Joulukuu 2017 - Live stream on Facebook. Videota englanniksi ja yksi suomeksi

Tänään tein monta suoraa lähteystä Facebookiin. Useat englanniksi, mutta yksi myös suomeksi.
Tässä alla ne ovat upotettuina aikajärjestyksessä.
















Eiliseltä 2.12.2017


 








1. joulukuuta.


 

Ja tässä myös Youtube-videota:

Marraskuu 2017 - Kodin laittamista

Ääniblogi ensimmäisenä.  Tässä kuussa tulee kaksi sarjaa höpötystä: ensimmäinen nauhoitettu 23.11. aamulla... 

 ja toinen 26.11. niinikään aamukävelyn aikana. Nauhoittimena Huawei Honor 8 puhelin. 

Tässä vielä kolmastkin, vähän eri tekniikalla tehtynä eli videon päälle olen lisännyt puhetta.

Kito-koiramme on päättänyt ruveta kokopäiväiseksi vartijaksi. Se ei halua enää lähteä pitkille lenkeille kauaksi kotoa vaan pysytellä etuterassilla vahtimassa taloa.  Yöllä se on sisällä isojen riisisäkkien lomassa, seinässä olevan aukon kohdalla. Sieltä se voi nähdä etupihalle ja tielle. 

Vahtikoira Kito

Näyttää lumelta, mutta ei tämä ole lunta, vaan betonia
uudella sillalla aamuhämärissä. Näillä kohdin Kito haluaa
jo kääntyä takaisin kotiin.

Minä tuon Kiton kotiin pienen lenkin jälkeen ja jatkan rivakampaa tahtia.

Kito jää odottamaan paluutani. Se istuu vähän aikaa katsellen tielle, mutta

kohta palaa takaisin variopaikalleen seinässä olevan aukon luo  talon etuterassille.

Tulee talvi, muttei halla. Melkein se on kesä. Sadekausi loppuu, ja joulukuussa pitäisi jo olla suhteellisen kuivaa. Lämpötila alkaa sitten nouta helmikuussa huipuentuen keskimäärin huhtikuussa. Oikeasti tilastojen valossa täällä on aina sama lämpötila. Vuodenaikojen välillä on todellinen ero vain sademäärässä. Katsotaanpa:

Eli aika harvoin menevät lämpöasteet alle 25:n tai yli 30:n.  Joulu- ja tammikuun yöt ovat mukavan viileitä ainakin minulle, paikallisille jopa kylmiä. Iltapäivät eivät ole kovin kuumia ellei talossa ole kumenevaa peltikattoa liian manatallla niin kuin meidän talossamme on.

Helmi- ja maaliskuu ovat kuivimpia. Huhti- ja joulukuukaan eivät kovin sateisia. Syys-, loka- ja marraskuussa on niin paljon vettä,että se lainehtii pelloilla.

Ja sitten auringonpaiste eli aurinkoisten tuntien määrä kuukaudessa. Tässä yllä oleva upotettuna.

Vertilun vuoksi Helsingin aurinkoiset tunnit kuukausittain:

Tässä lähde ja lisätietoa 

Vielä suht vähäisen kokemukseni mukaan, jota tilastot vahvistavat, täällä on useimmiten leppeä ilmasto. Ei ole pitkiä sateisia kausia, vaan sateet tulevat isompina monsuuneina. Tuulet ovat useimmiten leppeää viimaa johtuen kasvillisuudesta. Myrskyihin ei tarvitse juuri varautua.  Aurinkoa ei ole liikaa, edelleenkin johtuen kasvillisuudesta.

Jos täällä pystyy rakentamaan talon, jossa on korkea katto ja riittävästi kattopintaa myös talon ympärillä sekä otettu huomioon tuulen suunta ja on eristetty sen verran, ettei aurinko pääse kuumentamaan rakenteita, olisi tämä ihanteellinen ilmasto elämään ilman lämmitys- ja jäähdytyslaitteita.   Minä tarvitse jäähdytystä johtuen siitä, että tässä talossa ei ole korkeaa kattoa ja siitä, etten voi antaa tuulen puhaltaa sisään, koska se toisi mukanaan sian hajua.

Aamuvarhaisella 5.11.20`17 otettuja kuvia. 

Aloitin kävelyn 4:230 ja kävelin pari tuntia. 

Tämä on Googlen kuvapalvelun tekemä gif-animaatio.

.

Eräänä iltapäivänä päätin kokeilla, miten sujuisi Kiton lenkittäminen hihnassa. Huoasin yllättäin, että Kito nauttii hihnassa olemisesta enemm'n kuin vapaana kulkemisesta. Näyttää siltä, että turvallisuuden kaipuu on suurempi kuin vapauden kaipuu. Kävely maittaa valoisaan aikaan, ei pimeällä. Minä taas haluan tehdä pitkän lenkkini aamulla puoli viidestä seitsemään kun on kaikista viilein aika vuorokaudesta, vielä hilajista, mutta muutamia ihmisiä liikkellä ja vanhukset pihoilla lakaisemassa lehtiä pois sieltä ja tieltä.

Me kävelemme pari kilometriä tuonne maatilan nurkalle. Siellä on yleensä kaivettu maata, istutettu jotain, kaadettu pusikkoa. Siellä on myös vettä riisipelloilla ja ankkoja vedessä. Kitolle riittää paljon haisteltavaa ja minulle avaraa maisemaa ihailtavaksi ilman että haisisi sialle tai kalalle.

Jonkin ajan päästä Kito on saanut tarpeekseen ja näyttää, että haluaa mennä kotiin, tulee viereeni ja antaa laittaa hihnan. Sitten kävellään takaisin päin, ensin koulun ohi, jossa lapset moikkaavat ja vaihdamme pari sanaa englanniksi. MInä yritän siinä pikaisesti opettaa jotakin uutta heille. Sitten kun ollaan tutulla tiellä, Kito pääsee vapaaksi ja kiiruhtaa kotiin poikkeamatta pihoille. Muutama koirakaveri moikataan matkalla, mutta Kitoa ei kiinnosta jäädä pidemmäksi aikaa niiden seuraan. Kiire on kotiin. Sitten kotona se hyppii riemusta erityisesti kun huomaa, että minäkin tulen kotiin enkä lähde jatkamaan lenkkiä yksinäni.

Uusi pesukone ostettiin myös, , sellainen pystyrumpuinen, jonkalaisia olenkin käyttänyt melkein joka paikassa sen jälkeen kun Suomesta lähdin.  Ihan on japanilainen Toshiba ja sen sai kaupasta kotiin noin kahdeksalla miljoonalla eli noin 300 euroa. Osamaksukauppaa voi tehdä täälläkin. Monillehan tuo olisi iso raha, muutaman kuukauden palkka. 

Kinalaisista verkkokaupoista ostelu on täälläkin mahdollista. Minä ostelen Aliexpress-kaupasta aika paljonkin, koska täällä ei ole lähistöllä kuin yksi sellainen kauppa, josta voisin muuten ostella, ja siellä hinnat ovat melko korkeat.  Tosin tuulettimia, sähkyjä, kaappeja, patjoja yms. isompaa ei voi ostaa verkosta, tai ei kannata, niitä varten on olemassa perheen äiti, joka löytää edullisimmat ja parhaat ostopaikat.

B12-vitamiinia

Kun puhutaan aiheista vegaaniksi ryhtyminen, vegaaniravitsemus ja vegaaniaterioiden koostaminen, varsinkin aiemmin oli vallalla sellainen käsitys, että se on vähän samanlaista hengellä ja terveydellä leikkiminen kuin anorektikoiden ja bulimikoiden touhut.  Vegaaniruuasta ei saa tarpeeksi energaiaa eikä ravintoaineita ellei sitä koosta juuri tismalleen oikein. Proteiinia, kalsiumia ja b12-vtimaiinia täytyy ottaa lisäravinteista, koska niitä ei ole vegaaniruuissa tarpeeksi.  Ukrainassa käydessäni viime vuonna (2016) oli vielä sellainen käsitys, että pitää syödä paljon tofua, soijaa, ja muita kalliita tuontielintarvikkeita. Siellä kasvissyönti ja veganismi olivat sellaista elitististä hifistelyä. Kasvisravintoloiden annokset olivat pieniä ja kalliita.  Kun kysyin ja puhuin asiasta koulussa teini-ikäisten oppilaitteni kanssa, monet sanoivatkin, että kasvava nuori ei saa  kasvisruuasta  tarpeeksi ravintoaineita eikä energiaa. Heidän mielestään ortodoksien passtoruoka (???????) ei ollut oikeaa vegaaniruokaa, koska siin' ei ollut tofua.  Toki minua uskottiin kun sanoin, että tattari ja herne ovat ihan yhtä hyvää vegaaniruokaa kuin soijakin, ja monien mielestä vieläkin parempaa, parempaa ainakin kuin se vetinen ja kallis tofu, jota oli myynnissä kalliimmissa valintamyymälöissä.

No, nykyään vegaaniutta ei pidetä enää anoreksian tekosyynä, ei ortoreksiana eli pakkomielteisenä oikein syömisen muotona eikä liioin teinien oikkuna tai vaarallisena hengellään ja terveydellään leimmimisenä. Etenkin länsimaissa vegaanisia tuotteita ja rakka-aineita on saatavissa runsaasti erilaisia. Soija on entistä enemmän korvattu paikallisilla raaka-aineilla: härkäpavulla Suomessa. On myös nyhtökaura, herneproteiinit, lupiini ja monet muut uutuudet. Ei tarvitse kauhistella sitä, että vegaanit syövät maapallon toiselta puolelta tuotettua geenisoijaa. Soijaa kuitenkin tuodaan Suomeenkin suuria määriä edeleen, koska siitä suurin osa menee karjan rhuksi, myös se geneettisesti muunneltu.

Myös vegaanien keskuudessa B12 on yksi tärkeimmistä puheen- ja huolenaheista. Sitä vitamiinia kun saa enimmäkseen vain eläinkunnan tuotteista, erityisesti maidosta.  Vegaaneja yleensä kehotetaan ottamaan sitä ravintoloisinä joko tavbletteina, pistoksina tai sitten käyttämään tuotteita, joihin sitä on lisätty, kuten ravintohiivahiutaleet, jotkin soijamaidot.

Katsotaanpa Wikipediasta: Kobalamiini on tärkeä aine solujen uusiutumisessa ja hermosolujen toiminnassa.  Ravintolisissä B12-vitamiini on yleensä syanokobalamiinia. Sen imeytymisen seurauksena elimistöön jää todellakin pieni määrä syanidia.

Vastoin yleistä uskomusta idut, tempe ja merilevät eivät sisällä B₁₂-vitamiinia. Poikkeuksena vain nori-merilevä (Porphyra tenera), mutta kuivaus tuhoaa senkin sisältämän B₁₂-vitamiinin.

B12-vitamiinin puutosta voi esiintyä muillakin kuin vegaaneilla, mutta yleensä vegaanit ovat tietoisempia asiasta ja haluavat selvittää sen.

Lisää aiheesta myös vegaanliiton sivuilla.

Joka tapauksessa, minutkin on kasvatetu, lähinnä erilaisilla nettifoorumeilla hyväksi vegaaniksi, joka on huolissaan B12-vitamiinin saannistaan. Australiassa oli helppo tutkituttaa asia käymällä terveyskeuksessa terveystarkastuksessa, jossa tutkittiin verenkuva laboratoriotestein.  Noin viiden vuoden vegaaniuden jälkeen minulla arvot olivat  siinä normaalin alarajoilla, joskus aavistuksen verran allekin, ihan samoin kuin muutkin anemia-arvot. Hemoglobiini oli nippa nappa alle sen arvon, ettei vertani hyväksytty luovutettavaksi.  Vuoden 2013 jälkeen en ole arvoja tutkituttanut. Olen vain silloin tällöin ottanut ravintolisiä, jokoa syanokobalamiini tai metyylikobalamiinitabletteja noin kuukauden-parin kuurin.

Nyt täällä Vietnamissa en ole onnistunut löytämään paikkaa, jossa voisin suhteellsien helpolla käydä verikokeessa. Nettiostosten kautta voisin tilata ravintolisää pillereinä. Päätin kuitenkin kokeilla toista keinoa: kun löysin kiinalaisesta nettikaupasta USA:ssa valmistettua syanokobalamiinia, tilasin sitä sadan gramman pussin. Nyt olen alkanut lisäillä istä mausteihin ja soijakastikkeeseen, eli aiheisiin, joita lisäilen päivittäin ruokaani.  Ennen kokeilujen aloittamista varmistuin siitä, ettei yliannos ole vaarallinen. Ei ole. Edes syanokobalamiinin pieni annos syanidia on niin pieni, ettei sillä on mitään vaikutusta. Yliannos on jopa suositeltava, sillä B12-vitamiinin imeytyminen vaihtelee, eikä se koskaan imeydy täysin. Voin siis hyvinkin ottaa sitä vaikka gramman päivässä. Se ylimääräinen menee sitten suolistosta läpi kalojen ruuaksi. Minähän kakkaan kalavessaan, eli lammikkoon, jossa kalat syövät kakkaa.  Lammikon vedessä uivatr myös ankat joskus. Osa siitä päätyy tulvan mukana myös ympäristöön, ainakin riisipelloille.

Tulevaisuudessa voisin ajatella käyttäväni tuota kakkakalavettä myös puutarhan kasteluun, kunhan saan sen puutarhan aikaiseksi.  Olen siitä jo pitkään puhunut, mutta tullut aina torjutuksi:  kanat tulevat ja syövät kaiken. Epäilemättä tulevat, mutta puutarhan voisi suojata, tehdä aidat, laittaa kasvit korkealle pöydille tai jopa roikkuviin amppeleihin.

Marraskuun 29. päivä meillä oli runsaan kahden tunnin skype-puhelu erään suomalaisen lehden toimittajan kanssa. Haastatteluun pohjautuva juttu on kaavailtu ilmetyväksi Joulun jälkeen.

Ihan kuun viimeisinä päivinä  on murheeksi tullut naapureiden asenne Kitoa ja minua kohtaan. Siellä on niin paljon tien veressä työskenteleviä ärhenteleviä naisia. Alkaa olemaan jo ohi kulkeminen varsin epämiellyttävää, vähän sama juttu kuin Cairnsissa.

Kirjallisuutta

Kävelylenkeillä on ole paljoa kuunnellut äänikirjoja, enkä ole pitkillä pyörälenkeillä käynyt. Siksi kirjallisuuden parissa on vietetty marraskuun puoliväliin saakka vähemmän aikaa kuin aiemmin, mutta välillä tulee myös lukutoukkakausia ihan kotonakin. Sellainen oli nyt marraskuussa. 

Minna Kilkki (toim.): Se minkä jaksat kantaa. Karjalaisten naisten ja miesten elämäkertoja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2004. 482 s.  Tämän taisin aloittaa jo lokakuussa.  Sen valitsin luettavakseni eli äänikirjana kuunneltavaksi (olen lukemisesteinen ja Suomen Celia-kirjaston asiakas). Kirjassa olevista tarinoista ainakin yksi koskee sukulaisiani, mutta muutkin ovat mielenkiintoisia. Osa niistä omaa jopa kirjallisia ansioita, kuten Vellamo Kuivalaisen elämän tarina.

Sitten oli vuorossa Eve Hietamis, Yösyöttö. En ole koskaan ollut isä enkä yksinhuoltajaisä, joten olen ehkä hieman jäävi arvioimaan, mutta etenkin kirjan alkupuolella tuli kyllä mieleen, että aika hyvin kirjailija pystyy asettautumaan miehen housuihin. Hyvin uskottavan tuntuista ja sujuvaa tekstiä. Draamaa on todellakin sen verran, etten ihmettele, että kirjasta tehtiin elokuva. Wikipedian artikkeli kertoo siitä lisää.  Minulle toki riittää pelkkä kirja. Elokuva tekee siitä mielestäni liian valmiin ja visuaalisen.  En edes muista, milloin olen viimeksi katsonut elokuvan, Teatterissa se taisi olla vuonna 2011.  Viime vuonna kävin elokuvateatterissa Ukrainan Dniprossa lapsiryhmän kanssa katsomassa Viidakkokirjaa ukrainan kielellä. En jaksanut katsoa sitä, koska en pysynyt kärryillä ja se oli liian nopeatempoinen.  Youtubesta ja muualta netistä olen ehkä katsonut jonkin elokuvan tai ainakin osia siitä. Yritin katsoa Aki Kaurismäen Laitakaupungin kadut, mutta löysin netistä ainoastaan venäjäksi jälkiäänitetyn version.  Olisin ehkä ymmärtänyt suurimman osan sen repliikeistä, mutta en halua kuulla kuin alkuperäisen ääniraidan.

Saatuani Yösyötön loppuun aloitin Antti Heikisen kirjoittaman kirjan Jaakko Teppo. Heikkinen on uusimpia kirjailijaihastuksiani. Olen lukenut mm. hänen Juice Leskinen ja Heikki Turunen -elämäkertansa. Myös hänen romaaninsa Matkamies maan teki vaikutuksen. 

Kuitenkin tuo Antti Psasasen ja Paavo-poikansa tarina jäi kaivelemaan sen verran, että latasin kohta sen jatko-osan Tarhapäivä ja jätin Jaakko Tepon odottelemaan. Vielä sen perään latasin kolmannen osan Hammaskeiju.

Hietamihen kieli on konkreettista ilman mitään erityisiä metaforia ja mielikuvituksellisia kielikuvia. Huaskaa tilannekomiikkaa siinä on, ja hupaisia kärjistyksiä. Ehkä tuo New-age -hörhö Pihla-Puolukka on kaikista koomisin hahmo.

Korvaani särähti ilmaisu "tehdä katse",  joku teki katseen monta kertaa eli loi katseen.  Kaipa se ihan hyväksyttävää suomenkieltä on, mutta kuulostaa lainalta.

Sitten oli vuorossa se Jakko Teppo, Antti Heikkisen ja itsensä Jaakon kirjoittama kirja. Oolisiko Heikkisen toimittamia Tepon muisteloita.  Toki minulle ovat tuttuja Jaakko Tepon laulut: Hilma ja Onni, Pam pam Pamela ja muut Ruikonperän miljööseen sijoittuvat rallit. Radiossahan niitä soitettiin 1980-luvun alussa ja vielä 1990-luvullakin, jolloin minulla oli radio auki liki aina. Enää ei ole.  Sitä en tiennyt, että Jaska sai aivoinfarktin vuonn 1994 eikä ole sen jälkeen pystynyt laulamaan tai soittamaan.  Nykyään hän asuu Joensuussa, kaupungissa jossa yritin asua kesällä 2016, mutta tuskin yhteensä kuukauttakaan siellä viihdyin. Alun perin hän oli Iisalmesta ja opiskeli Kuopiossa. Niillä seuduin pyöräilin myös tuona kesänä.

Tässä videolla esiintyvät Ismo Alanko ja Ilkka Alanko sekä kolmas veli huilisti Pertti Aalnko. He esittävät tuon Jaakko Tepon Hilma ja Onni -kappaleen. Teppo itse myös häärii mukana. 

Lokakuu 2017: hiljaiseloa maalla

Ääniblogi on tunniste, jota seuraamalla pääsee kuuntelemaan höpinöitäni sekä uusissa että vanhoissa kirjoituksissa.

Tässä lokakuun 2017 ääntelyt. Vidoella kuuluva kopina, läpsytys, tulee siitä, että käytän kävellessäni yhtä kävelysauvaa.



Tässä alkukuusta tehty pätkä:



Käytän sitä kävelyssuvaa lähinnä tottumuksesta, mutta myös koirien takia. Se on kätevä erityisesti silloin kun kävelemme oman koirani Kiton kanssa. Kaksi vuotta sitten Malesiassa, Cameron highland-alueen viidakossa tullut akillesjännevamma on liki täysin jo parantunut, eikä sen takia tarvitse käyttää keppiä.

Asettunut paikoilleni

En haluaisi matkustella vaan olla paikallani. Tämä lause on pyörinyt huulillani ja mielelläni.  Liika on aina liikaa, ja sitä liikaa on tullut viimeisen 8 vuoden aikana ihan liikaa. Tämän lokakuun aikana en ole kähynyt missään, en ainakaan nyt 17. päivään mennessä, kun aloitan tämän artikkelin. Päivään tämän kuun lopulle ja julkaisen sitten kuun viimeisenä päivänä, kuten olen tehnyt joskus aikaisemmin. Ikään kuin kuukausiraportti elämästäni.

Tässä kuussa olenkin siirrellyt postituksia vuodatus.net (https://timotropiikista.vuodatus.net/) -palvelusta ja sitä edellisestä sippala.com "timo kirjeitä Australiasta" -postituksia tänne Googlen alle.  Jo tuolloin 2002/2003 tajusin, että blogit eivät ole kokoonaan minun juttuni, ja siksi halusin ajatella postituksia kirjeinä.  No, näitä kirjeitä pystyn muokkaamaan senkin jälkeen kun ne on luettu.

 Pääasia silloin oli kertoa kuulumisiani. Nyt kuulumisia voi kertoa Facebookissa kavereille, sukulaisille, tuttaville, sisaruksille molemmille vanhemmille, äiti enemmän aktiivisena, saa suurimman huomion. 

Järjestelen myös vanhoja kuvia ja sukutietoja, joita on tullut kerättyä vuosien aikana. Laittelen tietoja Geniin, joka on maailmanlaajuinen yhteisesti muokattava sukupuu. Olen myös saanut tulokset DNA-sukututkimuksesta. Tai siis dataa, tietoja ja joitakin geneettisiä osumia. Varsinaisten merkittävien tulosten saamiseksi täytyy tehdä itsekin töitä, eikä se suju minulta lainkaan nopeasti.

Sen verran olen saanut selville, että etäserkkujen luettelossa on enimmäkseen täysin outoja nimiä ympäri Eurooppaa ja Suomea. Kuitenkin myös jotakin tuttua on esim. isän puolelta Koivistolta Karjalan kannakselta lähtöisin olevilla ihmisillä on tosiaankin samaa DNA:ta kanssani. Y-kormosomien puolelta olen haploryhmää I-M253. Se tarkoittaa perimää, joka on tyypillistä Länsi-Suomelle, Ruotislle, Norjalle ja Tanskalle. Iivarin pojat on lempinimi tämän ryhmän perimän omaaville. Niilon pojat olisivat enemmän idästä tulleita, mutta heihin siis en kuulu. Olisin kuvitellut kyllä kuuluvani enemmänkin itäiseen kuin läntiseen perimään.  Mitokondriaalisesti eli äidiltä perityn DNA:n suhteen olen haploryhmää h1a. Sekin on varsin läntinen ryhmä.

Olen myös tehnyt muutamia suomen kielen opetusvideoita eri sosiaalisen median kanaviani varten. Niillä one myös jatkanut opetustyötäni, jota en ole tehnyt täällä paikallisesti siksi, ettei siihen näytä olevan tilaisuutta. Se tilaisuus antaa edelleen odottaa itseään ja minä yritän odottaa kärsivällisesti ja keskittyä muuhun sinä aikana. 

Ihmiskontakteja kaipaan välillä. Olenhan sosiaalinen. Niitä ei ole juurikaan kielillä, joita ymmärrän. Vietnamin kielellä keskusteluun olisi paljon mahdollisuuksia aamulenkkien aikana, mutta valitetavasti sen kielen oppiminen keskusteluun riittävälle tasolle ei tunnu kovin realistiselta vielä pitkiin aikoihin.  Kylätiellä tapaan runsaasti lapsia ja nuoria matkalla kouluun. Monet heistä tervehtivät iloisesti ja haluaisivat varmaankin kommunikoida vähän enemmänkin, mutta englannin kielen taito on heillä vielä sen verran alkeissa, ettei se onnistu.. Ehkä jossain vaiheessa voin auttaa heitä enemmän kuin vain muutamalla sanalla kohdatessamme.

Mutta pääasiassa nautin aamun rauhasta ja tunnelmasta: talojen katselusta, kukkasten ja monien muiden kasvien.  Tien reunoilla on todella paljon värikkäitä kukkia, banaanikasveja, erilaisia ruohoja ja ruokoja.

Alkukuusta tutustuin Periscope-videopalveluun. Siellä lähetetään suoria tai alle pari vuorokautta vanhoja videolähetyksiä.  Pääasiassa se on teinien oman itsen esittelyä, heruttamista se taisi olla vuosituhannen alussa: elin oman kehon ja mielipitedien esille tuomista.  Aamulla viiden aikoihin, kun lähden aamukävelylle, käynnistin lähetyksen, jossa kuvasin ympäristöä ja Kitoa.
Tässä näytettä siitä. Puhun pääasiassa englantia.

Tuollaiset hetken leimahdukset, jotka sitten katoavat eetteriin, eivät ole minun juttuni. Blogistakihan sen näkee:  en tee postituksia kertarykäisyllä vaan mieleläni muokaan vanhoja, lisäilen niihin kuvia ja tarkempia kuvauksia. Yritän olla poistamatta mitään nyt vastenmieliseltä tuntuvaa.

En halua koskaan unohtaa, vaan käsitellä menneet asiat uudelleen, kipeätkin. Kun muistelen tuota Australian aikaa vuosina 2003 - 2009, ensimmäistä avioliittoani ja elämäämme neljän kissan ja kolmen koiran kanssa (kaksi kerrallaan, yksi koira kuoli auton alle), tulee mieleen haikeus. Pala kurkussa täytyy muistella, ja jälleen tulee kysyttyä itseltäni, miksi tapahtui niin kuin tapahtui, miksi kaikki päättyi ... Työn edetessä tunnelma on toki latistunut ja asian haasteista tullut enemmänkin teknisiä: miten löytää oikeat videonpätkät ja viitsiikö kaikkeen tehdä selostusta uudelle ääniraidalle.

Koirani on ihan samanlainen kuin minä: sekin tykkää kaivella.

Tässä video Lokakuun 15. päivän tienoilta, vajaan kilometrin päässä kodistamme siltatyömaan vierestä   Siellä on hiekkakasa, jolla Kito tykkää leikkiä.

Myös tuossa likaisessa joessa olen ruvennut uimaan ainakin silloin kun se on täynnä juuri satanutta vettä.  Nyt on sadekausi ja veden pinta korkealla. Riisipellotkin lainehtivat vettä niin, ettei siellä voi kasvattaa riisiä. Sen sijaan siellä kasvatetaan kaloja ja ankkoja. Pelloilla kuljetaan pienehköillä puuveneillä. 

Tässä videota soutelusta

< /div>

Paikoilleen asettuminen merkitsee sitä, etten enää säästä rahaa lentolippuja varten, enkä matkoja, vaan nyt säästän tulevaa asuntoa varten. Lainaa en voi mistään ottaa, ellei nyt ryöstökorkoisia kulutusluottoja lasketa, eikä niitä kukaan järkevä ihminen ota ellei ole ihan pakko. On siis säästettävä ennakolta. Elämä Vietnamissa on niin edullista, että pienestäkin Suomen tai Australian eläkkeestä jää säästöön kun pitää taloutensa hallinnassa. Sen taidon olen iän myötä oppinut. Ja se helpottaa paljon kun ei enää mene rahaa savuna ilmaan eikä kurkusta alas. 

Yksi kuvista isompana tästä.

Jonkin verran käytän myöskin nykyisen asumuksen parantamiseen, vaikkei se olekaan oma. En tarkalleen edes tiedä, kuka tämän omistaa: kumppanini vanhemmat vai onko kaikki laajennetun perheyhteisön yhteisessä omistuksessa.   Syyskuussa teetin tuon muovipaneeleilla vuoratun huoneen, joka on niin ilmatiivis, ettei se päästä sian hajua sisään ja siellä voi pitää ilmastointilaitetta kohtuullisin kustannuksin. Ostin myös sen ilmastointilaitteen samoin kuin tuon kuvassa näkyvän vaatekaapin, jonka edessä on työpöytäni.  Nuo värivalot sekä muuta muovia, kiinalaisia sisustustarroja, ikkunoita ja kukkia, muovisia kasveja, olen tilannut kiinalaisista nettikaupoista.  Sisustus ei ehkä ole ihan sitä, mistä eniten pidän, mutta välttää ensimmäiseksi omaksi tilaksi täällä. Hyvin käytännöllinen huone kuitenkin on.

Ostin myös veneen, sellaisen puusta tehdyn soutuveneen, jolla ihmiset kulkevat riisipelloilla ja pitkin jokia. 

Iltapäivisin yleensä teemme veneretken Kiton kanssa. Kito pääsee kävelemään tuonne ruohoisille alueille, joissa ankat yeensä asuvat. Siellä on paljon mielenkiintoista haistettavaa.

Lokakuun pyölivälin paikkeilla olimme pyöräilemässä, kuten tavallista. Minä kuskaan Kiton pyörän takana olevassa korissa n. 2 kilometrin päähän, jossa päästän sen vapaaksi. Koira juoksee pyöräni vierellä takaisin kotiin. Tällä kertaa erään talon kohdalta hyökkäsi kolme pientä koiraa Kiton kimppuun, ja yksi niistä puraisi Kitoa takapuoleen hännän juureen. Kito päästi hirveän vinkunan, mutta jaksoi kuitenkin juosta kotiin saakka. Kotona huomattiin, että purija olikin tehnyt varsin suuren haavan. Tuon tapauksen jälkeen Kito ei ole enää halunnnut seurata minua pyörä tai kävelylenkeille niin paljoa kuin aikaisemmin.  Se usein jättäytyy jälkeeni aamulenkillä ja kun on tarpeeksi kaukana takana, kääntyy takaisin ja juoksee kotiin.  Näin teki Bluey-koirakin Australiassa, se meidän Australian karjakoira, joka oli vaimoni Nancyn ja minun elämänkumppani vuosina 2003 - 2009. Toki Bluey on vieläkin hengissä, niin kuin on Sumikin, Misu-kissa ja Lolita-kissa. Kaksi kissoista: Spartacus ja Kitti ovat jo poistuneet elävien kirjoista. 

Kito on myös lakannut nukkumasta meidän kanssamme pienessä huoneessa.  Nyt se nukkuu vanhempien kanssa olohuoneessa, ulkoseinässä olevan reiän vieressä niin, että se voi seurata taloon tulevaa ja menevää liikennettä. Se on ikään kuin omaksunut vahtikoiran roolin ja haluaa pysyä enemän kotona. Voisikohan tuo pidemmistä aamulenkeistä kieltäytyminen johtua siitäkin?

Syynä voi olla myös se, että minä pidän aamulenkillä entistä kovempaa vauhtia: olen vaihtanut päivittäisen pyöräilyn kävelyyn ja osittain juoksuun. Teen kävelyn lomassa entistä enemmän ja pidempiä juoksun pyrähdyksiä.  Myös jonkinlaista jogaa tai venyttelyä, voimistelua olen alkanut harrastaa kotona päiväsaikaan tietkonetouhujen välissä. 

Usein uutisoidaan, että Vietnamissa tulvii niin, että jopa ihmisiä on kuollut. Totta, mutta ne tulvat ovat yleensä ihan eri puolilla maata kuin missä minä olen nyt.  Täällä Mekong-joen suistossa on paljon pieniä jokia. Niitä seuraavat selvästi ympäristöään korkeammalle rakennetut tiet. Teiden varsilla ovat talot, yleensä hieman tietä matalammalla, mutta riisipeltoja korkeammalla. Riisipellot aukevat talojen takaa. Välissä on yleensä takapiha, jolla pidetään kanoja, ankkoja ja sikoja. En ole montaa takapihaa päässyt näkemään, mutta voin otaksua, että muutkin takapihat ovat yhtä sottaisia kuin meidän: sinne heitetään kaikki jätteet, siellä haisee sialle ja mädälle kalalle. 

Minun suurin haasteeni täällä onkin tällä hetkellä oppia sietämään noita kuvottavia hajuja.  Tai en oikeastaan halua oppia sietämään niitä, vaan haluan löytää tien pois niistä. Haaveilen omasta talosta ja omasta puutarhasta, joka ei olisi haiseva sikala vaan, jossa kasvaa kukkia, hedelmäpuita ja vihanneksia omiksi tarpeiksi ainakin. 

Täällä ei voi tehdä juurikaan ikkunaostoksia, mutta vastaavalla tyylillä voi hankkia unelmiensa asumuksen. Usein pyöräillessä ja kävellessä katselen taloja ja panen merkille, minkälaisia ratkaisuja niissä on käytetty ja mietin mitä minun unelmatalossani olisi. Ainakin siinä olisi iso katto ja siinä kunnolliset sadeveden keruujärjestelmät, joiden avulla sadevettä voisi käyttää myös peseytymiseen ja jopa puutarhan kasteluun. Sitä voisi riittää jopa uima-altaan täytteeksi, jos olisi suuret sadevesitankit ja puhdistusjärjestelmät, joiden läpi voisi kierrättää vettä. 

Mut luotiin lähtemään, kulkuriksi kuulun?

Eihän se ole totta minun kohdallani, eihän?  No, saatiin mukava aasinsilta tähän Topi Sorsakosken kappaleeseen.  Se liittyy vuoden 2017 lokakuuhuni siinä mielessä, että luin, tai kuuntelin äänikirjana teoksen  Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin
se on tuon ähätriläisen muusikon, Pekka Erkki Juhani Tammilehdon elämäkerta.   Sorsakoski kuoli keuhkosyöpään minun 48-vuostissyntymäpäiväni  13. elokuuta 1963. Olin tuona päivänä silloisen naisystäväni luona Indonesian Jakartassa.  Oltiin käyty illalla paikallisessa vegaanitapaamisessa, ja seuraavana aamuna sitten kuulin uutisen.  Totta kai minä, niin kuin moni muukin suomalainen, oli pitänyt Sorsakoskesta ja Agents-yhtyeestä erityisesti 1980-luvun puolivälissä.  Tämä kirjan inspiroimana tuli sitten kuunneltua ja katseltua hänen kappaleitaan Youtubesta.
Sorsakoski kuuui elämässäni samaa aikakauteen kuin Freud, Marx, Engels & Jung -yhtye ja erityisesti sen solisti Pakka Myllykoski viinanhuuruisine teksteineen.  Kännääminen oli silloin 1980-luvulla osa rock-elämäntapaa ja myös osa opiskelijaelämää. Näin jälkeen päin sitä tulee mietittyä, että miksi sitä tuli tuollaiset ihanteet valittua.  No, onneksi ne ihanteet eivät vieneet mennessään niin kuin ne veivät nuo molemmat herrat .. ja ne veivät myös Juice Leskisen 11 vuotta sitten.  Pekka Myllykoski kuoli huhtikuussa 2017. Sen uutisen kuulin ollessani Suomessa. Kävin katsomassa FMEJ--yhtyettä Helsingin Tawastia-klubilla ensimmäisellä 2010-luvun Suomen-matkallani vuonna 2012.


 

Syyskuu 2017 - Asettunut Vietnamiin

ÄÄniblogi, eli ääni ja joitakin asiaan löyhästi liittyviä kuvia on tässä:


Jos video ei näy, voit katsoa sen suoraan Youtubesta.  Ääntä ja kuvia ei ole synkronoitu keskenään.





Ruokaa, vegaaniruokaa. Sitä saan kotona, herkullista ja terveellistä, niin vain matkustaessa tulee syötyä ulkona. Tämä taisi olla jossain Thaimaassa elokuun lopulla, kun kävin siellä viisuminhakumatkalla.

Saman matkan alussa ja lopussa kävin Sainogissa, Ho Chi Minh City viralliselta nimeltään.  Sohvasurffasin erään sveitsiläisen vegaanipariskunnan luona, ja heidän kanssaan kävin mm. tässä Loving Hut -nimisessä ravintolassa. Loving Hut on erään uskonnollisen yhdyskunnan ylläpitämä ravintolaketju. Niillä on ravintoloita Taiwanin lisäksi muualla Kaakkois-Aasiassa, jopa Indonesiassa, Australiassa, Puolassa, Venäjälläkin taitaa oll yksi. Suomessakn heillä on kaksi ravintolaa Helsingin Kalliossa, tosin ei tuolla nimellä. Loving Hutin tunnistaa siitä, että siellä on yleensä seinällä mestarin, Supreme master, Shing Hain kuva.



Järjestin myös Facebook-ryhmän kautta vegaanitapaamisen, jossa oli enimmäkseen länsimaalaisia, mm. pari Australialaista. Heidän kanssaan tuli myös testattua vegaaninen suklaapirtelö ja durian-jäätelö.



Bangkokissa oli sitten vuorossa lisää, Veganeria on suosikkipaikkani siellä, ja ollaan kavereita myös omistajan kanssa.  Viime vuonna käydessäni ilmoitin hänelle tulevani kaupunkiin ja kävyäni heidän kakkosravintolassaan. En saanut vastausta, ja käydessäni ravintola oli kiinni. Jälkeen päin hän pahoitteli asiaa. Tällä resissulla en ilmoittanut tulostani, van ex tempore kävin paikalla, kun oli nälkä siinä lähettyvillä ja vähän aikaa ennen Vietnamin konsulaatissa käyntiä. Siellä piti käydä kaikkiaan kolme kertaa: enin hakemassa hakemuskaavake ja saamassa ohjeet, sitten seuraavana päivänä jättämässä hakemus ja vielä kerran siitä kahden päivän päästä noutamassa viisumi. Prosessin olisi voinut jättää lentokentälle saapumiseen, mutta en halunnut ottaa sitä riskilä, koska nyt oli ensimmäinen kerta kun hain vuoden liiketoimintaviisumia.


Facebookista olin katsovinani, että omistaja on Amerikassa. Mutta eipä ollut enää, vaan hän tupsahti kimppuuni tehdessäni tiskillä tilausta: soijalattea ja korvapuustia. Hän ilostui vilpittömästi ja tarjosi nyt ruuat ja jälkiruuat hyvitykseksi siitä, ettei ollut paikalla kun viimeksi kävin.  Olen vieraillut Bangkokissa melkein pari kertaa vuodessa, aina lentäessäni Eurooppaan tai tullessani sieltä. Ainoastaan viime kerralla en saapunut Bangkokiin vaan Hanoihin. Kokeilin Aeroflotia ensimmäistä kertaa elämässäni, ja myös viimeistä ellei nyt ihan pakottavaa syytä ilmaannut.



Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadej kuoli lokakuussa vuonna 2016, Hänet haudataan tämän vuoden lokakuussa suureen mausoleumiin. Hänestä kertova näyttely, tai useita näyttelyitä oli ilmaiseksi avoinna Bangkokin keskustassa sijaitsevassa taide- ja kulttuurikeksuksessa. En olisi itse sinne hokannut mennä, mutta Sampo-serkku vei.  Siellä tuli nähtyä kuningasta monenlaisissa kuvissa ja toimissa, myös hänen perhettään. Tarinan mukaan tuo viisas mies osasi tehdä jopa sadetta.



Sampo on töissä muutaman muun suomalaisen kanssa Pattayalaisessa yrityksessä. Hänen asunnollaan kävin ensi kertaa tämän vuoden maaliskuussa matkallani Kazakstanin kautta Ukrainaan ja edlleen Suomeen (ja sieltä sitten Moskovan kautta Hanoihin):  Hän asuu condominium-asunnossa eli vartioidulla asuinalueella, jossa asukkaiden käytössä ovat uima-altaat, höyrysauna, kuntosali ja muita yhtieisiä tiloja. Yksi uima-allas on alhaalla ja toinen katolla.



Pattaya on suosittu kohde myös venäläisten keskuudessa, ja seksituristien. Mutta se ei ole kaikki. Sieltä kyllä löytää paljon muutakin.  Sieltä löytyy myös Turkinpippureita, Fazerin salmiakkikaramelleja, jotka liki jokainen suomalainen tuntee.



Tuli siinä verrattua asumistani Vietnamissa tähän ja mietittyä, miten hienoa olisi, jos olisi uima-allas käytettävissä. Tuli googletettua ja totesin, että jonkinlainen uimala on myös lähikaupunki Sa Decissa. Nyttemmin olen käynyt siellä myös tiedostuleretkellä. Uimassa käyn - joskus myöhemmin. 



Tykkään pullikoida altaassa, tehdä venytys- ja joogaliikkeitä ja juosta vedessä. Uiminenkin kyllä sujuu, mutta siitä en niin pidä. Kattoaltaalla oli hieno uiskennella illansuussa ja ihailla vastapäisen talon sulkisivun led-ilotulitusta.

Verrattuna Vietnamiin, Thaimaa on edistyksellisempi ja turistiystävälisempi, ja myös hieman kalliimpi. Englantia puhutaan ainakin Bangkokissa ja Pattayalla liki kaikkialla.

Mutta minä olen valinnut Vietnamin. Niinpä lensin reilun viikon päästä takaisin Saigoniin ja sieltä otin Phuong Trang eli FuTa-bussin Lai Vungiin. Noin kolme ja puoli tuntia se matka kestää, ja sen aikana tehdään yksi isompi pysähdys yhtiön taukopaikkaan, jossa bussia huolletaan ja jossa matkustajat voivat syödä ja ostaa evästä matkalle. Löysin sieltä myös kasvisravintolan.



Noissa busseissa on sekä istuma- että makuupaikkoja. Itse suosin istumapaikkoja. Molemmat tyypit ovat ilmastoituja,, ja matkustaja voi säätää omalle paikalleen tulevaa ilmavirtaa.

Syyskuun puolivälissä tein myös toisen reissun Saigoniin. Kävin siellä vain päiväseltään hakemassa kannettavan tietokoneeni takuuhuollosta. Siihen oli heinäkuussa tullut vika, jota en itse saanut korjatuksi, en edes määritettyä kunnolla. Olin jo luopunut toivosta sen suhteen ja ostanut korvaavan käytetyn koneen. Nyt minulla siis on kaksi kannettavaa.



Oli hienoa palata kotiin kukkaloiston ja vihreyden keskelle. Joki ja riisipellot viilentävät ilmaa, joten täällä ei ole niin kuuma kuin suurkaupungissa.



Ja tietysti Kito-koiran kanssa tehtävät aamukävelyt sekä omat pyöräretket ovat jotakin, mikä korvaa ne uima-altaat omalla pihalla.



Kito oli pienenpieni kun kesäkuun alussa palasin Vietnamiin. Nyr se on iso ja tanakka. Tulee mieleen, että ehkä sen rotu on jalostettu lihantuotantoa varten. Vietnamissahan syödään koiria, ei ihan yleisesti, eivätkä nuormmat useinkaan enää kannata moista ajatusta, mutta kyllä koiranlihaa on tarjolla, jos sitä haluaa.  Minulle on liki yhtä kamalaa nähdä sikoja, kanoja ja ankkoja kasvatettavan ja myytävän syötäväksi.  Pihallamme myös haisee sialle. Takapihalla kun on sikoja, joita serkku pitää. Myös kanoja ja ankkoja on paljon.  Olen siitä asiasta yrittänyt napista, mutta eihän tämä ole minun taloni. Minä olen täällä vieraana siitäkin huolimatta, että maksan oleskelustani ja ruuastani. Olen itse päättänyt niin ja määritellyt hinnan. Osa rahoista menee meidän yhteisen tulevaisuutemme hyväksi: häät, oma talo, mahdollisen lapsen ylläpito ...



Osittain tuon sikalanhajunkin takia päätimme remontoida makuuhuoneeni ja minä olin valmis sijoittamaan siihen. Tehtiin muovista sienät ja asennettiin ilmastointilaite. Myös metalliovi on. Sen voi sulkea kun haluaa olla viileässä ja rauhassa hajuilta.



Ainahan sitä tietysti pääsee myös ulos eli pois pihapiiristä, vaikka ilman syytä kylillä kuljeskelu ei kuulu täällä hyviin tapoihin ja minua on yritetty estää tekemästä sitä vedoten turvallisuuteeni. Olen kuitenkin itsepintaisessti jatkanut reissujani, ja muut ovat tottuneet siihen, että lähden Kiton kanssa johonkin pari kertaa päivässä. Joskus lähdemme pyörällä: Koira istuu korissa pyörän takana ja katselee ympärilleen, välillä vingahtelee näkemilleen koirille ja tökkii minun selkääni kuonollaan pyytäen pysähtymään haistelutuokion ajaksi.



Olen etsinyt hiljaisempia ja syrjäisempiä paikkoja: tiloille vievien teiden varsia vettä lainehtivien riisipeltojen laidoilla. Nyt on sadekausi ja vettä riittää.



Vettä on myös tuossa Joessa, joka ei kuitenkaan tulvi yli äyräittensä. Tästä kohtaa purettiin silta. Olisikohan se vahingoittunut sateissa ja tulvissa vai rakennetaankohan siihen uutta.



Kesäkuussa valmistui tuo ohitsemme menevän tien osittainen uudelleenrakennus. Se tehtiin raudoitetusta betonista. Nyt siinä on hyvä kävellä.


Tervehdittäviä koiria on lenkin varrella useita. Osa on muodostunut melkein ystäviksi, vaikka Kito ei muista koirista sitten suuremmin välitäkään. Leikkikaveria se on yrittänyt saada, mutta ei ole ihan kunnolla vielä onnistunut.  Aika harvassa täällä ovat vihaiset koirat. Joku on kyllä puraissut tai muuten saanut Kiton vinkumaan, tai melkein kirkumaan surkealla äänellän. Siihen on riittänyt pelkkä kumoon tönäisykin.  Joskus Kito kääntyy takaisin ja juoksee kotiin, jos ei halua kohdata toista koiraa.





Jokia täällä on, Mekong joki kaikkine sivuhaaroineen. Nyt sadekautena myös pellot lainehtivat vedestä. Niitä varten tarvitaan veneitä. Tuollainen vene ei kovin paljoa maksa, alle 50 euroa. Olen miettinyt sellaisen hankkimista ja soutuharrastuksen aloittamista.



Myös sähköavusteinen polkupyörä tai sähkömopo on toivelistalla, vaikka en ole ihan varma, tavitsenko sellaista, koska näillä tasaisilla mailla ei ole kovin raskasta polkeakaan.



Sitä muoviseinistä uutta huonetta olen sisustanut Kiinasta tilatuilla sisustustarroilla ja led-valoilla. Olkoon tämä ensimmäinen huoneemme täällä omistettu muoville, metallille ja kaikelle epäaidolle. Myös kasvit ovat movia, koska tässä ei ole ikkunaa. Katossa ei ole myöskään lämpöeristeitä, joten se kuumentaa huonetta päivän aikana huomattavasti. Enkä viel tiedä, paljonko sen jäähdyttäminen tulee maksamaan.



Yllä olevassa kuvassa Asus-tietokoneeni pöydällä sille rakentamassani telineessä. Käytän kannettavaa niin, että se on n. 45-asteen kulmassa, tai jopa 60:n.  Tässä taas se korvikkeeksi ostettu HP kiinnitettynä seinälle pöydänkulmaan tarkoitetun telineen avulla.



Tuosta muoviympäirstö ei ole kuin muutama askel tähän aitoon kukkaloistoon. Toki nämä ovat ihmisen istuttamia ja ylläpitämiä, mutei se himmennä niiden loistoa silmissäni.



Herään yleensä aamulla viiden maissa, joskus aikaisemminkin. Lähdemme Kiton kanssa lenkille n. 5:20, jolloin alkaa tulla valoisaa.



Kävelemme tunnin-pari kunnes seitsemän maissa on jo aika kuuma, joten on aika palata kotiin aamiaiselle. Toki bambut ja banaanikasvit viilentävät ilmaa siinä missä joki ja riisipelloilta puhaltava tuulikin.

Myös uimista ja veneilyä olemme alkaneet harrastamaan.