheisestä pikaruokalasta. Cairnsiin liki 2 vuotta sitten muuttaessani tilapäismajoituksenani toiminut motelli mainosti, että heillä on aina tarjota asiakkaittensa huoneiden jääkaappiin tuoretta maitoa. Pitäjä tei tahtonut millään ymmärtää kun sanoin, etten käytä. No, onneksi täällä saa soijamaitoa melkein yhtä helposti kuin lehmänkin. Myös kaura- ja riisimaitoja on jonkin verran. Niin, Townsvillessä tulvii, mutta 40 kilometriä etelämpänä ja 200 metriä korkeammalla sijaitseva Woodstock on saanut sateita vain kohtuullisesti. Purossa on kyllä vettä ja se tulvikin yhteen otteeseen, mutta sen vesi on suurimmalta osilta peräisin ylhäältä vuoristoista.
Kuva talomme katolta etupihan yli kadulle 1.2.2007.
Meillä Cairnsissakin paikoin tulvii. Tosin meidän alueellamme vain puiston keinotekoinen järvi ja joki ovat levittäytyneet yli äyräittensä. Joen ylittävä vanha silta on veden alla, mutta uusi silta ja kaikki tiet ovat kunnossa. Kotipihallakaan ei ole tulvimisvaaraa, sillä mehän asumme mäen rinteessä, mäen, joka kauempana kasvaa vuoreksi. Välillä kun sataa oikein rankasti, ei vesi tietysti kerkiä valua viemäreihin vaan jaa vähäksi aikaa pihalle tai takaterassille seisomaan. Se ei kuitenkaan ole haitta vaan pieni kiusa vain.
Ankka- ja kanalinna 1.2.2007. Passionhedelmät ja luffa levittäytyvät.
Kovan uurastuksen ja ennen kaikkea suotuisan sään ansiosta puutarha alkaa pikku hiljaa taipua muotoon, johon sitä olen yrittänyt vääntää. Passionhedelmät ja luffat kana- ja ankkalinnan luona ovat lähteneet rehottamaan oikein kunnolla.
Minä olen levittänyt alueelle paljon kanaverkkoa antaakseni näille kiipeilijäkasveille hyvän kasvuympäristön. Samalla tulee sitten rakennettua kanatarhaa turvallisemmaksi eli katettua ja korotettua sitä.
Tässä alapuolen kuvassa katsotaan tuolta yläkuvan oikealta kohti kanatarhaa:
Takana näkyvät bambut kasvamassa kanatarhan verkkoaidan edessä. Etuoikealla näkyy osa palmuryppään kantoa ja juurakkoa, jota olen yrittänyt kvaivaa yläs maasta jo kuukausia. Nyt se jo alkaa antamaan periksi ja lahoamaan, joten työltä voin odottaa tuloksia muutaman kuukauden sisällä.
Vasemmalla edessä näkyvät luffan hedelmät. Ne ovat kuin isot pehmeät kurkut. Ehkä niitä voisi syödä raakanakin salaatissa, mutta minä olen yleensä paistanut ne muiden vihannesten kanssa. Sehän on aasialainen tapa yleensä paistaa eli vokata lähes kaikki vihannekset, myös vihreät lehdet. Minä todella pidän luffasta. Sitä täytyy ehdottomasti alkaa kasvattamaan jatkuvasti. Se kasvaa nopeasti ja antaa hyvän sadon, näkyy sopivan hyvin tähän meidän ilmastoomme.
Aamiainen 5.2.2007: kahvia, paistettuja tofua ja vihanneksia, tuoretta kookospähkinää.
Tuossa vasemmalla näkyykin pannulla paistettua tofua ja vihanneksia, luffa mukaan lukien. Paistinpannun takana on espresso-keitin, jolla keitän kahvit itse jauhetuista pavuista (yleensä niistä, joita kasvaa tuolla "naapurikylässä", Mareebassa ylhäällä vuoristossa, jonka juurella asumme). Pyöreällä leikkulaudalla on kaksi oman puun tuottamaa kookospähinää. Toinen kuorittu ja toinen vasta osittain kuorittu. Ihan oikeassa se laulun laulaja on, että kookospähkinän särkeminen on tosiaankin ongelma. Eivät nämä tuoreet vihreät ole yhtään sen helpompia kuin kypsät ruskeatkaan. Jonkin verran olen jo kuitenkin oppinut tekniikkaa. Aloitan kuorimisen tekemällä kuoreen viiltoja pähkinän pituussuunnassa eli kuoren kuitujen mukaisesti. Viitojen avulla kuidut saa sitten revittyä käsin irti. Sen jälkeen jää jäljelle pieni kova pallo, jonka sisällä on sekä kirkasta nestettä että valkoista kiinteää ainetta. Ne molemmat ovat syömäkelpoisia kunhan tuon pallon saa rikki. Eikä se ole kovin vaikeaa, sillä vaikka pallo onkin kova, se on hyvin ohutseinäinen. Valutan sen kirkkaan nesteen ja lusikoin tuon valkoisen hedelmälihan oikealla näkyvään tehosekoittimeen ja annan koneen käydä. Tuloksen, tuoreen kookosmaidon, lisään sitten tuohon paistinpannulle vihannesten päälle.
Pähkinän takana näkyy vielä painekeitin, jolla keitän vesihauteessa tumman riisin, villiriisin, linssien ja tattarin sekoituksen, jota syön tuon paistoksen kanssa.
Kuun loppupuoli olikin sitten niin kiireistä aikaa, etten ehtinyt tätäkään juttua päivittämään. Jo vakiintuneen perinteen mukaisesti Nancy lähti Singaporeen viettämään kiinalaista Uutta Vuotta ja minä jäin huolehtimaan kodista. Juuri ennen hänen lähtöään meillä vieraili käärme kanatarhassa ja tappoi kaksi kanaa. Kolmas saatiin onneksi pelastettua samoin kuin ankat. Tosin Elvis-ankka oli jo yhdessä vaiheessa kuristusotteessa, mutta käärme ei ollut riittävän vahva katkaisemaan hänen niskaansa. Se oli sellainen parimetrinen mattopyyttoni, käärme, joka elää lähellä ihmisasumuksia ja liikkuu vain öisin. Sillä ei ole lainkaan myrkkyä, vaan se kuristaa saaliinsa. Ihmistä se ei pysty kuristamaan, mitä nyt joskus päälle astuessa jalkaan takertuu. Sen sijaan kissat ja jopa pienet koirat saattavat joutua sen saaliiksi. Tarina alkoi siitä kun eräänä iltana Nancy ja koirat kuulivat meteliä kanatarhalta. Nancy herätti minutkin ja mentiin katsomaan. Siellä käärme oli kuristamassa toista valkoisista kanoista. Saimme hätisteltyä sen pois keppejä käyttäen, mutta ennen pakenemistaan se iski uudelleen vapaaksi päässeen kanan kimppuun ja katkaisi siltä niskan. Vasta sitten se lähti pakoon. Tämä hyökkäys otettiin omaksi syyksemme, sillä olimme jättäneet kana- ja ankkakopin ovet auki niin, että käärme pääsi esteettä sisälle. Kun havaittiin kana kuolleeksi, minä hautasin sen kompostiin. Musta kana löytyi myös kompostikasasta. Se oli paennut käärmettä ulos. Kannoimme sen takaisin sisälle jäljelle jääneen valkoisen kanan seuraksi. Suljimme kopin ovet ja ajattelimme kaiken olevan kunnossa. Parin tunnin kuluttua kuitenkin kuului taas ääntä kanakopilta. Mentiin katsomaan ja huomattiin musta kana käärmeen kuristuksessa. Jälleen häädimme käärmeen pois ja hautasimme kuolleen mustan kanan. Jälkeen päin ajatellen ei olisi pitänyt ottaa ensimmäistä kanaa pois käärmeelta, vaan olisi pitänyt antaa sen syödä saaliinsa, jonka jälkeen se olisi ollut helppo pyydystää ja siirtää muualle. Jäljelle jääneet yhden kanan ja kolme ankkaa siirsimme turvaan terassille. Minä tein niille pienen kehän metalliverkosta. Siinä ne saattoivat olla koirien ympäröiminä ja vartioitavina. Menimme taas uudelleen nukkumaan. Noin tunnin kuluttua minä kuulin jotain ääntä terassilta. Menin katsomaan, vaikka koiratkin olivat ihan hiljaa. Nancykin tuli paikalle. Aluksi ei näyttänyt olevan mitään vialla: kaksi tyttöankkaa seisoivat kehän toisella reunalla, ja Elvis nukkui toisella. Outoa kuitenkin, että Elvis oli hiljaa. Ja asento oli myös outo. Vasta tarkan katsomisen jälkeen Nancy huomasi, että käärme oli Elviksen alla ja kuristi tätä koko ajan. Saatiin se taas hätistettyä kepein ja vesisuihkulla. Iloinen uutinen oli, että Elvis nousi ja jatkoi kakatustaan heti vapauduttuaan kuristajan syleilystä.
Seuraavan päivän otin vapaata töistä, Nancylla oli muutenkin jo loma alkanut. Kävimme ostamassa tiheäsilmäistä verkkoa ja muita rakennustarpeita. Loppupäivän ahersimme kanakopin kimpussa tukkien kaikki sormen mentävät tai sitä isommat reiät. Rakensin myöhemmin kanaa varten erillisen pikku kopin ison kopin sisälle. Se on tehty puolen millin verkosta, joten siitä ei pääse pieninkään käärme läpi. Ovenkin tekemisessä olen sen verran harjaantunut, ettei siihenkään isoja rakoja jäänyt. Toistasataa tuntia tuossa kopin vahvistamisessa on hyvinkin kulunut. Lisäksi Nancyn poissaollessa kontollani on ollut koirien ulkoiluttaminen, kanan, ankkojen ja kalojen sekä tietysti kissojen ruokkiminen. Koiratkin on pitänyt kävelyttää kaksi kertaa päivässä: varhain aamulla ja toisen kerran illalla. Lisäksi kun on pitänyt pyöräillä töihin, ei paljoa ole luppoaikaa jäänyt.
Surkeaa on minun töihinlähtöni, jos ei aina itselle niin ainakin Sumi-koiralle. Suljettuani portin perässäni näen sen kurkistelevan aidan alta ja vinkuvan surkeasti. Syyllisyyttä tuntien siinä sitten mietin, että aamu- ja iltalenkki, yhteensä kaksi tai kolme tuntia, ei ole Sumille tarpeeksi. Pitäisi asua jossain maalla ... kuin Woodstockissa, että voisi antaa koirien juosta vapaana päivät pitkät.
Sateita on pitänyt koko kuun ajan, ei mitenkään pahasti, vain muutama pienempi tulva on ollut tässä meidän tienoillamme. Kotia lähellä olevan puistoalueen tekojärvi tulvii sen verran, että siinä on voinut jopa uida, ja sauvakävellessä saa välillä kahlata. Vesi on kuitenkin lämmintä, joten kastuminen ei haittaa sen enempää kuin pieni sadekaan.
Se käärme siis jäi vaapaalle jalalle. Yritin saada kiinni paikallista käärmeenpyydystäjää, mutta hänen puhelimensa meni aina vastaajalle. Hän olisi voinut tulla ja pyydystää sen, ja kuljettaa sitten jonnekin syrjäisemmälle seudulle. Niin ne yleensä tekevät, eivät tapa. Ja se onkin minusta hyvä. Pari kertaa on sitä pyyttonia näkynyt. Eräs ilta kun olin vähän myöhässä ovien sulkemisen kanssa, huomasin, että Elvis ja Mavis eivät olleet vielä mennet sisälle kolmannen ankan Trudin seuraksi. Lähdin hätistelemään niitä kohti yöpaikkaa. Yhtäkkiä kuulin jaloistani sihinää. Ehdin nähdä pythonin kun se luikerteli sihisten pakoon. Vähällä oli etten astunut sen päälle. Myöhemmin samana iltana näin sen kiertelevän koppia. Nyt se ei enää päässyt sisään kanojen ja ankkojen kimppuun vaan luikerteli kopin katolle ja sitä kautta suureen mangopuuhun. Sieltä kuulin yöllä meteliä kun se ilmeisesti sai saaliikseen yölinnun.
Kuva vuodelta 2002 singaporesta ostoskeskuksesta. Iloista karnevaalitunnelmaa.
Kiinalainen Uusi Vuosi sitten oli ja meni. Nancy juhlisti sitä perheensä kanssa, minä osallistuin siihen iloon vain puhelimitse toivottamalla anopille "kong xi fa cai", ja itsekseni kuuntelemalla laulua "gong xi gong xi gong xi ni", joka on Singaporen ehkä suosituin perinteinen Uuden Vuoden laulu. Ne ovat kuin joululaulut Suomessa: niitä kuulee joka paikassa. Minulle tuohon gongxi-lauluun liittyy aivan erityisiä hupaisia muistoja. Helmikuussa 2002 olin juuri saapunut Singaporeen tietämättä yhtään mistään yhtään mitään. En tiennyt sitäkään, että se kaduilla vallinnut iloinen karnevaalitunnelma ei ole tavallista arkielämää, vaan valmistatutumista vuoden suurimpaan juhlaan. Kaikki ne puna-kullanväriset koristelut ja iskulauseet. Tottahan ne toivat mieleen kommunistisen Kiinan tai Neuvostoliiton. Ja sitten tuo laulu. Minä kuulin sen mielessäni "Ho chi, Ho Chi, Ho Chi Minh". Tosin kyllä ihmettelin suuresti, että miksi ne täällä soittavat julkisilla paikoilla ylistyslaulua edesmenneelle Vietnamin vallankumousjohtajalle. Tuota laulua kuului todella joka paikasta. Sen jälkeen kun olin pomoltani ja eräältä ystävältäni oppinut, että on Kiinalainen uusivuosi, ja olin kuullut laulun erään ysityistalon ikkunan kautta lasten esittämänä, aloin aavistelemaan, että ehkä ne eivät sentään Ho Tsi Minhistä laulakaan.
Että Hyvää Sian Vuotta vain kaikille!
< Tammikuu | Koko helmikuu | Maaliskuu >
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti