2017 lisätty tuon aikaista videota.
Tässä Kitti-kissa jahtaa hyötneistä.
Ja tässä Bluey-koira pelaa palloa
Nämä olivat alun perin Timon kirjeitä Asutraliasta. Jostain syystä halusin kokeilla tuota nimeä, koska blogi tuntui jotenkin hassulta. Minulla oli jo bligi syyskuusta 2002 lähtien. En edes musita sen alustan nimeä. Se firma lopetikin toimintansa aika pian. Vuodatuksesta hävisi osa kuvista jossain vaiheessa, joten tähän on nyt jälkeen päin lisätty kuvia. Myös kommentteja olen lisännyt nyt kun toistakymmentä vuotta myöhemmin korjaan.
Katukuva on täällä ehkä aika amerikkalainen eli tiet leveitä, autoja on paljon, jalankulkijoita tai pyöräilijöitä hyvin vähän. Pyöräteitä ei ole, mutta monin paikoin on liikenteen seassa pyöräilijöille omat kaistat. Polkupyöräilijöillä on kypäräpakko. Mopoja ei juuri näy, noottoripyöriäkin hyvin vähän, ei rullaluistelijoita tai lautailijoita yleisillä paikoilla.
Bensan hinta varmaan kiinnostaa monia. Se on noin 50 eurosenttiä litralta. Ruokakin on ehkä kolmanneksen, jopa puolet halvempaa kuin Suomessa. Verot ovat melkein yhtä korkeat.
Paikallista linja-autoliikennettä on jonkin verran. Meidän alueellamme, sairaalan ja yliopiston läheisyydessä, kulkee parikin bussivuoroja tunnissa, päiväsaikaan. Illalla myöhään ei pääse kuin omilla kyydeillä tai taksilla. Osa bussista on n. 20-paikkaisia sähköautoja. Bussit ovat yleensä tyhjillään, sillä joka perheessä on vähintäänkin yksi auto jokaista täysi-ikäistä perheenjäsentä kohden, isännällä on usein joko nelivetoinen maastoauto tai sitten pick-up eli täkäläisittäin "ute".
Vanhemmat talot on rakennettu yleensä pylväiden päälle siksi, että ennen patojen rakentamista paikallinen joki Ross river tulvi hyvinkin runsaasti sadekauden aikana. Viime vuosina ei ole esiintynyt tulvia eikä myöskään troopisia hirmumyrskyjä eli syklooneja. Niitä kyllä joku kansanviisas povaa aina joka kesäksi ja niiden varalle kehotetaan hankkimaan säilykevarastoja, retkikeittimiä, patteriradioita ja taskulamppuja.
Tämä kuva on viime huhtikuulta, jolloin oli viimeksi suurempi sade. Sen jälkeen ei ole vettä juuri tullut. Nyt lokakuuhun mennessä koko tänä vuonna on satanut Townsvillessä 468 millimetriä. Joulukuussa on taas kuulemma sateita odotettavissa. Ja jälleen kerran on joku ennustanut, että sykloonejakin olisi tulossa.
Kultatöyhtökakaduja (Cockatoo) tien poskessa. Canberrassa ystävillämme oli kesy cockatoo. Sitä pidettiin häkissä pihalla, ja se osasi jopa puhua ja keimailla talon koiralle sekä ihmisille. Luonnosta sitäkään ei ollut otettu kiinni, vaan se oli jonkun karannut lemmikki. Täällä ollaan hyvin tarkkana siitä, että vähäisiä luonnon eläimiä tai kasveja ei ryöstetä. Edes mausteyrttejä ei saa kerätä luonnosta, marjoista ja sienistä nyt puhumattakaan. Meillä niitä ei kyllä edes ole.
Townsvillen keskustan rakennuksia. Korkeita taloja ei täällä juurikaan ole.
< a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg0YiAXM35JHih4SlCcBd9g9B8ypSrabHprjt4MxPBbtgy1RmFaciIJFkY8AbVKWzxxpNBscdRsAOUU3u7E15doWL02HtooP6QB25gdLzJXjfVsU030yBp98ex9avbnw6td6RAI8vz0guc/s1600/20031013_011210-0.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
Tuo lieriömäinen rakennus kaupungin keskustassa lähellä Flinders Mall-ostoskeskusta on Holiday Inn -hotelli. Minä kutsuin sitä nimellä saapanahkatorni.
Oleskelulupahakemukseni käsittelyyn tuli mutka elokuussa. Viranomaiset olivat tulkinneet lääkärintarkastuksen tulokset mahdollisimman negatiivisesti, jopa virheellisesti näköni osalta. Oikaisevan tiedon hankkiminen vei pari kuukautta ja aiheutti runsaasti ylimääräisiä lakimieskuluja. Nyt näyttää vähän siltä, että asian käsittely saattaa viedä jopa pari vuotta. Sinä aikana en saisi tehdä minkäänlaista työtä. Maastakarkoitus ei ihan heti uhkaa, mutta jos lähdetään venyttämään asioita valittamalla, siinä menee aikaa, ja ikää karttuu koko ajan. Vielä kuitenkin odotellaan päätöstä ainakin muutama kuukausi.
Keskustassa en juurikaan käynyt ensimmäisen puolen vuoden aikana täällä asuessani. Nyt kun olen alkanut kulkea vapaaehtoistyössä ja mm. pitämässä seuraa eräälle suomalaiselle vanhemmalle yksinäiselle miehelle, olen alkanut pyöräille kaupungin keskustaan pari kertaa viikossa.
Kaupungin keskustassa on Castle Hill -kukkula, suomeksi Linnavuori. Sen huipulla olevalle näköalatasanteelle voi ajaa autolla tai kävellä.
Syyskuussa vierailimme tämän pyörätuolissa istuvan karjanomistajan tilalla n. 100 kilometriä länteen sijaitsevassa Charters Towers -nimisen kaupungin lähellä. Tila on entinen sitrushedelmäfarmi. Nyt kun hedelmistä on ylituotantoa, puiden kastelu on lopetettu ja puut päästetään kuolemaan. Ainostaan persimon-hedelmää viljellään koemielessä. Karjaa on vielä muutama sata päätä. Ne ovat suurimmaksi osaksi samaa intialaista rotua kuin nämä pihalehmätkin. Tuo rotu kestää paremmin kuumuutta ja kuivuutta.
Kommentteja 2015:
Amerikkalaistyylinen maisema: rumia taloja, paljon tilaa, isot tiet, pitkät välimatkat. No, suurkaupunkeihin Sydneyyn ja Melbourneen verrattuna ehkä ei, mutta jollain tavalla kuitenkin. Minä kuitenkin liikuskelin hiljaisilla alueilla. En edes paljoa kuvia löydä kaupungin keskustasta.
Kaikenlaista todistetta piti oleskelukupahakemuksen liitteeksi lkaittaa, mm. kuvia apuvälineistä.
Odottelua kesti sitten tammikuulle 2014, jolloin väliaikainen oleskelulupa tuli. Silloin oltiin jo Woodstockissa.
Eräänä päivänä käydessäni kirpputorilla, taisi olla kesä-heinäkuuta 2003, kuulin kahden naisen juttelevan suomeksi. Menin puheille. Ne olivat Salli Crocford and Kaija Mesiäinen. He suosittelivat vierailua Pentti ja Liisa Jokisalon luona. Kävin eräänä päivänä ja sen jälkeen useammin.
Molemmat olivat aika sairaalloisia, joten mm. nurmikon leikkaamisessa tarvittiin apua.
Se oli oiekin sellasita kristillis-isänmaallista perinteistä pohjlaisporukkaa. Kodin tupakin oli sisustettu kaappikellolla ja kaikella pohjalaisella. TV:stä katsottiin videokasetteja, joilla oli vanhoja suomalaisia elokuvia ja tangomarkkinat-konsertteja.
Eräänä päivänä pastori Voitto Pokela, parrakas mies tuossa kuvassa keskellä, kävi pitämässä seurat Jokisaloilla. Pentti Jokisalo kuoli 2004, Voitto Poikela 2010, Kaija Mesiäinen 2006 ... Liisa muutti Brisbaneen Finlandia-villageen.
Vasemmalla Salli, Liisa, Armas Latvakoski ja Kaija Mesiäinen.
Armas kuoli huhtikuussa 2005 keuhkokuumeeseen Townsvillen sairaalassa.Olin hänen yhteyshenkilönsä Suomen Näkövammaisten kirjastoon, josta hän alkoi saada kasettikirjoja kuunneltavaksi. Nykyään se on Celia-kirjasto, eikä sieltä tarvitse odotella mitään painavia kasettilähetyksiä niinn kuin silloin, vaan kaikki kulkee netin kautta.
Nancy kävi päivät töissä paikallisessa sairaalassa. Minä häärin keittiössä kokaten aamupäivät, ja iltapäivällä sitten kävin pitkällä kävelyhll Bluey-koiran kanssa.
Välillä pulahdettiin molemmat uimaan Ross-jokeen.
Viikonloppuna käytiin yhdessä jossain. Heinäkuusta lähtien meillä oli auto, jota Nancy ajoi.
Kotona olivat myös kissat Kitti ja Lolitha, joille piti pitää seuraa. Spartacuskin alkoi olla osa perhettämme.
Meillä kävi myös myös muutama suomalainen reppumatkaaja kylässä, sohvasurffaamassa. Heidät olinlöytänyt Australian suomalaisten Dundernews-foorumin kautta. Se oli sen ajan sosiaalinen media ja Couchsurfing. Kuvassa Turkulainen Visa, joka esiintyi siellä foorumilla nimimerkillä Iskater.
Tamperlainen vegaanityttö Johanna kävi myös. Hän oli ensimmäinen vegaani, jonka olen koskaan tavannut - ainakin tietoisesti. Hänen kanssaan kokkasimme ja hän kertoi paljon vegaanisesta elämäntavasta. Häntä minun on paljon kiittäminen siitä, että vajaan kahden vuoden kuluttua minustakin tuli vegaani.
Elämä oli uusiin ruoka-aineisiin tutustumista jo ennen vegaaniksi ryhtymistä. Eksoottisista hedelmistä ersimerkkinä vaikkapa tämä Jaboticaba. Se maistuu ihan mustaherkualle.
Lisää kuvia tuolta ajalta;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti